Reenistressi

Eli mistä johtuu kauhea stressi ennen harjoituksia?? Olen shootfightingin harrastaja ja reenaan 3-4 kertaa/vko mutta aina ennen reenejä tulee jotenkin stressaava olo, vaikka reenit sujuukin ihan hyvin, mitä nyt välillä jotain säätämistä. Onko samanlaisia kokemuksia tai keinoja "reenistressiin"?? Kauaa en lajia vielä ole harrastanut...muutaman kuukauden
71230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen itsekin havainnut samaa. Se on eräänlaista vireytymistä (kognitio,fysiologia), jotta pystyt olemaan 'hereillä' reeneissä. Perimmäinen syy ihmisen stressiin on kielteinen(eli ei vielä kovin nautintoa tuottava) tilannekokemus. Tässä tapauksessa johtuu osittain siitä, että harjoittelun luonne on hieman kilpailua sisältävä ja että kaikki henkilöt salilla eivät ole ihan kalakavereita, eli todella tuttuja.
Stressi vähenee kokemuksen ja motivaation myötä.
Voit ottaa myös esim. kofeiinipitoisia juomia tai kofeiinitabletteja vähentämään reenistressiä.

Äänestä

Mä harrastin joskus nuorempana jujutsua ja oli joskus samanlaisia tuntemuksia. Alkuun oli, kun kaverit ei päässy reeneihin mukaan vaan piti mennä yksin eikä tuntenut ketään. Sitten kun alkoi tuntea porukat, oli lähinnä ennen vyökokeita ja muita esiintymistilanteita. Kun oli semmoinen tilanne, että opettaja saattaa pistää minut näyttämään jonkun vaikean jutun, lähti stressi päälle. Semmonen hassu fiilis kun on varpaat ihan kylmät =) Muillakin oli kuulemma sitä.
Näin jälkeenpäin ajatellen ihan hyvä asia, että tuli reenattua tekniikoita myös stressin alaisena.

Äänestä

Budolajeissa usein korostetaan sitä, että harjoittelun keskeinen piirre on itsensä voittaminen. Eli mieli on aluksi kovin levoton, pohditaan miltä tämä ja tämä nyt näyttää, osaanko niin kuin se 3. dan, mitä muut itsestä ajattelevat, pelätään ettei jaksa jne. Muutenkin hieman pelottaa. Ajan mukaan sitä vaan
asennoituu sitten niin, että ei tarvitse osata heti, ollaan tässä harjoittelemassa vasta, yritetään parasta, yritetään olla avoin, kunnioittaa muita treenaajia. Lajitoveritkin alkavat olla tuttuja, luottaa muihin.

Stressihormoneja erittyy vähemmän ja pystyy saamaan harrastuksesta enmmän irti.

Ripa

Äänestä

Tuota stressiä ennen treenejä tuntuu esiintyvän aika yleisesti, kun on treenattu ensimmäiset pari kuukautta.

Alussa ei "osaa" stressata kun ei tartte osatakaan mitään. Parin kuukauden päästä ajattelee, että kyllähän tässä jo pitäis jotain osata, mutta käytännössähän parissa kk:ssa ei vielä paljoa ehditä.

Kun vielä jonkun aikaa menee, sisäistää yleensä sen, että on aloittelija, eikä edes tarvitse vielä osata paljoa ja stressi vähenee. Sitten alkaakin huomata, että kyllähän sitä jo jotain osaa.
Näin ainakin minulla sekä monilla muilla tuntemillani.

Usein ensimmäisen vyökokeen jälkeen (jos niitä lajissa pidetään) tuntuu, että osaa kaiken ja on täysin voittamaton =) Kyllähän sekin tunne sitten katoaa.

Ja mitä pidemmälle pääsee, sitä vähemmän huomaa osaavansa. Aina keksii uutta, mitä pitäisi tai haluaisi osata, mutta enää ei tarvitse stressata kun ymmärtää lajiaan ja itseään paremmin.

Toivottavasti tässä nyt oli edes jotain järkeä...

Äänestä

Siitäkö tuo varpaiden kylmyys johtuu, vaikka ukko muuten hikoilee kuin sika?
:D

Minä stressaan enemmän, jos kaverini eivät tule treeneihin ja joudun puolituttujen kanssa treenaamaan. Ei se missään tekniikkaharjoituksissa, eikä välineissä haittaa. Mutta ajatus siitä, että joutuu sparraamaan mahdollisesti ihan ventovieraan kanssa ei tunnu kivalta. Kun ei tiedä, miten se toinen reagoi osumaan. Kuinka kovaa sieltä sitä säärtä/polvea/nyrkkiä/kyynärpäätä tulee. Kavereihin kun voi luottaa, että se tulee inhimillisen kovaa, eikä ole tarve näyttää mitään. Onneksi tuossa meidän salilla ei ketään kahopäätä ole porukassa mukana.

Äänestä
  • Mulla on toisin päin. Yleensä lasken päiviä/tunteja, milloin pääsen treeneihin.
    (yksin siellä käyn)

    Äänestä

  • Se varpaiden kylmyys johtuu siitä, että stressitilanteessa ihmisen elimistö keskittää verenkierron suuriin lihaksiin, jotta poikkeavassa tilanteessa (tappelu/selviytyminen) saadaan enemmän tehoa liikkeisiin.

    Stressireaktioita on muutamia, jotka pitää opetella mm. krav magan teoriakokeisiin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


höm kirjoitti:

Eli mistä johtuu kauhea stressi ennen harjoituksia?? Olen shootfightingin harrastaja ja reenaan 3-4 kertaa/vko mutta aina ennen reenejä tulee jotenkin stressaava olo, vaikka reenit sujuukin ihan hyvin, mitä nyt välillä jotain säätämistä. Onko samanlaisia kokemuksia tai keinoja "reenistressiin"?? Kauaa en lajia vielä ole harrastanut...muutaman kuukauden

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu