Kärsin liian tiheästä (tarpeettomasta)virtsaamisen tarpeesta. Erityisesti vaiva häiritsee illalla jolloin nukahtamisesta ei tahdo tulla mitään kun täytyy jatkuvasti ravata vessassa puristamassa pari vaivaista pisaraa. Olisiko kellään kokemuksia asiasta ja mahdollisesti neuvoja vaivasta eroon pääsemikseksi.
Stressipissa
poju 25
3691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla on sama juttu joka on kyllä hellittänyt jo pahimmista ajoista
on selvästi sama ongelma. Poden pahiten, jos olen ahdistunut tai jännittynyt. Jos on riita puolison kanssa, ni silloin kanssa juoksen pissalla.
Rentoutus ja tasainen elämä/olo on a ja o.
Kymmenkunta vuotta sitten parinakin talvena tuo vaiva painoi ankarasti. Välillä nukkumisesta ei tullut mitään, eikä hätä tuntunut minään pienenä paineena, vaan polttavana tuskana.
Ajan mittaan sekin vaiva helpotti. Stressi ei kaikonnut, mutta murheet muuttuivat ja joiltain osin elämä tasoittui. Vaivani alku ja loppu osuivat kummasti yksiin silloisen seurustelusuhteeni alun ja lopun kanssa. Suhde tosin alkoi joitakin kuukausia ennen kuin vaiva, ja päättyi myös aikaisemmin. Kummallista on se, että silloin se ei tuntunut ollenkaan kurjalta suhteelta. Jälkeen päin olen tajunnut, kuinka rasittava se jatkuvan reissaamisen, kilpailemisen ja oman asemansa takaamisen vuoksi oli. Silloinen tyttöystäväni oli äärimmäisen älykäs ja kauniistikin sanoen vallan- ja kunnianhimoinen. Koko ajan piti puolustautua hänen pätemisentarpeeltaan - sitä vain ei tajunnut silloin, kun tavallisesti kuitenkin onnistui luovimaan riidoitta, enkä lopulta kauhean usein tullut ylikävellyksi.
-Huokaus- Olisihan tuo pissavaiva helppo hoitaa, jos tietäisi vaivan aikana, mitkä asiat mahdollisesti mättävät. Niinpä ei ehkä auta muu kuin koittaa järjestää itselleen rennommat olot ja katsoa, kuuluuko omaan elämään asioita, joilla on taipumus aiheuttaa muille ihmisille murheita.
Niitä aikoja kun muistelee, osaan totisesti toivottaa koko sydämestäni helpotusta siihen vaivaan. Jaksamista sinulle!