Armotilan merkit
LuthGalkirj. s.451
Vielä Jumala on, niinkuin Paavali tässä sanoo, lähettänyt Poikansa Hengen sydämiimme. Nyt Kristus hengessään aivan varmasti tietää olevansa Jumalan mieleinen -; samoin meidänkin, koska meillä on sama Kristuksen henki, pitää olla varmoja armotilastamme hänen tähtensä, joka on varma.
Tämä nyt sisäisestä todistuksesta, jonka mukaisesti sydän aivan varmasti päätelköön olevansa armossa ja omaavansa Pyhän Hengen. Ulkonaiset tunnukset - niinkuin edellä olen maininnut - ovat seuraavat: halusta kuunnellaan ja kerrotaan Kristuksesta, häntä kiitetään, ylistetään ja tunnustetaan, vaikka sitten menisi omaisuus ja henki, ja vielä: uskossa ja ilolla suoritetaan kutsumuksenmukaista tehtävää voimien mukaan, ei löydetä huvitusta synneistä, ei sekaannuta toisen kutsumustehtävään, vaan hoidetaan omaa, autetaan puutteenalaista veljeä, lohdutetaan murheenalaista -.
Nämä tunnukset varmistavat ja sitten jatkuvastikin vakauttavat meitä siitä, että olemme armossa. Kuvittelevathan jumalattomatkin omaavansa tuollaisia tunnuksia, mutta ne eivät ole väärentämättömiä. Sanotusta käy riittävästi selville: paavi saattaa hämmennyksiin ja ajaa äärimmäiseen epätoivoon omattunnot, kun ei ainoastaan opeta, vaan jopa käskee omiatuntoja olemaan epätoivossa -. Niinpä ei hänen >>suussaan ole>>, niinkuin psalmi sanoo, >>mitään totuutta>> (Ps. 5:10), ja toinen psalmi: >>Hänen kielensä alla on tuho ja turmio>> (Ps. 10:7).
Tästä veilä havaitsemme, kuinka paljon hurskaissa vielä on uskon heikkoutta. Jos näet varmuudella päättelisimme, että olemme armossa, että synnit ovat meille anteeksiannetut, että meillä on Kristuksen Henki, että olemme Jumalan lapsia, silloin olisimme iloisia ja Jumalaa kohtaan kiitollisia tästä sanomattomasta lahjasta. Havaitessamme taas itsessämme päinvastaisia mielialoja, mm. pelkoa, häilyväisyyttä ja alakuloisuutta, emme uskalla varmasti noin päätellä, jopa omatunto sanoo tuollaisen kunnian omaksi omistamista tavattomaksi röyhkeydeksi ja ylpeydeksi. Tämä asia käsitetään vasta sitten, kun se sovelletaan käytäntöön, - kokemuksetta sitä ei näet konsana opita.
Totuttautukoon siis jokainen varmasti päättelemään olevansa armossa ja itsensä ja tekonsa miellyttävän Jumalaa. Mutta tuntiessaan epäilystä, harjoitelkoon uskomista, taistelkoon epäilystä vastaan ja pyrkiköön varmuuteen, saattaakseen sanoa: Tiedän olevani otollinen ja omaavani Pyhän Hengen, en oman arvollisuuteni tähden enkä hyvien ominaisuuksieni tähden, vaan Kristuksen tähden, joka meidän tähtemme alistui lain alaiseksi ja kantoi maailman synnit. Häneen minä uskon. Jos olen syntinen ja hairahdun, on hän vanhurskas eikä saata hairahtua. Ja niin minä halusta kuuntelen, luen, laulan ja kirjoitan hänestä, enkä mitään muuta toivo kuin hänen evankeliuminsa maailmalle tunnetuksi tulemista ja monen kääntymistä.
Tämä kaikki todistaa Pyhän Hengen läsnäoloa; eiväthän tuollaista sydämessä saa aikaan ihmisponnistukset, eikä siihen päästä millään tuskittelemisilla eikä vaivannäöillä, vaan se tulee osaksemme Kristuksen kautta: hän ensinnäkin vanhurskauttaa meidät tuntemisellaan, sitten luo meihin puhtaan sydämen, synnyttää uuden mielialan, lahjoittaa puheenalaisen varmuuden, jossa päättelemme hänen tähtensä olevamma Isän mieleisiä, ja antaa myöskin erehtymättömän arvostelukyvyn, niin että hyväksymme sen, jota ennen joko emme tietäneet tahi kokonaan halveksimme.
Meidän pitää siis joka päivä päättävästi ponnistella varmuudesta varmuuteen, perin juurin hävittääksemme tuon tuhoisan valheluulon, joka on riivannut maailman: >>Eihän sitä ihminen tiedä, onko armossa>>. Jos näet epäilemme olevamme armossa ja olevamme Kristuksen tähden Jumalan mieleisiä, niin kiellämme Kristuksen lunastaneen meidät, kiellämme suorastaan kaikki hänen hyvättekonsa. Te nuoret saatatte vaivatta omaksua puhtaan evankeliumin opin ja välttää tuon tuhoisan ajatuksen, se kun ei vielä ole teihin tarttunut.
*******
Meillä oli kerran (olen Jem) puhetta armon ymmärtämisestä. Nyt ymmärrän siun ajatuksesi paremmin aiheesta, kun oivalsin Lutherin ajatukset kyseisestä asiasta.
Mulla ja Lutherilla (veeällillä ja katolilaisilla (Lutherin ajan)) on sellainen yhteinen asia ja kokemus, että olemme saaneet sellaista opetusta, joka murentaa armon 'ymmärtämistä' omalle kohdalle ts meitä on opetettu olemaan epävarma Jumalan armollisuudesta itseämme kohtaan.
Katolilaisia opetettiin varmistamaan Jumalan armollisuutta esim aneilla jne.
Meikäläisiä on opetettu varmistamaan Jumalan armollisuutta ehdottomalla kuuliaisuudella seurakunnalle, tiettyjä asioita välttämällä ja tietyllä tavalla toimimalla. Lisäksi on opetettu olemaan nöyrällä mielellä mahdollisten puhuttelujen tiimoilta ja puhuttelemaan veljeä ja sisarta (veljen vartiointi) jos huomaa niitten uupuvan uskossa ja sen asian näkyvinä merkkeinä on sanottu olevan ihan inhimillisistä asioista elämäntapa-asioihin asti kaikki reunaehdot pilkunviilauksineen.
Eli, kun olisi pitänyt opettaa Kristusta ja että Jumala armahtaa ihmisen Poikansa ansion tähden, onkin opetettu, että Hän armahtaa muilla tavoilla ja se kaikki on poispäin Kristuksesta. Tätä ei tavallaan ole suoraan opetettu (väliin kyllä niinkin), mutta kuiteski käytännössä monet asiat on asetettu armon ehdoksi. Eli, jotta Jumala armahtaa, täytyy toimia tietyllä tavalla. Siis laki on sekoitettu evankeliumiin ja silloinhan evankliumista tulee pelkkää lakia (Lutherin mukaan). Eli niitä ei saa sekoittaa ja pitää muistaa, että lailla on oma tärkeä tehtävä ja se kuuluu kokonaiseen Jumalan sanaan.
Edelleen korostan, että meikäläisyydessä on ihan oikea se pääpointti "yksin armosta, yksin uskosta ja Kristuksen ansion tähden", mutta se ei ole säilynyt 'käytännössä' ohjenuorana (aina).
Siulla tämä ongelma ei ole niin suuri vai onko asia olleskaan siulle ongelma, koska sie et oo (käsitykseni mukaan) ollu aina vl.
Ähh, nyt ajatus karkaa, kun poikulini valittaa, että hänen luokkakavereillaan on enempi synttäreitä kuin hänellä;)
Siis sekavaa ankanlentoo, koeta hiffata pointit!
LuthGalkirj. s.451
Vielä Jumala on, niinkuin Paavali tässä sanoo, lähettänyt Poikansa Hengen sydämiimme. Nyt Kristus hengessään aivan varmasti tietää olevansa Jumalan mieleinen -; samoin meidänkin, koska meillä on sama Kristuksen henki, pitää olla varmoja armotilastamme hänen tähtensä, joka on varma.
Tämä nyt sisäisestä todistuksesta, jonka mukaisesti sydän aivan varmasti päätelköön olevansa armossa ja omaavansa Pyhän Hengen. Ulkonaiset tunnukset - niinkuin edellä olen maininnut - ovat seuraavat: halusta kuunnellaan ja kerrotaan Kristuksesta, häntä kiitetään, ylistetään ja tunnustetaan, vaikka sitten menisi omaisuus ja henki, ja vielä: uskossa ja ilolla suoritetaan kutsumuksenmukaista tehtävää voimien mukaan, ei löydetä huvitusta synneistä, ei sekaannuta toisen kutsumustehtävään, vaan hoidetaan omaa, autetaan puutteenalaista veljeä, lohdutetaan murheenalaista -.
Nämä tunnukset varmistavat ja sitten jatkuvastikin vakauttavat meitä siitä, että olemme armossa. Kuvittelevathan jumalattomatkin omaavansa tuollaisia tunnuksia, mutta ne eivät ole väärentämättömiä. Sanotusta käy riittävästi selville: paavi saattaa hämmennyksiin ja ajaa äärimmäiseen epätoivoon omattunnot, kun ei ainoastaan opeta, vaan jopa käskee omiatuntoja olemaan epätoivossa -. Niinpä ei hänen >>suussaan ole>>, niinkuin psalmi sanoo, >>mitään totuutta>> (Ps. 5:10), ja toinen psalmi: >>Hänen kielensä alla on tuho ja turmio>> (Ps. 10:7).
Tästä veilä havaitsemme, kuinka paljon hurskaissa vielä on uskon heikkoutta. Jos näet varmuudella päättelisimme, että olemme armossa, että synnit ovat meille anteeksiannetut, että meillä on Kristuksen Henki, että olemme Jumalan lapsia, silloin olisimme iloisia ja Jumalaa kohtaan kiitollisia tästä sanomattomasta lahjasta. Havaitessamme taas itsessämme päinvastaisia mielialoja, mm. pelkoa, häilyväisyyttä ja alakuloisuutta, emme uskalla varmasti noin päätellä, jopa omatunto sanoo tuollaisen kunnian omaksi omistamista tavattomaksi röyhkeydeksi ja ylpeydeksi. Tämä asia käsitetään vasta sitten, kun se sovelletaan käytäntöön, - kokemuksetta sitä ei näet konsana opita.
Totuttautukoon siis jokainen varmasti päättelemään olevansa armossa ja itsensä ja tekonsa miellyttävän Jumalaa. Mutta tuntiessaan epäilystä, harjoitelkoon uskomista, taistelkoon epäilystä vastaan ja pyrkiköön varmuuteen, saattaakseen sanoa: Tiedän olevani otollinen ja omaavani Pyhän Hengen, en oman arvollisuuteni tähden enkä hyvien ominaisuuksieni tähden, vaan Kristuksen tähden, joka meidän tähtemme alistui lain alaiseksi ja kantoi maailman synnit. Häneen minä uskon. Jos olen syntinen ja hairahdun, on hän vanhurskas eikä saata hairahtua. Ja niin minä halusta kuuntelen, luen, laulan ja kirjoitan hänestä, enkä mitään muuta toivo kuin hänen evankeliuminsa maailmalle tunnetuksi tulemista ja monen kääntymistä.
Tämä kaikki todistaa Pyhän Hengen läsnäoloa; eiväthän tuollaista sydämessä saa aikaan ihmisponnistukset, eikä siihen päästä millään tuskittelemisilla eikä vaivannäöillä, vaan se tulee osaksemme Kristuksen kautta: hän ensinnäkin vanhurskauttaa meidät tuntemisellaan, sitten luo meihin puhtaan sydämen, synnyttää uuden mielialan, lahjoittaa puheenalaisen varmuuden, jossa päättelemme hänen tähtensä olevamma Isän mieleisiä, ja antaa myöskin erehtymättömän arvostelukyvyn, niin että hyväksymme sen, jota ennen joko emme tietäneet tahi kokonaan halveksimme.
Meidän pitää siis joka päivä päättävästi ponnistella varmuudesta varmuuteen, perin juurin hävittääksemme tuon tuhoisan valheluulon, joka on riivannut maailman: >>Eihän sitä ihminen tiedä, onko armossa>>. Jos näet epäilemme olevamme armossa ja olevamme Kristuksen tähden Jumalan mieleisiä, niin kiellämme Kristuksen lunastaneen meidät, kiellämme suorastaan kaikki hänen hyvättekonsa. Te nuoret saatatte vaivatta omaksua puhtaan evankeliumin opin ja välttää tuon tuhoisan ajatuksen, se kun ei vielä ole teihin tarttunut.
*******
Meillä oli kerran (olen Jem) puhetta armon ymmärtämisestä. Nyt ymmärrän siun ajatuksesi paremmin aiheesta, kun oivalsin Lutherin ajatukset kyseisestä asiasta.
Mulla ja Lutherilla (veeällillä ja katolilaisilla (Lutherin ajan)) on sellainen yhteinen asia ja kokemus, että olemme saaneet sellaista opetusta, joka murentaa armon 'ymmärtämistä' omalle kohdalle ts meitä on opetettu olemaan epävarma Jumalan armollisuudesta itseämme kohtaan.
Katolilaisia opetettiin varmistamaan Jumalan armollisuutta esim aneilla jne.
Meikäläisiä on opetettu varmistamaan Jumalan armollisuutta ehdottomalla kuuliaisuudella seurakunnalle, tiettyjä asioita välttämällä ja tietyllä tavalla toimimalla. Lisäksi on opetettu olemaan nöyrällä mielellä mahdollisten puhuttelujen tiimoilta ja puhuttelemaan veljeä ja sisarta (veljen vartiointi) jos huomaa niitten uupuvan uskossa ja sen asian näkyvinä merkkeinä on sanottu olevan ihan inhimillisistä asioista elämäntapa-asioihin asti kaikki reunaehdot pilkunviilauksineen.
Eli, kun olisi pitänyt opettaa Kristusta ja että Jumala armahtaa ihmisen Poikansa ansion tähden, onkin opetettu, että Hän armahtaa muilla tavoilla ja se kaikki on poispäin Kristuksesta. Tätä ei tavallaan ole suoraan opetettu (väliin kyllä niinkin), mutta kuiteski käytännössä monet asiat on asetettu armon ehdoksi. Eli, jotta Jumala armahtaa, täytyy toimia tietyllä tavalla. Siis laki on sekoitettu evankeliumiin ja silloinhan evankliumista tulee pelkkää lakia (Lutherin mukaan). Eli niitä ei saa sekoittaa ja pitää muistaa, että lailla on oma tärkeä tehtävä ja se kuuluu kokonaiseen Jumalan sanaan.
Edelleen korostan, että meikäläisyydessä on ihan oikea se pääpointti "yksin armosta, yksin uskosta ja Kristuksen ansion tähden", mutta se ei ole säilynyt 'käytännössä' ohjenuorana (aina).
Siulla tämä ongelma ei ole niin suuri vai onko asia olleskaan siulle ongelma, koska sie et oo (käsitykseni mukaan) ollu aina vl.
Ähh, nyt ajatus karkaa, kun poikulini valittaa, että hänen luokkakavereillaan on enempi synttäreitä kuin hänellä;)
Siis sekavaa ankanlentoo, koeta hiffata pointit!
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja palataan asiaan huomenna jookos?
"Tämä nyt sisäisestä todistuksesta, jonka mukaisesti sydän aivan varmasti päätelköön olevansa armossa ja omaavansa Pyhän Hengen."
Niin raamatussa lukee rauhan minä annan teille. En minä anna teille niin kuin mailma antaa. Mailma voi antaa sen inhimillisen kokemuksen siitä armosta vaikka aneena. Tai vaikka sinä osallisuutena tuosta yhteisöstä. Se kuitenkaan ei ole armon olemus vaan armon uskomalla saa myös rauhan.
Ja se taas tarkoitaa sitä että voi olla ristiriitoja paljonkin. Minä en tiedä kuin murto osan hengellisitä asioita. Omaan paljon ristiriitoja. Mutta niiden kanssa voi elää sillä mielin että ne aukeavat aikanaan ja ajallaan.
Ne eivät ole asioita jotka muutaisivat Jumalan tekeoa suuntaan tai toiseen.
Ja sitten se että syntejä poispanemalla yksikään ei pelastu. Uskon kohde ei ole synnin päästö ennenkaikkea siksi että kaikki synti on saman arvoista ja siksi ettei imisestä tule synnitöntä.
Vapaat suunnat käytävät ilmausta - antaa elämänsä Jeeskuselle. Se on ilmauksena hyvä siinä mielessä että ettei ihminen tee Jumalalle kelpaavia hedelmiä siksi että hän ilmoitaisi siitä mitä itse on tehnyt vaan siitä mitä Jumala on tehnyt.
Jumalan sinuas ei seuraa vl elämäntapaa noudatamalla. Ei vaikka näin halutaan ymmärtää. Sinaukseksi luoteen muutakin kuin vain lapsiluku.
Jumala on luvannus sinuata sen joka etsii hänen tahtoaan. Ei sitä joka palvelee Jumalaa juutalaisilla perinnäisäännöillä. Juutalaiset perinnäisäännöt ovat alunalkaen olleet hyvää tarkoitavia mutta ihan samoin kuin niiden kohdalla myös vl perinäissäännöillä lainkaltaisina juuri se että ne ehdollistavat evankeliumin tekoihin.
Ja toisaalta ihminen ei voi olla oikein uskomassa eli oikein olla kokemassa ja näkemässä armoa jos hän ei noudta armon hedelminä/ehtoina perinäissääntöjä. Armon ehtona ei ole teko vaan se että ihminen alkaa näkemään ehdoto oikeina ja alkaa täytää niitä niin kuin ne kuuluisivat uskovaisen osaan. (ulkokultaisuus)
Todistaa teoilaan pyhän hengen osallisuutta. Vaikka on niin ettei kukaan liene kelvollinen omilla töillään todistamaan sen osallisuutta tai osattomuutaan vaan sen hedelmät todistavat sen osallisuutta. Ja noiden hedelmien täytyy olla jotain muuta kuin aneita tai tekoja joita voi esitellä uskon merkkeinä ja tunnustuksena.
Ja sitten se että kuinka voidaan opetaa olemaan epävarma Jumalan armollisuudesta. Se on jo melkoista pilkaa Jumalan valmstamaa täydellistä sovitusta kohtaan. Ja mitä virkaa ihmien uskoelmässä on tuollaisella opetuksella. -> sen tarkoitus on saada ihminen sidottua yhteisöön siihen joka voi saada ihmisen kokemaan ainakin hetkellisesti hyviä tuntemisia.
Tuo on vallan käytön väline jos ihminen sidotaan tuolla että tehdään epävarmaksi omasta siluntilasta ja pakotetaan hänet hakemaan varmuutta ehdollisesta evankelimista. Siitä ettei sitä voi saada muualta kuin tästä joukosta.
Vaikka on niin että Jumalan sana sitoo ja päästää ihmisen synneistä. Astutaan törkeästi Jumalan sanan arvovallale sillä että ihmisen armonkokemus ja omantunnon rauha joka on Jumalan lahja uskovaiselle asetetaan aina kyseenalaiseksi yhteisön opetuksen johdosta.
Ja sitten se että jos opetetaan kuuliaisuutta millekään muulle kuin Jumalan sanalle ollaan aina ihmiopeissa. Koska ei voi olla niin että Kristuksen kirkaana silloin olisi yksin armosta ja yksin uskosta. Vaan tuota pyritään himentämään ja siitä eksytämään tuollaisella opetuksesta.
Synnin päästö vl ei ole sen kumepi kuin katollisen kirkon ane. Sillä osoitetaan rakkautta ei Jumalaa vaan tuota yhteisöä kohtaan. Osoitetaan että tuo yhteisö on kristus.
"Siulla tämä ongelma ei ole niin suuri vai onko asia olleskaan siulle ongelma, koska sie et oo (käsitykseni mukaan) ollu aina vl."
Voiko tämä olla ongelma uskovaiselle ihmiselle. Juuri tähän kysymykseen olen tullut monta kertaa. Voiko seurakunta sanoa Jumalan sanaa rakaaksi jos se on valmis tekemään kaikensa halventaakseen sen arvon. Tai vähätelemään sitä tapaa jolla elämäntapsäännöistä tehdään uskon ehtoja. Tai vähätelemään sitä kuinka noiden elämäntapasääntöjen elämäinen ja oleminen vie pois Kristuskalliolta.
Jem... minulle tuo ei ole ollut koskaan uskon kysymys ennen kuin vl teksi siitä ennenkaikkea omantunnon kysymyksen. - pitää toimia tietyllä tavalla elää tietyllä tavalla vain silloin voi olla osallinen valitusta kansasta.
Ja kuitenkin on niin että se joka syntyy uudesti ylhäältä on perillinen. Eikä tuota osaa ansaita mukaelemalla juutalaisia perinnäisääntöjä (ulkokultaisesti). Vaan tuo osa saadaan lahjana yksin armosta yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden. Ja se joka saarnaa toisenlaista evankeliumia on kokonaisuudessaan kuten Luther sanoo lain alla.
Veljen vartiointi on JEM sitä että kun sinä näet sisaresi uupuvan sinä menet ja lohdutat Jumalan sanalla. Eikä niin kuin nyt tarjotaan lohdutuksesi tuota tekoihin ehdollistettua evankeliumia että kun vain jaksat uskoa tarpeeksi voit siirtää Jumalan lain omaksi pelastuksesi.
On Jem kyse kuoleman vakavista asioita. Siitä että uskon perusta ei voi olla muu kuin Kristus eikä meidän tule muita jumalina seurata.Kuuliaisuus seurakunnalle ei ole saman kaltaisuutta eikä saman muottisuutta vaan sitä että me teemme työtä pitääksemme Kirstuksen sovitusksen jokaiselle avoimena ilmna ehtoja ja ilman tekoja.
eikä paremmaksi tule.