Mika Muranen karkasi vuonna 1994 aseistettuna varuskunnasta ja suoritti mm. kolme murhaa.
Ovatko Suomen sotavoimat nykyään edes hieman tarkempia siinä, ketkä määrätään astumaan joukkomurhaajakoulutukseen? Pakotetaanko Murasen taustan (ks. esim. Wikipedia) omaava henkilö yhä osallistumaan joukkotuhon valmisteluun?
On hyvin pelottavaa, mikäli väkivaltaisia taipumuksia jo ennestään omaavat ihmiset edelleen suorastaan pakotetaan opiskelemaan kansanmurhaa ja sotarikoksia (=myös puolustussota).
Mika Muranen
4
651
Vastaukset 4
- ihmeen
kansanmurhaa?itsekö et puolustaudu jos kimppuusi hyökätään?
sotarikoksia?omaa maataan saa puolustaa keinolla millä hyvänsä sodan syttyessä.
kunhan jättää siviiliväestön rauhaan puolin ja toisin.- Nazihunter
En ole eläessäni lyönyt ihmistä enkä lyömään tule. Inhoan väkivaltaa, jota muiden muassa armeija ja poliisi Suomessa edustavat.
- ole tuota
Nazihunter kirjoitti:
En ole eläessäni lyönyt ihmistä enkä lyömään tule. Inhoan väkivaltaa, jota muiden muassa armeija ja poliisi Suomessa edustavat.
tehnyt itsekään ja inhoan myös väkivaltaa mutta silti olen valmis sitä tarvittaessa käyttämään.
et varmaan sitten puolusta itseäsikään jos joku hyökkää kimppuusi? - dsdsdsdsdsds
ole tuota kirjoitti:
tehnyt itsekään ja inhoan myös väkivaltaa mutta silti olen valmis sitä tarvittaessa käyttämään.
et varmaan sitten puolusta itseäsikään jos joku hyökkää kimppuusi?Tuo kaveri kuuluu niihin tyyppeihin jotka kyyristyvät sikiöasentoon maahan ja joko rukoilee jumalaa avuksi tai toivoo parasta. Ei kaikki voi olla sotureita hei!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on481551Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64951Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 87647
- 46628
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14615Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24611- 8589
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56584Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan79542- 44531
- 61525
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523- 37516
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14511- 55492
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132479Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26419