Olen seurustellut vajaat puoli vuotta oinasmiehen kanssa ja täytyy oikein ihmetellä kuinka vähillä kupruilla on selvitty. Olemme molemmat jo aikuisia ja elettyä elämää on takanapäin molemmilla.
Tämä suhde on edennyt jotenkin ilman vääntöjä, vaikka kohtasimme aika hankalissa olosuhteissa, molemmat juuri vapautuneina entisistä suhteista.
Olemme yrittäneet antaa toisillemme tilaa käsitellä omia tunteitaan kaikesta entisestä ja toisaalta taas tukea. Aktiivisina ihmisinä olemme yhdessä keksineet kivaa tekemistä arkea piristämään. Kaikkein ihaninta on kuitenkin ollut läheisyys, taivaallinen seksi ja se että pystymme avoimesti keskustelemaan kaikesta.
Tavallaan tuntuu kuin peilin katselisi. Toisen ajatusmaailmasta löytyy niin paljon samankaltaista. Osaa esimerkiksi varoa tilanteita, joiden tietäisi ärsyttävän toista. Elämän tempo on myös pitkälti yhteneväinen. Itse olen aika nopea päätöksissäni, ei niissä kaikkein suurimmissa, mutta esim. reissut,työpaikan vaihdot, muutot...
Olen ennen seurustellut mm.rapujen ja härkien kanssa ja he ovat olleet aivan näppylöillä pikaisten elämänmuutosten johdosta. Mielestäni silloin pitää takoa, kun rauta on kuuma. Liian pitkällä harkinnalla hyvä tilaisuus voi mennä ohi.
Oinasihmisiä mielestäni leimaa tietynlainen luottamus elämään myös vaikeuksien keskellä. Emme helposti masennu, vaikka ehkä hetkellisesti pärähdämme hankaluksia kohdatessamme. Hetken ehkä raivoamme olosuhteille, mutta sitten lähdemme etsimään elämään onnea, iloa ja sisältöä muualta. Emme ole niitä ihmisiä (tai ainakaan suurin osa meistä ei ole), jotka jäävät samaan työpaikkaan tai suhteeseen vuosikymmeniksi valittamaan, kärsimään ja tekemään muidenkin ihmisten elämän sietämättömäksi pahalla olollaan...
...No yhden tälläisen jämähtäneen oinasnaisen kyllä tiedän ja hän onkin sitten vaikea aivan omaa luokkaansa. Ei tyydy itsekseen kiukuttelemaan, vaan ärhentelee ja raivoaa syyttä kaikille ympärillään työskenteleville...Pyytää sitten itkien anteeksi ja sama toistuu taas uudelleen. Siinä oikein malliesimerkki elämäänsä tyytymättömästä oinaasta, joka purkaa pahaa oloaan muihin. Täysin sietämätön, johtavassa asemassa suuressa työpaikassa. Hän on saanut kymmeniä työntekijöitä lähtemään. Hän jopa on kysynyt ihmisiltä, onko lähtö johtunut hänen käytöksestään ja vaikka on saanut suoria myöntäviä vastauksia, ei silti ole pystynyt kontroloimaan omaa käytöstään...
Eli ONNEKSI on kyky niihin nopeisiinkin ratkaisuinin ja sopeutuminen uusiin tilanteisiin on helppoa.
Kaikkea hyvää ja iloista kevättä teille muillekin maalis- huhtikuun lapsille : )

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.