Vanerivene

Tervehdys purjehtijat!

Täällä ei ollut omaa osastoa tee-se-itse miehille, joten kysynpä täältä. Haaveissa olisi suunnitella ja rakentaa oma, noin 8-9 metrinen purjevene. Kokemus veneilystä vähäinen, mutta into suuri :)

Vaneri rakennusmateriaalina olisi kiintoisa, koska sillä olisi helppo rakentaa yksittäinen runko ilman muotteja. Muodosta tulee toki hieman kulmikas, mallia "Merivuokko", mutta ei kai tuo käytännössä juuri haittaa. (Ulkonäkö ja jälleenmyynti eivät ole nyt mielessä, mutta rakentamisen helppous ja halpuus ovat tärkeitä)

Olisinkin kiinnostunut tietämään enemmän vaneriveneiden rakentamisesta ja kestävyydestä. Eniten kiinnostaa vaneri-sandwich-rakenne, eli sellainen, jossa kahden vanerikerroksen välissä olisi jokin eriste, divinycell tms. Mahtaisiko joku tietää hyvän kirjan (tai nettisivun) vanerirakentamisesta, jossa käsiteltäisiin yleisiä vaneriveneen rakennustapoja, mutta myös tuota kerrosrakennetta. Myös omakohtaiset kokemukset tai rakennuskertomuslinkit kiinnostavat.
385326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Puuvene.net sieltä kannattanee alottaa

Äänestä

8-9 metrisen veneen rakentaminen ei ole missään tapauksessa helppoa, nopeaa eikä halpaa. Jo pelkästään rikaus eli masto, heloitus, purjeet ym. maksavat paljon ja lisäksi tuossa kokoluokassa rungon tekeminen on aika pieni osa kokonaisprojektista. Kyllä niitä voi vaneristakin tietysti tehdä, mutta mieti kuitenkin hetki ennen kuin aloitat - siihen on syynsä, miksi vesillämme ei seilaa mainitsemasi kokoluokan vaneriveneitä.

Vaneri sopiikin paljon paremmin pienempien projektien toteuttamiseen. Viime aikoina olen katsellut näitä sivuja:
http://koti.kapsi.fi/hvartial/index_fi.htm
En tunne kirjoittajaa, mutta täytyy kyllä sanoa että koko sivusto (tai ennemminkin projektit joista siellä kerrotaan) ovat kokonaisuutena kunnioitettava saavutus.

Äänestä

sellainen kysymys, että onko sillä suurta eroa merikelpoisuuden tai kulun kannalta, onko runko pyöreä vai kulmikas, jollainen vaneriveneestä väistämättä tulee?

Äänestä
  • Monipalteinen, "multi-chine", runko on yhtä merikelpoinen ja käytännössä aivan yhtä nopeakulkuinen.

    Puu-epoksi-rakenne on nykyaikaa, vaneriveneet historiaa. Kannattaa käyttää jonkun tunnetun venesuunnittelijan piirustuksia ja rakennusohjeista. Tässä malliksi Bruce Robertsin linkki:

    http://www.bruceroberts.com/public/HTML/WOOD-EPOXY.htm

    Äänestä

  • myös pyöreäpalteisena. Tuossa kokoluokassa 8-9 m valinta on makuasia, pienet on kanttirunkoisia ja suuret tehdään cold moulding tai radius chine menetelmillä. Pyöreäpalteinen on lujempi rakenne, kulkuun vaikutus tulee lähinnä suunnittueroista. Pyöreillä muodoilla voidaan suunnitella vene haluttujen ominaisuuksien mukaan (jos suunnittelija osaa), kanttirunkoisen ominaisuudet ovat seurausta rakennustavasta (suunnittelija joutuu piirtämään veneen rakennustavan mukaiseksi). Lisäämällä kantteja erot tasottuvat paitsi rungon lujuuden osalta. Väliainetta ei vaneriveneissä ole tietääkseni käytetty.

    Vaneriveneiden ongelma on rakenteisiin pääsevä kosteus: liimakerrosten välissä kosteus johtuu eteenpäin, mutta ei pääse juuri haihtumaan pois. Eli ne kannatta useimmiten kuiduttaa ulkopuolelta ainakin vesilinjaan asti ja kolhut on paikattava pikimmiten, ettei vaneri vety kukkamullaksi.

    En ole tuollaista (vielä) rakentanut. Aloitan muutaman vuoden päästä, kunhan olen tehnyt päätöksen rakentamistavasta/-materiaalista.

    Äänestä

  • Miksi tulisi?
    Diagonaalilaminoimalla saa sellaisen kuin haluaa.

    Äänestä

  • syy? kirjoitti:

    Miksi tulisi?
    Diagonaalilaminoimalla saa sellaisen kuin haluaa.

    Vanerista voinee tehdä vaikka pallon, mutta kyse oli nyt tekemisen helppoudesta. Jos siirtyy hommassa kylmälaminoinnin puolelle, niin pyöreät modot helpottuvat olennaisesti. Sitten on näemmä tällainen välivaihtoehto:

    http://www.dixdesign.com/radply.htm

    Äänestä

  • voi rakentaa kirjoitti:

    myös pyöreäpalteisena. Tuossa kokoluokassa 8-9 m valinta on makuasia, pienet on kanttirunkoisia ja suuret tehdään cold moulding tai radius chine menetelmillä. Pyöreäpalteinen on lujempi rakenne, kulkuun vaikutus tulee lähinnä suunnittueroista. Pyöreillä muodoilla voidaan suunnitella vene haluttujen ominaisuuksien mukaan (jos suunnittelija osaa), kanttirunkoisen ominaisuudet ovat seurausta rakennustavasta (suunnittelija joutuu piirtämään veneen rakennustavan mukaiseksi). Lisäämällä kantteja erot tasottuvat paitsi rungon lujuuden osalta. Väliainetta ei vaneriveneissä ole tietääkseni käytetty.

    Vaneriveneiden ongelma on rakenteisiin pääsevä kosteus: liimakerrosten välissä kosteus johtuu eteenpäin, mutta ei pääse juuri haihtumaan pois. Eli ne kannatta useimmiten kuiduttaa ulkopuolelta ainakin vesilinjaan asti ja kolhut on paikattava pikimmiten, ettei vaneri vety kukkamullaksi.

    En ole tuollaista (vielä) rakentanut. Aloitan muutaman vuoden päästä, kunhan olen tehnyt päätöksen rakentamistavasta/-materiaalista.

    pitää rakenteen ulkopuolella laminoimalla pintaan lasikuitumaton epoksilla, ja käsittelemällä kaikki vanerin poikkipinnat epoksilla. Tällöin ulkopinta jää puun näköiseksi, vaikka on teknisesti muovia.

    Vanerin sisäpuolelle ajattelin laittaa 30 mm Divinycellin ja sen päälle ohuen sisutusvanerin tai lasikuitu/epoksin ja koristerimoituksen. Rakenteen idea on toimia sekä jäykisteenä (sandwich) että lämpöeristeenä.

    En ole myöskään vielä muuta tekemässä kuin suunnittelen ja ideoin. Siksi kyselen ja käyn läpi eri vaihtoehtoja, joista vaneri tai kylmälaminointi on noussut esille juuri tuon muotittomuuden takia. Yksi konsti olisi myös rima-rakenne, jossa ydin tehdään joko puurimoista tai divinycellistä ja kuoret ovat lasikuitu/epoksia. Tällaisesta on tehty paljon kannooteja.

    Äänestä

  • itserakentaja kirjoitti:

    suunnilleen samoilla linjoilla. Minulla menee muutama vuosi vielä jahkailuun (rahatilanne ja muut kiireet). Todennäköisesti ostan myös piirrustukset, vaikka sitten suurpiirteisemmät, joista muokkaan haluamani. Rimarunkoinenkin on tasapäin mukana vielä suunnitelmissa.

    Ulkopinta pitää käsittääkseni tehdä juuri noin. Divinycell on käsittääkseni aika kallista, ainakin eristeeksi. Vaneriveneestä, ainakin kylmälaminoiduista ja noista radius chine-tyyppisistä, tulee tarpeeksi jäykkiä muutenkin. Sisustus, tankit ym kannattaa kuitenkin liimata runkoa jäykistämään.

    Minkälaisia materiaalivahvuuksia olet runkoon ja kanteen ajatellut? Entä tukilaipioiden määrä? Mitä ohjelmistoa käytät suunnittelussa?

    Äänestä

  • näköjään kirjoitti:

    materiaalivahvuudet ja rakenneratkaisut ovat niitä, joita varten kirjallisuutta etsin, eli ovat aika mutu tällä hetkellä. Luulisin, että 9 mm vahvuus laidoissa ja 12 mm pohjassa on riittävä, ehkä ohuempikin, jos rakenteesta tekee sandwichin. Sandwichista olen hieman lukenut ja pääosin jäykkyys riittä ohuillakin ainevahvuuksilla, mutta iskulujuus ei. Eli potentiaalisiin törmäyskohtiin, kölin ympärille ja muihin rasituspaikkoihin pitää laittaa vahviketta.

    Tukilaipioita tuollainen sandwich-rakenne ei ehkä tarvitse teoriassa yhtään, koska kansi jäykistää riittävästi (mutu). Käytännössä kuitenkin jokainen veneen osasto (keulapiikki, keulahytti, salonki, jne) erotetaan toisistaan laipiolla, joka kannattaa kiinnittää jäykisteeksi. (Kuten huomaat, niin juuri nämä lujuudet vaativat lisätietoa.)

    Suunnittelua teen periaatteessa ilman ohjelmistoja, mutta AutoCadia olen apuna käyttänyt piirtämisessä. Hyvää tietoa veneen suunnittelusta saa alan kirjoista, joista voisin mainita:

    Gordon Trower: Yacht and small craft design - kirjassa on teorian lisäksi hyvä jakso koemallin rakentamisesta ja testaamisesta, mikä voisi olla hyvä keino itserakentajalle. Teoreettisen laskemisen sijaan kokeilee mallilla (niin ne muuten kisaveneetkin kokeillaan)

    Larsson, Lars: Principles of yacht design - kattava teoriapaketti purjeveneen suunnittelusta.

    Äänestä

  • itserakentaja kirjoitti:

    pitää rakenteen ulkopuolella laminoimalla pintaan lasikuitumaton epoksilla, ja käsittelemällä kaikki vanerin poikkipinnat epoksilla. Tällöin ulkopinta jää puun näköiseksi, vaikka on teknisesti muovia.

    Vanerin sisäpuolelle ajattelin laittaa 30 mm Divinycellin ja sen päälle ohuen sisutusvanerin tai lasikuitu/epoksin ja koristerimoituksen. Rakenteen idea on toimia sekä jäykisteenä (sandwich) että lämpöeristeenä.

    En ole myöskään vielä muuta tekemässä kuin suunnittelen ja ideoin. Siksi kyselen ja käyn läpi eri vaihtoehtoja, joista vaneri tai kylmälaminointi on noussut esille juuri tuon muotittomuuden takia. Yksi konsti olisi myös rima-rakenne, jossa ydin tehdään joko puurimoista tai divinycellistä ja kuoret ovat lasikuitu/epoksia. Tällaisesta on tehty paljon kannooteja.

    "kylmälaminointi on noussut esille juuri tuon muotittomuuden takia."

    Tässä lienee joku väärinkäsitys, koska kylmälaminointi (eli diagonaalilaminointi) nimenomaan tarvitsee hyvän ja tarkan (lue suuritöisen ja kalliin) muotin, jonka päälle ne vaneri-/viilusuikaleet laminoidaan.

    stich and glue taitaa olla ainoa täysin muotiton tekniikka.

    Äänestä

  • itserakentaja kirjoitti:

    Vanerista voinee tehdä vaikka pallon, mutta kyse oli nyt tekemisen helppoudesta. Jos siirtyy hommassa kylmälaminoinnin puolelle, niin pyöreät modot helpottuvat olennaisesti. Sitten on näemmä tällainen välivaihtoehto:

    http://www.dixdesign.com/radply.htm

    Olen kaksi vanerivenettä rakentanut. Ensimmäinen oli 6m "kanttilaatikko" purjevene ja toinen 10m moorrorivene ristiinlaminoimalla. Ei ristiinlaminointi ole kovinkaan monimutkainen systeemi. Jokatoinen soiro niitataan kiinni ja välit sovitetaan. Rimamuotin päälle on nopea latoa jos vain on kaveri jeesaamassa. Jos ja kun nykyään on hyvät pinnoitteet voi tehdä vaikkapa vain kaksi kerrosta 4mm vaneria ristiin ja pinnoittaa epoksilla tai polyesterillä.
    Omatekoisella on aivan oma tunnelmansa seilata ja riittäälaituriparlamentille selittämistä eikä tarvitse juttuja keksiä omasta päästä, niin kuin moni tekee täällä.

    Äänestä

  • jorma-tapio kirjoitti:

    "kylmälaminointi on noussut esille juuri tuon muotittomuuden takia."

    Tässä lienee joku väärinkäsitys, koska kylmälaminointi (eli diagonaalilaminointi) nimenomaan tarvitsee hyvän ja tarkan (lue suuritöisen ja kalliin) muotin, jonka päälle ne vaneri-/viilusuikaleet laminoidaan.

    stich and glue taitaa olla ainoa täysin muotiton tekniikka.

    Kylmälaminointi tarvitsee muotin kuin myös vanerivenekin, mutta muotti on ihan eri luokkaa kuin lasikuidulla. Vaneriveneen muottina toimii helposti välilaipiot ja niiden välille viritetyt rimat, joka jäävät rakenteeseen. Tosin lasikuidullakin voi sandwich-tekniikalla tehdä veneen rimamuotin avulla. Pari vuotta sitten oli Vene-lehdessä juttusraja jostain isosta meripartiolaisten veneestä, joka tehtiin tällä tavalla.

    Täysin muotittomia tekniikoita ovat myös teräs ja alumiinirakenteet sekä perinteinen lautavene, tai sen uudistettu painos vanerilautaisena. Niissä kaaret toimivat muottina.

    Eli onhan noita vaihtoehtoja. Aika vaikea päättää, millä tekisi, kun jokaisessa tuntuu olevan jotain hyvää ja jotain huonoa. Täytynee vielä tutkia tarjontaa, ja ehkäpä eritoten sitä, mitä veneeltäni haluan.

    Äänestä

  • jorma-tapio kirjoitti:

    "kylmälaminointi on noussut esille juuri tuon muotittomuuden takia."

    Tässä lienee joku väärinkäsitys, koska kylmälaminointi (eli diagonaalilaminointi) nimenomaan tarvitsee hyvän ja tarkan (lue suuritöisen ja kalliin) muotin, jonka päälle ne vaneri-/viilusuikaleet laminoidaan.

    stich and glue taitaa olla ainoa täysin muotiton tekniikka.

    Vaikka en ole venettä rakentanut kylmälaminoimalla, muuhun olen tekniikkaa käyttänyt, ja venekin on sellainen. Rakentajia olen oppinut tuntemaan jo useampia, eikä kukaan muottia ole tehnyt. Jigi tarvitaan, joka on paljon yksinkertaisempi verrattuna johonkin, joka ansaitsee muotti-nimityksen. Läjä muotokaaria siis vain, joita ilman ei vanerirakennettakaan kasaa. Siksi ristiinlaminointi onkin nimenomaan yksittäiskappaleiden ja pienten sarjojen rakennustapa.

    Samalla voisi käyttääkin tilaisuutta kehua menetelmää. Muodot ovat aika vapaita, kunhan ei kovin pienelle säteelle pidä viiluja taivutella. Rakentamista voi vielä helpottaa tekemällä sisimmän kerroksen hieman paksumpana pontatuista rimoista. Harvempi jigi riittää ja rimat antavat samalla tarvittavan pituusjäykistyksen. Hyvistä materiaaleista tehtynä päästään samoihin jäykkyyksiin samoilla painoilla kuin kevlarilla. Ja sitä paitsi lopputulos on hyvän näköinen ja erittäin pitkäikäinen.

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    Siis tuo, että ensin tehdään rimasta sisin kerros ikään kuin rimakanootti, (jossa rimojen toinen kylki jyrsitään kuperaksi ja toinen koveraksi), mutta sen päälle ristiinlaminoidaan vielä (ilmeisesti) kaksi kerrosta vinoon. Tällä tavoin pääsisi pyöreisiin muotoihin ja kokonaan eroon muotista, vain välilaipiot ja muutama apukaari sinne, missä ei ole laipioita tarvita. Paksulla rimalla kaarivälikin voisi olla 50...60 cm.

    Jos sisimmän kerroksen teksi vaikka 8x20...10x30 mm pontatuista kuusirimoista, seuraavan kerroksen 4 mm vanerisoiroista ja päälikerroksen mahonkiviilusta (1 mm), niin ulkokuoresta tulisi 15-17 mm paksu. Molemmin puolin vielä lasikuitukangas ja epoksi, niin pitäisi olla ihan oikeaoppinen sandwich-rakenne - kevyt ja luja.

    Mielenkiintoista, mahtaako tuolla tekniikalle on englanninkielistä nimeä?

    Äänestä

  • itserakentaja kirjoitti:

    materiaalivahvuudet ja rakenneratkaisut ovat niitä, joita varten kirjallisuutta etsin, eli ovat aika mutu tällä hetkellä. Luulisin, että 9 mm vahvuus laidoissa ja 12 mm pohjassa on riittävä, ehkä ohuempikin, jos rakenteesta tekee sandwichin. Sandwichista olen hieman lukenut ja pääosin jäykkyys riittä ohuillakin ainevahvuuksilla, mutta iskulujuus ei. Eli potentiaalisiin törmäyskohtiin, kölin ympärille ja muihin rasituspaikkoihin pitää laittaa vahviketta.

    Tukilaipioita tuollainen sandwich-rakenne ei ehkä tarvitse teoriassa yhtään, koska kansi jäykistää riittävästi (mutu). Käytännössä kuitenkin jokainen veneen osasto (keulapiikki, keulahytti, salonki, jne) erotetaan toisistaan laipiolla, joka kannattaa kiinnittää jäykisteeksi. (Kuten huomaat, niin juuri nämä lujuudet vaativat lisätietoa.)

    Suunnittelua teen periaatteessa ilman ohjelmistoja, mutta AutoCadia olen apuna käyttänyt piirtämisessä. Hyvää tietoa veneen suunnittelusta saa alan kirjoista, joista voisin mainita:

    Gordon Trower: Yacht and small craft design - kirjassa on teorian lisäksi hyvä jakso koemallin rakentamisesta ja testaamisesta, mikä voisi olla hyvä keino itserakentajalle. Teoreettisen laskemisen sijaan kokeilee mallilla (niin ne muuten kisaveneetkin kokeillaan)

    Larsson, Lars: Principles of yacht design - kattava teoriapaketti purjeveneen suunnittelusta.

    lujuuslaskentaongelman tilaamalla piirustukset. Suunnitelmissa on 31-33 jalkanen vene ja alustava budjetti jotain 50keuroo (=varusteluun menee kuitenkin kaikki mitä on laittaa, nyt laskeskelen tuolla). Sikäli piirustukset ei ole mahdoton kuluerä. Tietysti monet nettisivut antavat osviittaa: esimerkiksi dixdesignilta saa ilmaiseksi materiaalistan, josta ainesvahvuudet selviää karkeasti (on muuten siellä aika ohkaisia, no ne vaneriset ovatkin aika sporttisia veneitä).

    Kanttirungon suunnitteluun on valmiita ilmaisia ohjelmia, esimerkiksi delftship (http://www.delftship.net/).

    Äänestä

  • voi rakentaa kirjoitti:

    myös pyöreäpalteisena. Tuossa kokoluokassa 8-9 m valinta on makuasia, pienet on kanttirunkoisia ja suuret tehdään cold moulding tai radius chine menetelmillä. Pyöreäpalteinen on lujempi rakenne, kulkuun vaikutus tulee lähinnä suunnittueroista. Pyöreillä muodoilla voidaan suunnitella vene haluttujen ominaisuuksien mukaan (jos suunnittelija osaa), kanttirunkoisen ominaisuudet ovat seurausta rakennustavasta (suunnittelija joutuu piirtämään veneen rakennustavan mukaiseksi). Lisäämällä kantteja erot tasottuvat paitsi rungon lujuuden osalta. Väliainetta ei vaneriveneissä ole tietääkseni käytetty.

    Vaneriveneiden ongelma on rakenteisiin pääsevä kosteus: liimakerrosten välissä kosteus johtuu eteenpäin, mutta ei pääse juuri haihtumaan pois. Eli ne kannatta useimmiten kuiduttaa ulkopuolelta ainakin vesilinjaan asti ja kolhut on paikattava pikimmiten, ettei vaneri vety kukkamullaksi.

    En ole tuollaista (vielä) rakentanut. Aloitan muutaman vuoden päästä, kunhan olen tehnyt päätöksen rakentamistavasta/-materiaalista.

    pyöreäpalteisen ja lujan vaneriveneen.

    Äänestä

  • todennäköisesti kirjoitti:

    lujuuslaskentaongelman tilaamalla piirustukset. Suunnitelmissa on 31-33 jalkanen vene ja alustava budjetti jotain 50keuroo (=varusteluun menee kuitenkin kaikki mitä on laittaa, nyt laskeskelen tuolla). Sikäli piirustukset ei ole mahdoton kuluerä. Tietysti monet nettisivut antavat osviittaa: esimerkiksi dixdesignilta saa ilmaiseksi materiaalistan, josta ainesvahvuudet selviää karkeasti (on muuten siellä aika ohkaisia, no ne vaneriset ovatkin aika sporttisia veneitä).

    Kanttirungon suunnitteluun on valmiita ilmaisia ohjelmia, esimerkiksi delftship (http://www.delftship.net/).

    hieman pienemmät tavoitteet. Pituus 8-9m, mutta leveys vain 2,50 ja paino alle 2500 kg, jolloin veneen trailerointi on vielä mahdollista. Malliksi tulee varmaan klassinen jooli, joka on jo sinällään kapea. Kustannuksia en ole laskenut, mutta arvioisin karkeasti 30 tuhatta euroa. Edullisuuteen mielestäni pääsee, kun tekee paljon itse, käyttää edullisia puulajeja, ostaa valtaosan tarvikkeista käytettynä, eikä tarvitse uusimpia elektronisia vempaimia eikä kullatuja ovenkahvoja.

    Mitää tulee rungon suunnitteluun, niin se tuskin on ongelma. Tuollaisen perusveneen rungon suunnittelu ei ole vaikeaa, kun ei pyri mihinkään huippuominaisuuksiin, vaan käyttää perintesiä hyväksi havaittuja malleja esikuvina. Jos jostain löytyy valmiit piirustukset, niin voihan nekin hankkia, ei tuo mahdoton kustannuserä ole. Valmis runkokin voisi kiinnostaa, jos sellainen hyväkuntoinen jostain löytyy.

    Mutta kuten joku jo mainitsi, omatekemä on aina omatekemä, ja ajatus siitä, on itse osannut suunnitella ja tehdä toimivan purjeveneen myös kiehtoo. Laituriparlamenteista en juuri välitä, mutta hienompihan se olisi kertoa, mitä tein, kuin mitä ostin.

    Katso näitä. Glen-l:n piirustukset ovat edullisia ja erittäin yksityiskohtaisia. Tarkoitettu juuri itserakentajille.

    http://glen-l.com/designs/hankinson/ensenada25.html
    http://www.glen-l.com/designs/sailboat2/gl25.html

    Äänestä

Unohda heti alkuunsa vanerirakennelmat! Ainakin vaneri-sandwich rakenteesi.

Äänestä
  • Unohdan ensitöikseni sinut, joka yrittää pilata toisten ideoita perustelematta niitä mitenkään.

    Äänestä

  • itserakentaja kirjoitti:

    Unohdan ensitöikseni sinut, joka yrittää pilata toisten ideoita perustelematta niitä mitenkään.

    ja ystävän neuvo muistuu kyllä projektin aikana mieleen perustelemattakin.

    Äänestä

  • Elämä opettaa kirjoitti:

    ja ystävän neuvo muistuu kyllä projektin aikana mieleen perustelemattakin.

    Minä ostin aikanaan tämän talon jossa asumme, vanha hirsirunkoinen talo.
    Kun aloin taloa kunnostamaan niin juoksi täälläkin kaikenlaista ystävää ja päivittelijää "voi, voi, oletpas ittelles urakan ottanut" "tuleekohan valmiiks" "meinaatko saada kaiken otse tehtyä" "mahtaako kannattaa".....
    Kertaakaan ei 3 vuoden aikana vituttanut että hommaan lähdin, nyt on kaunis maalaistalo 200m2 jota porukka kilvan kehuu,"on se kaunis" "ihana maalaismiljöö".....juuri nämä "ystävät" siellä mukana.

    Älkää siis kuunnelko "ystäviä" ja muita tyhjäpäitä, ovat niitä jotka kauhistelevat toisten hommia, kun itsestä ei ole mihinkään. Todellinen ystävä on aamulla haalarit päällä pihalla ja valmis auttamaan kun sitä tarvitaan.

    Äänestä

boatbuildin, on takapiharakentajien raamattu. Vanhahko kirja jo, mutta ei materiaalit eikä työmenetelmät siitä ole juuri muuttuneet.

Äänestä
  • Itserakentaja tuntuu olevan sen verran valistunut, että tuntee jo teoksen. Ihan varalta ja muiden iloksi korjataan kuitenkin oikeinkirjoitus muotoon Gougeon brothers, niin tulle kuukkelillakin osumia.

    Äänestä

70-luvulla tehtiin paljon päijännefolkkareita ristiinlaminoimalla, mutta nehän ovat 7 m:n pituisia. Niitä on vieläkin Päijänteellä ja muuallakin.
Itselläni oli sellainen ja huomasin miten helposti kosteus pääsi viilujen väliin pienistä pintavaurioista ja viilu alkoi mustumaan.

Tietysti nykyaikaisilla liimoilla saadaan kestävämpiä runkoja kuin 70-luvulla. Tuollaisella ristiinlaminoinnilla saadaan kevyitä ja joustavia runkoja, eikä tarvita kuin muutama päälaipio.

Hyvä opas on Matti Vuorenjuuren Purjevenekirja vuodelta 1961. Se kuuluu tekniikan maailman käsikirjastoon. Sitä voi löytyä divareista tai TM-toimituksesta.

Äänestä
  • Tuolla näyttää olevan luettavaa ainakin viikoksi ja ilmeisen vireä keskustelupalstakin.

    Äänestä

  • itserakentaja kirjoitti:

    Tuolla näyttää olevan luettavaa ainakin viikoksi ja ilmeisen vireä keskustelupalstakin.

    Itse olen rakennellut tällaisia:

    http://www.puuvene.fi/Lehti/1996-1/Pare.html

    http://wikiproa.pbwiki.com/Terho Halme's "Ping-Pong"

    Gougeon Brothers on Boat Construction on puuvenerakentamisen klassikkokirja, siellä on esitelty periaatteessa kaikki tunnetut modernien puuveneiden rakentamismenetelmät. Rakenteen lujuudet voit määritellä Gerrin The Elements of Boat Strength-kirjan mukaan.

    Äänestä

Tämän suunnittelija Phil Bolger on nero.

www.akzeigers.com

Katso netistä hakusanalla Bolger boats

hienoja paatteja mm.

light schooner

birdwatcher

AS29

black skimmer

Martha Jane

Ensi näkemällä voi mennä kahvit väärään kurkkuun, mutta näissä on ideaa.

Äänestä

http://www.purkkari.net/

Tuossa tuntuu olevan tekemisen maku. Itse jahkailen hieman pienemmän hartleyn (Auckland 34) piirustusten tilaamista.

Äänestä
  • Paljon kuvia ja näkee itse tekemistä, rakenneratkaisuja ja muuta yksityiskohtaa. Ja oikeassa olet, nostaa perhana tätä venekuumetta!

    Äänestä

  • aika perinteiset linjat. Kölikin suht pitkä ja peräsin tuettu skegillä. Voisi arvata, että on mukava vene merellä.

    Äänestä

Minulta saa ilmaiseksi 9metrisen epoksi-rimarunkoveneen tekoon tarvittavat mallikaaret

Äänestä

Kommentoi aloitusta

itserakentaja kirjoitti:

Tervehdys purjehtijat!

Täällä ei ollut omaa osastoa tee-se-itse miehille, joten kysynpä täältä. Haaveissa olisi suunnitella ja rakentaa oma, noin 8-9 metrinen purjevene. Kokemus veneilystä vähäinen, mutta into suuri :)

Vaneri rakennusmateriaalina olisi kiintoisa, koska sillä olisi helppo rakentaa yksittäinen runko ilman muotteja. Muodosta tulee toki hieman kulmikas, mallia "Merivuokko", mutta ei kai tuo käytännössä juuri haittaa. (Ulkonäkö ja jälleenmyynti eivät ole nyt mielessä, mutta rakentamisen helppous ja halpuus ovat tärkeitä)

Olisinkin kiinnostunut tietämään enemmän vaneriveneiden rakentamisesta ja kestävyydestä. Eniten kiinnostaa vaneri-sandwich-rakenne, eli sellainen, jossa kahden vanerikerroksen välissä olisi jokin eriste, divinycell tms. Mahtaisiko joku tietää hyvän kirjan (tai nettisivun) vanerirakentamisesta, jossa käsiteltäisiin yleisiä vaneriveneen rakennustapoja, mutta myös tuota kerrosrakennetta. Myös omakohtaiset kokemukset tai rakennuskertomuslinkit kiinnostavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu