Odotuksen pitäisi olla ihanaa aikaa ja raskausviikolle 30 saakka se olikin sitä.. Sitten puhkesi ISO kriisi miehen kanssa ongelmista jotka ovat kyteneet pinnan alla suhteen alusta saakka. Pari viikkoa meni mykkäkoulussa ja sitten sairastuin vakavasti, jouduin viikoksi sairaalaan ja oli pakko ruveta taas puhumaan..
Tällä hetkellä olen fyysisesti niin huonossa kunnossa etten tule yksin toimeen. Parisuhteemme ongelmat ovat edelleen olemassa mutta emme jaksa prosessoida niitä nyt sillä nyt olisi vain tärkeää että saisin itseni edes joten kuten terveeksi ennen vauvan syntymää.. Laskettuun aikaan on kuukausi ja mielessä pyörii kokoajan ero tai ainakin tilapäinen "asumusero". Kriisimme aihe on nimittäin sellainen johon en usko että löydämme yhteisymmärrystä...
Yritän psyykkisesti pysyä pystyssä, mutta vaikeaa on. Fyysisesti olen ihan jaksamisen äärirajoilla.
Tarvitsen apuanne, kertokaa kokemuksia tai neuvoja tilanteeseeni!
Tällä hetkellä olen fyysisesti niin huonossa kunnossa etten tule yksin toimeen. Parisuhteemme ongelmat ovat edelleen olemassa mutta emme jaksa prosessoida niitä nyt sillä nyt olisi vain tärkeää että saisin itseni edes joten kuten terveeksi ennen vauvan syntymää.. Laskettuun aikaan on kuukausi ja mielessä pyörii kokoajan ero tai ainakin tilapäinen "asumusero". Kriisimme aihe on nimittäin sellainen johon en usko että löydämme yhteisymmärrystä...
Yritän psyykkisesti pysyä pystyssä, mutta vaikeaa on. Fyysisesti olen ihan jaksamisen äärirajoilla.
Tarvitsen apuanne, kertokaa kokemuksia tai neuvoja tilanteeseeni!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun et asiasta tarkemmin kerro niin voin sanoa vain seuraavaa. Keskity nyt itseesi ja vauvasi hyvinvointiin. Jos ette kerran pysty edes tilannetta selvittelemään tällä hetkellä niin keskity tosiaan siihen ,että sinä ja vauva voitte hyvin. Yritä ajatella niitä hyviä puolia, joita vielä on olemassa, vaikka kaikki näyttääkin synkältä. Iso shokkihan tuo on, varsinkin jos asia on sellainen, että ette siitä enää yhteisymmärrykseen pääse.
Jos olet niin varma siitä että tilanne ei selviä niin kannattaisiko alkaa jo miettimään elämää eteenpäin, ilman miestä?
Voisitko mennä loppuraskauden ajaksi vaikka vanhempiesi tai jonkun muun rakkaan ihmisen luo?
Jaksamisia sinne!
Itsellä oli kanssa kriisiä miehen kanssa pari viikkoa sitten, mutta saimme puhumalla kaiken selväksi. Kriisimme ei tainnutkaan olla niin iso kuin teidän. Yritä oikeasti jaksaa. Kyllä se siitä johonkin suuntaan lähtee.
meillä on ollut koko suhteen läpi todella suuria ongelmia miehen alkoholin käytön takia. hänestä tulee viinaa juoneena kuin eri ihminen; paiskoo minua seinään jne, mutta selvin päin on ollut aivan ihana! meillä menikin sitten jossain vaiheessa todella hyvin pitkään ja uskoin että mieheni on muuttunut, joten tulin raskaaksi ja siitäpä kaikki ongelmat sitten uudelleen alkoivat. ensin pientä harmitonta saunailtaa mahtui jokaiseen vkonloppuun, ja sitten joskus rv.20 tienoilla tilanne räjähti kokonaan käsiin. kaikki vanha toistui...
no sitä asiaa ei sitten alettu selvittelemään sen enempää, seuraavana päivänä kun mies oli todella pahoillaan kaikesta, lupasi muuttua jne.. ja minä tyhmä uskoin.
en tiedä mikä teidän ongelmanne on, mutta minua ainakin harmittaa todella paljon että emme selvittäneet asioita ennen vauvan syntymää. kun vauva syntyi ja itselläni hormonit heitti häränpyllyä, tuli muutenkin jokaisesta pienestä asiasta riitaa. muutenkin pienen vauvan kanssa univelka voi olla ihan mieletön, ja väsyneenähän pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä.
sinuna yrittäisin selvittää asiaa ennen vauvan syntymää, mutta tietenkin itsesi ehdoilla! ei omaa terveyttään kannata riskeerata, mutta ongelmat kun sattuu yleensä jäämään, ei ne mihinkään selvittämättä katoa. puhuisit vaikka neuvolassa asiasta, ehkä siellä voitaisiin edes jotenkin auttaa?
me saatiin asias selväksi vasta pojan ollessa muutaman kuukauden ikäinen, kun jouduin soittamaan poliisin hakemaan mieheni pois kotoa, koska pelkäsin että saattaa tehdä myös jotain vauvalle. sillon hän tajusi ettei elämä voi mennä näin, ja nyt ollaan eletty viimeinen vuosi suhteemme parasta aikaa!
voimia ja terveyttä sinulle!
Vähän samantapaista tarinaa kun tuolla edellisellä kirjoittajalla.. tosin minun mieheni ei ikinä ole väkivaltaisesti kohdellut minua. En vain kestänyt hänen viinan juontiaan (kunnon kännit n. 2-3 kertaa viikossa, joka päivä hän kaljaa joi, ei aina vain sitten känniin asti).
Itse raskaana jouduin katselemaan toisen jokapäivästä juomista. Ruuat tein, siivosin, pesin hänen pyykkinsä, tiskasin tiskinsä.. Jossain vaiheessa alkoi selkä käymään niin kipeäksi etten voinut tehdä mitään. sen huomasi kyllä sitten asunnossakin. En itse pysty elämään minkään paskan keskellä ja pakko se oli vaan kipeenä siivota kämppä taas. ja mies joi vaan alkoholia. Viikonloput saattoi olla kokonaan poissa, ryyppyreissullaan. Meillä ei tuon pahempia ongelmia ollut, mutta minulle ne oli tarpeeksi joten muutin pois. rv 36 aikoihin muutin pois, ja voin sanoa että oli elämäni paras ratkaisu. Elämme suhteessa vielä, suhteemme on parantunut muuttoni myötä. Nyt hän ymmärtää, mitä kaikkea jouduin tekemään ja kestämään.
Neuvoksi vain; välillä saat ajatella myös itseäsi. Ja erityisesti vauvaa. tee niin, kuin miten parhaaksi näet.
hei, meillä meni ja välillä menee, että mies on aina tykänny ottaa työpäivän jälkeen paukun tai 2, no se ei ole mikään ongelma, sillä hänellä raskas työ ym, mutta...meillä on uusioperhe, hänellä 2 lasta minulla 2 lasta ja nyt odotan meidän yhteistä lasta. mieheni muuttuu muutaman paukun jälkeen todella päinvastaiseksi mitä moin yleensä on, haukkuu, vähättelee ym ym, hoidoan kuitenkin päivät pitkät hänen talouttaan ja lapsia siinä missä omianikin.noh olen muutaman kerran uhannu muuttaa pois, ja kasvattaa yksin lapseni, tämä tuleva mukaanlukien, ja tiedän että se minulta onnistuu, sillä olen kasvattanut edellisetkin lapset yksin. viiminen niitti oli viikon alussa tapahtuva "henkinen väkivalta", joo sillä sanalla sitä kutsun sillä se on sitä.
aina pienessä humalassa se alkaa, ja jatkuu jatkuu, otinkin seuraavana päivänä yhteyttä kuntani asuntotoimistoon ja sieltä luvattiin kämppä suurinpiirtein heti, aloin pakkaamaan tavaroitani ym kampetta, niin siinä vaihees vasta mies heräsi ja jopa itse ehdotti että mentäs johonkin puhumaan, tai että hänen lähinnä pitäs mennä puhumaan ym, nyt on sitten puhuttu ja puhuttu..en tiedä mihin suuntaan tämä tästä menee, mutta ei ole näin paljon puhuttu koko suhteen aikana kun mitä nyt on puhuttu, toivon että kaikki menee ok,
toivon kaikille odottajille joilla suhteessa vaikeeta, voimia! minä olen ihan "yksin" ihan uudella paikkakunnalla, ei ole ketään kelle puhua, jospa muilla on joku kenelle purkaa oloaan.