Finnmatkojen paluulento ontui

viime viikolla

Viime viikon Finnmatkojen paluulento Kap Verdeltä oli ainakin noin 20 suomalaiselle reissaajalle melkoinen rimanalitus. Yhtiöhän käyttää yhdessä Ruotsin Fritidsresorin kanssa TUI Fly Nordicin tilaulentoja. Kap Verden keikat Salille lennetään sillä tosi ahtaalla Boeing 757:lla, jossa jalkatilaa pitemmille matkalaisille on hyvin vähän käytössä. No paluulento oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, lähti Salilta lopulta erinäisten teknisten viivytysten jälkeen noin 16 tuntia myöhässä ollen Helsingissä vasta viime perjantaina noin klo 19.00. Ikävintä asiassa oli kuitenkin se, että noin 20 suomalaisen matkalaukut jätettiin kylmästi Salin lentoasemalle. Koneen kapteenin mukaan lentosää oli sellainen, että Göteborgiin Salilta päästäkseen koneen oli otettava normaalia enemmän polttoainetta. Ja kun lentoonlähtöpainoa ei voitu lisätä, niin noin 20 hengen matkalaukut oli jätettävä pois. Tämä kerrottiin kuitenkin matkustajille vasta koneen lähdettyä välilaskun jälkeen Göteborgista Helsinkiin ja nuo 20 viivästyksistä jo muutenkin matkaväsynyttä "uhria" selvisi vasta Helsinki-Vantaan Luggage-hihnalla, kun laukkuja ei sitten tullutkaan. Ja äsken juuri kuulin Servisairilta, että laukut kuulemma ovatkin tulossa vasta ensi perjantaina eli yli viikon myöhässä alkuperäisestä ajankohdasta. Että sellainen tapaus. Matkatoimisto ja/tai matkavakuutus ilmeisesti jotenkin korvaa tästä aiheutuneet suoranaiset kulut. Mutta ylimääräistä vaivannäköä, viivästyksistä aiheutuvia muita haittoja tuskin korvaa kukaan.

Kap Verde ja Sal on muuten ihan kiva paikka lomailla. Rauhallinen, sopivan lämmin, tuulinenkin että pysyy hyttyset loitolla. Wind/kite-surfarille oikea paratiisi. Finnmatkojen paikallisopas Tuija osaa hyvin asiansa, ilmaisukykyinen, ja avulias. Matkustaminen nyt hiukan tuolla reissulla tökki. Mutta hyvää matkaa teille sinne pian lähtevät. Kuvaamani tapahtuma on kuitenkin kaiketi teidänkin kohdalla mahdollinen.

8

2974

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanos putkinen

      Jos koneessa on tekninvika niin, eikö se ole kaikkien etu, että se korjataan?

      Mitä hyötyä olisi ollut ilmoittaa jätetyistä matkalaukuista aikaisemmin? Ei mitään, koska kukaan ei asialle mitään olisi voinut.

      Kapteenin vastuulla on varmistaa, että lentomatka on turvallinen ja tuskin hekään haluaa ottaa turhia tietoisia riskejä...

    • luutskeri

      Vietiinhän meidät kuitenkin 4 tähden hotelliin täydellä ylläpidolla, ja tiedotus toimi aika hyvin koko ajan, joten ei tuosta jäänyt muuta kuin positiivinen mielikuva varsinkin kun saatiin yksi ekstrapäivä lomaan lisää. Ja tosiaan eikö se ole parempi ettei oteta turhia riskejä ja jätetään ylimääräistä pois jos siihen on tarve?

      • toisaalta....

        Jos olisi otettu kahdenkymmenen matkalaukun verran vähemmän polttoainetta ja tankattu Ruotsissa lisää? Sehän on se nousu joka syö sitä ainetta.
        Onko Ruotsissa liian kallista kerosiiniä?

      • luutskeri
        toisaalta.... kirjoitti:

        Jos olisi otettu kahdenkymmenen matkalaukun verran vähemmän polttoainetta ja tankattu Ruotsissa lisää? Sehän on se nousu joka syö sitä ainetta.
        Onko Ruotsissa liian kallista kerosiiniä?

        Konehan tankattiin Göteborgissa uudelleen. Kyse oli just siitä että pienemmällä määrällä ei olisi mahdollisesti päästy Göteborgiin asti. Onko ne matkalaukut niin tärkeitä että kannattaa ottaa riski polttoaineen loppumisesta?!

      • varmuudella
        luutskeri kirjoitti:

        Konehan tankattiin Göteborgissa uudelleen. Kyse oli just siitä että pienemmällä määrällä ei olisi mahdollisesti päästy Göteborgiin asti. Onko ne matkalaukut niin tärkeitä että kannattaa ottaa riski polttoaineen loppumisesta?!

        kertoa, tankattiinko kone Göteborgissa?

      • Ketjun aloittaja
        toisaalta.... kirjoitti:

        Jos olisi otettu kahdenkymmenen matkalaukun verran vähemmän polttoainetta ja tankattu Ruotsissa lisää? Sehän on se nousu joka syö sitä ainetta.
        Onko Ruotsissa liian kallista kerosiiniä?

        ...tankattiinkin. Kapteeni halusi ilmeisesti vain varmistaa, että epäsuotuisista tuulista huolimatta menovettä on riittävästi Salilta Göteborgiin asti pääsyyn. Ja hänellähän vastuu lentomatkan turvallisuudesta on, joten hän kaiketi menetteli lisäpolttoaine/matkalaukku vaihtoehdoissa ihan niinkuin pitikin. Samoin tottakai tekniset viat on korjattava ennen lentoonlähtöä. Tästäkin on vastuu kapteenilla, joten tämä puoli kaiketi ihan OK.

        Rimanalitukseksi nimitänkin maksavan asiakkaan kannalta lopputulosta. Kukapa matkatoimiston nettikatalogia selatessaan ja matkan ostopäätöstä tehdessään osaa olettaa, että matkalaukkusi ei sitten lennäkään mukanasi ja että viikon sitä saat reissusi jälkeen vielä maailmalta odotella. Hyvä jos tulee sittenkään. Kyllä ostopäätöstä tehdessään ihminen ilman muuta olettaa, että lennot tehdään ilmoitetussa aikataulussa ja että matkalaukkusi reissaa samalla lennolla mukanasi. Niin ei nyt tapahtunut, ja se on minun maksavan asiakkaan näkökulmasta selvä riman alitus. Kokonaisuus ei siis toiminut odotetulla tavalla. Näen jopa niin, että matkatoimiston/lentoyhtiön ei pitäisi ahneuksissaan myydä konetta viimeistä paikkaa myöten täyteen, jos tuollainen riski on olemassa. Jättämällä ahtaassa koneessa jo matkojen suunnitteluvaiheessa vaikka 5 paikkaa tyhjiksi, homma olisi toiminut. Se taas ehkä nostaisi jokaisen matkustajan hintaa, mutta sellaistahan se business on.

        Kyllähän Finnmatkat yritti. Paikallisopas Tuija järjesteli porukalle all-inclusive hotellin kahdella hyvällä aterialla odotusajaksi. Mutta vaikeahan tuona lähes 20 tunnin tunnin odotusaikana oli mitään järkevääkään tehdä, kun hotellista ei oikeastaan voinut lähteä mihinkään.Siellä piti olla muutaman tunnin valmiudessa kuuntelemassa muutamaan kertaan vaihtuvia uutisia paluulennosta. Eli se jonkun mainitsema "ylimääräinen" vuorokausi ei nyt ainakaan minulle kovin kehittävää ajanvietettä ollut.

        Mutta yhtäkaikki Kap Verde on ihan kiva ja eksoottinen lomakohde. Voin hyvin lähteä sinne toistekin vaikka hakemaan sitä matkalaukkuani. Jospa se siellä Salin lentokentällä olisi vielä kreolien ja tummaihoisten potkittavana :))))

      • Como?
        Ketjun aloittaja kirjoitti:

        Minun mielestäni meidän paluumatkallamme (muutama viikko sitten) Hesaan lentävät menivät lähtöselvitykseen laukkuineen ensin ja sitten vasta Göteborgiin jäävät. Eikös sitten Kap Verdeen olisi pitänyt jäädä ruotsalaisten laukkuja??

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4318
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2774
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2532
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      85
      1529
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1476
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      81
      1135
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      176
      977
    Aihe