Miten masennus-diagnoosin voi saada? Kestääkö prosessissa kauan ja joutuuko oma kärsivällisyys koetukselle, jos ei ole varaa mennä yksityiselle vaan joutuu tyytymään siihen mitä julkisella puolella tarjotaan? Ilmeisesti mihinkään terapiaan ei ainakaan pääse, jos kieltäytyy syömästä lääkkeitä (esim. ikävien mutta vaarattomien sivuvaikutusten takia), joten pistää miettimään kannattaako koko diagnoosia ollenkaan hakea. Masentuneena jaksaa muutenkin tehdä niin vähän, joten ehkä aikansa ja energiansa voisi käyttää paremminkin...
Diagnoosin saaminen
hankalaa?
82212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä sain diagnoosin vaan käymällä lääkärin luona. Hän käski tekemään uusiks BECKin masennustestin (olin netissä sen jo tehnyt ja tulokseksi tuli vaikea masennus). Soitin aamulla terveyskeskukseen ja sanoin epäileväni minulla olevan masennus ja sain ns. akuuttiajan samalle päivälle. Lääkäri määräsi lääkkeet sairaslomaa ja sanoi, että jos sivuvaikutuksia tulee paljon eivätkä häviä niin lääkitystä voidaan vaihtaa.
Ymmärsinkö oikein eli saitko tosiaan diagnoosin ihan tavallisen lääkärin luona? Olen vaan aina kuvitellut, että yleislääkärit ohjaa mielenterveysongelmaiset automaattisesti eteenpäin lykättyään ensin jonkun reseptin kouraan. Mielenterveyspuolella taas pitkistä jonotuksista puhutaan niin paljon, että tuntuu kummalta jos masennuksen takia pääsisi nopeasti psykiatrille. Mutta ilmeisesti diagnoosin saamiseen ei siis tarvita monia käyntikertoja ja perusteellisia tutkimuksia, vaan vähempikin riittää?
Sain siis diagnoosin sairaslomaa diagnoosin pohjalta ihan omalta lääkäriltä (ei yksityinen). Hän tarjosi kyllä myös keskusteluapua ym, mutta niitä en tarvinnut kun pystyn paremmin puhumaan ystävien kanssa, en ole vielä koskaan törmännyt "terapeuttiin" jonka kanssa olisin ollut samalla aaltopituudella ja tämän takia jokaiset terapiassa käynnit loppunu lyhyeen. Lääkäri kuitenkin painotti, että päivärytmi on erityisen tärkeää yrittää pitää, se edistää masennuksesta parantumista lääkityksen ohella. Tuo rytmin pitäminen toki omien voimavarojen mukaan.
Voi olla, että keskustelu ystävien kanssa lievittää oloa, mutta voi olla myös, ettei se paranna masennuksen syitä. Ehkä keskusteluapu on samanlaista.
Miksi ajattelet, ettei terapeutti ole samalla aaltopituudella kanssasi? Ilmeisesti tämä masennus ei ole ensimmäinen tilanne, jolloin tarvitset psykiatrista hoitoa? Mietin noita asioita suhteessa itseeni. Minun on vaikea päästää ihmisiä "lähelleni", myös terapiasuhteessa. Olen vuoden opetellut terapiaa nykyisen terapeuttini kanssa, opetellut voittamaan terapian etenemisen esteitä, voittamaan pelkojani ja jännitystä, joka estää ajattelemisen ja puhumisenkin terapiassa. Terapeuttini on sitkeä ja keksii keinoja päästä eteenpäin, ratkaista eteen tulevat ongelmat. Vähitellen ne alkavat tuottaa tuloksia ja ilmeisesti pääsemme aloittamaan "varsinaisen terapian", traumojeni vähittäisen käsittelyn, muistelun ja muistamisen. Ehkä sinulla on noita samoja esteitä. Hitaasti koen, että terapeuttini on samalla aaltopituudella kanssani, vaikka hän on alusta lähtien ymmärtänyt minua erittäin hyvin ja auttanut minua ymmärtämään itseäni. Terapia auttaa käsittelemään masennuksen syyt ja estämään mahdollisen myöhemmän uusiutumisen. Se auttaa muuttamaan omia ajatus- ja toimintamalleja, jotka ylläpitävät masennusta.
Pääsääntöisesti syy on ollut siihen, ettei terapeutti mielestäni ole kanssani samalla aaltopituudella, koska hän on ns. väheksynyt kokemiani asioita, kyseenalaistanut niitä ja muutenkin näistä terapeuteista on huomannut, etteivät ole niin kauhean kiinnostuneita työstään. Tiedän olevan parempiakin terapeutteja, mutta yksityiseen ei ole varaa. Tiedän sen, että nuorempana kokemieni asioiden takia en päästä ketään helposti lähelleni, varsinkaan ventovierasta, mutta asiaa ei edistä se, että sanomaani kyseenalaistetaan ym.
Ymmärrän oikein hyvin sinua. Aluksi terapeuttinani oli perheterapeutti, joka - niin minusta tuntui - ei ymmärtänyt minua ja kokemusteni syvyyttä. Psykiatri toimitti minut nykyiselle terapeutilleni, sanoi senkin, ettei ensimmäinen terapeuttini ole sopiva pitkään terapiaani. Hänen kanssaan myös huomasin "juuttuneeni", ts. terapia ei edistynyt enää. Nykyinen terapeuttini on perehtynyt traumojen ja dissosiaation hoitoon. Hän on selvillä tilanteestani ja ymmärtää minua erinomaisesti ja tietää ja tuntee traumojen hoidon. "Tavallisesta" terapeutista ei olisi minulle mitään hyötyä, ehkä vain haittaa. Hän on kyllä yksityinen. Täällä ei ole julkisia terapeutteja ja "vaikeuteni" vuoksi en ole vielä kelvannut Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan. Nykyään taloudellinen tilanteeni on sellainen, että pystyn käymään omalla kustannuksellani. Toivottavasti saan jossain vaiheessa Kelan tuenkin. Terapeuttini on sanonut, että sitten on kaksi terapiatuntia viikossa.
edes aloittaisit terapian,sillä käytä rahasi omaksi iloksesi.Terapeutit tekevät työtään,josta itseasiassa ei rikastuhenkisesti kukaan ja rahat siirtyvät kuitenkin sinun tililtäsi terapeutille.Terapia on muotijuttuja samalla tavalla kuin on uudet masennuslääkkeetkin.Raha virtaa ja masentunut kärsii kun viimeiset pennitkin lähtevät lompsasta.
Jos et ole vakavasti masentunut,mene yleislääkärille ja jutustele siellä jonkin aikaa.Miksi haluaisit diagnoosia saada moisesta pahamaineisesta oireistosta.En ymmärrä.Jos sinun on ihan pakko masislääkettä ruveta käyttämään niin,..,niin sittenpähän menevät rahasi.Voi voi.Käytä ne rahat itse ja nauti niistä.Tulet huomaamaan kuinka jokin kiva uusi ostos tai kampaaja tai kosmetologi on mukavampi paikka kuin terapeutti.
Saattaisko olla niin, että sulla Kyylä2 ei ole mitään kokemuksia tai käsitystä masennuksesta. Ei sitä, varsinkaan vakavaa, pelkästään kivoilla ostoksilla ja kauneudenhoidolla paranneta! Tai vaihtoehtoisesti, jos sulla itselläs on ollut paska terapeutti eikä lääkkeet toimi, niin älä yleistä sitä kaikkiin muihin!