systeemistä. Sanoin itseni aikoinaan irti vl-uskosta ja nyt huomaan katsovani asioita sekä sisältä että ulkoa. Omituisin tilanne on päätyä vl-tilaisuuksiin. Siellä huomaa tietävänsä porukan jutut ja normit, mutta samaan aikaan tajuaa olevansa ulkopuolinen. Heillä on omat tapansa osoittaa, etten enää kuulu joukkoon ja se sattuu vieläkin, vaikkei sitä uskoisi. :( Kurjaa tuntea olevansa ilmaa, kun muualla kuitenkin pidetään ihan ihmisenä.
Oon ihan
pihalla koko
2190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että samahan tuo mulle loppujen lopuksi on, vaikka pidettäis minä, koska elämäni on kuitenkin muualla kuin heidän yhteisössään.
sillä eihän me tuntemisten perään olla uskomassa. Sielunvihollisella on vain se taktiikka että me etäännyttäisiin toisistamme, emmekä huomaisi lähimmäisiämme. Ihan samaa "ilmaa" me kaikki joskus tunnemme olevamme toiselle, mutta kun tämän tietää ja ymmärtää ettemme ole yksin kuitenkaan tunteinemme kanssa, vaan ihan samanlaista joukkoa me kaikki olemme, vieläpä tasaarvoisia Jumalan edessä, sillä täällä ajassamme ketään ei kruunata vaan yksin uskon kilvoitukseen tämä matkamme jääpi. Jumala antaa niitä luotettavia ystäviä sen jälkeen mitä on hyväksi nähnyt. Heikollakin uskolla pääse kerran perille Taivaan kotiin.