Joensuulaiset

ja selvittäkää luottamustoimiin valittujen ihmisten taustoja!
Löytyy kaikenlaista.MM.luottokelpoisuutensa menettäneitä,rasistista kantaa ym.
Vähin mitä voi toivoa olisi varmaan ettei asioistamme päättäisi ihmiset jotka ovat eivät ole osanneet hoitaa omia asioitakaan.
2432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuntuupa noita epärehellisiä löytyvän ihan tavallisistakin kansan miehistä..Ennen saattoi Suomalaisen miehen kädenpuristukseen ja sanaan luottaa !!!

Mutta Joensuussa olen tavannut enemmän henkilöitä joiden puheisiin ei voi luottaa kuin missään muussa kaupungissa Suomessa, tai missään puolella maailmaa.

Hauska on näitä epärehellisiä paskanjauhajia tuolla kaupungilla tavata , ja syöttää valheet heidän kurkusta alas.

Hämmstyttävintä näissä henkilöissä on se , ettei heillä tunnu olevan moraalia ollenkaan.Eikä heitä vaivaa se että suoraan valehtelusta kiinni jää.

Mutta sellainen sanonta on MINKÄ TAAKSEEN JÄTTÄÄ, SEN EESTÄÄN LÖYTÄÄ.

Vanha totuus tuntuu pätevän Mukavat miehet on harvoin rehellisiä.

Mutta eipä se haittaa parastahan Joensuussa on rautatie jota pitkin pääsee pois. Ennen muinoin K.Röyhkä lauloi Paska Kaupunki....ei se Oulu ollutkaan ..

Äänestä

Voidaanko lautamiehiksi valita henkilöitä,jotka ovat selkeästi puolueellisia
Ellei kunnioita mm.poliisi-ja oikeusjärjestelmää voiko tällainen henkilö olla lautamies?
Koko lautamiesjärjestelmä on aikansa elänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ottakaapa kirjoitti:

ja selvittäkää luottamustoimiin valittujen ihmisten taustoja!
Löytyy kaikenlaista.MM.luottokelpoisuutensa menettäneitä,rasistista kantaa ym.
Vähin mitä voi toivoa olisi varmaan ettei asioistamme päättäisi ihmiset jotka ovat eivät ole osanneet hoitaa omia asioitakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu