Oma tarinani

Hei ja hyvää perjantaiaamua kaikille tovereille

Minulla on alkoholiongelma ja tiedostan sen aivan itsekin, mutta syytän muita. Olen juonut jo vuosikausia päivittäin olutta ja väkeväpaukkuja. En juo koskaan kotonani, koska puolisoni ei pidä juomisestani ja hänen vuokseen en juo kuin baareissa. Olen ollut työttömänä jo viime lamasta lähtien. eIHän tällaisella pienellä lappalaisella kylällä nyt nykyään töitä ole tarjolla.

Kylässä on kaksi baaria, joissa vietänkin suurimman osan päivästäni. Vaimolla on vielä työtä ja hän on töissä kassana paikallisessa kaupassa. Aamulla heräämme yhdessä arkiaamuisin noin kello kuuden aikaan, kun koiramme herättää meidät. Tässä vaiheessa vaimoni siirtyy tekemään meille runsasta aamiaispöytää ja minä lähden koiran kanssa lyhyehkölle aamulenkille (riippuu säästä).

Tultuani takaisin syömme aamiaisen ja päivästä riippuen useimmiten vaimo menee töihin aamuvuoroon. Ja minä luen vielä päivän lehden ja sitten menen kapakkaan, jossa on useita muitakin minun tyylisiä syrjäytyneitä ja työttömiä ihmisiä.

Päivä kuluu kapakassa ja välissä käyn kotona syömässä vaimon edellisenä päivänä laittamaa ruokaa. Baarissa istumisen yhteydessä luen päivän iltapäivälehtiä ja turistaan porukan kanssa milloin mistäkin, yleensä urheilusta (kimi lätkä) tai politiikka joskus (haukutaan Matti Vanhasta) ja myös ihan vaan niitä näitä.

Päivän aikana juon kapakassa istuen noin 10 tuoppia A-olutta ja ehkä 5 terävää paukkua. Näin teen siis oikeastaan joka päivä. Pitäisiköhän käydä lääkärissä tarkastuttamassa maksa- ja muut arvot, koska ei tuo välttämättä pysy enää niissä riskirajoissa. Mitä olette muut mieltä tilanteestani?
4476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kauan kuin sinulla on tuollainen hyväsydäminen vaimo. Saat vaimon tekemää ruokaa ja varmaan hän maksaakin sen. Sinulla on toki terveelliset elämäntavat, lenkkeilet koiran kanssa, syöt säännöllisesti ja sinulla on samoin ajattelevien kavereiden muodostama ystäväpiiri. Pysyt ajan tasalla, kun seuraat iltapäivälehtiä.

Mutta:tarvitset tomeran vaimon, joka passittaa sinut lääkärille. Hän osaisi sanoa, mikä on maksallesi sopiva olutmäärä.

Äänestä

Tai olet jo juuttunut.
Moisesta leppoisasta elämäntyylistä kaljoitteluineen ja turpakäräjineen baarissa tulee elämäntapa, ja mitään muutosta ei ole odotettavissakaan muuten kuin lääkärin tai vaimon mahtikäskyllä.
Se on eri juttu, uskotko kenenkään käskyjä.
Vielä siunaantunut hyväntahtoinen ja huoltopuolen hoitava vaimo, joten uhkat kaljan lipittämiselle ovat vähissä.
Sehän on päivänselvää, että tuollakin vauhdilla pitkässä juoksussa maksa saa siipeensä, joten kannattaa käydä maksakokeissa.
Jospa uskoisit lääkäriä enemmän, kuin vaimoasi.
Tai muuten voi käydä Klunssilat...

Äänestä

Teikä vetää päivässä suositellun maksimi viikko annoksen eli keppana korin verran. Eitpä taida tuosta tavasta päästä kivuitta eroon, joten juo veljeni juo. Teet päätöksen sitten kun haima tai maksa tekee sen viimeisen tenän, eli päätät lopettaa jos enää kannattaa tai sitten täysillä hautaan.... Siinähän se elämä sitten meni.........

Äänestä
  • ...nimittäin jos ryyppäisin. Mullakin olis vaimo, joka pistäis mulle joka aamu massia päivän pubirientoihin. Miten oikein olet hoitanut tuo homman?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KaukoJu kirjoitti:

Hei ja hyvää perjantaiaamua kaikille tovereille

Minulla on alkoholiongelma ja tiedostan sen aivan itsekin, mutta syytän muita. Olen juonut jo vuosikausia päivittäin olutta ja väkeväpaukkuja. En juo koskaan kotonani, koska puolisoni ei pidä juomisestani ja hänen vuokseen en juo kuin baareissa. Olen ollut työttömänä jo viime lamasta lähtien. eIHän tällaisella pienellä lappalaisella kylällä nyt nykyään töitä ole tarjolla.

Kylässä on kaksi baaria, joissa vietänkin suurimman osan päivästäni. Vaimolla on vielä työtä ja hän on töissä kassana paikallisessa kaupassa. Aamulla heräämme yhdessä arkiaamuisin noin kello kuuden aikaan, kun koiramme herättää meidät. Tässä vaiheessa vaimoni siirtyy tekemään meille runsasta aamiaispöytää ja minä lähden koiran kanssa lyhyehkölle aamulenkille (riippuu säästä).

Tultuani takaisin syömme aamiaisen ja päivästä riippuen useimmiten vaimo menee töihin aamuvuoroon. Ja minä luen vielä päivän lehden ja sitten menen kapakkaan, jossa on useita muitakin minun tyylisiä syrjäytyneitä ja työttömiä ihmisiä.

Päivä kuluu kapakassa ja välissä käyn kotona syömässä vaimon edellisenä päivänä laittamaa ruokaa. Baarissa istumisen yhteydessä luen päivän iltapäivälehtiä ja turistaan porukan kanssa milloin mistäkin, yleensä urheilusta (kimi lätkä) tai politiikka joskus (haukutaan Matti Vanhasta) ja myös ihan vaan niitä näitä.

Päivän aikana juon kapakassa istuen noin 10 tuoppia A-olutta ja ehkä 5 terävää paukkua. Näin teen siis oikeastaan joka päivä. Pitäisiköhän käydä lääkärissä tarkastuttamassa maksa- ja muut arvot, koska ei tuo välttämättä pysy enää niissä riskirajoissa. Mitä olette muut mieltä tilanteestani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu