Kala viemärissä

Viemäritöiden yhteydessä tapasin torstaina 5.3.2009 elävän pikkukalan noin 2,5 m maan alla olleessa halkaisijaltaan 60 cm muovisessa sadevesiviemärissä Raisiossa. En tiedä, mihin putki laskee vetensä, mutta mereen on matkaa vähintään 5 km ja Raisionjokeen noin kilometri. Kala oli n. 5 cm pitkä, kapea, ja myöhemmin kuvista katseltuna se saattoi olla kivennuoliainen (viiksikarvoja en huomannut edes havainnoida). Voiko se olla joku muu kalalaji? Päästin sen takaisin viemäriin uimaan. Siellä polski myös iso rupikonna.
2498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nuoliaiset voi hyvin tulla merestä, tai itse epäilen jokea. Suora yhteys kuitenkin putkea pitkin, varmaan pakoillut kylmyyttä ja ruokaakin löytyy pikku nilviäisistä mitä voi syödä. Eipä kala itse ole tajunnut että putki josta löytyy syötävää yllinkyllin on ihmisten viemäri.. Tai ei ainakaan ole sitä ajatellut noin tarkasti. Viemärivesihän ei jäädy, joten nuoliaisella mukavat paikat. Konnan kyllä ymmärrän, se tuskin on joesta putkeen päässyt. Epäilen jotakin tienvarsi viemäriä josta pudonnut sateella sisälle? Voi myös olla että konna on pienempänä pudonnut sisälle, eikä ole päässyt enään pois. Mutta kun ruokaa riittää, juurikin esimerkiksi pikkukaloista tai ötököistä, se on kasvanut eikä ole halunnut enään lähteä pois. Voi myös olla että se on SYNTYNYT sinne :) Kaikkea kummallista tästä maailmasta voikaan löytää! :D Täyttä ruhtinaalista elämää viemäristössäkin.....

Äänestä

Mummo tyhjensi pikkupoikien kalasaaliin vessanpönttöön ja sanoi että sieltä uivat takaisin järveen kasvamaan :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Viemäritöiden yhteydessä tapasin torstaina 5.3.2009 elävän pikkukalan noin 2,5 m maan alla olleessa halkaisijaltaan 60 cm muovisessa sadevesiviemärissä Raisiossa. En tiedä, mihin putki laskee vetensä, mutta mereen on matkaa vähintään 5 km ja Raisionjokeen noin kilometri. Kala oli n. 5 cm pitkä, kapea, ja myöhemmin kuvista katseltuna se saattoi olla kivennuoliainen (viiksikarvoja en huomannut edes havainnoida). Voiko se olla joku muu kalalaji? Päästin sen takaisin viemäriin uimaan. Siellä polski myös iso rupikonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu