Olen 11-vuotiaan pojan yksinhuoltajaäiti. Poikani on kiltti ja koulussakin menee ihan hyvin mutta ongelmaksi ovat tulleet kaverisuhteet. On kyseesä "kolmoisdraamasta". Poikani paras ystävä ihan vauvaiästä saakka, Jussi asui perheensä kanssa ulkomailla vuoden jonka aikana poikani ystävystyi Mikon kanssa. Jussin palattua takaisin kotiin ovatkin hän ja Mikko parhaat kaverit ja poikani tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja on yksin välitunneilla koulussa. Olen yrittänyt puhua sekä vanhempien että opettajan kanssa mutta he vähättelevät ongelmaa. Poikani murjottaa usein, on pahalla pällä ja apea ja kutsuu Mikkoa kaverinvarastajaksi. He ovat ottaneet joskus koulussa yhteen ja poikani on kuullut kun Mikko puhuu hänestä pahaa Jussille. Sanon pojalleni että ei tartte välittää semmosesta ja että yrittäisi mennä muiden pokikien kanssa mutta tästä ongelmasta on tullut jonkinlainen pakkomielle hänelle.Tämä on jatkunut jo syyslukukaudesta lähtien. Näen kuinka paljon tämä asia häntä vaivaa ja alan olla neuvoton!!
Onko kenelläkään vinkkejä? Mitä teen???
Onko kenelläkään vinkkejä? Mitä teen???
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos poikasi kokee toisen kaverinvarastajaksi, älä aliarvioi sitä tunnetta vaan ole samaa mieltä, koska siitähän on kysymys. On helpompaa rueta purkamaan asiaa kun poikasi tietää, että ole "hänen puolellaan" etkä pyydä häntä olemaan välittämättä tms.
Vie poikaasi harrastuksiin ja tapahtumiin tai mihin tahansa missä hän tapaisi uusia kavereita tai järjestäkää kotona jotakin kivaa ja kutsukaa uusia kavereita. Useimmiten aika tekee tehtävänsä kunhan hän saa käydä prosessinsa rauhassa mielessään läpi, sinun tuellasi. Älä siis vähättele tuntemuksia vaan ymmärrä ja tietyn "suruajan" jälkeen jatkakaa elämää
Kehoita poikaasi jatkamaan ilman näitä raukkiksia. Auta häntä jaksamaan ja kerro että ihmiset ovat joskus petollisia ja sellaisia ihmisiä ei tarvitse kukaan omaan elämäänsä. He ovat luottamuksen pettäneet eivätkä ole enään poikasi arvoisia. Toivottavasti hän löytää uusia parempia kavereita. Aikaa ja mielipahaa siihen kuluu mutta kyllä se siitä helpottaa. Tiedän kokemuksesta. Meidän pojan parhaat lapsuuden kaverit jättivät hänet kuin nallin kalliolle kun meidän perhe erosi. Lapsella meni monta katkeraa vuotta toipua asiasta. Juuri kun eniten olisi tarvinut ystäviensä tukea, he käänsivät selkänsä. Nyt on uudet reilut kaverit kuvioissa ja elämä on taas kivaa!