Nimimerkillä

kirjoittaa Rantapohjalehdessä:
"Hyvät päättäjät, älkää uskoko Ouluun menijöiden pelottelua, että itsenäisenä kuntana Haukipudas ei pärjäisi tulevaisuudessa. Haukiputaan kuntaliitos Ouluun olisi suuri ja lopullinen virhe, jota ei voi nappia painamalla myöhemmin perua".

Tuo kirjoittaja nostaa myös hattua kunnanjohtajalle ja itsenäistä kotikuntaa kannattaville luottamushenkilöille.

Kaunis kiitos kirjoittajalle,
yksi valtuutettu.
4329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ennen myös jotkut änkyrät uskoivat, että maa on litteä kuin pannukakku. Eivät millään uskoneet pelottelijoita, joka väittivät, että se saattaisikin olla pyöreä.

Äänestä

oikein tunteikkaasti tunteisiin vetoavilla perusteilla.

Siitä siinä on kysymys, itsenäisyys on tunneasia.
Mutta yllättävän moni päättäjä ei tunne kunnallista palvelutuotantoa, kirjanpitoa tai talouspuolta.

Samassa lehdessä käy ilmi viimevuoden ennakotiedot tilinpäätöksestä, se on plussalla 1 M€ myyntivoiton, investoinnin siirron (valtionosuus on siitä minimaallinen), poistojen puutteen vuoksi. Siis kirjanpitokikkailulla on tarkoitus johtaa valtuutettuja harhaan. Lisäksi kamreeri toteaa, että jo tällevuodelle suunniteltuja menoja joudutaan leikkaamaan ! ! !
Valheilla on lyhyet jäljet...

Äänestä

Päättäjien vastuulla ei ole ainoastaan kotikunnan asiat vaan kokoseutukunnan selviäminen. Nykyisessä taloustilanteessa ja viime vuosien kehityksessä olisi Ouluun liittyminen ainoa oikea ratkaitu ja osoittaisi oikeaa poliittista vastuuta. Työssäkäyntialueet yms tukevat tätä käsitystä. Nyt ratkaisuun vaikuttavat tunnekysymykset. Poliitikot odotan poliittista vastuuta ja perusteluita miksi suur Oulu ei ole kannattavaa, miksi Haukiputaan ei kannatta liittyä suur Ouluun?



- Defacto -

Äänestä

Oli hyvä yleisöosastokirjoitus kotikunnan itsenäisyyden säilymisen puolesta! Edustaa varamsti suuren joukon tuntoja, liitosta kannattavat ovat kovaäänisimpiä ja olleet esillä, "maan hiljaisista" enemmistö allekirjoittaa kyseiset asiat, uskon.
Ihmettelen aiemmien julkaistua pitäjäneuvoksen kannanottoa kuntaliitoksen puolesta. En olisi uskonut, että hän on sitä mieltä, kun ottaa huomioon poliittisen uran ja toiminnan valtuustossa ja kh:ssa.
No, jokainen saa olla mitä mieltä on. Hämmästyttää myös monet takinkäännöt viime metreillä. Monet äänestivät valtuustoon sellaista, joka ilmaisi kantansa selkeästi ennen vaaleja, nyt onkin mieli muuttunut. Olen pettynyt omaan ehdokkaaseeni valtuustossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"kotikunnanpuolustaja... kirjoitti:

kirjoittaa Rantapohjalehdessä:
"Hyvät päättäjät, älkää uskoko Ouluun menijöiden pelottelua, että itsenäisenä kuntana Haukipudas ei pärjäisi tulevaisuudessa. Haukiputaan kuntaliitos Ouluun olisi suuri ja lopullinen virhe, jota ei voi nappia painamalla myöhemmin perua".

Tuo kirjoittaja nostaa myös hattua kunnanjohtajalle ja itsenäistä kotikuntaa kannattaville luottamushenkilöille.

Kaunis kiitos kirjoittajalle,
yksi valtuutettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu