hulevesijuttu

Nyt tuolla Saimaalla tuntuu olevan ongelma jotta sinilevät kasvaa järvessä ihan talvellakin.
Syylliseksi epäillään vahvasti taajaman hulevesiä jota valuvat puhdistamatta järveen.

Täällä Turussahan taas ollaan hirveällä euromäärällä rakentamassa erillistä hulevesiputkistoa jotta hulevedet eivät vaan menisi puhdistamoon.

Tiedetäänköhän täällä, mitä oikein tehdään?

Jopa kamalan maksun uhalla asukkaita on pakotettu tällaiseen putkistoprojektiin mukaan, vaikka nyt näyttäisi vahvasti että ollaan (taas kerran) tekemässä sutta ja sekundaa kalliilla.

Voi olla että hulevedet kuitenkin joudutaan puhdistamaan jottei Aurajoki ja meri saastuisi.
8257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei hulvevesiverkkoa olla rakentamassa, vaan se on jo olemassa ja maksuilla pyritään siihen että kaikki myös liittyy siihen.

Tarvittaessa huvevesiäkin voidaan puhdistaa, mutta sitä ei tarvi tehdä niin raskaasti kuin viemärien jätevesiä.

Jos jokainen talo laskee hulvevetensä minne sattuu, niin silloin niitä ei voida mitenkään puhdistaa.

Äänestä
  • vaan se, että hulevedet yleensäkin kerätään keskitetysti johonkin putkistoon on se pääongelma.

    "Jos jokainen talo laskee hulvevetensä minne sattuu, niin silloin niitä ei voida mitenkään puhdistaa."

    Ikiaikaisesti hulevedet on valuneet maahan ja
    vasta, ehkä vuosikausia, erilaisten maa-ainesten
    läpi kuljettuaan vesistöön.
    Nyt ne sateen jälkeen hulahtaa putkistosta vesistöön muutaman minuutin päästä jolloin luonto
    ei ehdi tehdä asialle yhtään mitään.

    Mikä ihmeen hinku ihmiskunnalla on aina
    alkaa suurella rahalla aina tohtoroimaan luonnon
    töitä?

    Äänestä

  • ja kiire kirjoitti:

    vaan se, että hulevedet yleensäkin kerätään keskitetysti johonkin putkistoon on se pääongelma.

    "Jos jokainen talo laskee hulvevetensä minne sattuu, niin silloin niitä ei voida mitenkään puhdistaa."

    Ikiaikaisesti hulevedet on valuneet maahan ja
    vasta, ehkä vuosikausia, erilaisten maa-ainesten
    läpi kuljettuaan vesistöön.
    Nyt ne sateen jälkeen hulahtaa putkistosta vesistöön muutaman minuutin päästä jolloin luonto
    ei ehdi tehdä asialle yhtään mitään.

    Mikä ihmeen hinku ihmiskunnalla on aina
    alkaa suurella rahalla aina tohtoroimaan luonnon
    töitä?

    Maan kautta vesistöön valuva hulvevesihän se juuri vie sinne niitä ravinteita.

    Jos sadevesi tulee katolle ja sieltä suoraan hulvevesiviemäriin, niin eihän sen mukaan tartu ravinteita.

    Äänestä

  • parantaa tilannetta kirjoitti:

    Maan kautta vesistöön valuva hulvevesihän se juuri vie sinne niitä ravinteita.

    Jos sadevesi tulee katolle ja sieltä suoraan hulvevesiviemäriin, niin eihän sen mukaan tartu ravinteita.

    selität tämän Turun uuden raakavesipuhdistuksen idean?

    "Maan kautta vesistöön valuva hulvevesihän se juuri vie sinne niitä ravinteita."

    Kun tarkoitus on nimenomaan PUHDISTAA se vesi
    kun se valuu sen harjumaan läpi...

    Äänestä

  • ja kiire kirjoitti:

    selität tämän Turun uuden raakavesipuhdistuksen idean?

    "Maan kautta vesistöön valuva hulvevesihän se juuri vie sinne niitä ravinteita."

    Kun tarkoitus on nimenomaan PUHDISTAA se vesi
    kun se valuu sen harjumaan läpi...

    Kysy vaan ihan rohkeesti mitä et ymmärrä.

    Turun maaperä on lähinnä savea, eikä soraharjua, jonka läpi laskeutuessaan pintavedet puhdistuisi.

    Jos hulvevesiä ei viemäröidä, ne kulkeutuu pintavesinä vesistöihin ja kuljettaa mukaanaa ravinteita.

    Hulvevesiviemröinti siis nimen omaan vähentää ravinnekuormaa ja mahdolistaa tarvittaessa myös puhdistamisen.

    Äänestä

  • vähentää ravinnekuormaa kirjoitti:

    Kysy vaan ihan rohkeesti mitä et ymmärrä.

    Turun maaperä on lähinnä savea, eikä soraharjua, jonka läpi laskeutuessaan pintavedet puhdistuisi.

    Jos hulvevesiä ei viemäröidä, ne kulkeutuu pintavesinä vesistöihin ja kuljettaa mukaanaa ravinteita.

    Hulvevesiviemröinti siis nimen omaan vähentää ravinnekuormaa ja mahdolistaa tarvittaessa myös puhdistamisen.

    puolen

    Hulvevesiviemäröinti siis nimen omaan vähentää ravinnekuormaa ja mahdollistaa tarvittaessa myös puhdistamisen sekä kaupungin asukkaiden uuden rahastamiskeinon.

    Äänestä

  • asian tämän kirjoitti:

    puolen

    Hulvevesiviemäröinti siis nimen omaan vähentää ravinnekuormaa ja mahdollistaa tarvittaessa myös puhdistamisen sekä kaupungin asukkaiden uuden rahastamiskeinon.

    vaan painostamista asioiden kunnolliseen hoitoon.Hulevesimaksua tullaan perimään vain sellaisilta kiinteistöiltä, jotka tarjolla olevasta mahdollisuudesta huolimatta eivät ole liittyneet hulevesiviemäriverkkoon. Asiansa hoitaneilta ei peritä mitään korotettuja maksuja.

    Äänestä

  • ei nimimerkkiä kirjoitti:

    vaan painostamista asioiden kunnolliseen hoitoon.Hulevesimaksua tullaan perimään vain sellaisilta kiinteistöiltä, jotka tarjolla olevasta mahdollisuudesta huolimatta eivät ole liittyneet hulevesiviemäriverkkoon. Asiansa hoitaneilta ei peritä mitään korotettuja maksuja.

    Mielenkiintoista keskustelua, mutta kuitenkin hulevesiviemäröintiin painostamalla pyritään vähentämään sadeveden kulkeutumista puhdistamolle.
    Turun seudun puhdistamo oy on Turun ja sen naapurikuntien omistama yhtiö, joka laskuttaa Turkuakin jätevesimäärän mukaisesti joka puhdistamolle kulkeutuu.
    Mikäli sadevettä pääsee likavesiviemäriin, niin Turku siis maksaa puhdistuksen, eli siis Turun veronmaksajat. Ei puhuta muuten mistään pikkuongelmasta talousvaikeuksissa painiskelevan Turun taloudessa.
    Veronmaksajien rahoja on sijoitettu melkoisesti Turun verkon kunnostamiseen, vuotovesien minimoimiseksi. Sijoitettu raha menisi osittain hukkaan jos yksityiset kiinteistöt päästävät jätevesiviemäriin vuotovesiään.
    Hulevesiviemäröinti löytyy Turustakin melko laajalti toteutettuna, suurempi ongelma on, että kiinteistöt laskevat hulevetensä oikeaan viemäriin.
    Turun vesilaitoksen linja on ollut asiassa turhankin lepsu, koska kyseessä on veronmaksajien tasapuolinen kohtelu. Naapurikunnissa on voimassa paljon jyrkempi linja, väärinkäyttäjiltä peritään lisäksi arvioitu käyttömaksu vuosien mukaan minkä ovat hulevesiä likavesiviemäriin päästäneet.
    Savutesteillä selviää helposti mihin putket on liitetty ja samalla selviää useasti epätiiviitkin viemärit.
    Omasta mielestäni Turussakin voitaisiin siirtyä savutesteihin ja lisämaksuihin lain rikkojille. Myös vuotavat betoniset likavesiviemäriputket voitaisiin vaatia korjaamaan, jotta pohjavesiä ei pääsisi kulkeutumaan niiden kautta likavesiverkkoon puhdistettaviksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja kiire kirjoitti:

Nyt tuolla Saimaalla tuntuu olevan ongelma jotta sinilevät kasvaa järvessä ihan talvellakin.
Syylliseksi epäillään vahvasti taajaman hulevesiä jota valuvat puhdistamatta järveen.

Täällä Turussahan taas ollaan hirveällä euromäärällä rakentamassa erillistä hulevesiputkistoa jotta hulevedet eivät vaan menisi puhdistamoon.

Tiedetäänköhän täällä, mitä oikein tehdään?

Jopa kamalan maksun uhalla asukkaita on pakotettu tällaiseen putkistoprojektiin mukaan, vaikka nyt näyttäisi vahvasti että ollaan (taas kerran) tekemässä sutta ja sekundaa kalliilla.

Voi olla että hulevedet kuitenkin joudutaan puhdistamaan jottei Aurajoki ja meri saastuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu