kuntaliitokset

jo tompan uudessa karttapäivityksesä?
6942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Noin vuoden parin päästä on nämä 2009 alun uusien kuntaliitoksien aiheuttamat muutokset huomioitu kuluttajanaveissa. Ammattilaitteissa ehkä jo puolen vuoden kuluttua jos hyvin käy.

Täytyy siis ymmärtää, että kartan tie kunnan maanmittarilta on hyvin pitkä kaupallisen halpisnavin valmistajan tuotteisiin. Päivitystieto siis kulkee kovin monen mutkan kautta, ennen kuin se saavuttaa sinun navisi.

Äänestä
  • Eipä sitten ainakaan tällä perusteella kannata lykätä navin hankintaa. Eikä kartan päivitys/ ostaminen vuoden, parin päästä liikaa maksa. Muutenkin on hyvä päivittää välillä.

    Äänestä

  • odotella kirjoitti:

    Eipä sitten ainakaan tällä perusteella kannata lykätä navin hankintaa. Eikä kartan päivitys/ ostaminen vuoden, parin päästä liikaa maksa. Muutenkin on hyvä päivittää välillä.

    Niin, tiestössähän tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja jos niitä jää odottamaan ei tule ikinä navia hankituksi.

    Muuten, jos esim. päädyt johonkin Garminin hieman kalliimpaan malliin, kannattaa ilman muuta ostaa se laitteen elinikäinen karttapäivitysoikeus. Tämä kustantaa noin 120 euroa ja pitää sisällään neljä karttapäivitystä vuodessa.

    Äänestä

  • Snaut kirjoitti:

    Niin, tiestössähän tapahtuu jatkuvasti muutoksia ja jos niitä jää odottamaan ei tule ikinä navia hankituksi.

    Muuten, jos esim. päädyt johonkin Garminin hieman kalliimpaan malliin, kannattaa ilman muuta ostaa se laitteen elinikäinen karttapäivitysoikeus. Tämä kustantaa noin 120 euroa ja pitää sisällään neljä karttapäivitystä vuodessa.

    No jos oot menossa Hessuperän S-markettiin..tiedät varmaan, että se on Hessuperässä... siis jos olet tähän asti tiennyt mihin kuntaan/kaupunkiin oot menossa, mitä väliä sillä nimellä on,..No tietysti vastaat...ne samat katunimet..mutta nehän löytyy siitä vanhasta kartasta.."vanhan" kunnan nimellä..siis mikä on ongelma??

    Äänestä

Aikaa kuluu siitä kun navigaattorien karttojen valmistajat (Tele Atlas ja Navteq) ostavat eri euroopan valtioiden kartoittajilta ajantasaiset kartat. Yhdistelevät ja yhdenmukaistavat ja tarkistavat lisäämiensä tietojen oikeellisuuden ja ajantasaisuuden. Näistä tiedoista valmistuu euroopan laajuinen kartta. Navigaattorien valmistajat ostavat näiden valmistajien kartan (Tomppa käyttää Tele Atlaksen karttaa). Navien valmistajat vielä muokkaavat ostamaansa kartta aineistoa omiin tarkoituksiinsa sopivaksi, ennen kartan käyttöön ottoa.
http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=4500000000001318&posting=22000000042058482
http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=4500000000001318&posting=22000000042064014

Tämä selvittää sen, kuinka hidasta on yksittäisen karttamuutoksen päätyminen valmiiseen navigaattorin karttaan. Aikaa siihen voi kulua 1-2 vuotta.

Äänestä
  • ..mutta niin on tomtomin karttaostoksistakin.. 2007 jouluna pistivät eurot jonoon ja ostivat teleatlaksen, eli eiköhän se karttojen muovaaminen halpistomtomiin hoidu ihan tossa koontivaiheessa ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näkyvätkö kirjoitti:

jo tompan uudessa karttapäivityksesä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu