Kahdenkympinkriisi

Täytän kohta 21 ja minulla on täysin ikäloppu olo. Tuntuu että vuodet vierii niin nopeasti ettei pysy mukana. Klisheinen tunne nuoruuden valumisesta hukkaan hakkaa päässäni päivä päivältä kovemmin.

Katson Conanin uusintoja vuodelta 2006 ja tuntuu että ne tulivat ensimmäisen kerran puoli vuotta sitten. Eikös Conan vieraillut Suomessa joskus vuosi sitten? Ei. Siitä on jo kolme vuotta.

Ihmiset, jotka eivät ole eläneet päivääkään 80-lukua käyvät lukiota, sitä isojen ihmisten koulua; käyvät vanhojentansseissa, lukevat kirjoituksiin ja juhlivat penkkareissa. Menevät yliopistoihin. Eikös 90-luvulla syntyneiden pitänytkään olla niitä alemmilla luokilla olevia kakaroita, joille välitunnilla aina naurettiin? Mitä ne yliopistossa tekee?

Muistan kun lapsena näki penkkarirekoissa kiljuvia ja kaduilla vanhojen tansseihin käveleviä, hienoihin vaatteisiin pukeutuneita lukiolaisia. Muistan sen päivän kuin eilisen: olin äitini kanssa katsomassa rekkoja, kun kokonainen karkkipussi lensi lastenrattaisiin. Muistan sen hetken niin elävästi. Nyt elän aikaa, jolloin omat penkkarini ovat jo vuosia takanani. Enkä edes masennukseltani kyennyt osallistumaan.

Lukio vaikutti lapsena niin kaukaiselta maailmalta. Ne nuoret näyttivät niin aikuisilta. Nyt katson lukiolaisia ja he näyttävät lapsilta.

70-luvulla syntyneet alkavat olemaan neljäkymppisiä. 70-luku on vain yksi vuosikymmen alaspäin vuosikymmenestä, joilloin minä synnyin.
4327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Turhaan murehdit (jos murehdit) vanhenemistasi. Itse en ainakaan ole haikaillut lukioaikoja, vaikka niistä on jo yli kymmenen vuotta. Enkä varsinkaan niitä sen aikaisia ajatuksia. Oikeastaan odottelen innolla, mitä vanheneminen tuo tullessaan.

Ihminen kypsyy vanhetessaan. Voisi oikeastaan sanoa, että ihminen kehittyy omaksi itsekseen vanhetessaan. Vielä lukiossa ja paljon sen jälkeenkin on vähän kuin tyhjä taulu.

Äänestä
  • ...en tarkoittanut itse olevani mitenkään valmis tai kypsä ihminen. Tietyt asiat kuitenkin tuntuvat muuttuvan hitaasti vuosien myötä. Olen kokenut nuo muutokset positiivisiksi, vaikka elämä ei muuten olekaan aina mitenkään helppoa.

    Kannattaa lueskella vaikka netistä ihmisen kehityspsykologiaa. Jokaisella ikäkaudella on omat ominaispiirteensä.

    Kypsäksi ihminen tulee esim. Eriksonin kehitysteorioiden mukaan vasta vanhuksena sitten, kun on hyväksynyt eletyn elämän ja on myös valmis hyväksymään oman kuolemansa.

    Sitä ennen kannattaa varmaankin ottaa ihan rennosti.

    Äänestä

  • lisätä että kirjoitti:

    ...en tarkoittanut itse olevani mitenkään valmis tai kypsä ihminen. Tietyt asiat kuitenkin tuntuvat muuttuvan hitaasti vuosien myötä. Olen kokenut nuo muutokset positiivisiksi, vaikka elämä ei muuten olekaan aina mitenkään helppoa.

    Kannattaa lueskella vaikka netistä ihmisen kehityspsykologiaa. Jokaisella ikäkaudella on omat ominaispiirteensä.

    Kypsäksi ihminen tulee esim. Eriksonin kehitysteorioiden mukaan vasta vanhuksena sitten, kun on hyväksynyt eletyn elämän ja on myös valmis hyväksymään oman kuolemansa.

    Sitä ennen kannattaa varmaankin ottaa ihan rennosti.

    ...loppujen lopuksi kaikki hyväksyy oman loppunsa, vaikkei sitä koskaan haluaisikaan!!!

    Äänestä

itsekkin täytän kohta 21 ja tuntuu että nuoruus on jo mennyt aikalailla ohi, tiedän että olen nuori vielä monta vuotta, mutta ne vuodet menee hetkessä. muistan elävästi päivän kun täytin 18. siitäkin on jo 3 vuotta, mutta tuntuu kuin se olisi ollut viime vuonna. kohta olen 30, ja valmis haudan rauhaan ;(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


_räkänokka_ kirjoitti:

Täytän kohta 21 ja minulla on täysin ikäloppu olo. Tuntuu että vuodet vierii niin nopeasti ettei pysy mukana. Klisheinen tunne nuoruuden valumisesta hukkaan hakkaa päässäni päivä päivältä kovemmin.

Katson Conanin uusintoja vuodelta 2006 ja tuntuu että ne tulivat ensimmäisen kerran puoli vuotta sitten. Eikös Conan vieraillut Suomessa joskus vuosi sitten? Ei. Siitä on jo kolme vuotta.

Ihmiset, jotka eivät ole eläneet päivääkään 80-lukua käyvät lukiota, sitä isojen ihmisten koulua; käyvät vanhojentansseissa, lukevat kirjoituksiin ja juhlivat penkkareissa. Menevät yliopistoihin. Eikös 90-luvulla syntyneiden pitänytkään olla niitä alemmilla luokilla olevia kakaroita, joille välitunnilla aina naurettiin? Mitä ne yliopistossa tekee?

Muistan kun lapsena näki penkkarirekoissa kiljuvia ja kaduilla vanhojen tansseihin käveleviä, hienoihin vaatteisiin pukeutuneita lukiolaisia. Muistan sen päivän kuin eilisen: olin äitini kanssa katsomassa rekkoja, kun kokonainen karkkipussi lensi lastenrattaisiin. Muistan sen hetken niin elävästi. Nyt elän aikaa, jolloin omat penkkarini ovat jo vuosia takanani. Enkä edes masennukseltani kyennyt osallistumaan.

Lukio vaikutti lapsena niin kaukaiselta maailmalta. Ne nuoret näyttivät niin aikuisilta. Nyt katson lukiolaisia ja he näyttävät lapsilta.

70-luvulla syntyneet alkavat olemaan neljäkymppisiä. 70-luku on vain yksi vuosikymmen alaspäin vuosikymmenestä, joilloin minä synnyin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu