TYÖTÄ TEHTÄVÄ

Osoitteessa adressit.com on myös vasta-adressi johon voi laittaa nimensä jos haluaa että työtä tehdään 65 vuoden ikään asti. Kuka maksaa eläkkeesi jos ei työikää jatketa? Se että eläkerahat loppuu on fakta ja työntekijät loppuu kanssa. Nyt ja vuosikymmeniä eteenpäin eläköityy vuosittain enemmän ihmisiä, kuin mitä tulee työelämään. Pois populismi ja järki mukaan! Siis nimmari "vasta-adressiin"!
421454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Työelämää voidaan pidentää myös toisesta päästä. Duunareiksi aikovat nuoret suoraan peruskoulusta oppisopimuskoulutukseen eli palkalliseen koulutukseen ja maksamaan veroja. http://www.helsinki.fi/ajankohtaista/uutisarkisto/1-2003/23-12-52-57 Nyt nuorisotyöttömyys on liian aivan liian suurta ja vanhoja potkitaan pois. Eläkeikää tulisi nostaa ainoastaa yksilöllisesti tai ammatillisesti niillä aloilla, joilla jaksetaan kauemmin. Ei kaikilla samalla tavalla, koska ammatit ja ihmiset ovat yksilöllisiä. http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/03/evan_penttila_poistaisi_koko_elakeian_591341.html?origin=rss

On kohtuutonta, että maksatus teetätetään vanhoilla ja sairailla ihmisillä. Nuoret ja terveet töihin!

Äänestä
  • Eläkeikää on korotettava ainakin 70 vuoteen, jotta pystymme maksamaan luku- ja kirjoitustaidottomien parrakkaiden lasten aiheuttamat kustannukset (57.000 euroa / lapsi vuodessa). Eikun hehän taitavatkin olla niitä, jotka pelastavat Suomen kiljuvalta työvoimapulalta, ota tuosta nyt selvää. Ainut, mikä on varmaa, että maahanmuuttoturismi on hyvä asia ja ettei Suomen varat nykymenolla riitä ilman valtavaa lainanottoa. Onneksi niin tehdäänkin. Ennenvanhaan toisten auttaminen lainarahoilla olisi ollut hölmöläisten puuhastelua, mutta nykyään on toisin. Se on hallituksen mielestä viisainta, mitä voidaan tehdä. Siitä sitten seuraa pieniä sivuvaikutuksia, kuten eläkeiän nostotarve, mutta me kestämme sen, emmekö kestäkin?

    Äänestä

  • dothefake kirjoitti:

    Eläkeikää on korotettava ainakin 70 vuoteen, jotta pystymme maksamaan luku- ja kirjoitustaidottomien parrakkaiden lasten aiheuttamat kustannukset (57.000 euroa / lapsi vuodessa). Eikun hehän taitavatkin olla niitä, jotka pelastavat Suomen kiljuvalta työvoimapulalta, ota tuosta nyt selvää. Ainut, mikä on varmaa, että maahanmuuttoturismi on hyvä asia ja ettei Suomen varat nykymenolla riitä ilman valtavaa lainanottoa. Onneksi niin tehdäänkin. Ennenvanhaan toisten auttaminen lainarahoilla olisi ollut hölmöläisten puuhastelua, mutta nykyään on toisin. Se on hallituksen mielestä viisainta, mitä voidaan tehdä. Siitä sitten seuraa pieniä sivuvaikutuksia, kuten eläkeiän nostotarve, mutta me kestämme sen, emmekö kestäkin?

    vakavalla asialla, heh, heh.Mie olen ainakin kirjoittanut hölmöläisenä nimiä naapurin ahdinkopaperiin ja maksoin sitä 15v. Tyhmyydestä sakotetaan. Tai enhän mie sakkoja saanut mie vaan maksoin. Pistä ne lohet savustukseen, ettei tarvi syödä tuota Kanadalaista savusiikaa, ei senpuoleen hyvää on sekin. Eilen ostin 1,400kg eikä ole jäljellä enää kuin pikkupala. Onkos Gefa muuttanut Kajaniin ? Asuuko hän siellä vastaanottokeskuksessa? Terveiset sinne. Hymyä huuleen.

    Äänestä

Moniko meistä Sinun lompakontäyttäjiä duunareita,( jotka on työt aloittaneet 15v.) on enää työkunnossa edes 60. Kyllä meistä on otettu kaikki irti. Läträä sinä vaan papereitas siellä konttuurissa vaikka satavuotiaaksi.

Äänestä
  • kiehahti. En savustusmestarille.

    Äänestä

  • Just näin meinasinkin tehdä, eli työtä, kun ei tämä maailma ihan valmis ole vielä. Ja vaikka vuosia olis 101, niin jos olen kunnossa tekemään tekemään työtä, niin mikä jottei. Maistuu edelleen hyvälle, ja jos lakkaa maistumasta, niin alan vaihto, vaikka sitten 101 vuotiaana.

    Äänestä

  • ARVOT OK kirjoitti:

    Just näin meinasinkin tehdä, eli työtä, kun ei tämä maailma ihan valmis ole vielä. Ja vaikka vuosia olis 101, niin jos olen kunnossa tekemään tekemään työtä, niin mikä jottei. Maistuu edelleen hyvälle, ja jos lakkaa maistumasta, niin alan vaihto, vaikka sitten 101 vuotiaana.

    se, että ei Vanhanen eikä moni muu siellä hallituksessa tajua sitä miten nuorena me suuret ikäluokat lähdettiin töihin. Rakennettiin pentuna sodan runtelemaa Suomea. On minullakin pari penskaa yliopistosta valmistuneita, jotka opiskeli sen 10v ja sitten vasta työmaailmaan. Ei ne hallitukssa edes tajua, että meillä on pitkä työsarka takana. Ihan kuin pistettäis 6-0.

    Äänestä

  • Kauris kirjoitti:

    Työtä on tehty ja paljon.

    Äänestä

  • Kauris kirjoitti:

    Työtä on tehty ja paljon.

    Et puhu lööperiä. Moi muuten pitkästä aikaa. Joo, kyllä olet osasi tehnyt, kun on vielä kaksi kunnollista kansalaistakin yhteiskunnan tueksi autettu. Järjetönhän tuo eläkejuttu on, mutta kertoo vain siitä, että hätä on valtavan paljon suurempi, kuin meille on kerrottu. Onneksi meillä on Astrid, jeejee, Astrid pelastaa....

    Ps. Ilmat alkaa lauhtumaan, lähipäivinä pannaan taas pyrstöjä häkäpönttöön, ei olekaan joulun jälkeen laitettu.

    On mulla vielä enemmäkin näitä "pentuja" yksi kokki ja yksi lastentarhanopettaja. Mie en oikein saa selvää sen Asterin puheesta enkä ole kuullut yhtään työhön liittyvää kommenttia meidän työministerin suusta.

    Mielestäni se, että on tänne kasvattanut lapsia, pitäisi palkita esim. niin, että saisi jokaisesta työelämään saatetusta lapsesta pari -kolme vuotta eläkeiän alennusta. Kyllä se niin kallista puuhaa on, että jos sen etukäteen tietäisi, jäisi varmaan osa syntymättä. Tosin ei se siinä tiimellyksen päällä ollessa mitenkään pahalta tunnu, kyllähän lapsi rahaa tärkeämpi on jokaiselle vanhemmalle. Tuollainen eläkepalkinto voisi hyvinkin kääntää suomalaisten syntyvyyden kasvuun. Nythän valitettavasti pääkaupunkiseudulla joudutaan avaamaan uusia synnytysosastoja pelkästään muslimien takia (oli lehdessä). Koko Euroopassakin muslimit ovat suurin synnyttävä ryhmä, kuuluu Euroopan valloitussuunnitelmaan. Joo, on totta, ettei Asterin puheesta tahdo saada selvää parhaalla tahdollakaan.

    Lopuksi näppärä vinkki, kuinka selviytyä Kouvolassa pilvenpiirtäjän tulipalosta hengissä. Säilytä wc-tiloissa n. 1,5 metristä letkunpätkää. Savukaasujen tehdessä hengittämisestä työlästä työnnä letkun toinen pää pytyn vesilukon ohitse viemäriputkeen ja voit hengittää toisesta päästä raikasta ilmaa, kunnes savusukeltajat pelastavat sinut. Muista kuitenkin ensin puhaltaa letku auki, se on miellyttävämpää kuin imaista letkuun tullut neste. Todellinen survivalhenkilö kuljettaa aina omaa letkua mukanaan liikkuessaan pilvenpiirtäjissä. Hyvää kevättä!

    Äänestä

  • Kauris kirjoitti:

    On mulla vielä enemmäkin näitä "pentuja" yksi kokki ja yksi lastentarhanopettaja. Mie en oikein saa selvää sen Asterin puheesta enkä ole kuullut yhtään työhön liittyvää kommenttia meidän työministerin suusta.

    No niin, laitoin kalaa uuniin klo 20.00. Ketä ei kiinnosta, menkää vaikka nakkikioskille. Äitini, sama, jolle tein viime kesänä arkun, jota kuulemma monet sirtolapuutarhassa kehuivat vankaksi ja hyväksi säilyttää puuterhavälineitä, toi eilen Citymarketista kahden kilon kirjolohen (3,99 kilo). Olimme edellisenä päivänä juuri syöneet uunilohta, joten sama ei kiehtonut heti perään. Mikä neuvoksi, no fileoin kalan ja pyrstöä pantiin suolakalaksi. Loput n. kilon verran jauhoin Viljandin hyvästä kaupungista ostamallani lihamyllyllä ja lisäsin sipulia, mausteita, maissi-herne-paprikaseosta munia ja Flora-ruokakermaa (kasvis/maito). Nyt mureke on uunissa ja odotukset korkealla.
    Ps. Pää ja ruodot ovat keitetyt kalasopan lientä silmälläpitäen.

    Äänestä

  • ja en ole koskaan tehnytkään. Olen nyt n. 50v. ja uskoisin kyllä jaksavani tehdä työtä vielä 65 vuotiaana, miksei 70v. asti. Asia on kuitenkin, niin että viisas pääsee vähemmällä ja sen takia en ole osallistunut työelämään. Elän tasapainoista ja hyvää elämää, ei ole sairauksia, voin todella hyvin, nautin elämästä! Luulen, että jos olisin ollut työelämässä, niin olisin kuopattu jo ajat sitten, työ on kuluttavaa ja kaikki eivät sitä yksinkertaisesti jaksa tehdä ja jos ei jaksa, niin miksi sitä pitäisi tehdäkään.

    Äänestä

  • dothefake kirjoitti:

    No niin, laitoin kalaa uuniin klo 20.00. Ketä ei kiinnosta, menkää vaikka nakkikioskille. Äitini, sama, jolle tein viime kesänä arkun, jota kuulemma monet sirtolapuutarhassa kehuivat vankaksi ja hyväksi säilyttää puuterhavälineitä, toi eilen Citymarketista kahden kilon kirjolohen (3,99 kilo). Olimme edellisenä päivänä juuri syöneet uunilohta, joten sama ei kiehtonut heti perään. Mikä neuvoksi, no fileoin kalan ja pyrstöä pantiin suolakalaksi. Loput n. kilon verran jauhoin Viljandin hyvästä kaupungista ostamallani lihamyllyllä ja lisäsin sipulia, mausteita, maissi-herne-paprikaseosta munia ja Flora-ruokakermaa (kasvis/maito). Nyt mureke on uunissa ja odotukset korkealla.
    Ps. Pää ja ruodot ovat keitetyt kalasopan lientä silmälläpitäen.

    Kyllä tuli aivan terveen hyvää mureketta!!!!

    Äänestä

Vanhat eläkkeelle aikaisemmin, nuoria tilalle, ei vanhaan kannata panostaa, vaan nuoriin. Näin säilyy työntekijät, ei vanhat mitään säily.

Äänestä
  • Työteho laskee vääjäättömästi kun alkaa 60 lähestymään, olkoon työ kuin työ. Kaikki ei sitä vaan huomaa, ei edes Kekkonen. Mitä ne työnantajat tekee puolikuntoisilla ihmisillä???????Mie en ymmärrä, suo siellä vetelä täällä. Koira haudattuna Kelalle vaan koko jengi VAI??

    Äänestä

  • Kauris kirjoitti:

    Työteho laskee vääjäättömästi kun alkaa 60 lähestymään, olkoon työ kuin työ. Kaikki ei sitä vaan huomaa, ei edes Kekkonen. Mitä ne työnantajat tekee puolikuntoisilla ihmisillä???????Mie en ymmärrä, suo siellä vetelä täällä. Koira haudattuna Kelalle vaan koko jengi VAI??

    duunata--elättää teitä vai.

    Äänestä

  • nuorten pitäis kirjoitti:

    duunata--elättää teitä vai.

    Ei toki, nykyäänhän raha tulee seinästä ja sähkö töpselistä, mihin ihmeeseen työntekoa ja niitä atomivoimaloita tarvitaan.

    Äänestä

  • nuorten pitäis kirjoitti:

    duunata--elättää teitä vai.

    Tarkoitus oli, että pystytte elättämään itsenne.
    Vanhat on jo eläkerahansa maksaneet.

    Äänestä

  • Maisu kirjoitti:

    Maisu, se taitaa kyllä mennä niin, että me olemme maksaneet nykyisten eläkeläisten saamia eläkkeitä, emmekä suinkaan varastoon omiamme. Näinollen tulevien työtekijöiden maksuista periaatteessa maksetaan meidän eläkkeemme, paitsi jos ei ole maksajia.

    Mutta jos nuoremmalla ei ole työtä, ei hänen henkilökohtainen eläkkeensäkään kartu. Nykyään kun se eläke lasketaan 23-vuoden iästä lähtien koko työuralta, eikä niin kuin ennen viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Henkilökohtaisesti nuoremmille ei mitään kartu, jos yli 63-vuotiaat vievät nuoremmiltaan työt. Yli 63-vuotiaille työstä eläkkeelle jääville on jo henkilökohtainen eläke karttunut.

    Mitä tulee noihin eläkemaksuihin, niin olet oikeassa sekä väärässä. Työntekijät maksavat sekä nykyisiä eläkkeitä että eläkerahastoihin säästöön rahaa. http://www.seniorinetti.fi/keskustelu/elakerahastojen-arvonmuutos-ei-vaikuta-tamanpaivan-elakkeisiin http://www.ver.fi/Public/Default.aspx? Siksi nuorten työntekijöiden tulisikin huolehtia: A) Että nyt eläkemaksuja korotetaan, jotta nykyisen eläkeläiset saavat kohtuu toimeentulon. B) Sekä, ettei eläkerahaostoihin nyt kajota, vaan niitä kartutetaan edelleen, jotta pienilläkin sukupolvilla on mahdollisuus yleensäkään eläkkeeseen.

    Mielestäni on aika epäreilua kuulla kommentteja, joilla nykyiset työntekijät laitettaisiin maksamaan parempi toimeentulo eläkeläisille, kun heillä itsellään ei ole kenties koskaan mahdollisuutta samaan. Mutta kaikista on huolehdittava tai asiat menee kuin Venäjällä tai Ameriikassa. Sitä emme kai halua. Työikää on pidennettävä päästä tai toisesta, mutta ei niin, että vanhat 15-vuotiaina työelämän aloittaneet tai sairaat hoitavat maksun. On monimutkaisen asian yksinkertaistamista nostaa kaikkien eläkeikä 65:een. En haluaisi haukkua ketään edustajaa, mutta on hyvä, että verhojen takana on asiantuntijoita. Toivottavasti he saavat asiaan jonkun ratkaisun ja toivottavasti heitä myös osataan kuunnella.

    Äänestä

  • HUMAANIT ARVOT kirjoitti:

    En ole aiemmin huomannut nimimerkkiäsi täällä. Jos olet uusi, niin tervetuloa. Asiallisista keskustelijoista tuntuu olevan pulaa kaikkialla netissä (enkä nyt oleta, että itse olisin sellainen). Ei käy päättäjiä kateeksi, mutta eipä kukaan 90-luvun alkupuolenkaan päättäjistä mitään kummempia sanktioita saanut. Itse jätin silloin terminoimatta ulkomaanvelat, koska Viinanen kahdesti sanoi televisiossa, että devalvaatio tulee vain hänen kuolleen ruumiinsa yli. No, minulla on niitä velkoja vielä noin 250.000 euroa, mutta jotenkuten on tultu toimeen ajatuksella, että muiden omistama osakeyhtiö on näppärä instrumentti varattoman käsissä. Tunnut olevan hyvin perillä eläkeasioista, itse heitin tuon kommenttini mahdollisimman yksinkertaisena.

    Äänestä

  • dothefake kirjoitti:

    Ei toki, nykyäänhän raha tulee seinästä ja sähkö töpselistä, mihin ihmeeseen työntekoa ja niitä atomivoimaloita tarvitaan.

    Korttia käytetään maksamiseen, eihän se ole oikeaa rahaa. Ja mihin lehmiä muka tarvitaan, kun maidon saa kaupasta:)

    Äänestä

  • niin että 35-40 vuotta työhistoriaa takaan nii sit pääsis eläkkeelle, typerä tuollain ikäraja ja sit loppuis kouluissa pitkään vetelehtimiin, olis ittestä kiinni milloin eläkkeelle pääsis. ja voishan varmaan pimeäntyön tekemistäkin hillitä, kun ei kertyis työvuosia!

    Äänestä

  • ollavaik kirjoitti:

    niin että 35-40 vuotta työhistoriaa takaan nii sit pääsis eläkkeelle, typerä tuollain ikäraja ja sit loppuis kouluissa pitkään vetelehtimiin, olis ittestä kiinni milloin eläkkeelle pääsis. ja voishan varmaan pimeäntyön tekemistäkin hillitä, kun ei kertyis työvuosia!

    Olishan se ihan ihquu, mutta kun sitä elämisen mahdollistavaa lisäarvoa ei synny ilman työntekoa. Toki voit kokeilla, kauanko selviät esim. metsässä omin nokin. Siellähän voi olla eläkkeellä vaikka kuinka nuorena. Tulee vaan nälkä jossain vaiheessa.

    Äänestä

  • dorisxx kirjoitti:

    Korttia käytetään maksamiseen, eihän se ole oikeaa rahaa. Ja mihin lehmiä muka tarvitaan, kun maidon saa kaupasta:)

    Totta jupiset, rahahan on rahvaan kotkotuksia, viisas maksaa kortilla, kuinka nyt lipsahtikaan. Kanatkin voisi vapauttaa metsiin luonnollisille asuinmailleen, kaupastahan munatkin saisi. Taitaa olla kusetusta koko maanviljely, koska maanviljelijätkin käyvät kaupasta ostamassa ruokatarpeensa. Oletko muuten huomannut, että nykyään tuulee enemmän, kun ovat laittaneet niitä ropelleita pitkin rannikkoa pyörimään. Mikähän järki siinäkin on? Ehkä ilma vaihtuu torstaisin paremmin (hernekeittopäivä).

    Äänestä

  • HUMAANIT ARVOT kirjoitti:

    Mutta jos nuoremmalla ei ole työtä, ei hänen henkilökohtainen eläkkeensäkään kartu. Nykyään kun se eläke lasketaan 23-vuoden iästä lähtien koko työuralta, eikä niin kuin ennen viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Henkilökohtaisesti nuoremmille ei mitään kartu, jos yli 63-vuotiaat vievät nuoremmiltaan työt. Yli 63-vuotiaille työstä eläkkeelle jääville on jo henkilökohtainen eläke karttunut.

    Mitä tulee noihin eläkemaksuihin, niin olet oikeassa sekä väärässä. Työntekijät maksavat sekä nykyisiä eläkkeitä että eläkerahastoihin säästöön rahaa. http://www.seniorinetti.fi/keskustelu/elakerahastojen-arvonmuutos-ei-vaikuta-tamanpaivan-elakkeisiin http://www.ver.fi/Public/Default.aspx? Siksi nuorten työntekijöiden tulisikin huolehtia: A) Että nyt eläkemaksuja korotetaan, jotta nykyisen eläkeläiset saavat kohtuu toimeentulon. B) Sekä, ettei eläkerahaostoihin nyt kajota, vaan niitä kartutetaan edelleen, jotta pienilläkin sukupolvilla on mahdollisuus yleensäkään eläkkeeseen.

    Mielestäni on aika epäreilua kuulla kommentteja, joilla nykyiset työntekijät laitettaisiin maksamaan parempi toimeentulo eläkeläisille, kun heillä itsellään ei ole kenties koskaan mahdollisuutta samaan. Mutta kaikista on huolehdittava tai asiat menee kuin Venäjällä tai Ameriikassa. Sitä emme kai halua. Työikää on pidennettävä päästä tai toisesta, mutta ei niin, että vanhat 15-vuotiaina työelämän aloittaneet tai sairaat hoitavat maksun. On monimutkaisen asian yksinkertaistamista nostaa kaikkien eläkeikä 65:een. En haluaisi haukkua ketään edustajaa, mutta on hyvä, että verhojen takana on asiantuntijoita. Toivottavasti he saavat asiaan jonkun ratkaisun ja toivottavasti heitä myös osataan kuunnella.

    Vuodesta 2005 on eläke kertynyt 18 vuoden iästa
    1,5%/vuosi, 53 vuotiaaksi,josta 1,9% 63v.
    ns. superkarttuma 63-68v on 4,5%.
    nämä % ovat vuotuisesta työtulosta jota korjataan
    indeksillä.
    Mutta asiaan, nämä 2kk/ vuosi eläkeiän pidennykset ovat lillukanvarsia jotka eivät riitä
    alkuunkaan. Kymmenen vuoden päästä on huoltosuhde jo sellainen että tarvitaan paljon rajumpia toimia, esim. eläkekatto on pakko ottaa
    käyttöön, kuten monissa maissa on jo tällä hetkellä. Silloin ei auta enää yleislakko, eikä hallituksen vaihto, kun rahat loppuvat.
    Haluammeko että lapsillamme ja lastenlapsillamme
    eläkemaksuprosentti nousee 50% palkasta

    Äänestä

  • Olokas kirjoitti:

    Siksi emme epäilekään ottaa tänne uusia työntekijöitä. Keskustan Kalli oli oikeassa lipsautuksessaan: Maahanmuutto tai eläkeiän korotus.

    Myös laitoshoidosta on siirryttävä takaisin kotihoitoon mahdollisuuksien mukaan. Niin kuin oli 80-luvulla, kun minun läheiseni vielä eli. Kotihoitaja kävi muutaman kerran viikossa ja oma suku auttoi vanhusta. Asui omassa kotonaan ja meni sairaalaan vain kuolemaan. Sairaalassa autettiin kuolemaan inhimillisemmin. Moni varmasti haluaisi asuakin omassa kotonaan niin pitkään kuin suinkin voi.

    Onhan tässä yhteiskunnassa jokin vinksallaan, kun vanhuksille rakennetaan uusia vanhainkoteja samaan aikaan, kun lapset sairastelevat homeongelmaisissa päiväkodeissa ja kouluissa.

    Vanhoja ja sairaita kärrätään pois silmistä, jottei vaan kukaan näe oikeaa kärsimystä ja osaa arvostaa oikeaa elämää. Sitten kouluissa ammuskellaan kuin peleissä aivan kuin se olisi jotakin leikkiä, eikä oikeaa kuolemaa. Uskon, että nuorison pahoinvoinnin syy on siinä, etteivät he joudu silmitysten kuoleman, kärsimyksen ja sairauden kanssa. Nyt kuulee kuinka, jollakin meni elämän arvot uusiksi, kun sairastui. Jos yhteiskunnassa nähtäisiin avoimemmin kuolemaan ja sairautta niin kuin ennen vanhaan, menisikö koko yhteiskunnan arvot uusiksi.

    Äänestä

  • dothefake kirjoitti:

    Totta jupiset, rahahan on rahvaan kotkotuksia, viisas maksaa kortilla, kuinka nyt lipsahtikaan. Kanatkin voisi vapauttaa metsiin luonnollisille asuinmailleen, kaupastahan munatkin saisi. Taitaa olla kusetusta koko maanviljely, koska maanviljelijätkin käyvät kaupasta ostamassa ruokatarpeensa. Oletko muuten huomannut, että nykyään tuulee enemmän, kun ovat laittaneet niitä ropelleita pitkin rannikkoa pyörimään. Mikähän järki siinäkin on? Ehkä ilma vaihtuu torstaisin paremmin (hernekeittopäivä).

    Totta puhut, viljelijät ostavat kaiken kaupasta.

    Äänestä

  • HUMAANIT ARVOT kirjoitti:

    Mutta jos nuoremmalla ei ole työtä, ei hänen henkilökohtainen eläkkeensäkään kartu. Nykyään kun se eläke lasketaan 23-vuoden iästä lähtien koko työuralta, eikä niin kuin ennen viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Henkilökohtaisesti nuoremmille ei mitään kartu, jos yli 63-vuotiaat vievät nuoremmiltaan työt. Yli 63-vuotiaille työstä eläkkeelle jääville on jo henkilökohtainen eläke karttunut.

    Mitä tulee noihin eläkemaksuihin, niin olet oikeassa sekä väärässä. Työntekijät maksavat sekä nykyisiä eläkkeitä että eläkerahastoihin säästöön rahaa. http://www.seniorinetti.fi/keskustelu/elakerahastojen-arvonmuutos-ei-vaikuta-tamanpaivan-elakkeisiin http://www.ver.fi/Public/Default.aspx? Siksi nuorten työntekijöiden tulisikin huolehtia: A) Että nyt eläkemaksuja korotetaan, jotta nykyisen eläkeläiset saavat kohtuu toimeentulon. B) Sekä, ettei eläkerahaostoihin nyt kajota, vaan niitä kartutetaan edelleen, jotta pienilläkin sukupolvilla on mahdollisuus yleensäkään eläkkeeseen.

    Mielestäni on aika epäreilua kuulla kommentteja, joilla nykyiset työntekijät laitettaisiin maksamaan parempi toimeentulo eläkeläisille, kun heillä itsellään ei ole kenties koskaan mahdollisuutta samaan. Mutta kaikista on huolehdittava tai asiat menee kuin Venäjällä tai Ameriikassa. Sitä emme kai halua. Työikää on pidennettävä päästä tai toisesta, mutta ei niin, että vanhat 15-vuotiaina työelämän aloittaneet tai sairaat hoitavat maksun. On monimutkaisen asian yksinkertaistamista nostaa kaikkien eläkeikä 65:een. En haluaisi haukkua ketään edustajaa, mutta on hyvä, että verhojen takana on asiantuntijoita. Toivottavasti he saavat asiaan jonkun ratkaisun ja toivottavasti heitä myös osataan kuunnella.

    Eläkemaksut vievät nyt jo aikamoisen siivun palkasta.
    Se on selvä epäkohta, että eläkettä alkaa karttua 23v. sen pitää karttua kaikesta tehdystä työstä.
    Maataloustuesta sen verran, että kaikkien työssäkäyvien on saatava vastaavaa tukea, jos työssäkäynti on kannattamatonta.

    Äänestä

  • HUMAANIT ARVOT kirjoitti:

    Siksi emme epäilekään ottaa tänne uusia työntekijöitä. Keskustan Kalli oli oikeassa lipsautuksessaan: Maahanmuutto tai eläkeiän korotus.

    Myös laitoshoidosta on siirryttävä takaisin kotihoitoon mahdollisuuksien mukaan. Niin kuin oli 80-luvulla, kun minun läheiseni vielä eli. Kotihoitaja kävi muutaman kerran viikossa ja oma suku auttoi vanhusta. Asui omassa kotonaan ja meni sairaalaan vain kuolemaan. Sairaalassa autettiin kuolemaan inhimillisemmin. Moni varmasti haluaisi asuakin omassa kotonaan niin pitkään kuin suinkin voi.

    Onhan tässä yhteiskunnassa jokin vinksallaan, kun vanhuksille rakennetaan uusia vanhainkoteja samaan aikaan, kun lapset sairastelevat homeongelmaisissa päiväkodeissa ja kouluissa.

    Vanhoja ja sairaita kärrätään pois silmistä, jottei vaan kukaan näe oikeaa kärsimystä ja osaa arvostaa oikeaa elämää. Sitten kouluissa ammuskellaan kuin peleissä aivan kuin se olisi jotakin leikkiä, eikä oikeaa kuolemaa. Uskon, että nuorison pahoinvoinnin syy on siinä, etteivät he joudu silmitysten kuoleman, kärsimyksen ja sairauden kanssa. Nyt kuulee kuinka, jollakin meni elämän arvot uusiksi, kun sairastui. Jos yhteiskunnassa nähtäisiin avoimemmin kuolemaan ja sairautta niin kuin ennen vanhaan, menisikö koko yhteiskunnan arvot uusiksi.

    Ei ulkomailta tänne työntekijöitä ennenkuin työttömyyskortistosta on poistettu kaiiki suomalaiset.
    En ole rasisti, pidän ulkomaalaisista ihmisistä.

    Äänestä

  • HUMAANIT ARVOT kirjoitti:

    Siksi emme epäilekään ottaa tänne uusia työntekijöitä. Keskustan Kalli oli oikeassa lipsautuksessaan: Maahanmuutto tai eläkeiän korotus.

    Myös laitoshoidosta on siirryttävä takaisin kotihoitoon mahdollisuuksien mukaan. Niin kuin oli 80-luvulla, kun minun läheiseni vielä eli. Kotihoitaja kävi muutaman kerran viikossa ja oma suku auttoi vanhusta. Asui omassa kotonaan ja meni sairaalaan vain kuolemaan. Sairaalassa autettiin kuolemaan inhimillisemmin. Moni varmasti haluaisi asuakin omassa kotonaan niin pitkään kuin suinkin voi.

    Onhan tässä yhteiskunnassa jokin vinksallaan, kun vanhuksille rakennetaan uusia vanhainkoteja samaan aikaan, kun lapset sairastelevat homeongelmaisissa päiväkodeissa ja kouluissa.

    Vanhoja ja sairaita kärrätään pois silmistä, jottei vaan kukaan näe oikeaa kärsimystä ja osaa arvostaa oikeaa elämää. Sitten kouluissa ammuskellaan kuin peleissä aivan kuin se olisi jotakin leikkiä, eikä oikeaa kuolemaa. Uskon, että nuorison pahoinvoinnin syy on siinä, etteivät he joudu silmitysten kuoleman, kärsimyksen ja sairauden kanssa. Nyt kuulee kuinka, jollakin meni elämän arvot uusiksi, kun sairastui. Jos yhteiskunnassa nähtäisiin avoimemmin kuolemaan ja sairautta niin kuin ennen vanhaan, menisikö koko yhteiskunnan arvot uusiksi.

    Maahanmuutto sinänsä ei ratkaise. Muuttajien pitäisi olla valmiiksi hyvin koulutettuja oikeita osaajia, eikä esim. 90 % lukutaidottomia, kuten somalialaiset tulokkaat. Mutta vaikka olisivatkin, niin sekään ei auta. Työttömien suomalaisten työllistäminen ei myöskään ratkaise ongelmaa, joka on se, ettei Suomessa ole enää riittävästi sellaisia työpaikkoja (esim. paperiteollisuus), joilla voimme käydä ulkomaankauppaa. Ei mikään maa elä pelkillä palveluilla, jos perturi leikkaa hiukseni ja minä taas vastapalveluksesi siivoan hänen liikehuoneistonsa lattian, niin ei siinä paljon kansantaloutta pönkitetä. Sillä kyllä pysyy hengissä, maanviljelijä vaihtaa viljaansa turkiksiin metsästäjän kanssa, mutta ei jää varallisuutta, millä maksettaisiin kallis ulkomaan suola. Samanlaista vaihtoahan ulkomaankauppakin on, mutta pitää olla vaihtotavarana jotain, mitä ulkomailla halutaan. Parturointi eikä siivous riitä. Näinollen Suomea ei palasteta sillä, että tänne tulee maahanmuuttajia siivoamaan ja lehtiä jakamaan. Lyhyellä tähtäimellä voisi auttaa, että supistamme tuontia, emmekä osta uusia autoja tms., mutta sekin vain syventäisi maapallon lamaa. Varmasti vaikeita asioita hallitukselle, mutta sitä ihmettelen, miksi se antaa niin pölvästejä lausuntoja. Noin puoli vuotta sitten maahanmuuttoa puolustettiin kiljuvan työvoimapulan hiljentäjäksi. Vaikea uskoa, ettei hallitus muka tiennyt tulevista irtisanomisista.

    Kun se olisikin niin kaunista, että saisimme tänne lääkereitä helpottamaan esimerkiksi lääkäripulaa, mutta kylmä todellisuus on se, että tämän hetken maahantulijoista iso osa on sellaisia jotka eivät tee mitään töitä, eikä siitä johtuen tästä ole edes teoreettistä hyötyä tässä eläkeasiassa.
    Muutoinkin, työvoimaviranomaiset ovat vuosia kaunisteleet tilastoja tulosvastuulisesti, että työttömyyslukemat pysyisivat pieninä, tosiasiassa siellä pyörii osa työttömiä hyödyttömillä väkisinväänetyillä kursseilla ja osa työlliastämistuella töissä, ja tämä "työtöntä auttava toiminta" on vain rehellsiesti sanottuna olemassa ihan siksi, koska joka pirun vaalien alla valtapuolueet lupaavat vähentää työttömyyttä...pitäähän ne puheet pitää ;)
    Meillä ei ole mitään tarvetta nostaa eläkeikää, paitsi ehkä siksi, että valtion luotonottokyky pysyy Kataisen mukaan korkealla, sanoi että eläkeiän nosto on selvä viesti luotonantajille...jepjep...nostakaamme siis eläkeikää, että valtion visan luottoraja pysyy korkealla...

    Äänestä

  • gefa kirjoitti:

    Eipä niistä ulkomaalaisista lääkäreistä mitään hyötyä ole, jos eivät osaa suomea. Nää "väkisinväännetyt" kurssit ja työllistämistuella töissäolemiset on sen takia, että maahanmuuttajien kielitaito paranisi. Ja kyllä nää kurssit, ym aina kotona olemisen voittaa, pysyy työkunto tallella, ihan suomalaistenkin kohdalla.

    Senkin rahan mikä nuihin työllistämistuki ja pakkokurssitukseen menee, niin voisi käyttää siihen, että sillä järjestäsi vaikka yhden ihan oikean työpaikan yhdelle, kymmenen tilastokaunistelun sijaan.

    Niinhän sitä vois kuvitella. Ei vaan ole niin helppoa, eikä yksinkertaista.

    Äänestä

  • gefa kirjoitti:

    Senkin rahan mikä nuihin työllistämistuki ja pakkokurssitukseen menee, niin voisi käyttää siihen, että sillä järjestäsi vaikka yhden ihan oikean työpaikan yhdelle, kymmenen tilastokaunistelun sijaan.

    Tai sitten kouluttaa ihan oikean uuden ammatin, jos ei vanhalta alalta enää löydy töitä.

    Äänestä

  • Maisu kirjoitti:

    Eläkemaksut vievät nyt jo aikamoisen siivun palkasta.
    Se on selvä epäkohta, että eläkettä alkaa karttua 23v. sen pitää karttua kaikesta tehdystä työstä.
    Maataloustuesta sen verran, että kaikkien työssäkäyvien on saatava vastaavaa tukea, jos työssäkäynti on kannattamatonta.

    Omat tietoni olivat vanhentuneita. Siis vuodesta 2005 lähtien eläkettä on karttunut 18 vuotiaasta. Sitä ennen 23 vuotiaasta. Eläke voisi karttua vaikka 15 vuotiaasta. Esim. jos lähtee suoraan peruskoulusta oppisopimuskoulukseen. Työ on työtä, oli ikä mikä tahansa. Tämä myöskin houkuttelisi nuoria ihan tavallisiksi duunareiksi. Näin eivät kaikki opiskelisi korkeakoulutetuiksi, joille ei sitten kelpaa mikään sellainen työ, joka ei vastaa koulutusta.

    Äänestä

saatanan homot, menkää tekemään OIKEITA töitä niin katotaan kuinka kauan ravattipellen selkä kestää!!!!!

Äänestä

Ei jaksa työssä, kun on omaan napaansa tuijottava lähiesimies, joka yrittää korottaa tyhmää minäänsä muiden silmissä.

Äänestä
  • Jaksamista vain sinulle, koeta ajatella, että vapaa-aikasi on laadukkaampaa. Kaikilla on ongelmansa, toinen on työtön, toinen ei jaksa työssään. Elämässä ei ole takuuta.

    Äänestä

  • dothefake kirjoitti:

    Jaksamista vain sinulle, koeta ajatella, että vapaa-aikasi on laadukkaampaa. Kaikilla on ongelmansa, toinen on työtön, toinen ei jaksa työssään. Elämässä ei ole takuuta.

    työstäni! Se on mielenkiintoisen vaihtalevaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ARVOT OK kirjoitti:

Osoitteessa adressit.com on myös vasta-adressi johon voi laittaa nimensä jos haluaa että työtä tehdään 65 vuoden ikään asti. Kuka maksaa eläkkeesi jos ei työikää jatketa? Se että eläkerahat loppuu on fakta ja työntekijät loppuu kanssa. Nyt ja vuosikymmeniä eteenpäin eläköityy vuosittain enemmän ihmisiä, kuin mitä tulee työelämään. Pois populismi ja järki mukaan! Siis nimmari "vasta-adressiin"!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu