Seminaari espoossa ;)

Voihan sen näinkin viettää

Koko päivä oli ollut pitkiä luentoja ja olin aivan poikki. Porukalla juttelimme, että käymme kaikki huoneissamme suihkussa ja laittautumassa iltaa varten. Olin jo noteerannut firmamme uuden miestyöntekijän, jolla oli nauravat silmät ja pientä flirttiä katseessa ja se oli mukavasti mielessäni kun riisuin itseäni suihkua varten. Katselin itseäni kylpyhuoneen suurista peileistä ja ajattelin, miksi ei mieheni enää viitsinyt katsoa minua niin kuin katsoi vielä joskus. Olinhan pitänyt itseni hyvässä kunnossa, kaunis kroppahan minulla on.
Suihkussa ajattelin tätä uutta miestä, Teemua. Olisi siinä varmaan hyvä rakastaja, mutta minähän olen suhteessa, joten ajatus jääköön ajatukseksi.
Laitoin itseni pikavauhtia kuntoon, koska halusin rauhassa drinkille yksinäni ennen muita. Aulabaarissa istuskellessani mietin edelleen Teemua ja omaa vakisuhdettani. Leikittelin ajatuksella, voisinko tehdä jotain jos olisin aivan varma, että siitä ei kukaan saisi tietää. Ajatukseni katkaisi työpaikan naiset saapuessaan iloisina minibaarin antimista piristyneinä paikalle. Harmittelin, kun Teemua ei näkynyt.
Siirtyessämme hotellin varattuun tilaan ruokailemaan sain vihdoin Teemun katseisiini ja yllätyksekseni Teemu hakeutuikin viereeni istumaan. Illan mittaan rupattelimme niitä näitä ja huomasin, kuinka Teemu aina tilaisuuden tullen hipaisi olkapäätäni tai polveani. Ihanaa, kun mies koskee osoittaakseen kiinnostusta...
Ilta eteni ja drinksuja kului. Ravintolan vessoihin oli koko ajan valtavat jonot ja kävimmekin Teemun kanssa hänen huoneessaan useasti illan mittaan paukuilla ja vessassa. Viimeisellä "vessakäynnillä" Teemu otti minua olkapäistäni kiinni mennessäni vessaan ja katsoi minua syvälle silmiin sanomatta mitään. Tunsin väreiden kulkevan vartaloni halki ja Teemu näytti niin seksikkäältä.
Tilanne meni ohitse kuultuamme käytävästä tuttua naurua ja menin vessaan. En voinut olla ajattelematta, mitä tilanteesta olisi voinut seurata, jollei meitä olisi melkein keskeytetty.
Loppuillasta aloimme olla jo melko hiprakassa ja pilkun lähestyessä Teemu pyysikin minut huoneeseensa oluelle. Karkasimme ravintolasta ja naureskelimme matkalla, että nyt herää keskustelua kun poistumme yhdessä ravintolasta.
Päästyämme huoneeseen, Teemu painoi minut seinää vasten ja sanoi minulle, kuinka ei voi olla koskematta minuun kun näytän niin kauniilta. Hivelin Teemun rintaa ja tunsin mukavat rintalihakset paidan alla. "Ota se pois" sanoi Teemu paidastan ja napitin paidan auki. Sitten Teemu otti hiljaa paitani helmasta kiinni ja nosti sen pääni yli. Hetken hän katseli minua ja sanoi "kauniit rintaliivit, mutta mitä suotta piilottelemaan kauniita rintoja" ja napsautti liivini auki. Teemu kaatoi minut sänkyyn ja suuteli intohimoisesti paljaita rintojani. Olin pyörtyä siihen paikkaan. Koska viimeksi kukaan oli tarttunut minuun sillä himolla? Teemu siirtyi alemmaksi ja hivutti hamettani alemmas myös. Pikkuhousujeni pilkottaessa hameen alta Teemu sanoi, että mitä näilläkään enää tehdään ja veti minut täysin alastomaksi.
Sitten hän nousi sängyltä ja katsellessaan minua riisui housunsa. En voinut olla tuijottamatta häntä ja siitä Teemu oli selkeästi otettu. Hän pyysi minut ylös sängystä ja vei minut hotellihuoneen ikkunalle. Ikkunalla oli leveä ikkunalauta, jolle hän asetti minut istumaan. Takanani aukesi öinen Espoo ja samalla Teemu työntyi sisääni. Hiljaa Teemu työnteli minua ja samalla suuteli kaulaani. Olin jo niin ekstaasissa, että ei kauan mennyt kun sain mahtavan orgasmin siinä ikkunalaudalla. Seuraavaksi Teemu käänsi minut ympäri ja sanoi, että katsele sinäkin maisemia. Teemu tuli minuun takaapäin ja minä katselin hurmoksessa Espoon valoja. Kovempaa ja kovempaa Teemun työnnellessä huomasin jo hieman huutavani hurmoksesta kunnes Teemun selkä painui kaarelle ja hän tarrasi kovaa rinnoistani. Siinä me olimme kaksi himokasta aikuista toisissamme keskellä öistä Espoota.

Mitään näin ihanaa ei ole koskaan tapahtunut, enkä usko että tapahtuukaan...

2

15888

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarinassa

      Joku tylsä tavan taneli paneskeli tyhjäpäistä pikkurouvaa, umpikännissä molemmat, ei sykäytä, millään lailla. Ja sama uudestaan seuraavalla seminaarireissulla ja sitten vaan kamat jakoon.

    • tästä kirjoituksesta

      puuttuu himo.
      Pakko vain juovuksissa naida vieraan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      103
      986
    2. 61
      907
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      68
      693
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      63
      661
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      645
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      562
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      558
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      25
      529
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      50
      516
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      478
    Aihe