Eläimen sielusta

Jumala vaatii kuuliaisuutta
12 "Kuulkaa siis, israelilaiset! Herra, teidän Jumalanne, ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä, että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne [5. Moos. 6:5]

Koko sydämestänne ja koko sielustanne...

Ihminen osaa olla pahakin.

Esim. koira ei siinä mielessä osaa olla PAHA, vaan se koko sielustaan niin luotuna elää Jumalan sille tarkoittamaa elämää mitenkään erikseen PYRKIMÄTTÄ ja pystymättä edes pyrkimään näin tekemään.
12215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sillä ilma uskoa ei voi olla otollinen Jumalalle!

Raamatun lupaus on, että Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuvat (1. Tim. 2:1-6; 2. Piet. 3:9).

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Matt.28:19-20.

"Jumalan luomassa maailmassa ihmisellä on erityisasema. 1 Moos. 1-2 Jumala asettaa ihmisen vallitsemaan luontoa ja pitämään siitä huolta. Eläimet eivät ole iankaikkisuusolentoja eikä niillä ole "sielua", mutta Jumala loi erilaisia eläimiä. Ps 8:4-10 selventää myös samaa ajatusta".

Äänestä
  • Jumalalle kelvolliseksi - ei eläimenkään tarvitse pyrkiä.

    Ihmisen erikoisasema ei riistä eläimeltä Jumalan sille luomaa asemaa ja oikeuksia.

    Äänestä

  • Pyrkiikö lapsi uskomalla kirjoitti:

    Jumalalle kelvolliseksi - ei eläimenkään tarvitse pyrkiä.

    Ihmisen erikoisasema ei riistä eläimeltä Jumalan sille luomaa asemaa ja oikeuksia.

    pyrkimättömyydellä ei pääse taivaaseen, Vaan uskon kautta.

    Raamattu ja Jeesus itse, kertoo kaikkialla ns. "lasten evankeliumeissa", kuinka ihan pienten lasten on "Jumalan valtakunta". On kuitenkin niin, että vaarien ja vauvojen pelastustie on sama, nimittäin "uskon kautta".

    Eläimistä ei näin Raamatussa sanota ja kerrota. Näin olen ymmärtänyt asian.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    uskoivat pääsevänsä taivaaseen vanhan liiton aikana. Uuden liiton kautta Jeesukseen uskomalla pääsee samaan taivaaseen.

    Mutta kysymykseen miten vauva uskoo ja eikö eläin pääse taivaaseen, koska ei voi uskoa? Katsopa koiraa silmiin - eikö olekin jotenkin outoa, kun sieltä vastaa "samoilla silmillä" (sielun peilit) otus, joka eroaa sinusta siinä, ettei puhu kanssasi samaa kieltä, mutta on saman Luojan luoma kuin sinäkin - tosin ilman sitä syntiä, jota me teemme....

    Äänestä

  • Pyrkimällä juutalaiset kirjoitti:

    Vauva on sovitettu ja syntyy Jeesuksessa Kristukseessa ja se merkitsee myös omaa uskoa. Näin Raamattu siitä opettaa. Jos pienen lapsen on Jumalan valtakunta, niin tottakai se myös uskoo, sillä "ilman uskoa, ei voi olla otollinen Jumalalle".

    Yksin Pyhä Henki on se joka antaa halun ja uskon. Sama pelastustie oli myös vanhassaliitossa, siis uskon kautta.

    Miksi Jumala erikseen loisi eläimet uudelleen taivasta varten, kun Hän on jo perustyön tehnyt paratiisia varten?

    Ei Jumalakaan mikään työnarkomaani ole? Eikä Hän eläinten (paitsi sen petturikäärmeen) luomistaan varmaan ole edes katunut kuten kävi ihmisen kohdalla, koska ne MOLEMMAT KAKSI AINOATA yhdessä pettivät Hänet.

    Äänestä

  • kuten maailmassakin kirjoitti:

    Miksi Jumala erikseen loisi eläimet uudelleen taivasta varten, kun Hän on jo perustyön tehnyt paratiisia varten?

    Ei Jumalakaan mikään työnarkomaani ole? Eikä Hän eläinten (paitsi sen petturikäärmeen) luomistaan varmaan ole edes katunut kuten kävi ihmisen kohdalla, koska ne MOLEMMAT KAKSI AINOATA yhdessä pettivät Hänet.

    Raamatun kohta, että eläimiä on taivaassa?

    Äänestä

"Ihmislasten käy samoin kuin eläintenkin, sama on kumpienkin kohtalo. Niinkuin toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat: yhtälainen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta."

Eli miten on? Sama on kaikkien kohtalo...

Äänestä
  • eli osa on sama eläimen kanssa, mutta viimmeisenä päivänä ruumis nousee kirkastettuna Kristuksen luokse:

    Joh.5:28. "Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä.
    29. He nousevat haudoistaan - hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen".

    1.kor.15:51. "Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme,
    52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.
    53. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen.
    54. Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana:

    - Kuolema on nielty ja voitto saatu.
    55. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?"

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    eli osa on sama eläimen kanssa, mutta viimmeisenä päivänä ruumis nousee kirkastettuna Kristuksen luokse:

    Joh.5:28. "Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä.
    29. He nousevat haudoistaan - hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen".

    1.kor.15:51. "Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme,
    52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.
    53. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen.
    54. Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana:

    - Kuolema on nielty ja voitto saatu.
    55. Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?"

    Daavidin jälkeläinen tuo oikeuden ja rauhan
    1 Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. [Jes. 53:2; Jer. 23:5; Sak. 3:8; Room. 15:12]
    2 Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki:
    3 hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta
    4 vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa. Hän lyö väkivaltaista sanansa sauvalla ja surmaa huultensa henkäyksellä väärintekijän. [Job 4:9; Hoos. 6:5; 2. Tess. 2:8; Ilm. 2:16]
    5 Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan. [Jes. 59:17; Ef. 6:14]
    6 Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. [Job 5:22,23; Hes. 34:25,28; Hoos. 2:20]
    7 Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä.
    8 Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa.
    9 Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan. [Hab. 2:14]
    10 Sinä päivänä Iisain juurivesa kohoaa merkkiviirinä kansoille. Hänen luokseen pyrkivät kaikki kansat, hänen asuinsijaansa ympäröi kunnian hohde. [Room. 15:12; Ilm. 22:16]

    Äänestä

  • Jesaja 11 kirjoitti:

    Totuus kuitenkin taitaa olla että aivan varmaa tietoa asiasta emme voi saada, vielä. Eläinten sielusta ja taivaaseen pääsemisestä on puolesta ja vastaan monenlaista perustelua, mutta Raamattu ei kerro siitä suoraan. Tuntuu kuitenkin että ne joiden mielestä eläimet eivät voi päästä taivaaseen, eivät ole erityisen eläinrakkaita ja asenne on muutenkin se että ihmisellä on valta hallita eläintä ja luontoa miten haluaa, vastuu ja kaiken luoja tuntuu unohtuvan turhan usein.

    Minä uskon että eläimillä on jokin tietoisuus luojastaan. Tunnistihan se viisas aasikin enkelin ja olisi totellut sitä, mutta omistajansa ei sitä heti nähnyt ja hakkasi aasia. Eläimet eivät langenneet syntiin vaan joutuivat ihmisen takia tällaiseen maailmaan. Eläimet eivät tarvitse evankeliumia. Eläimiä sanotaan tyhmiksi ja ihmisiä viisaiksi mutta eläinten parissa paljon olleena tuntuu usein että eläimet ovat paljon viisaampia kuin ihmiset. Miten sen viisauden sitten haluaa määritellä...

    Raamatussa on moniakin eläinrakkaille ihmisille mielenkiintoisia kohtia, en nyt muista tarkkaan missä kohdin mikäkin oli: viisas aasi VT:ssä, "ihmistä ja eläintä sinä autat", "kunnon ihminen muistaa karjansa tarpeet, jumalaton ei sääliä tunne", Jobin kirjassa Jumala kuvailee hienosti luomiaan eläimiä, UT:ssa on niistä kyyhkysistä ja maininta että Jumala ei unohda niistä yhtäkään, Jumala käski korppien tms. lintujen tuoda ruokaa sille yhdelle tyypille VT:ssä

    Eläinrakkaana ihmisenä toivon että eläimet pääsevät myös taivaaseen ja Jumalallehan kaikki on mahdollista, mutta vaikka eivät pääsisikään, niin eivät ne ainakaan kärsi siitä että katoavat olemattomiin, eikä meidän eläinrakkaiden ihmisten taivaassa tarvitse surra ja ikävöidä niitä :) Jos tässä ajassa menettää rakkaan lemmikkinsä, niin voi pitää mielessään, että sekin ikävä loppuu tasan siinä kun saa astua taivaaseen.

    Äänestä

  • jokunenvaan... kirjoitti:

    se olla niinkin, että eläimet pääsevät taivaaseen ja me ihmiset emme pääse!

    Minusta se olisi niin päin jopa oikein! Ihmiset tätä maapalloa tuhoavat ja roskaavat! Ja tekevät syntiä! Miksi ihmisten sitten pitäisi päästä taivaaseen?
    Ihmiset sotivat ja ryöstävät ahneuksissaan ja tyhmissä uskonsodissaan. Ihmiset eivät ansaitse päästä taivaaseen! Eläimet ansaitsevat!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tai sieluttomuudesta kirjoitti:

Jumala vaatii kuuliaisuutta
12 "Kuulkaa siis, israelilaiset! Herra, teidän Jumalanne, ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä, että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne [5. Moos. 6:5]

Koko sydämestänne ja koko sielustanne...

Ihminen osaa olla pahakin.

Esim. koira ei siinä mielessä osaa olla PAHA, vaan se koko sielustaan niin luotuna elää Jumalan sille tarkoittamaa elämää mitenkään erikseen PYRKIMÄTTÄ ja pystymättä edes pyrkimään näin tekemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu