LOUKKAA ihmisoikeuksia. Voittonen selvensi myös esille noussutta ehkäisykieltoselvitystä ihmisoikeusliitossa ja auttoi heitä mm. siinä että kertoi heille, että kielto tulee AINA ulkopuolelta.
Voittonenkaan ei osannut sanoa onko jossain muualla ehkäisykieltoa, lestadiolaisuudessa sitä ei kuulema ole koskaan ollut. Asiaa on kuulemma jollain tasolla synniksi käsitelty 1967 puhekokouksessa tai puhujien kokouksessa, mutta ei sen jälkeen.
Alue-uutisten toimittaja oli kait voimalasta saanut inspiraation alkaa tutkimaan päivämieslehtiä, tosin hän vain mikrofilmeiltä. Katsoi kuitenkin sen seulomisena toivottomaksi. :-).
ps. On teillä huvit :))
Voittonenkaan ei osannut sanoa onko jossain muualla ehkäisykieltoa, lestadiolaisuudessa sitä ei kuulema ole koskaan ollut. Asiaa on kuulemma jollain tasolla synniksi käsitelty 1967 puhekokouksessa tai puhujien kokouksessa, mutta ei sen jälkeen.
Alue-uutisten toimittaja oli kait voimalasta saanut inspiraation alkaa tutkimaan päivämieslehtiä, tosin hän vain mikrofilmeiltä. Katsoi kuitenkin sen seulomisena toivottomaksi. :-).
ps. On teillä huvit :))
Vastaukset 12
Vanhimmat
ehkäisemättömyys liikkeen sisälle tulee!
Jos mä olisin pappi ja saarnaisin ja musta tuntuis et ehkäisy on syntiä, niin en vois olla saarnaamatta sitä synniksi. Kokisin, että olisi syntiä olla saarnaamatta - vastoin omaatuntoa.
Mutta, en tiedä mistä tulee sana!
Vl-liikeen mukaan kaikki paha tulee Siionin ulkopuolelta. Liike haluaa ulkoistaa kaiken pahan ja synnin.
ihminen on syntinen. Syntisessä ruumiissa asumme. Ei syntiä ole ulkoistettu. Ihminen on pahaan taipuvainen. "sitä hyvää, jota tahdon tehdä, en tee...ja sitä pahaa, jota en tahtoisi, sitä teen."
Näin huono on ihminen.Jokainen. Ihmisellä olisi ikuinen kadotus edessään,ellei Jeesus oli sovittanut syntejämme. Kun saa kaiken heikkouden ja synnit uskoa anteeksi Hänen nimessään, on taivaskelpoinen.
Onko teillä olemassa ehkäisykieltoa?
Ei ole olemassa. Siis viimeksi laajemmin asiasta on keskusteltu 1967 puhujainkokouksessa, sen jälkeen asiaan ei ole tarvinnut palata.
Toteat, että uskovainen ei halua käyttää ehkäisyä?
Nimenomaan. Joo. Siitä perimmiltään on kysymys.
Loukkaako vanhoillislestadiolainen liike ehkäisyasiassa ihmisoikeuksia?
Ei loukkaa. Se on minun käsitykseni, sillä perimmältään on kysymys uskonnonvapaudesta. Voi olla aika ongelmallista jos jossakin yhteydessä evätään meiltä, laajemmilta uskonnollisilta yhteisöiltä, kirkoilta, niin Suomen evankelisluterilaiselta kirkolta kuin Roomalaiskatoliselta-, Ortodoksiselta kirkolta jne. mahdollisuus puhua Jumalan tahdon vastaisesta teosta eli synnistä.
Helppo yhtyä rehellisen ihmisen rehelliseen ja myös ihmisjärjellä täysin ymmärrettävään tekstiin.
Teksti on niin selvää, että tuon jälkeen voi hyvin ymmärtää, että palstalla hilluvat tahot menevät asiattomuuksiin - periksiantamattomille se on enää ainoa keino. Tosin sitä keinoa ovat käyttäneet aikalailla aina.
kirkko yhdy vanhoillislestadiolaisten käsitykseen ehkäisyn synnistä, joten tokaisulta meni sen siliän tien pohja pois.
Mistä sitten vl-naisten raskaudenpelot johtuvat, jos ehkäisykieltoa ei ole olemassakaan?
Voittonen sanoo ettei ole ehkäisykieltoa, mutta antaa ymmärtää että jokainen joka ehkäisyä käyttää tekee VASTOIN Jumalan tahtoa! Uskonnollisessa yhteisössä tämä TARKOITTAA EHKÄISYKIELTOA!
Jos tekee syntiä, rikkoo Jumalaa vastaan, eikö niin. Jumala on siis kieltänyt tekemästä tiettyjä asioita. Onko olemassa syntiä, joka ei olisi kiellettyä Jumalan edessä?
Jumala kieltää synnin ja se on aina väärin. Mutta keskusteluhan käykin nyt siitä, että onko ehkäisy syntiä vai eikö ole!
Vl-liikkeen mukaan ehkäisy on syntiä mutta se ei kuitenkaan ole kiellettyä. Ehkäisykieltohan ei ole olemassa aivan kuten OV on sanonut.
Ymmärrän kyllä, että "naatuslaisleppäläispentikäsläisyydessä" ehkäisy pyritään selittämään omantunnon kysymykseksi, mutta ei varsinaisesti synniksi puhumattakan että se katsottaisiin kielletyksi. Samalla kaikkien uskottomien puheet pyritään leimaamaan tyhmiksi ja asenteellisiksi, sillä eiväthän uskottomat edes ymmärrä mitä tarkoittaa kun saarnamies julistaa puheessaan ehkäisyn kaikissa muodoissaan olevan syntiä. Uskottomat eivät ymmärrä mitä se kielikuvana tarkoittaa. Uskottomat pötköt luulevat en tarkoittavan mitä siinä sanotaan eivätkä ymmärä, että kysehän onkin juhlallisesta liturgiapuheesta. Samoinhan oli aikojen alussa Kautokeinossa. Jotkut tyhmät ottivt liian tosissaan Laestadiuksen puheet viinaporvareista.