syyllistäminen

..että kehitysleskustelua toinen "vetää", ottaessaan jo puheeksi asioita. Parempi puhua asioista minä -muodossa ja vastineeksi toisen muutoksille olla valmis muuttamaan häiritseviä asioita itsessäänkin. Jos keskustelu tyrehtyy, pyydäpä ehdotusta toiselta, miten tästä eteenpäin. Kai hänkin toivoo onneasi.

Laitetaan tunteet off -tilaan.

Ikään kuin etäännytään asiasta ja katsotaan tilannetta aivan täysin toiselta kantilta, kuin ulkopuolisena. Ja päätetään syvällä sisimmässä, että piru vie jos kaadutaan niin kaadutaan saappaat jalassa komeasti suorin vartaloin vaan tuli mitä tuli niin tunteet ovat kaput, pois järjestelmästä.

Tällä tavoin osaa ottaa toisen tikarit vastaan sen enempää ynisemättä, antaa niiden mennä surutta ohitse eikä lähde itse samaan leikkiin. Sitten sitä voi syynätä itseänsä ja miettiä omia tunteilujansa ja sähläilyjänsä, odotuksiansa jne sitä rataa yrittää sovitella niitä yhteen puolison kanssa.

Olettaen tietenkin, että puoliso avaa itseänsä siten, että asioista voi ylipäätänsäkin keskustella tai että edes tietäisi mitä toinen ajattelee. Pahinta on se hiljainen muuri ja käyttäytyminen kuinka mitään ei olisi vialla kun kaikki on todellisuudessa päin männikköä.

Siinä tilanteessa ei voi kait sitten muuta kuin yrittää ja jos homma ei toimi niin laittaa suhteelle sitten pisteen. Toista ihmistä kun ei voi pakottaa mihinkään ja jos ei hän vastaan tule niin se on sillä suorastaan sipuli. Että ei tehdä asioista liian vaikeita kun ne tuppaavat olemaan sitä jo ihan valmiiksi x)

Tiedä mikä on toimivin.Itse olen siippani kanssa luvannut että asia puhutaan halki kun siltä tuntuu.Tilanteen vaatiessa sanotaan toiselle osapuolella että nyt ois palavern paikka, paikka ei ole tv:n ääress eikä sängyssä, vaan istutaan keittiöön naamat vastakkain.
Ollaan sovittu että silloin saapi molemmat sanoa mikä nyppii ja mieltä painavat asiat saa sanoa suoraan ja omin sanoin.Myös luvattu se ettei toinen saa möksähtää eikä lähteä kesken pois.
Toki hyvin suotavaa on asioiden ilmaisu juuri siinä minä muodossa...
Nukkumaan ei koskaan mennä suutuksissa,vaan ennen sänkyyn menoo täytyy olla asiat puituina.Tosin ei me olla kolmen vuoden yhdessä olon aikana liiemmin riidelty tahi kinattukaan.Eriäviä mielipiteitä toki monestakin asiasta on ollut.Yllättävän sopuisasti osataan keskustella asioita,mieheni on jokseenki tulisempi ja hieman äkkiottoinen, kiihtyy nopeesti nollasta sataan, itse jo hieman tasoittunut luonteeltan, liekkö iän tuomaa viisautta:)

Jo nuo lauseesi kertovat ettei teillä ole mahdollisuuttakaan kehittyä mihinkään suuntaan kun olet tien tukko ja tuppo. Kun puoliso joutuu sanomaan "ettei halua syyttää mutta haluaa muutosta" niin ilmeisesti olet ollut alun alkaen vastahanka, kykenemätön keskustelemaan, saati että olet laittanut rikkaa ristiin muutoksen suhteen. Sinulle ei ole valmista konseptia, mutta puolisollesi olisi antaa paljonkin hyviä neuvoja alkaen että etsii kykeneväisemmän uuden kumppanin.

paras tapa olisi esittää omat tarpeensa ja toiveensa rehellisesti ja suoraan.Ei uhkaamalla tai syylistäen vaan siten että on itse vastuussa omasta parhaastaan. Sen pohjalta voidaan sitten vääntää ratkaisuja tai kompromissia.Uhkaamalla tai syyllistämällä ei saa toista kuin entistä kiivaammin puollustuskannalle joten ei toimi ikinä.

Tein itse sen virheen etten selvittänyt puolisolleni meidän suhdettamme haitanneita kipukohtia. Liian kauan kesti, ennen kuin nostin "kissan pöydälle". Tämän jälkeen ongelmista alkoi vähitellen tulla meille molemmille hallittavia, yhteisiä asioita. Rehellisyys, suoruus ja lähimmäisen "edun" huomioiminen luovat kasvualustan parisuhteen eheytymiselle.

että,mietippäs,jos asia sattuis omalle kohalle,kuis mentäis etiäpäin.

HNMKY:n leireillä ja tapaamisissa saa ainakin uusia työvälineitä keskusteluihin. Niistä hyötyvät molemmat osapuolet. Monesti keskusteluja vaativalla on paljon tyytymättömyyttä ja täyttymättömiä tarpeita pyynnön takana, mutta myös yhtä hyvin kyvyttömyyttä itse kuunnella ja käydä dialogia asioista, ei vain keskustella.

Leireillä ja viikonlopuissa saa erti aiheita käsittelevien luentojen lisäksi mielestäni ainutlaatuisen ja luoitettavan tilaisuuden jakaa mietteitään avoimesti pienryhmissä, joihin kokoontuu yhteen 4 avioparia. Molemmilla osapuolilla ovat omat puheenvuoronsa ja kuuntelemispalaute-harjoitteet tuovat esille, mitkä viestit eivät mene perille ja se koskee yleensä molempia osapuolia.

suomalaisessa kulttuurrissa kun aina syylistyy tai syyttää kun ei osata keskustella . Kaikki sanoiminen ja keskustelu on syyllistämistä tai syyttämistä vaikeaa on muodostaa kehityskeskustelua .. Jos ei pari sovi yhteen niin ei sovi ,, ei siitä voi oikein ainkaan ilman ulkopuolista keskutella kun menee vaan syyttämiseksi ja syystämiseksi

..kanssakäyntiä aina kun jompikumpi osapuoli on sellainen että ottaa itteensä helposti.

Anoppikokelaani on sellainen, että hänen kanssaan on hiukan vaikeaa käsitellä asioita, jotka aiheuttavat ongelmia tai mielipahaa. Hän ottaa heti sen linjan taikka käsittää asian siten, että kaikki rakentavat keskustelualoitukset yms on syyttelyä hänen vikansa ja hän on huono ihminen ja hän ei enää ikinä... plääplää, ja maksimoinnit oitis kaakkoon...
Hän syyllistyy heti, vaikka kysymyksessä olisi aivan pientä huomioimista vaativasta asiasta kyse.

Joskus suututtaa oikein kunnolla ja joskus lähinnä naurattaa.

Jos hänelle tekee samoin kuin hän tekee, niin hän suuttuu kunnolla ja mököttää ja äksyilee /osoittaa kaikella käytöksellään toisen tehneen virheen ja naama on ihan rutussa koko ajan viikon ainakin per kerta.

Tämankaltaisella luonteella varustettuja henkilöitä olen tavannut jokapaikassa. Töissä, myymälöissä, parisuhteessa ja omassa tuttavapiirissäni ja jokapaikassa oikeastaan.

ELI: Kehityskeskustelut ei kokemani voi onnistua mikäli toinen osapuoli on luonteeltaan sellainen, ettei ymmärrä asioita rakentavasti. Oli kyseessä parisuhde taikka toisilleen tuntemattomat ihmiset.

Pakko kommentoida, et meilpäin ei juurikaan puhuta mistään asiasta. Mie koitan kysellä esim. seuraavan päivän työvuorosta tai moneksi menee tai monelta pääsee, niin riita on valmis. Jotenkin tuntuu että puolisoni on jo valmiiksi ärtynyt jo siitä että ylipäätään kysyn häneltä jotain. Itse hän ei puhu juuri koskaan kanssani, sen suhteen tyypillinen mies. Olen ehdottanut hänelle, että kirjoittasi edes paperille muutamia asioita, mutta ei sekään onnistu, kun hän sanoo ettei osaa kirjottaa.

Tiedän että hänelle on kerääntynyt paljon "ylimäärästä" tekemistä esim. palkkatyön kanssa, johon en pysty tietenkään vaikuttamaan. Olen koittanut myös antaa mieheni tehdä paljon asioita omassa rauhassa, eli en ole juurikaan kiinnittänyt hänen tekemisiin huomiota. (Selvennys hänen päivärytmistään: nukkuminen, työssäkäynti, pelaaminen, joskus näen hänen syövän, harvoin käy suihkussa tms). Hänen sosiaalinen elämänsä on todella niukkaa, mutta kuten sanoin, mie en puutu hänen päätöksiinsä, onhan hän aikuinen ihminen.

Viimeisin riita hänen kanssaan oli erimielisyys todella pienestä asiasta, jossa hän sitten syyllisti minut, kun en heti samassa sekunnissa ymmärtänyt. Tätä jatkuvaa syytösten tulvaa (asiasta kuin asiasta) hänen puoleltaan minua kohtaan olen kuunnellut / kokenut 10v, mutten ole ottanut itseeni. Olen koittanut omat kotiaskareeni hoitaa mahdollisimman hyvin / tarkasti, enkä ole liiemmin apuja tarvinut. Jos olen apuja tarvinut ja erehtynyt puolisoltani kysymään, on alkanut aina se sama syyyllistäminen, ja ärtyisyys asiasta jota pyydän, ja riita on valmis, mutta olen sen verran tyhmä, että teen asian sitten itse, kun se tuntuu olevan miehelle vaikeaa. En ole jälkikäteen hänelle asiasta minkä olen hoitanut, maininnut mitään.

Olen myös ehdottanut hänelle, että puhuisi jonkun kaverinsa kanssa, kun selkeästi hän on epänormaalin ärtyisä yms, mutta hän sanoo ettei hänellä ole ketään, ja että hänellä ei ole ongelmaa.

Muut eivät tietenkään voi tietää minkälainen ihminen hän tai minä on / olemme eli selvennykseksi tämä: en aio tällä hakea syyllistä mihinkään, kerron vain oman tarinani samanlaisesta asiasta, jota muutkin kokevat.

Mie kaipaisin keskustelukumppania, mutta vaikea on puhua miehen kanssa, jolla jo siis valmiiksi on ärtynyt / syyllistävä mielipide / vastaus asioihin, mutta kuten sanoin: mie en ota itteeni, mie koitan elää omaa elämääni. Enempi mie olen ymmälläni, et mitä mie teen väärin, kun hoidan omat asiani yhteisessä taloudessa niin hyvin kuin pystyn. Eli toisaalta mie pidän asioita sisälläni ja ootan et tuo mies alkais puhumaan kanssani..