POOKISTA ei

kuulu kuin PIHINÄÄ!
211018
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

7 Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. [Sananl. 17:3; 1. Kor. 3:13]
8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, [Joh. 20:29; 2. Kor. 5:7]
9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.
10 Tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet. He ovat ennustaneet ja puhuneet teidän osaksenne tulevasta armosta [Matt. 13:17; Luuk. 24:27]
11 ja tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä vaikuttava Kristuksen Henki viittasi todistaessaan Kristuksen kärsimyksistä ja niitä seuraavasta kirkkaudesta. [Ps. 22:7; Jes. 53:3; Luuk. 24:26]
12 Heille ilmaistiin, etteivät he palvelleet itseään vaan teitä puhuessaan siitä, minkä teille nyt ovat julistaneet ne, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat tuoneet teille evankeliumin. Tähän pelastukseen haluavat enkelitkin päästä edes luomaan silmäyksen. [Ap. t.

Ja sitten seuraa selitys

Äänestä
  • Kenelle kirjoitettu? Jumalan lapsille nykyisen Turkin valtakunnan alueella.

    Jumalan vastustaja ei tahdo, että elävä usko menee eteenpäin. Esivallan kautta (Rooman) keisarin kulttia olisi pitänyt palvoa. Siksi heitä vainottiin, kun eivät suostuneet.

    Vainojen ajat. Esivalta on Jumalalta. Kun esivallan käskyt ja määräykset käyvät yli meidän omantunnon, silloin ne ovat Jumalan Sanan vastaiset. Faaraokin pelkäsi juutalaisten menevän vihollisen puolelle. Faarao antoi määräyksen KÄTILÖILLE, että poikalapset piti tappaa. Kansa vain kasvoi. Kaikki poikalapset tuli heittää Niilin virtaan. Mooses faaraon hoviin prinsessan pojaksi. Jumala varjeli omiansa vaarallisessa ja vaikeassa ajassa.

    Usko, jossa te saatte iloita. Kiusauksissa vaivataan. Koettelemusten keskellä saatte iloita. Saamme sovitella näitä sanoja omalle kohdallemme. Synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa.

    Uskoa verrataan luonnolliseen kultaan. Epäpuhtaudet sulatettaessa nousevat pintaan ja näin puhdistetaan pois. Jäljelle jää vain olennainen - Jumalan lahjavanhurskaus, jonka Hän on valmistanut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

    Jumala antoi ihmeellisesti voimia ja kristinusko levisi. 300-luvun alusta kr.-uskosta tuli sallittu uskonto, sitten virallinen ja lopulta ainoa. Elävä usko levisi meidänkin rakkaasen Isänmaahamme. Samaa elävää evankeliumia saarnataan J:K:sta. Jumalan armovaltakuntaan sisälle.

    Jumala sallii meillekin koettelemuksia ja kiusauksia. Sairautta, onnettomuuksia, läheisen menettämisiä, ongelmia perhe-elämässä. Elämme taantuma-aikaa: työnteko katkolla, lomaustusklia, irtisanomisia ja taloudellisia ongelmia. Vaikea nähdä Jumalan siunauksina. En selviä koettelemusten keskellä. Jumalan sanan kohta rohkaisee: Jumala ei anna yhtään raskaampia koettelemuksia kuin mitä kestämme.

    Jälkeenpäin vasta selviää koettelemusten tarkoitus. Omakohtaisen uskomisen asia tärkein. Päämäärä! Jumala herättää ihmisen tunnon monella eri tavalla. Luonnossa, Jumalan Sanan kuulossa, lain kautta, ihmiskohtaloissa ja koettelemuksissa.

    Tunto herää: Etsikää ensin Jumalan valtakunta, niin kaikki muu sen ohessa teille annetaan. (Pitäisi olla: VALTAKUNTAA)

    Äänestä

  • Kuulolla tarkkana kirjoitti:

    Kenelle kirjoitettu? Jumalan lapsille nykyisen Turkin valtakunnan alueella.

    tänään ja iankaikkisesti. Uskominen vaikka ei näekään, lupauksen sanaan. Vaeltakaa uskossa eikä näkemisessä.

    Jo vanhan liiton profeetat olivat jo satoja vuosia ennen ennustaneet Jeesuksesta eläväksi täydellisesti ilman syntiä. Kukaan ei koskaan ole kyennyt siihen. Kristus täytti lain meidän puolestamme.

    Jumalan Sana on sitä elävää vettä, joka sammuttaa iankaikkisen janon. Herra Jeesus on läsnä keskellämme, missä kaksi tai kolme on kokoontunut Hänen nimeensä.

    Äänestä

  • on sama eilen, kirjoitti:

    sopia syntinsä anteeksi Jeesuksen kanssa. (HUH!)
    Saulus saarnasi synnit anteeksi = todistus siitä

    Martti Luther, oma hyvä elämä, autuuden ansaitseminen - vaan yksin Kristuksen tähden, yksin uskosta.

    Pyhän Hengen voimalla saarnataan tätäkin evankeliumia täällä. Anteeksiantamuksen sana siirtää sinut sisälle Jumalan armovaltakuntaan, jota saarnataan uskosta uskoon. Ainoastaan ja vain sen tähden...

    Äänestä

  • että ihminen voi kirjoitti:

    Esko Lapinoja - kuulostaa tutulta...

    Äänestä

  • Sitten seuraa kirjoitti:

    Esko Lapinoja - kuulostaa tutulta...

    luvun loppuun

    Fariseus ja syntinen nainen
    36 Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. [7:36-50: Matt. 26:6-13; Mark. 14:3-9; Joh. 12:1-8 : Luuk. 11:37]
    37 Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä.
    38 Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo* ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. [Ateriat nautittiin makuulla ollen.]
    39 Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: "Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen." [Luuk. 7:16 ]
    40 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Simon, minulla on sinulle puhuttavaa." "Puhu vain, opettaja", fariseus vastasi.
    41 "Oli kaksi miestä", sanoi Jeesus. "He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. [7:41,42: Matt. 18:27,28]
    42 Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?"
    43 Simon vastasi: "Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi." "Aivan oikein", sanoi Jeesus.
    44 Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: "Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. [1. Moos. 18:4]
    45 Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. [2. Sam. 14:33]
    46 Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. [Ps. 23:5]
    47 Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän."
    48 Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." [7:48,49: Matt. 9:2,3; Mark. 2:5-7; Luuk. 5:20,21]
    49 Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: "Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi."
    50 Mutta Jeesus sanoi naiselle: "Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa." [Mark. 5:34 ]

    Fariseus ja huora.

    Äänestä

  • jakeesta 36 kirjoitti:

    Syntinen nainen tulee Simonin kotiin. Kamelivertaus. = Hengellinen omavanhurskaus.

    Saulus Tarsolainen taas. Pitivät itseään Jumalalle kelpaavina harrastamalla hyviä asioita. Oikea laita tai vasen laita (lihan synneissä) molemmat samanarvoisia Jumalan edessä. Omavanhurskaus ei kelpaa Jumalalle. Vain lahjavanhurskaus kelpaa Jumalalle.

    Stefanus: Isä, anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä he tekevät.

    Jumalan hyvyys murskasi kovan lain sydämen. Turha on sinun potkia tutkainta vastaan. Jumalan rakkaus opetuksessa. Sauluksella oli hätä ja hän rukoili. Mene Ananias sinne viemään evankeliumia. Pani kätensä Saulin päälle : Rakas veli, se Jeesus, jota sinä vainoat, lähetti minut....
    Usko ensin, sitten kaste.

    Ei saa vainota Jumalan lapsia.

    Jumalan vanhurskautta ei pueteta omavanhurskauden päälle.

    Ihminen on alasti Jumalan edessä. Lahjavanhurskauden vaate puetaan syntisen ihmisen päälle.

    Saattomiehet? 7 silmää? Täydellisyyden luku.

    Jeesus näki syntisen naisen sydämeen. Oli saanut ymmärtää, että Jeesus voi hänet päästää vapaaksi synnin kahleista. Hän tuli Jeesuksen tykö rakastaen Vapahtajaa.

    Äänestä

  • oikein sydämestä lauluja Torniosta äsken. Ja seurat jatkuu...

    Äänestä

tulkaa kuulolle!

Äänestä
  • pikku piltit siellä äänekkäästi kiukkuavat?

    Äänestä

  • Miksi Helsingin kirjoitti:

    pikku piltit siellä äänekkäästi kiukkuavat?

    täälläkin puhutaan.

    Jollei Jumala saa uskon kautta uskon silmiä avata, niin se ei ihmisjärjen kautta aukene eikä sitä ymmärrä.

    Jumala kutsuu parannukseen.

    Fariseus pyysi Jeesuksen aterialle kotiinsa. Fariseus eli opettamastaan Mooseksen laista. Jumala lain kautta saa herättää ihmisen omantunnon. Parannus Jumalan valtakuntaan. Emme vaella lain alla, vaan Jumalan hengen alla. Meitä tuomitaan armolla ja anteeksiannolla Kristuksen tähden.

    Syntinen nainen. Oli saanut syntinsä anteeksi. Tuli huoneeseen kutsumatta ja toi tullessaan lasin kallista voidetta. Itki, kyynelillään kasteli, antoi suuta ja hiuksillaan kuivasi sekä voiteella voiteli. Evankeliumin voiteen elämän tuoksu, kun syntiselle saarnataan synnit anteeksi.

    Äänestä

puhui tänään Oulaisista. Huonosti tuo kuului. Antennia piti säätää koko ajan, kun meni jonkun poppikanavan kanssa päällekkäin.
Lapinojasta tälläkin palstalla on jotain jauhettu???
Puhe oli melkoista sekasotkua - syntisestä naisesta aika paljon jauhoi. Ja lopuksi kun vissiin piti saada puheelle täytettä, hän lateli 10 minuuttia fraaseja: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä... , ihminen on kuin ruoho, kun tuuli yli käy... , niin kaukana kuin itä on lännestä... , jne.
Että sellainen annos pyhää henkeä.

Äänestä
  • ylenpalttinen jalkopäässä hoosaaminen erityisesti elähdytti ja viivästytti puhujaa etenemästä muihin aiheisiin. Mitä tästä Eskosta täällä on kirjoitettu?

    Äänestä

  • tämä syntisen naisen kirjoitti:

    ylenpalttinen jalkopäässä hoosaaminen erityisesti elähdytti ja viivästytti puhujaa etenemästä muihin aiheisiin. Mitä tästä Eskosta täällä on kirjoitettu?

    "Maallikkopuhuja, eläkkeellä oleva opettaja Esko Lapinoja on kirjoituksellaan Päivämiehessä (21.10.2008) pelotellut ehkäisyä käyttäviä lestadiolais-uskovaisia sillä, että Jumala ottaa heiltä siunauksensa pois:

    "Jos lasten lukumäärä tahdotaan itse päättää, luottamus Luojaan on loppunut. Se pahoittaa Jumalan. Elämä alkaa köyhtyä ja tulla järkeileväksi ja kovaksi. Jumalan siunaus menetetään, ja uskon valo sammuu." (Lapinoja 2008.)

    Lapinoja ei kuitenkaan osoittanut Raamatusta ensimmäistäkään kohtaa, joka osoittaisi Raamatun mukaiseksi hänen väitteensä siitä, että ihminen menettäisi Jumalan siunauksen, jos hän rajoittaa lisääntymistään. Sananjulistajalta odottaisi raamatullisia perusteluja. Siten näkemys jääkin Lapinojan ikiomaksi keksinnöksi. Lapinojan kirjoitusta voidaan pitää lähinnä taikauskoon taipuvaisille ihmisille suunnattuna pelotteluna. Se voi purra myös sellaisiin vl-uskovaisiin, joilta puuttuu Jumalan sanan tuntemus.

    Lapinojan väitteen perusteella valtaosa esimerkiksi suomalaisista perheistä kadottaisi Jumalan siunauksen, koska valtaosassa perheitä rajoitetaan hedelmöittymistä.

    Lapinoja sortuukin väärään todistukseen Jumalan sanasta. Raamatun mukaanhan asia ei ole ollenkaan näin. Raamatun mukaan Jumala ei tässä maailmassa erottele niitä, joille hän antaa siunauksensa. Jumala siunaa joka tapauksessa sekä kristittyjä että epäuskoisia. "Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille." (Matt.5:45) Jumalan rakkaus kohdistuu erotuksetta jokaiseen maailman ihmiseen. Tämä on Raamatussa todettu ns. pienoisevankeliumissa: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16, Kirkkoraamattu 1992.)

    Evankeliumi on ilosanoma erityisesti sen vuoksi, että Jumalan rakkaus kohdistuu todellakin koko maailmaan, siis kaikkiin ja jokaiseen, erottelematta ja lajittelematta."

    http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisy

    Äänestä

ja ovet katua vastaan suljetut. Näin toimii hoitokokous. Ulkopuolisille ei tietoa anneta Siionin sisäisistä asioista.

Äänestä
  • EVVK

    Äänestä

Annetaan hengen pihistä.

Äänestä

vielä

Äänestä
  • Hengen vaikutuksesta valitsevat Raamatuntekstit puheisiinsa toisin kuin evlut-kirkko roomalaiskatolisesti.

    Kun nyt todistetusti eri puolilla maata seuroissa saarnataan samaa tekstiä, onko tämä tulkittava siten, että Pyhä Henki näin samassa opissa ja yksimielisyydessä avaa samaa sanankohtaa?

    Vai kulkeeko tämäkin yhdenmukaisuus Oulun veijareiden kautta samoin kuin kaikki muukin oppi?

    Vastaukseksi ei kelpaa nyt EMME HALUA -litania, vaan tällä kertaa PALJAS TOTUUS ILMAN KARVOJA.

    Äänestä

mutta kuuluu www.radiopooki.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta

edelleenkään kirjoitti:

kuulu kuin PIHINÄÄ!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu