Onko kenellekään muulle tuttua? Olemme olleet yhdessä vuosia ja alkanut miettiä, että mistä johtuu kun yhteiselo on useimmiten kuin vetäis kivirekeä, kuvaannollisesti.
Harvoin tulee hedelmällisistä tai mukavaa juttelutuokiota. Suurin "rasite" on se, että kumppani sanoo useimmiten Ei - kaikkeen. Kun kerron jotain vaikka täysin ulkopuolisesta ihmisestä, aina ensimmäinen kommentti on jotain negatiivista.
Ani harvoin kuulen positiivista mistään asiasta.
Onko tämä yleistä, vai pelkkää sattumaa?
Olemme kyllä käsitelleet tuota negatiivisuutta moneen kertaan, mutta ei siihen ole tullut korjausta. Onko se syvään juurtunut tapa, pysyvä assipiirre vai mikä ja kuinka siitä voisi päästä? Aikoinaan As-luennolla asiantuntija kertoi, että as-lapsille varsikin on tyypillistä, että sanoo ensin useimmiten EI oli kyse mistä vaan.
Parisuhteessa tuollainen negatiivisuus alkaa ajan myötä rassaamaan. Asiat joutuu vääntämään rautalangasta ja moneen kertaan. Ja kyse ei ole siitä, että minun tahto toteutuu, eli ei ole kyse sellaisista asioista. Kyse on miltei aina aivan yksinkertaisista asioista.
Esim ehdotan, että ajetaanko sieltä kautta, niin vastaus on varmasti, että ei kun....Kun nuo toistuvat päivittäin lukuisia kertoja niin ei niitä voi sivuuttaa noin vain. Kumppani on vielä erittäin "herkkä" - takertuu jokaiseen jokaiseen yksityiskohtaan ja mököttää. Palaute pitää antaa silkkihansikkain...
Harvoin tulee hedelmällisistä tai mukavaa juttelutuokiota. Suurin "rasite" on se, että kumppani sanoo useimmiten Ei - kaikkeen. Kun kerron jotain vaikka täysin ulkopuolisesta ihmisestä, aina ensimmäinen kommentti on jotain negatiivista.
Ani harvoin kuulen positiivista mistään asiasta.
Onko tämä yleistä, vai pelkkää sattumaa?
Olemme kyllä käsitelleet tuota negatiivisuutta moneen kertaan, mutta ei siihen ole tullut korjausta. Onko se syvään juurtunut tapa, pysyvä assipiirre vai mikä ja kuinka siitä voisi päästä? Aikoinaan As-luennolla asiantuntija kertoi, että as-lapsille varsikin on tyypillistä, että sanoo ensin useimmiten EI oli kyse mistä vaan.
Parisuhteessa tuollainen negatiivisuus alkaa ajan myötä rassaamaan. Asiat joutuu vääntämään rautalangasta ja moneen kertaan. Ja kyse ei ole siitä, että minun tahto toteutuu, eli ei ole kyse sellaisista asioista. Kyse on miltei aina aivan yksinkertaisista asioista.
Esim ehdotan, että ajetaanko sieltä kautta, niin vastaus on varmasti, että ei kun....Kun nuo toistuvat päivittäin lukuisia kertoja niin ei niitä voi sivuuttaa noin vain. Kumppani on vielä erittäin "herkkä" - takertuu jokaiseen jokaiseen yksityiskohtaan ja mököttää. Palaute pitää antaa silkkihansikkain...
Vastaukset 10
Vanhimmat
nuo mainitsemasi oireet.
Lääkekkin toki löytyy, aja itse, niin ei tarvitse kysellä mitä kautta mennään.
Opettele sanomaan asiat käskymuodossa, ja kyselet vähemmän noita mielipiteitä, kun toinen ei kerran ole "mielipide"-ihminen
kaikki miehet ole noin negatiivisia? Olen tuntenut muitakin ja monia. Se ei muuta asiaa ajanko minä vai hän. Otin vaan yhden esimerkin arjesta.
Muuten miehestä löytyy väliin hellyttäviäkin ja hyviä puolia, sillä muutoin en olisi jaksanut yli kymmentä vuotta. Sitä vaan kyselen, onko kenelläkään "reseptiä" joilla kielteisyys ja negatiivisuus vähenisi.
Samaa vääntöä ollut oman lapsen( tyttö) kanssa jolla todettu As, mutta hänellä ei niin paha kielteisyys kuin miehellä.
En todellakaan kysele "mielipiteitä" vaan olen oppinut jo käskyttämisen, mutta kun "ilmiö" tulee aina kaikessa puhumisessa kun hän "kommentoi" negaatiolla, vaikka en kysykään, niin se rassaa.
sinussa, otat sen henkilökohtaisesti. Mitä pahaa on siinä että suhtautuu lähtökohtaisesti negatiivisesti kaikkeen? Se on varmaan kokemuksen kasvattama asenne, realismia. Ehkä kannattaisi etsiä sitten joku nami-nami-tyyppi. Tai opetella olemaan välittämättä. Jotkut nt:t tekevät hirveän numeron pikkujutuista, esim ylitulkitsevat ihmisten eleitä ja sanoja, se on ärsyttävää ja rasittavaa.
"syyllistänyt" itseäni? Minussa se vika varmaan on, kun en jaksa aina kuulla ensirepliikkinä negatiivista, vaikka pitäisi iloita. Olen lähtökohtaisesti positiivinen realisti, paljon positiivisempi miestäni. Mutta itsekin osaan kyseenalaistaa ja olen ihmissuhteissani hyvin varauksellinen, eikä lähelleni pääse herkästi.
En kai osaa kuvailla tarpeeksi selkokielellä, millaista kanssakäyminen on kun sinäkin olet käsittänyt että on hyvä, että suhtautuu negatiivisesti kaikkeen? Kaikkeen? Vaikka kyse olisi jostain iloisesta asiasta? Siitäkin löytyy jotain huonoa. Negaatiot ovat vaan yksi osa kokonaisuutta.
Olen oppinut sentään katsomaan "läpi sormien" koko joukon erilaisia rituaaleja( pakkomielteitä), jotka pitää suorittaa , muuten elämä kaatuu...Jos jää jokunen johto paikalleen( mm vedenkeittimen), kun painaa oven kiinni, niin takaisin on palattava katsomaan onko se irti vai ei.
Ei ovi yleensä irtoa, jos sen painaa kiinni, ellei sitten saranoinnissa ole vikaa.
Miettiessäni asiaa vakavammin kuin mitä tuossa alempana, tuli mieleen, että meillä asseilla on usein ongelmana liian monien vaihtoehtojen ottaminen huomoon. Tuo ei-sanakin tulee helposti siksi, että haluaa korostaa toista vaihtoehtoa hyväksymättä tuosta vain yhtä esitettyä.
Vaikeus tulee ilmi myös erinäisiä lomakkeita täytettäessä. Tavis täyttää tuosta vain, mutta assi miettii, että mitähän tuossakin oikein tarkoitetaan. Tavis ymmärtää heti tavisten laatimat lomakkeet.
Sama on poikani koulunkäynnissä. Aina hän ei ymmärrä kotiläksyjen sanamuotoa enkä minä osaa välttämättä auttaa. Omana kouluaikanani vastasin kerran koekysmykseen (joka oli muodossa: Tiedätkö mikä on...?): "EN", mutta jostain syystä sain siitä kohdasta nolla pistettä, vaikka vastaukseni oli täysin oikein!
Tämä aloitukseni kuvailee asiaa: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000015&conference=3000000000000007&posting=22000000042522004
Meistä tulisi hyviä lomakkeiden laatijoita ja osaamme hyvin muitakin asioita, joissa täsmällisyyttä ja älyä vaaditaan.
Kielikukkasista puheen ollen, haluaisin koota meidän assien kokemuksia juuri noista asioista kirjaksi. Voin kyllä kirjoittaa koko jutun itsekin, kokemuksia kyllä riittää, kunhan ne muistin pohjalta kaivelen, mutta toistenkin jutut olisivat tervetulleita. Mitenkähän voisi edetä tässä? Kiinnostasako ketään ottaa osaa?
Vastaukseni kysymyksiisi on ehdottomasti EI.
Mä kun taas en nuorena osannut oikeia sanoa ei. Liiallinen kiltteys on sekin pahasta. Oma parisuhteeni kaatui osittain tuhon, että ex käytti kätevästi hyväkseen sitä etten osannut sanoa ei. Nykyisin tulee sitten sanottua liiankin helposti se ei. Lienekö assia vai vain mua, mutta olen monissa asioissa jommassa kummassa ääripäässä.
Mun ex oli myös tuollainen yksityiskohtiin takertuva mököttäjä. Tosin se ei kyllä ollut assi.
Minäkin olen seurustellut joitakin vuosia miehen kanssa, jonka voisin laittaa asiantuntijan puheille ja as-testiin, ihan mielenkiinnosta. Mies itse ei tunnusta, että kukaan olisi koskaan ennen minua hänelle as-epäilyistä puhunut.
Tuo negatiivinen asenne on minullekin jokapäiväinen tuttu. Toisinaan loukkaannun edelleen hänen systemaattisista kieltäytymisistään. Yleensä kuitenkin jaksan lähestyä häntä suostuttelevammalla otteella ja perustella omaa kantaani järkisyillä, joilloin saan oman mielipiteeni paremmin kuuluville.
Olen ajatellut, että kumppanini on vain niin kiinni as-rutiineissaan, että yllättävät muutokset siihen aiheuttavat aina aluksi automaattisen vastarinnan. Toisaalta olen itse joustanut ja luopunut hänen seurassaan kaikesta spontaanista toiminnasta.
Voimia (as-)miehesi kanssa!
Tunnistan itseni tuosta vaikka olen mieleltäni positiivinen. Olen luonteeltani kapinoiva ja kaipaan vastakaikua kapinoinnilleni. Tylsiin kysymyksiin vastaa oikein mielellään EI. Ei, ei, ei ja ei. Negatiivisuuteen vastaa helposti negatiivisuudella. Assilla sanan sisältö ei välttämättä kerro positiivisuudesta mitään. "Ei" voi olla vain sana ja oikeasti assisi tarkoittaa kaikkea muuta. Oikein ponnekas ja positiivinen KYLLÄPÄS pilke silmäkulmassa kesyttäisi tämän kissan tai ainakin pistäisi kehräämään. Olen siis nainen.