olen ollut viime aikoina masentunut ja allapäin ja vatsavaivojakin ollut. Mistä johtunee vatsavaivat ja huono olo? Onko ihmissuhteisiin tulossa parannusta ihan lähiaikana? Olen ollut todella yksinäinen viime aikana.
Agaatti
todella väsynyt
1122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vatsavaivojen syy on tutkittava lääkärissä. Väsymys ja alentunut mieliala liittyy alentuneeseen terveydentilaasi.
Ihmissuhteisiin on tulossa parannusta sitä kautta, kun itse tulet kuntoon ja jaksat paremmin vaalia ihmissuhteita. Kenenkään ei tarvitse olla yksin, sillä lähellä ja kauempana tuttavapiirissä on jo nyt ihmisiä, jotka haluaisivat että yhteydenpitoa olisi enemmän.
Lisää tuttavia ja ajan mittaan myös ystäviä löytyy itsellesi mieluisan harrastuksen parista. Et vain ole aikoihin paljon jaksanut liikkeelle ihmisten joukkoon.
Valoisaa kevään odotusta. Pidä huolta terveydestäsi niin kuin huolehtisit rakkaasta läheisestä.