Pakolaiskeskus

Paikkakunta tarvitsee oman pakolaiskeskuksen. Siitä on hyötyä ainakin kahdessa mielessä: valtio rahoittaa sitä ja sen työpaikkoja lisäksi paikkakunnan asukasluku lähtee nousuun ja väestö nuorentuu.
251205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

ole tämmöinen keskus?mitä nyt katukuvasta olen seuraillut..

Äänestä
  • Joo, kannatan ajatusta. Olen sitä usein miettinyt. Niemelänranta on valmis tällaista porukkaa silmälläpitäen. Ostetaan kaupungille kiinteistö, millä se myytiinkin.

    Äänestä

Paikka,sieltähän henkilökunta joutaa hiihtolomalle,eli ainakin lomautetaan 10 vuodeksi tarpeettomana.

Äänestä

kouluja on riittävästi ja lisää tulee. valmiit rakennuksetkin keskukselle.

Äänestä
  • Omasta takaa ei ole elättejä,kyllä meidä valtion avut menne moninkertaisesti nykyisiinkin tien mittaajiin.

    Äänestä

  • ole se Niemelänrantakin tyhjänä? Samalla tulisi elämää rannankyläsille.

    Äänestä

sen tuulipukutehtaan niin olis työntekijöitä siinki.

Äänestä
  • täällä on omaakin väkeä työttömänä.

    Äänestä

ainakaan Pyhäjärvi tarvitse mitään keskuksia. Olen varma, että ennemmistö ei hyväksy sellaista tänne.

Äänestä
  • Puoli saatais Kaupungintalolle(sosuun) vähän väriä.On niin masentunutta porukkaa siellä...

    Äänestä

  • Hyväkin.. kirjoitti:

    Puoli saatais Kaupungintalolle(sosuun) vähän väriä.On niin masentunutta porukkaa siellä...

    Suuri vaara että omasta takaa tulee porukkaa niin paljon että ei ulkopuolisia sinne sovi...

    Äänestä

  • pitäisi järjestää kansanäänestys, aluksi ehkä perustaa proliike vaatimaan sitä.

    Äänestä

  • niksi kirjoitti:

    pitäisi järjestää kansanäänestys, aluksi ehkä perustaa proliike vaatimaan sitä.

    Tämä ehdotus pitää tulla keskustan kentältä, niin homma rupeaisi pyörimään.

    Äänestä

  • koska aiheesta ei voi vapaasti edes näillä palstoilla keskustella.

    Äänestä

  • enemmistön kantaa kirjoitti:

    koska aiheesta ei voi vapaasti edes näillä palstoilla keskustella.

    ei haluta kysyä. päättäjät toimivat mielestäni kansalaisten enemmistön mielipidettä vastaan tässä maahanmuuttopolitiikassa.

    Äänestä

Malmöön katsomaan todellisuutta.Kun muslimien syntyvyys nousee isommaksi kuin paikallisten,mitä tapahtuu.Kun mamuja on yli 20% väestä niin alkaa tapahtumaan.Pikalliset ihmiset on kusessa.Kaverini soitti jouluna sieltä ja kertoi ettei siellä voi enää asua.Talojen hinnat on laskeneet kun kaikki haluaa pois.Poliisit kaihtaa tiettyjä alueita,mennään vain useamman auton letkassa.Noilla alueilla ei kule monet taksitkaan.Linja-autot siirtyi muille reiteille.

Mutta eihän niin voi käydä Suomessa,eihän????
Suomalaiset on niin fiksuja että hallihtee tilanteen???

Maailma on täynnä avuntarvitsijoita,joten jokainen joka haluaa auttaa auttakoon suoraan kohteeseen.Eurooppa on täynnä muslimien tekemiä ruutipesäkkeitä joista tehdään terrori-iskuja ja suunnitelmia.
Pakolaisista yli 90% on muslimeja.Lukekaa ja tutkikaa koraania,sieltä löytyy tarkoitusperät selvästi.

Haluaisin että Suomi pysyisi länsimaisena demokratiana,mutta tällä menolla ei pysy.Tällä menolla viimeistään 40-v kuluttua meillä on muslimienemmistö ja näin ollen heillä hallitusvastuu.
Tällä tavalla saadaan muslimilait voimaan.Näin on käynnyt joka paikassa missä muslimit pääsee enemmistöksi.Ruotsissa tulee tapahtumaan tällainen vallanvaihto jo aikaisemmin vaikka nyt kiristävät maahanmuuttoa,se vaan on ikävä kyllä jo myöhäistä naapurissamme.Englannissa on jo Tommyilla paskat housussa.Maassa on jo 12 sharia oikeusistuinta käytössä!!!!
Suomi pystyisi muttei näytä haluavan.
Kaikki jotka kiihkoilee tänne lisää mamuja kysymys:Vihaatteko te tätä maata jonka puolesta isät on taistelleet pitääkseen sen vapaana.Vihaatteko lapsianne,tulevia sukupolvia niin paljon että haluatte pilata heidän elämänsä.

Eikö EU ole jo näyttänyt mitä on kun päätäntävalta annetaan vieraitten käsiin?
Tuliko sitä Hunajaa mitä lupasivat??

Äänestä
  • TAITAA OLLA PAREMPI, ETTEI SOTKEUDUTA NOIHIN MAMUIHIN- JOOKOS

    Äänestä

  • Ollen sun juttujas seurannut"HÖLÖMÖ". Eerään lehden lukija palstalla koulun lehtori kirjott samasta asijasta ja laittoi vuosiluvut valtioista esm: Venäjällä 40-50 vuoden päästä islamilaisia on enemmän kuin alkuperäsiä Venäläisiä. HARMITTI KUN EN OTTANUT ARTIKKELIA TALTEEN.

    Äänestä

  • 89h435345 kirjoitti:

    Ollen sun juttujas seurannut"HÖLÖMÖ". Eerään lehden lukija palstalla koulun lehtori kirjott samasta asijasta ja laittoi vuosiluvut valtioista esm: Venäjällä 40-50 vuoden päästä islamilaisia on enemmän kuin alkuperäsiä Venäläisiä. HARMITTI KUN EN OTTANUT ARTIKKELIA TALTEEN.

    Jossakin valtakunnan päälehdissä oli tuo juttu
    2 kuukautta sitten ja tuo arvio venäjän kohdalla
    oli, että 20 vuoden päästä olisi muslimienemmistö.
    Minä en henkilökohtaisesti ymmärrä pelkoa muslimeita kohtaan.
    Eiväthän he ole pahoja ihmisiä.
    Suomalaiset eivät vain vaivaudu ottamaan selvää tuon uskonnon olemuksesta.
    Tätä nykyä Islam on maailman nopeimmin leviävä uskonto ja on totta, että vielä se ensimmäinen
    minareetti kohoaa Pöllölaaksonkin taivaalle.

    Äänestä

  • Nurmesperän suutari kirjoitti:

    Jossakin valtakunnan päälehdissä oli tuo juttu
    2 kuukautta sitten ja tuo arvio venäjän kohdalla
    oli, että 20 vuoden päästä olisi muslimienemmistö.
    Minä en henkilökohtaisesti ymmärrä pelkoa muslimeita kohtaan.
    Eiväthän he ole pahoja ihmisiä.
    Suomalaiset eivät vain vaivaudu ottamaan selvää tuon uskonnon olemuksesta.
    Tätä nykyä Islam on maailman nopeimmin leviävä uskonto ja on totta, että vielä se ensimmäinen
    minareetti kohoaa Pöllölaaksonkin taivaalle.

    nurmesperänen, saat rukkoilla ihan rauhassa, että islamilaisuus tänne leviäisi.
    Se, mitä olen lukenut islamiuskoisen tosipohjaista romaania, täytyy sanoa, että naisen kohtalo on kurja- sanoisin uskomattoman kurja. Naisella ei ole mitään arvoa.

    Äänestä

  • ei se ensimmäiseksi tänne kirjoitti:

    nurmesperänen, saat rukkoilla ihan rauhassa, että islamilaisuus tänne leviäisi.
    Se, mitä olen lukenut islamiuskoisen tosipohjaista romaania, täytyy sanoa, että naisen kohtalo on kurja- sanoisin uskomattoman kurja. Naisella ei ole mitään arvoa.

    Enpä usko, että monikaan islamilaisen maan nainen
    vaihtaisi osaansa länsimaalaisen naisen kanssa.
    Mikä arvo on esim. suomalaisella naisella joka
    niska limassa tekee pitkän työpäivän
    ja sitten kerran vuodessa saa aamukahvin sänkyynsä.
    Kävelee jo kolmikymppisenä raskaan työn vaivaamana kuin
    orangi, tai jos on ollut sisätöissä on polttanut jo hermonsa kuin vanha
    alkoholisti. Yrittää olla yhtä aikaa huora ja
    enkeli, kun sitä länsimaalainen kulttuuri häneltä vaatii.
    Hänen muslimimaan kanssasisarensa saa käyttää aikansa oman naiseutensa korostamiseen, eikä hänellä ole edes oikeutta tehdä työtä, koska hänen ei tarvitse sitä tehdä. Monessa islaminuskoisessa maassa miehelle on sallittu kolme vaimoa ja se myös monesti on todellisuudessa näin. Perheen kotitöistä huolehtii usein kaukoidästä palkattu kotiapulainen tai sitten naiset hoitaa ne kolmistaan. Lapset joita yleensä ei ole kovin monta, synnyttää vanhin vaimoista ja nuoremmat
    ovat vain sitten huviajelua varten. Vaihtelun
    vuoksi ainakin yksi nuoremmista vaimoista on vieraampaa rotua. Olen seurannut hyvinkin tarkasti vaimojen keskinäistä sosiaalista käyttäytymistä, enkä ole huomannut siinä minkäänlaista kitkaa. Jopa olen ihmetelly niitä hellyyden osoituksia joita he suovat toisilleen
    samoin kuin perheen lapsille.
    Sanomattakin on selvää, että miehellä on varallisuutta, sitä edellyttää jo tuo lupa ottaa
    vaimoja sarja täyteen. Yhdessä ainoassa käsivarressa voi olla kultaa ja jalokiviä sen arvosta, että niillä voisi ostaa kokonaisen kylän
    Pyhäjärven perukoilta. Olen aivan varma, että jos
    esim. jollakin Hiidenperän muijalla olisi mahdollisuus vaihtaa osia jonkun arabimaan kanssasisaren kanssa, niin lähtisi ovet paukkuen
    täältä sen jälkeen kun olisi saanut ensin rauhassa tutustua siihen mikä on totta. Mitä tulee siihen sananvapauteen, niin ei sitä naiset
    kaipaakkaan siellä päin, koska sillä heille ei olisi siitä hyötyä. Oikeuksia heillä kyllä on,
    sitä ei vain propagandamielessä haluta länsimaissa tunnustaa.

    Äänestä

mutta tää meidän rikollisporukka kivittäis ne tai muutoin kohtelis kaltoin.

Äänestä
  • jos ei hyväksy tätä nykyistä maahanmuutto politiikkaa? Miksi apua ei viedä paikanpäälle sitä tarvitseville?

    Äänestä

  • ole rasismia kirjoitti:

    jos ei hyväksy tätä nykyistä maahanmuutto politiikkaa? Miksi apua ei viedä paikanpäälle sitä tarvitseville?

    eikös tästä ole kokemusta? Osa voi olla hengenvaarassa siellä. Laki pitisi muuttaa sellaiseksi, että ns. "sosiaalipakolaiset" loppuisi.

    Äänestä

  • ole rasismia kirjoitti:

    jos ei hyväksy tätä nykyistä maahanmuutto politiikkaa? Miksi apua ei viedä paikanpäälle sitä tarvitseville?

    pitää muistaa äänestää vaaleissa perus-suomalaisia¨,eikä yksistään pakolais politiikan vuoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


peräkylän ajattelija kirjoitti:

Paikkakunta tarvitsee oman pakolaiskeskuksen. Siitä on hyötyä ainakin kahdessa mielessä: valtio rahoittaa sitä ja sen työpaikkoja lisäksi paikkakunnan asukasluku lähtee nousuun ja väestö nuorentuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu