Iltis kertoi sen taas tänään.,Larsmolaiset eli Luotolaiset
onnellisimpia suomessa.
Voin vakuuttaa,että pitää paikkansa vaikka en siellä asukkaan.
Olin aikoinaan töissä Luotolaisessa venefirmassa
ja siellä oli paikallisia paljon töissä.
Ja he ovat todella tasapainoisen tuntuisia,ystävällisiä.
Tekeekö se sitten,että ovat niin yhteisölliskeskeisiä,vai mikä se salaisuus on.
Lestadiolaisiahan heistä on suurin osa,eikä se
näytä ainakaan masentavan heitä,päinvastoin.
Larsmolaiset onnellisimpia
4
523
Vastaukset
- Swen-Eric Junttila
Kysyisinkin joltain Luotolaiselta, että vieläkö swenskit kivittää ikkunat rikko jos Suomenkielinen kuntaan muuttaa.
Puhuttiinko larsmo-marinessa finska eller swenskaa? - Juntti
Ei pidä paikkaansa. Saattavat olla omissa oloissaan ystävällisiä, mutta olen muutaman kerran Larsmossa pilkkireissulla kohdannut tosi vihamielisiä ihmisiä. Hyvä etteivät ole päälle tulleet, vaikka luvallisilla vesillä olenkin ollut. Saattaahan se olla vain kalamiehen kateutta.
- vksi kieli ja kansa
nehän vievät työpaikat suomenkielisiltä pietarsaaren kaupunkia myöten se on sitä rkp politiikkaa yksi firma upm.
- espanjool
Jos heidän onellisuus johtuu siitä kun he puhvat sitä Sian-Saksaa jota eivät ymärä RUOtsalaiset Eivätkä
Suomalaisetkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1982283
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo391557Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1331213Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol281994Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56962- 55896
Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20892Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis268856Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18765Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58763