Pirkko ottaa suuren terveysriskin stressitilanteessa rääkkämällä itseään. Toinen puoli on vielä sosiaalinen tuomitseminen, joka noin yleisellä tasolla hänelle tulee, vaikka jotkut häntä kannustavat.
Liikaa stressipisteitä riuhumiseen, mikä siksi toisekseen on yleisen käyttäymisen normin mukaan huonoa käytöstä.
Mutta perästä nähdää.
Liikaa stressipisteitä riuhumiseen, mikä siksi toisekseen on yleisen käyttäymisen normin mukaan huonoa käytöstä.
Mutta perästä nähdää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
....surussa vetäytyä kodin yksinäisyyteen riutumaan. Käsrsi saatana ja sure!!!! oikein kunnon luterilaisella tavalla, mieluiten yksin ja voisiko nainen olla lojaalimpi kuin kuolla suruun miehensä jälkeen, kansa nauttisi.
Paras lääke surusta selviämiseen on löytää ilonaiheita ja tekemistä, mutta sehän ei luterilaisessa suomessa passaa vaan aina pitäisi turpa sitruunalla kärsiä.
niin kateellista ja tuomitsevaa kansaa,että oikein hävettää.Nyt järki käteen ja annetaan Pirkon ja Sadun tanssia.Ei se suru sillä väisty,mutta unhoittuu hetkeksi.
kirjoittamalla tänne paheksuvasti. Alentaisit oma stressipisteitäsi vaikka tanssimalla.
Eiköhän se ole aivan ihmisen oma asia kuinka elämässään vastaan tulleissa tilanteissa toimii. Korkeintaan itsensä tuntevien läheisten mielipiteet voi ottaa huomioon.
Pirkko on takuulla julkisessa työssään tottunut paineisiin ja kovaan itsekuriin ja tietää varmaan jaksamisensa tässäkin murheellisessa tapahtumassa.
Eiköhän anneta hänen surra tavallaan eikä olla kateellisia hänen jaksamisestaan. Surraan sitten omat surumme omalla tavoillamme.