On tasan 20 vuotta , kun olimme Rodoksen kaupungissa viimeksi. Hotellimme on "puuron silmäsä" keskellä ensi kesänä. Kyselisin hyviä , sii todella hyviä ruokapaikkoja kaupungin keskustassa. Kiitos etukäteen!
Hyviä ruokapaikkoja Rodoksen kaupungissa
Ensi kohde Kreikassa
338725
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Me tykästyttiin Yamaksen ruokiin.Todella ystävällinen palvelu (eivät tarvitse mitään sisäänheittäjiä ravintolan ovelle), kun asiakkaat tulevat muutenkin!Syötiin heillä useamman kerran viime toukokuussa.Siellä oli suomalainen nainen tarjoilemassa, ja hältä sai erittäin hyvin tietoa annoksista jne.Yamas sijaitsee tuulisen rannan puolella, Veto baarin vastapäätä ja lähellä baarikadun alkupäätä.Ja sinne suuntamme myös huhtikuun lopulla....nami!
Kävin myös yamaksessa syömässä raakoja ja kylmiä kreikkalaisia lihapullia.YÖK en suosittele kellekkään. Buffet restaurantissa oli hyvä noutopöytä ja ympäri kaupunkia on loistavia ruokapaikkoja(paitsi yamas)
En ikinä menisi noihin buffetpaikkoihin syömään. Sen verran on oma terveys tärkeä, vähintään salmonellan niistä saa.
En ole ikinä syönyt myöskään Yamaksessa, enkä varmaan tule syömäänkään (en kuitenkaan tarkoita etteikö siellä ruoka olisi kelvollista), sillä en noita turistisyöttölöitä harrasta.
"turistisyöttölöissä" on vikana? Kuitenkin änkeet ittes turisti rysään... voi elämän kevät teitä muka travellereita...sallikaa mun nauraa... :D :D...
Niissä kun toi hinta-laatusuhde ei ole kohdallaan. Uskon että ruoka on ihan ok jos paremmasta ei tiedä.
Minä taas tiedän mistä siellä saa hyvää kreikkalaista ruokaa, ja syön niissä paikoissa.
Rodos on mun suosikkisaareni Kreikassa ja tunnen sen senverran hyvin että tiedän mistä puhun.
Määritteleppä sinä minulle mikä on turistirysä.
Rodoksen saari on ollut olemassa tuhansia vuosia ja Rodoksen kaupunki on ollut olemassa satoja vuosia ennen kuin ensimmäinenkään "turisti" sinne on tullut. Jos kriteerinä on se, että käy paljon turisteja niin silloinhan esim. Pariisi tai Rooma ovat todella suuria turistirysiä :)
"Minä taas tiedän mistä siellä saa hyvää kreikkalaista ruokaa, ja syön niissä paikoissa."
Kertoisitko muutaman mielestäsi hyvän ruokapaikan. Minulla on mutamia jo haarukassa, mutta kokemukset ovat aina henkilökohtaisia ja kuulisin mielelläni myös sinun.
Mulla on valitettavasti huono nimimuisti, enkä kiinnitä tavernojen nimiin huomiota kunhan tiedän missä ne on. Näin ollen en voi nimiä antaa kuin muutamasta.
Ensinnäkin Rodoksen kaupungissa mun ehdoton suosikkini on katolisen kirkon vieressä oleva Niohori (muistaakseni sen nimi on toi), jossa käyn useamman kerran lomani aikana enkä ikinä ole ruokaan pettynyt. Olen kuullut että siellä jossain Psaropoullan lähellä on uusi hyvä mezepaikka, täytyy katsastaa kun kesällä menen.
Muualla kaupungin alueella Agios Nikolaoksen kirkon ja Agios Jianniksen kirkon lähettyvillä on pari hyvää tavernaa, näissä en ole viime vuonna käynyt joten en tiedä ovatko enää olemassa.
Jos haluan pitajiroa niin yksi suosikki on Mandrakin sisäpihalla Jorgos tms (sellainen pitkä päälaelta kalju mies pitää).
Muualla saarella:
Mimakos (muistin nimen) Falirakin ja Afandoun välillä.
Koskinoussa on parikin hyvää, nimiä en muista enkä yksin edes löytäisi niitä ovat sen verran sokkeloisissa paikoissa.
Jos kiertelen saarella (joka reissulla tulee ainakin kerran kierreltyä) niin Apolakkiassa, Siannassa ja Embonassa on syöty erinomaista ruokaa, joka tavernaan menisin toistekin (ja olen mennytkin).
...
Ehdottomasti maukkain ruoka ja ystävällinen palvelu oli Restaurant Agalma :ssa (Alex.Diakou 68). Kävimme monta kertaa loman aikana eikä kertaakaan tarvinnut pettyä. Suosittelen! Agalma sijaitsee tuulisen rannan Shellin ja Africa hotellin välistä tietä pitkin noin 150metriä.
Paitsi, että Rooma ja Pariisi eivät hanki elantoansa kokonaan turismilla, kuten Rodos.
Ystävällinen palvelu kuuluu toki ollakin asiakaspalvelussa, senhän me tiedämme täällä Suomessakin oikein hyvin.
Mistä muuten johtuu, että kokoajan joku on toitottamassa Kreikkalaisten ystävällisestä käytöksestä ?
Eivät he ole sen ystävällisempiä kuin mekään. Enkä minäkään mielestäni ole mikään hirvittävän rumakaan, että ei se siitäkään pitäisi johtua. Paremmin olen sitä mieltä, että ainakin Rodoksella on ylimielinen kohtelu,
ainakin miehillä. Johtuiskohan se sitten laihanlaisesta lompakostani.
Yamas on ehdoton. Jos joku on saanut siellä pahaa ruokaa niin vika on ruokailijan mieltymyksissä ei ruoassa. Kannattaa kokeilla.
Tere!
Suosittelen italialaista ravintolaa nimeltä felicia. On tuulisen rannan vieressä menevällä kadulla, lähellä blue sky hotellia. Mahtavat kiviuunissa paistettavat pizzat ym. Kannattaa kokeilla
Unohdit(?) kertoa mikä on sinun mielestä hyvä paikka, missä kannattaa käydä?
Chicken Mike
Yamaksessa ei ollut suomalaista tarjoilijaa kesällä 2009.
Buffet on tainnut lopettaa toiminnan.
Jos olette vain kaupunkialueella,suosittelen ruokaravintola Scalinista.Se on ihan keskustassa Mandilarakadulla joka on kävelykatu.Ruoka on siellä halvempaa kuin mitä ulkonäkö antaa ymmärtää,tarjoilu on hyvää ja ystävällistä.Myöskin silmänruokaa!Valinnanvaraakin on.kreikkalaisia ruokia ja spagettia ja lihapulliakin löytyy.Olen syönyt siellä monet hyvät ruuat.
Viime kesänä Rodoksella oltiin. Vanhassa kaupungissa ihania ravintoloita. Muistaakseni Romeo tai joku vastaava oli paikan nimi. Iso ravintola kahdessa kerroksessa. Ensinnäkin hyvä palvelu, tunnelma ym.Mutta se ruoka- ikinä en oo syönyt niin hyvää ruokaa kuin siellä! Nimestä en ole ihan varma, mutta jos löydätte juomakauppa Vävypojan niin kysäkää sieltä neuvoa (itse kysttiin että mitä suosittelette ja he neuvoivat sinne) mutta Vävypojan lähistöllä ravintola on ! =)
työntää lusikkani soppaan.. Oltiin toissa vuonna Manoussoksessa (kadun nimi Leontos) ja muistaakseni Kritisiä pitkin lähdimme kulkemaan ja ensimmäisestä tienhaarasta vasemmalle. Sillä kadulla oli Ancient Flame niminen paikka, missä käytiin vielä viime vuonnakin ja varmasti tänä vuonnakin :)
Olen huomannut ettei täältä saa erityisen hyviä vinkkejä, koska kaikki tuntuvat olevan eri mieltä niistä :-) Uskon että ne itselle hyvät paikat löytyy kyllä paikan päällä. Mukavaa matkaa, minullakin tulee melkein 20 v kun siellä viimeksi olin :-)
rodoksella on semmoinen hampuripaikka mistä saa tosi hyviä hampurilaisia ja ranskalaisia. Sen nimi on muistaakseni mcdonalds. Ei löydy yhtä hyvää paikkaa mistään muualta
Ottakaa hotellista all inclusive niin ei ole huolta ruokapaikoista. Me olemme perheemme kanssa kyllästyneet jatkuvaan ruokapaikkojen etsiskelyyn, koko porukka nälkiintyyneenä väsyneenä ja huonollatuulella pilaa koko lomatunnelman. Täyshoidon kun ottaa on helpoin ja usein myös edullisin vaihtoehto, sillä sisältyyhän tuohon kaikki muukin tarjoilu ruuan lisäksi , drinkit, viinit oluet, lapsille jätskit pirtelöt ja jatkuvasti pientä välipalaa.
Jep. Olen samaa mieltä, että varsinkin lapsiperheille on all inclusive erittäin kätevä vaihtoehto, ei ole huolta tarjoilusta saa keskittyä lomaan täysin, kauppojen kiertelyn ja ruokapaikkojen etsiskelyn sijaan.
Rodoksella oltiin pari viikkoa ja ravintoloista voisin suositella ainakin näitä: Kostas vanhassa kaupungissa tässä paikassa käytiin pari kertaa ja Tamam uudessa kaupungissa, kolme kertaa tuli syötyä heidän herkkuja. Paikat eivät ole tyypillisiä turistirysiä, ei ole sisäänheittäjiä.
Tosi hyviä gyros pitoja uudessa kaupungissa pizzahutin vieressä toisella puolen katua vähän ylöspäin, nimeä en muista.
ancient flame oli hyvä ja itse asiassa en huonoa ruokaa ole koskaan saanut. monessa eri paikassa on tullut käytyä.
Agalma Rodoksen kaupungissa on hyvä ravintola. Mahtavat mezeet ja ehdottomasti paras kreikkalainen lautanen. Niin hyvää pihviä kuin Agalmassa en ole missään syönyt kera valkosipuliperunoiden. Äyriäispasta vei myös kielen mennessään. Kerettiin syödä Agalmassa monta kertaa lomamme aikana ja täytyy sanoa että kaikki mitä maistoimme oli kerrassaan hyvää. Kiva paikka jossa soi kreikkalainen musiikki taustalla ja ihmiset hymyilee.
Hyvä ja halpa ruokapaikka on Casinoa vastapäätä Andreaksen ravintola. Pieni mutta siisti ja ihan ruoka ja palvelu. Paikallisetkin söivät siellä. Söimme viitenä iltana siellä. Kahdelle salatit ja lämminruoka oluineen maksoi n.24,00 € Suosittelen.
Eilen kotiutuneena Rodesta voin todeta paikan olevan yllättävän kalliin.Ruoka paikassa kuin paikassa (ketjussa mainituissa )siinä 40-50e.Norm. 2h syöminen. Hyvää tosin oli esim. agalma,romeo."Uus" käynninarvoinen paikka tuulisen rannan tienvieressä oli etana-taverna (jokin kreikkalainen nimi)logossa kuitenkin etanan kuva.
Kalliudesta muissakin kuin ruuan hinnoissa(turistipaikoissa)tuli mieleen kreikkalainen muutos euroihin.Tuntuukuin he olisivat drakmat muuttaneet tietyllä suhteella euroiksi ja sitten kertoneet sen kahdella.Ainakin "pikku hilpehöörin" osalta.Onnea heille!
Onko tuo mainitsemasi mcdonalds originelli, vain rodokselta löytyvä aito kreikkalainen hampurilaispaikka, saako sieltä kerrosaterioita, ja käykö siellä nämä suomalaiset alennuskupongit, ja saako siellä lapin kultaa ruokajuomaksi...?
Rohdoksen mäkkäri oli elokuussa 2010 ainoa viileä paikka koko saarella (hotellin huonetta lukuunottamatta). Joten kyllä se oli lapinkultaa, ainakin minun mielestäni! Omasta mielestäni todellinen ja aito kreikkalainen mäkkäri. Paras ikinä!
Jason nro 1, liki sinikan kauppaa.
mä en arvais syödä mitään krekan mömmöjä. mulla on ystävä rodoksella jolle mä lähetän etukäteen ilmapakastettuja hesen haburgereita (tää italialainen vella hoitaa sen samalla kun kuivaa suomalaisia herkkutatteja itlialaisille. eikämaksanut kovinpaljon) ja sulattelen niitä siellä ja olen iloinen ettei tarvi jännittää ruuan takia.