2 viikkoa sitten sattui töissä ollessa ikävästi.Yksinkertaisen liikkeen myötä keskiselän kohdalla lihaksessa tuntui 2 peräkkäistä hyvin kivuliasta "muljahdusta" aamupäivällä.Jatkoin töitäni normaalisti pienestä kivusta huolimatta (fyysistä työtä) ja iltapäivällä en enää pystynyt istumaan,seisomaan,makaamaan.Noh,nyt kahteen kertaan lääkärillä juossut ja erinäisiä lihaksia rentouttavia lääkkeitä syönyt kipulääkkeitä eikä vieläkään loppua näy.Kotona pystyn nyt suht hyvin toimimaan mutta ulos lähtiessä (kauppareissu)kun askel hieman pitenee niin kipu alkaa ja ikäänkuin vetää etukenoon.Lääkäri kehottaa tekemään kevyitä venytysliikkeitä ja liikkumaan voinnin mukaan.Onko tällaiset lihasperäiset venähdykset näin pitkäkestoisia?Olen siis 2 viikkoa nyt ollut sairaslomalla eikä itku ole kaukana kun haluaisin palata työmaalle jo.
hermo menee
selän kanssa
10529
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mitään röntgenkuvia tai vastaavia?
Joo,on otettu röntgenkuvat eikä lääkärin mukaan mitään poikkeavaa ole
selkä liikkeessä. Taivuttele eteen, taakse, sivuille ja kierrä. Joka päivä 3 kertaa päivässä 5-10 taivutusta.
Kokeile käydä uimassa.
"muljahdus" vai mikä? Ei lääkäri mullekaan sanonut, että olisi poikkeavaa röntgenissä. 1,5v:n jälkeen ei ollut kuin "vaan" kaartava skolioosi vasemalle. Suosittelen, että menet kiireesti mangneettikuviin ja pyydä lääkärisi näyttämään se röntgenlausunto, jos et sitä jo itse lukenut. Älä järkyty. Röntgenissä ei näy ns.todelliset vauriot!
Koska varot sitä aluetta, missä se sinun ongelmasi on. Kokemusta on..
Sain parisivuisen ohjeen venyttelyistä jota olen noudattanut.Hetken aikaa tuntuu helpottavan mutta sitten kramppi selkälihaksessa jo tuntuukin niin että täytyy sängyllä rentouttaa.Yöt helvetillisiä.2 viikkoon en ole nukkunut kuin pätkissä,herään kipuun ja siihen auttaa vain istumaan nousu etukumaraan (kuin vatsa olisi kipeä).Onko näin pitkällinen lihaskipu normaalia?Onko siis kellään kokemusta tämmöisestä?
On kokemusta jo yli 2,5v:n ajalta. Mielestäni pelkkä kramppi, ei kestä noin kauan. Vatsasi on luultavasti kipeä, koska jännität vatsalihaksiasi suojellaksesi todellista ongelmakohtaa, mikä on selässäsi. Odota vielä viikko, jos ei ole ohi. Yksityiselle ja heti lähete mangneettikuviin! Jos siellä on jotain pahempaa, sen saattaa vielä pystyä korjaamaan. Älä viivyttele.
Tammikuussa 2007 "rusahti" alaselkä painavaa esinettä nostaessani, siihen loppui juoksu kokonaan ja kävelen vain tarvittaessa.
Selkää ei ole kuvattu, särkylääkkeitä syön pahimpiin särkyihin.
Kannattaa varautua pitkään sairastamiseen, minun selkä ei kestä enää yhtään mitään. Jos olis varaa, kävisin yksityisellä, terveyskeskuksista en hoitoa saa.
nimessä nyt tee mitään kiertoliikkeitä, et varmaan kyllä kykenekkään.
Mutta ymmärsin että tämä oli töissä sattunut, silloinhan tämä kuuluu työtapaturman piikkiin,, kyllä työnanataja on velvollinnen korvaa sulle hoidon.
Ei muuta kuin vaadit nyt heti työterveyden kautta lähetteen eteenpäin.
Siellä on varmasti joku pullahdus tapahtunu.
Älä usko kaikkia venytysohjeita, selkäsi kertoo mitä pystyt tekeen.
Onnea matkaan. tv, hermovauriopotias
Joo,on työtapaturma ja asiat hoidossa.En ole eläissäni tällaista kokenut.Huoli ja turhautuneisuus painaa mieltä samoin kuin tämä kotona olo,huonosti nukutut yöt.Huomenna on ortopedille aika ja siitä eteenpäin,who knows?!Varovaiset venytykset kiertoliikkeellä tuntuu tosi hyvälle mutta muutaman minuutin päästä keskiselässä,juuri rangan vieressä oleva lihas kramppaa ja se on kivikova "muhkura".Olen siis tehnyt täsmälleen lääkärin antamien ohjeistusten mukaan.Olisiko se sittenkin sillee että kannattaisi vain olla tekemättä mitään venytyksiä,jumppaliikkeitä?!Olisiko vaiva sittenkin pitkittynyt vain tuon takia?