Äitini peri hiljan tätinsä, joka oli lapseton. Omaisuutta oli varsin huomattavasti, mutta niin oli perillisiäkin, kun hän oli ollut kaksi kertaa avioliitossa ja ensimmäisestä avioliitossa oli tehty hallintatestamentti ja tuolloin hän oli saannut hallintaansa pienen maatilan. Myöhemmin hän avioitui leskimiehen kanssa, jolla oli aikuiset lapset ja suurehko maatila. Yhdessä he ostivat vielä tädin nimiin pienen maatilan lisämaaksi tädin hallinnassa olevaan maatilaan.
Täti kuoli nyt viimeisenä tästä ja osoittautui, että hän olikin myynnyt ennen kuolemaansa tämän hallinnassa olevan omaisuuden ja tuon lisämaaksi hankitun maatilan yhdelle sukulaiselle pilkkahinnalla, kaupanvahvistajana oli toiminut lisäksi ostajan vaimon setä, todella vanha (seniili?) ja ei ilmeisesti tutustunut koko papereihin, vaan vahvisti kaupan. Tädillä ei ollut viimeisestä avioliitosta avioehtoa, eikä testamenttia.
Menettelikö täti tässä väärin myydessään omaisuutta, jonka oli saannut hallintatestamentilla ja myydessään omaisuutta, joka oli hankittu viimeisen avioliiton aikana? Tuo viimeisen miehen aikana hankittu maatilahan olisi ollut perikunnan omaisuutta, vaikka olikin hänen nimissään hankittu, kun avioehtoa ei ollut.
Voikohan näitä kauppoja saada enään purkumaan tai hyvitystä perillisille?
Täti kuoli nyt viimeisenä tästä ja osoittautui, että hän olikin myynnyt ennen kuolemaansa tämän hallinnassa olevan omaisuuden ja tuon lisämaaksi hankitun maatilan yhdelle sukulaiselle pilkkahinnalla, kaupanvahvistajana oli toiminut lisäksi ostajan vaimon setä, todella vanha (seniili?) ja ei ilmeisesti tutustunut koko papereihin, vaan vahvisti kaupan. Tädillä ei ollut viimeisestä avioliitosta avioehtoa, eikä testamenttia.
Menettelikö täti tässä väärin myydessään omaisuutta, jonka oli saannut hallintatestamentilla ja myydessään omaisuutta, joka oli hankittu viimeisen avioliiton aikana? Tuo viimeisen miehen aikana hankittu maatilahan olisi ollut perikunnan omaisuutta, vaikka olikin hänen nimissään hankittu, kun avioehtoa ei ollut.
Voikohan näitä kauppoja saada enään purkumaan tai hyvitystä perillisille?
Vastaukset 7
Vanhimmat
>
Eli perilliset ovat siis ensiksi kuolleen aviomiehen toissijaisia perillisiä. Oletan ettei PK 3:5a §:n mukaista jakoa ole tehty tädin eläessä. Sen sijaan myöhemmän aviomiehen pojat eivät ole tädin perillisiä. Kuitenkin ositus tulee tehdä myös tämän aviomiehen kuolinpesän kanssa, ellei ole jo tehty.
>
Kenet hallintatestamentin laatinut ensimmäinen aviomies oli tarkoittanut maatilan omistajaksi? Jos tästä ei ole määrätty testamentissa mitään, niin silloin täti on perinyt maatilan *täydellä omistusoikeudella* PK 3-luvun nojalla. Jos näin on käynyt, hän on voinut pätevästi myydä sen lahjanluontoisella kaupalla ilman että asiaan olisi voitu puuttua hänen elinaikanaan. Kuitenkin toissijaiset perilliset voivat eräin edellytyksin vaatia tädin jälkeen tehtävässä PK 3-luvun mukaisessa pesänjaossa vastiketta osuutensa vähentymisestä tai sitten nostaa lahjan saajaa vastaan PK 3:2.2 lain kohdassa tarkoitetun kanteen.
>
MK 2:6.2 mukaan kaupanvahvistajan esteellisyyteen sovelletaan OK 17:43 §:n määräyksiä todistajan esteellisyydestä ja esteelliset henkilöt on lueteltu tyhjentävästi OK 17:20 §:ssä. Vaimon setä ei kuulu tähän luetteloon joten kaupanvahvistaja ei ole ollut esteellinen tämän sukulaisuuden perusteella.
>
Käräjäoikeuden määräämän kaupanvahvistajan kelpoisuus päättyy hänen täytettyään 65 vuotta ja virkamiehen joka on samalla kaupanvahvistaja silloin kun hän eroaa virastaan. Mikäli hän on vahvistanut kaupan silloin kun hänen kaupanvahvistajan määräyksensä on jo päättynyt, ei kauppa ole tapahtunut MK 2:1 muodossa. Kuitenkin jos ostaja on saanut kiinteistöön lainhuudon tai lainhuutohakemus on jätetty lepäämään, ei tähän muotovirheeseen voi enää vedota. Mahdollinen kaupanvahvistajan aiheuttama vahinko jäänee tällöin korvattavaksi valtion varoista tai siitä voi yrittää saada korvausta vahvistajalta itseltään. Ostaja on mahdollisesti menetellyt kunnianvastaisesti ja arvottomasti jos hän on tiennyt kaupanvahvistajan esteellisyydestä tai virattomuudesta ja tätä kautta kauppa voitaisiin saada puretuksi OikTL 33 §:n nojalla.
>
Nyt sekoitat avio-oikeuden omistusoikeuteen. Omaisuuden omistaa se jonka sen omistaa, ei se mitenkään automaattisesti puolison kuolinpesälle siirry. Nimiperiaatteesta on kyllä mahdollista poiketa jos puolisoiden todellinen tarkoitus pystytään näyttämään toteen.
Äitini täti sai testamentilla hallintaansa ensimmäisen miehensä kuoleman jälkeen tuon pienen maatilan ja tuolloin perintöä odottavat ensimmäisen miehen perilliset jäivät odottamaan perintöään.
Siis voiko noin vain myydän pilkkahinnalla tälläistä omaisuutta, että nyt nämä ensimmäiset perilliset sieltä miehen puolelta jäivät käytännössä perinnöttä??
Jos nyt itse teen vastaavanlaisen testamentin vaimoni hyväksi, että hän saa hallintaansa omistamaani omaisuutta, että hän voisi asua talossani kuolemansa saakka ja tuon jälkeen vasta jaettaisiin perinnöt, niin vaimoni myisikin heti kuolemani jälkeen omaisuuteni olemattomalla hinnalla omille sukulaisilleen. Näinhän minun sukulaiseni jäisivät nuolemaan näppejään perinnöstäni. En ymmärrä??? Onko tämä nyt todella näin?
>>Onko tämä nyt todella näin?
Palaisin vielä tähän pienen maatilan lisämaahan, jonka täti hankki toisen miehensä kanssa omiin nimiinsä. Kun heillä ei ollut avioehtoa, eikö kaikki heidän yhdessä omistamansa omaisuus olisi ollut perikunnan omaisuutta,riippumatta siitä kumman nimissä omaisuus on, kun toinen aviomies kuoli?
Tämän viimeisen miehen kuollessa, heillä oli nämä kolme maatilaa, yksi asunto-osake, osakkeita ja osuuksia yrityksistä. Suurimman osan tästä omaisuudesta he olivat hankkineet yhdessä tämän toisen aviomiehen kanssa.
>>Kun heillä ei ollut avioehtoa, eikö kaikki heidän yhdessä omistamansa omaisuus olisi ollut perikunnan omaisuutta,riippumatta siitä kumman nimissä omaisuus on, kun toinen aviomies kuoli?
Raskas kivi putosi sydämeltäni! Ilmeisesti täti menetteli ihan oikein, vaikka minua jäi hieman vaivaamaan tuon ensimmäisen miehen perilliset, kun heille ei oikein jäännyt tässä perintö-riihestä juuri mitään.
Täältä samieni selvitysten mukaan on kaupanvahvistaja (herastuomari) ollut kyllä liian vanha vahvistelemaan näitä kauppoja, mutta maatiloille on saatu kuitenkin lainhuudot ja kaupat niiltä osin kaiketi päteviä.
Sen verran kuitenkin kysyisin vielä lisää. Tädin kuoltua hävisi aika paljon hänen omaisuuttaan, joka oli ollut hänellä jo ennen ensimmäistä avioliittoaan, lähinnä asuntoirtaimistoa. Tarkkaa tietoa niiden nykyisestä olin paikasta ei ole, mutta arveluja on, että toisen miehen lapset olisivat ne omineet itselleen. Mitään selvitystä tästä irtaimiston katoamisesta ei ole tullut. Tämä asuntoirtaimisto nyt olisi kaiketi sentään kuulunut jo jakaa perikunnan toimesta vähän tarkemmin, vai miten?
Tätisi ei toiminut väärin myydessään omaisuutta mikä oli merkattu hänen nimiinsä niin maakauppa kuin maarekisteri otteisiin ( lainhuudatus rekisteri merkintä oli tätisi nimissä yksin ) .
Tädilläsi kun oli nimi huudatus oli oikeus myydä omaisuutta pois ja antaa nimissään saamansa rahat pois esm. ostamalla maata halvalla ( sukulaiselleen ) eläessään .
Mitään oikeus ongelmaa ei ole todettavissa .