Sipistukset eivät

Elikkäs sairaalassa käytiin kovien vatsakipujen vuoksi. Kivut luonteltaan kuin supistukset ja vaikuttavat täsmälleen supistuksilta mutta ainoana outona oli supistusten kesto. Yksi supistus kesti noin 15-30min. Kipu oli yhtä kovaa koko tuon ajan. Sairaalassa käyrälle ei piirtynyt supistuksia vaikka sellainen kipukohtaus tuli käyrässä ollessani. Hoitaja oli ihan ihmeissään että vieläkö kipu jatkuu kun oli vasta muutaman minuutin minua katsellut. No totesi että vauva voi hyvin ja päästi minut kävelemään jotta kipu vähän helpottuisi.
Lääkärintarkastuksessa sitten lääkäri totesi että kyllä niiden supistuksia täytyy olla kun kohdunkaula oli pehmentynyt ja lyhentynyt noin 1.4cm.iin ja kohdunsuu oli auennut yhdelle sormelle. Lääkäri kysyi haluanko jäädä seurantaan yöksi jos uskon supistusten tulevan mutta päätettiin sitten että lähden kotiin ja jos kovia supistuksia tulee saan mennä milloin tahansa takaisin. Mulla viikkoja nyt 35.
Mitäs tuumitte voisiko syntyä etuajassa? Mun tuurilla kuitenkin menee yli. Mites teillä muilla?
6395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kovia supistuksia on tullu, ihan itkua väännetään iltaisin ja suihku kovassa käytössä.
Käyrillä olen käynyt sairaalassa tarkastuttaa tilannetta kun supistuksia tullu mutta ei vaan olleet tehneet mitään. toista viikkoa jo iltasupisteluista kärsitään. Ennustettiin että ennen laskettua syntyis, mutta niin tässä sitä vielä mennään.. ylihuomenna laskettu aika.

Äänestä
  • mulla ei edes vatsa kovetu niin kovaksi kuin on sanottu että kovettuu. Hoitaja sairaalassa kokeili kipu kohtauksen aikana mahaani ja sanoi että ei ole kova. Vaikka ei mulla edes ole ylipainoa joka tavallaan olisi läskinä vatsan päällä. Kovasti vaan lenkkeilemään ja harrastamaan seksiä että syntyis ees vähän aiemmin.

    Äänestä

  • hassua että kirjoitti:

    mulla ei edes vatsa kovetu niin kovaksi kuin on sanottu että kovettuu. Hoitaja sairaalassa kokeili kipu kohtauksen aikana mahaani ja sanoi että ei ole kova. Vaikka ei mulla edes ole ylipainoa joka tavallaan olisi läskinä vatsan päällä. Kovasti vaan lenkkeilemään ja harrastamaan seksiä että syntyis ees vähän aiemmin.

    tarvii jo syntyä...siis hei sä oot viikolla 35..ei vielä nyt oo ees mikään kiirus sillä vaavalla syntyy...huoh. kyllä on niin kumma, kun täällä jotkut vaan haluaa mahd. nopeesti että vauva syntyy, kyllä se syntyy kun sen aika on. Ja viikolla 35 on vielä ns. liian aikaisin syntynyt...vaikka siis selviimismahdollisuudet onki hyvät...vasta viikoilla 37-42 vauva on ns."valmis" ja valitettavasti tämä raskaus kestää sen 9(no 10kuukautta) kuukautta, kaikki joutuu odottelemaan. Itse nyt rv. 40 ja ottaa niin mahdottomasti päähän kun täällä tyyliin jo rv 12 valitetaan että syntyis jo...järki käteen kiitos.

    Äänestä

  • miksi sen nyt kirjoitti:

    ees vähän aiemmin. En tarkoittanut että tahtoisin vauvan heti maailmaan vaan yritin pähkäillä miten sais edesautettua synnytystä niin ettei yliaikaiseksi menis ja että syntyis viikkojen 37 jälkeen. Jos niitä kikkoja alkaa vasta silloin käyttämään niin sitten tuskin ainakaan syntyy ajallaan.

    Äänestä

  • että syntyis kirjoitti:

    Ja sitten toinen juttu on, että ei ne kikat oo mitään varmoja...että voi silti mennä yli..kyllä luonto hoitaa..ja jos ei niin sitten se on lekuri.

    Äänestä

  • näitä kikkoja... kirjoitti:

    Ja sitten toinen juttu on, että ei ne kikat oo mitään varmoja...että voi silti mennä yli..kyllä luonto hoitaa..ja jos ei niin sitten se on lekuri.

    kun on siihen valmis. Jos ei aikanaan niin kyllä ne sieltä pois järjestetään. Kyllä sen vaavan paras paikka on siellä masussa, miks pakottaa sitä sieltä väkisin ulos, kun tuskin edes tulee vaikka kuinka siivootte tai saunotte tai sekstailette. Joillain kyllä mutta ei kai sitä kannata alkaa pakottamaan heti kun on 37vk täynnä. Antakaan muksujen kehittyä rauhassa. Ymmärrän kyllä mitä on kantaa tätä täysiaikaista iiisoa pinkeää mahaa kun olot ja turvotukset on kaameita ja jännitys huikea. En vaan aio hoputtaa kyllä se sieltä tulee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

piirtyneet käyrään kirjoitti:

Elikkäs sairaalassa käytiin kovien vatsakipujen vuoksi. Kivut luonteltaan kuin supistukset ja vaikuttavat täsmälleen supistuksilta mutta ainoana outona oli supistusten kesto. Yksi supistus kesti noin 15-30min. Kipu oli yhtä kovaa koko tuon ajan. Sairaalassa käyrälle ei piirtynyt supistuksia vaikka sellainen kipukohtaus tuli käyrässä ollessani. Hoitaja oli ihan ihmeissään että vieläkö kipu jatkuu kun oli vasta muutaman minuutin minua katsellut. No totesi että vauva voi hyvin ja päästi minut kävelemään jotta kipu vähän helpottuisi.
Lääkärintarkastuksessa sitten lääkäri totesi että kyllä niiden supistuksia täytyy olla kun kohdunkaula oli pehmentynyt ja lyhentynyt noin 1.4cm.iin ja kohdunsuu oli auennut yhdelle sormelle. Lääkäri kysyi haluanko jäädä seurantaan yöksi jos uskon supistusten tulevan mutta päätettiin sitten että lähden kotiin ja jos kovia supistuksia tulee saan mennä milloin tahansa takaisin. Mulla viikkoja nyt 35.
Mitäs tuumitte voisiko syntyä etuajassa? Mun tuurilla kuitenkin menee yli. Mites teillä muilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu