Jos nettipalstalle kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä palstalle tipahtelee tietysti myös häirikköviestejä. Rekisteröitymistä vaativat palstat taas ovat monesti niin hiljaisia, että viestiliikenne loppuu aikaa myöten kokonaan. "Aina jotain", kuten sanonta kuuluu.
Tämä on melko vilkas palsta häiriköviesteineen kaikkineen mutta annos elämänmyönteisyyttä ei olisi sille pahitteeksi. Monet kirjoittajat keskittyvät kuvailemaan elämänsä tyhjyyttä ja turhuutta eikä asia etene siitä juuri mihinkään. Luulisi tällaisten viestien vain masentavan kirjoittajia ja lukijoita entistä enemmän. Itse koen asian niin, että kun olo on huono on suorastaan pakko tarttua myönteisiin asioihin ja myönteiseen ajatteluun. Ellei saa ongelmaa ratkaistuksi ei sen päivittäisestä kertaamisesta ole mitään hyötyä. Pitäisi pyrkiä väistämään huonoa oloa sen sijaan, että noin kuvaannollisesti sanoen menee huonoon oloonsa uimaan ja kellumaan loputtoman pitkäksi ajaksi. Masennuksen kanssa täytyy aina yrittää olla niin käytännöllinen kuin mahdollista, toivottomat ajatukset eivät voi hyödyttää ketään ja niistä pitäisi pyrkiä aktiivisesti eroon.
No tämä nyt oli vain tällainen perustotuus, epäilemättä jo monesti täälläkin sanottu, mutta eipä kerta lisää ketään haitanne.
Tämä on melko vilkas palsta häiriköviesteineen kaikkineen mutta annos elämänmyönteisyyttä ei olisi sille pahitteeksi. Monet kirjoittajat keskittyvät kuvailemaan elämänsä tyhjyyttä ja turhuutta eikä asia etene siitä juuri mihinkään. Luulisi tällaisten viestien vain masentavan kirjoittajia ja lukijoita entistä enemmän. Itse koen asian niin, että kun olo on huono on suorastaan pakko tarttua myönteisiin asioihin ja myönteiseen ajatteluun. Ellei saa ongelmaa ratkaistuksi ei sen päivittäisestä kertaamisesta ole mitään hyötyä. Pitäisi pyrkiä väistämään huonoa oloa sen sijaan, että noin kuvaannollisesti sanoen menee huonoon oloonsa uimaan ja kellumaan loputtoman pitkäksi ajaksi. Masennuksen kanssa täytyy aina yrittää olla niin käytännöllinen kuin mahdollista, toivottomat ajatukset eivät voi hyödyttää ketään ja niistä pitäisi pyrkiä aktiivisesti eroon.
No tämä nyt oli vain tällainen perustotuus, epäilemättä jo monesti täälläkin sanottu, mutta eipä kerta lisää ketään haitanne.
Vastaukset 7
Vanhimmat
nasentuneiden, jumiutuneiden, fiksoituneiden, ahdistuneiden, motivaationsa menettäneiden oma lokero. Tietenkin se vaikuttaa tuolta, kuten kuvaat, synkältä ja paikallaan polkevalta. Niin ovat kirjoittajatkin, me täällä kävijät. Jos täällä oleva potilas toimii, suuntautuu, ajattelee noin eteenpäin/positiivisesti, kun ystävällisesti neuvot, niin hänellä jo parempi olo eikä välttämättä kuulu 'masis-kerhoon'. Minulla on käsitys, että monesti täällä on kyetty auttamaan ahdistavimman ja problemaattisimman kysymyksen yli ja eteenpäin. "Avun saaneista" ei välttämättä kuule mitään, mutta ei tarvitsekaan oikeastaan. Tarttee ymmärtää.
Niin, se vaikuttaa, että kirjoitetaan samoja toivottomuutta, tyhjyyttä, ikävää, epäonnistunutta, vaivaista... elämää kuvaavia tekstejä. - Mutta, sehän on juuri siinä, että kun saa puettua asiansa kirjallisena ulos jonnekin=tänne, niin siinä jo on jokin helpotus/apu. Kyllä se mielestäni on parempi kuin ei mitään! Oma asia ei siten enää ole tuskallisen liki vain minua itseäni, vaan olen jopa uskaltanut siitä kirjoittaa ulos palstalle, jossa minun käyttämää kieltä ja minun kokemusmaailmaa ymmärretään.
Mielestäni toisen ihmisen tai useampien ihmisten antama kommentti tähän just minun pahaan olooni, jotenkin auttaa. On jokin kommunikaatio ja vuorovaikutus olemassa! Koska asiat ovat arkoja, anonyymius auttaa, että saa kirjoitettua. Monillahan perussairauteen kuuluu myös se, ettei luota oikein kehenkään tai ei ole yhtäkään, kelle puhua. - Tämä palsta toimii upeasti just tuossa.
Rumat häirikkötekstit tekevät palstasta tosi vastemielisen, minusta ne voisi heti kättelyssä poistaa ja asianomainen voisi halutessaan kirjoittaa uudelleen oikeasti itsestään ja asiastaan. Eivät häirikötkään ole terveitä, mutta eivät osaa sanoa mitään sisimmästää, sehän tässä sitten häiritsee. Kieli taas on erittäin alkeellista ja rumaa.
Erilaisia ihmisiä, erilaisia konsteja.
Esimerkiksi eräs nainen kertoi minulle, että kun hän on todella surullinen hän saattaa kuunnella surullista musiikkia ja itkeä suruaan kunnes alkaa helpottaa. Se kuulostaa kyllä hyvältä itsehoidolta mutta ei vain sovi minulle, en osaa samalla tavalla antautua surun valtaan ja päästä siitä yli, minulla on taipumusta pitää asioita sisälläni ja siksipä minulla onkin taipumusta masennukseen. Persoonallisuuttaan on kuitenkin vaikeaa muokata paremmin toimivaksi, omien vikojen tunnistaminen ei vielä tarkoita, että niistä pääsisi eroon.
Ymmärrän siis kyllä tämän asian, kielteisyyteen juuttumisen, olen kärsinyt siitä itsekin ja siksi tiedänkin, ettei se johda mihinkään. Esim. itsemurhan mahdollisuuden mielessä pyöritteleminen saa tuskin aikaan muuta kuin huonon olon lisääntymistä. Joskus on vain hyvä sulkea kielteiset asiat mielestään ja ottaa niiden tilalle myönteisiä asioita, vaikka puoliväkisin.
Masennuspalstahan tämä on, mutta ei masennuksesta keskustelu minun mielestäni tarkoita toivottomuutta. Jos yksi kirjoittaa haluavansa tehdä itsemurhan ja toinen vastaa, että niin minäkin, se alkaa jo olla naurettavaa. Mikseivät nuo kaksi itsemurhakandidaattia voisi vaikkapa tavata toisiaan ja tehdä yhdessä jotain rakentavaa sen sijaan, että vakuuttelevat toisilleen elämän turhuutta.
En tarkoita, että odottaisin ihmisten täällä olevan iloisia, pirteitä ja innostuneita mutta täytyyhän toivoa aina olla, avoimuutta myönteisille mahdollisuuksille.
Eilen oli sellainen päivä että itketti useaan otteeseen. Olisin halunnut heittäytyä parhaan ystävän syliin ja saada itkeä ihan kaikki itkut pois ja olisin toivonut lohtua häneltä. Turvallista oloa ja rauhaa olisin kaivannut. Ei kuitenkaan ollut aikaa eikä rauhaa, oli vain pakko yrittää nieleskellä kyyneliä ihmisten edessä.
Ei myöskään pitäisi rasittaa harvoja jäljellä olevia läheisiä loputtomalla surkeudella. Eräs hoitaa tavallaan kolme eri työtä ja hänellä on myös omat terveysongelmat. Minähän olen täysin laiska, vapaa ja hyödytön, ei minulla pitäisi olla mitään syytä valittaa. Olen vain mankunut omista ongelmista eikä ollenkaan huomioinut häntä viime aikoina. Muualla lähipiirissä masennusta taas pidetään jokseenkin häpeällisenä eikä keskustelu ongelmista millään meinaa luonnistua.
Ei myöskään ole tullut vastaan yhtään hoitohenkilöä johon voisi oikeasti luottaa.
Siispä haluan pystyä purkamaan kaiken pahimmankin olon tänne ja toivoisin ymmärrystä joltakin joka ehkä on kokenut edes jotain samansuuntaista. En kylläkään aina haluaisi ajatella masennustermeissä, lääkitystä, hoitosuhteita yms. Takuuvarma keino pahentaa oloaan on minusta masennustestin tekeminen. Ihan yleisellä tasolla minusta on ehdottomasti hyödyllistä raivota tai itkeä tai muuten purkaa pahaa oloa. Naisena koen että minun on pakko saada itkeä tietty määrä joka kuukausi. Kun eräät lääkitykset ovat turruttaneet tunteita eikä kyyneleet löytäneet pääsyä ulos oli vielä pahempi olo. Ulkoapäin kaikki ehkä näytti standardimaisen puunatulta normikäyttäytymiseltä mutta kyyneleet piinasivat silti sisältäpäin.
Omalta osaltani sanon siis ehdottomasti EI PAKKOPOSITIIVISUUDELLE!
"Naisena koen että minun on pakko saada itkeä tietty määrä joka kuukausi". Ehkä sopimatonta sanoa näin, mutta jostain syystä tuo oli minusta kovin hauska lause. Kröhöm. No, ainakin asiayhteydestään irrotettuna.
En niinkään tarkoittanut pakkopositiivisuutta kuin sitä, että itse pyrin pois huonosta olostani tekemällä jotain mikä antaa edes hieman paremman olon. Toisin sanoen en usko, että pahaan oloon tarttuminen ja sen vaaliminen on hyvä ajatus.
Pakkopositiivisuuskin on mielestäni parempi vaihtoehto kuin joukkoitsemurha. Täällä on joskus lähes aggressiivisia julistuksia tyyliin "Mun elämä on turhaa eikä kukaan voi muuttaa sitä, tajutkaa se!" Ei sellaisessa ole järkeä. En voi uskoa, että oman pahan olon kertaaminen tällä palstalla auttaisi ketään ellei asia siitä mihinkään etene. Sehän on kuin joutuisi koulussa rangaistukseksi kirjoittamaan tuhat kertaa taululle "Elämäni on turhaa".
Masennus ei ole häpeällinen asia mutta se on elämää uhkaava asia. Vähän pakkopositiivisuutta kehiin ellei muu auta!
että jotenkin saisi purkaa pahaa oloaan. jos saisi otettua edes pienen palan kärsimystä pois tavalla tai toisella, todella pääsisi ainakin sen yli, ja sitten voisi yrittää jatkaa taas vähän pirteämpänä. sitten saattaa kyllä taas aika nopeasti tulla uusia syitä murjottaa mutta kaiken ikävän patoaminen sisimpään ei tunnu hyvältä. hällä väliä jos en osaa riittävän hyvää suomea kertoakseni epänaurettavasti itkutarpeistani mutta tiedänpähän itse mitä tarvitsen että edes vähän helpottaisi.
täytyy kyllä myöntää etten ole riittävän vahva ihminen lukeakseni näitä tarinoita täällä. moni masentaa kyllä minua valtavasti. silti tuntuu hyvältä purkautua vaikka ei ehkä tunnu hyvältä lukea. eräiden mielestä kai olisi paras tapa kantaa kaikki murheensa jumalan eteen ja jotenkin sillä tavoin päästä irti kaikista taakoista mutta mikään sellainen puhe valitettavasti ei auta minua pätkääkään.
Kukin tyylillään. Saattaahan olla, että kalmanhajuisinkin itsemurhaviesti saa kirjoittajansa tuntemaan olonsa hieman paremmaksi enkä minä sellaista helpotusta halua keneltäkään kieltää. Mutta tietysti jokaiselle joka näitä viestejä lukee tulee niistä mieleen joitain ajatuksia, ja kirjoitin omistani. Onhan masennus minulle tuttu asia, olen vain sitä mieltä, että ongelmaa pitäisi yrittää käsitellä rakentavasti, siltä pohjalta, että onhan sentään valoakin näkyvissä. Eli siis... minusta tuntuu, että olemme itseasiassa aika samaa mieltä tästä asiasta. Sanoimme vain asiamme hieman eri tavoin. Itkeminen on tietysti sinänsä hyvä asia, se on luonnollista tunteiden käsittelyä, kaikilta se vain ei onnistu ja sittenpä kielteiset tunteet pääsevätkin patoutumaan ja aiheuttamaan masennusta. Joten vaikka et tunnekaan olevasi vahva ihminen, on tuo kykysi itkeä kuitenkin yksi vahvuus.
...mutta on kyllä vaikeaa pitää itkemistä vahvuutena silloin kun ei saisi itkeä. julkinen romahdushan on erittäin noloa. tiedän kyllä miten vaikeaa on kun välillä ei millään pysty itkemään vaikka sille olisi tarvetta. silloin kun itku taas haluaa tulla se voi näyttää pahalta ja saada muita vaivaantumaan mutta jälkeenpäin voi tuntua paljon paremmalta. en jaksa pitää kaikkia pahoja asioita sisälläni eikä usein löydy sopivaa foruumia kärsimysten purkamiselle. tietysti on hyvä jos jaksaisi ajatella valoisamminkin mutta aina EI JAKSA olla positiivinen. ja haluaisin ettei olla yltiöpositiivisiä. se on hyvin ärsyttävää varsinkin jos itsellä on pahempia kokemuksia jostakin asiasta. mutta toivottavasti täällä voi olla tilaa vähän kaikelle, kipeimmille kärsimykselle ja auringonpilkahduksillekin...