polkupyörät

Kuinka tämän asian saisi loppumaan yläasteella ? Korjaus kulut on 400 € ja vain puolet siitä suostutaan korvaamaan, niin ei ilkivallan uhrista tunnu hyvälle. Jos tämä olisi ollut yksittäinen tapaus, mutta ilkivallan teko on ollut vuoden ajan säännöllistä. Tulee vanhemmille turhan kalliiksi, koska syylliseltä ei asiallista korvausta saa, eivätkä ihmiset ole vielä lähteneet oikeuden kautta asiaa ajamaan. Tuntuu kummalliselta, että yhteiskunta on voimaton lapsirikoksien edessä, entis aikaan pantiin pahantekiät ruotuun jo nuorena, ettei päässyt kieroon kasvamaan, vanhemmalla iällä on jo myöhäistä opetella ihmisten tavoille. Tämäkin asia olisi vain järjestely kysymys, keneltä löytyisi keinot tilanteen ratkaisemiseksi, jotta oppilaat voisivat jättää pyörät koulun telineisiin.
5605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Valitettavasti pyörän rikkoja on syyntakeeton - mutta nuoren ikänsä vuoksi häntä ei voi vielä laittaa psykiatriseen hoitoon.

Äänestä
  • vastuuvelvollinen, koska tuskin hän katulapsi? Ja kai hänelle voisi silti kallonkutistajan mömmöjä syöttää. Kyllä ne aina johonkin vaivaan auttavat.

    Äänestä

  • saa helpostikin psykiatriseen hoitoon. Aikuisten kohdalla se on erittäin vaikeaa, kun ei voi vedota lastensuojelulakiin.

    Äänestä

  • nimenomaan kirjoitti:

    saa helpostikin psykiatriseen hoitoon. Aikuisten kohdalla se on erittäin vaikeaa, kun ei voi vedota lastensuojelulakiin.

    eikä välttämättä asiaa kallonkutistajalle. Eikä siinä pillerinpyörityksessä muuta apua tule kuin se, että ihminen sen jälkeen kulkee kaupungilla kuin muumio.

    Äänestä

Pyöristä puhkotaan kumit muuallakin kuin koululla esim kirjaston ja kaupan pihassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rikotaan kirjoitti:

Kuinka tämän asian saisi loppumaan yläasteella ? Korjaus kulut on 400 € ja vain puolet siitä suostutaan korvaamaan, niin ei ilkivallan uhrista tunnu hyvälle. Jos tämä olisi ollut yksittäinen tapaus, mutta ilkivallan teko on ollut vuoden ajan säännöllistä. Tulee vanhemmille turhan kalliiksi, koska syylliseltä ei asiallista korvausta saa, eivätkä ihmiset ole vielä lähteneet oikeuden kautta asiaa ajamaan. Tuntuu kummalliselta, että yhteiskunta on voimaton lapsirikoksien edessä, entis aikaan pantiin pahantekiät ruotuun jo nuorena, ettei päässyt kieroon kasvamaan, vanhemmalla iällä on jo myöhäistä opetella ihmisten tavoille. Tämäkin asia olisi vain järjestely kysymys, keneltä löytyisi keinot tilanteen ratkaisemiseksi, jotta oppilaat voisivat jättää pyörät koulun telineisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu