Aivan käsittämätöntä

Aivan ihmeellistä että tälläinen palsta saa olla olemassa. On siis lupa puhua ihmisen surmaamisesta julkisesti että sopiiko niin tehdä vai ei. Perustetaan saman tien palsta jossa saa sanoa kuka naapuri vituttaa ja kuka kannattaa että se tapetaan. Nythän tähän tulee että se naapuri on jo ihminen ja yksilö, siiiiis aivan eriasia. Mutta eihän hänkään olisi jos äitinsä ois päättänyt hänet abortoida. Tai mieti sinä kannattaja että jospa sinut, sisaresi tai vastaava olisi äiti hoitanut päiviltä. Niinno, ethän olisi sitä täällä sanomassa, mutta olisiko se reilua. Vai pitäisikö kaikki työttömät tai kodittomat vain lahdata pois tuolta kaduilta kuleksimasta kun eihän heitäkään "ole"?? Miksei minulla ole sitä samaa yksilön vapautta tappaa toista ihmistä joka odottavalla äidillä on?

On asioita jotka tekevät abortin joskus "pakolliseksi", mutta pois lupa sellasilta ihmisiltä joilla ei mitään estettä ole lasta synnyttää/pitää kuin että "Hupsista keikkaa, kumi unohtu tai nyt on vaan semmonen elämän tilanne ku mä oon sinkkuki ja silleen."
39878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kuitenkin tulit tänne meidän tulisielujen joukkoomme eli asia koskettaa.

TERVETULOA!!!

Äänestä

kuulua siihen kategoriaan, että ihmisen saa tappaa, kunhan on hyvät syyt. Sitten on ihmisiä, joiden mielestä ihmisiä ei saa tappaa edes hyvistä syistä ja kolmantena niitä, joiden mielestä ihmiseksi pitää ensin muodostua, jotta siihen voisi kohdistua jonkin tason tappamista. Ja sen katsantokannan mukaan ei-ihmisen voi tappaa, kuten minkä tahansa muun alkeellisen organismin.

Äänestä
  • ne jotka kieltää tosiasioita, kuten nyt sen että ihmisyksilö muodostuu hedelmöityksessä ja jatkaa kehitystään/elämäänsä siitä eteenpäin IHMISENÄ :)

    Äänestä

  • mainita kirjoitti:

    ne jotka kieltää tosiasioita, kuten nyt sen että ihmisyksilö muodostuu hedelmöityksessä ja jatkaa kehitystään/elämäänsä siitä eteenpäin IHMISENÄ :)

    Josko Sinä nyt tempaisisit linkin sille sivulle joka kiistattomasti todistaa, että alkio on samanarvoinen kuin syntynyt ihminen.

    (ja ei nyt tartuta tuohon ihmis sanaan,samaa ihmislajia ollan munasoluista hautaan nyt haetaan sitä kehitysastetta)

    Äänestä

  • Maaginenkasipallo kirjoitti:

    Josko Sinä nyt tempaisisit linkin sille sivulle joka kiistattomasti todistaa, että alkio on samanarvoinen kuin syntynyt ihminen.

    (ja ei nyt tartuta tuohon ihmis sanaan,samaa ihmislajia ollan munasoluista hautaan nyt haetaan sitä kehitysastetta)

    kyse biologisista faktoista eikä arvonannosta. Koita nyt hyvänen aika tehdä jo ero näiden välillä!

    Äänestä

  • oli jälleen kirjoitti:

    kyse biologisista faktoista eikä arvonannosta. Koita nyt hyvänen aika tehdä jo ero näiden välillä!

    Viesti, johon vastasit (aloitukseen suoraan kirjoitettu viesti) ei todellakaan puhunut biologisista faktoista, vaan pikemminkin juuri eri ihmisten arvon annosta.

    Tuo "biologinen fakta" -höpinä on aika turhaa aborttikeskustelussa. Ihmisarvokeskustelu on paljon aiheellisempaa, koska se on se, mikä määrittää, onko abortti kenenkin mielestä oikein vai väärin.

    Äänestä

  • satuapa kirjoitti:

    mutta joillekin näkyy ne biologiset faktatkin olevan sen verran epäselviä ettei näkemyksistä kannata keskustella valheellisen tiedon pohjalta.

    Äänestä

  • satuapa kirjoitti:

    Viesti, johon vastasit (aloitukseen suoraan kirjoitettu viesti) ei todellakaan puhunut biologisista faktoista, vaan pikemminkin juuri eri ihmisten arvon annosta.

    Tuo "biologinen fakta" -höpinä on aika turhaa aborttikeskustelussa. Ihmisarvokeskustelu on paljon aiheellisempaa, koska se on se, mikä määrittää, onko abortti kenenkin mielestä oikein vai väärin.

    sitten oli?

    "kolmantena niitä, joiden mielestä ihmiseksi pitää ensin muodostua, jotta siihen voisi kohdistua jonkin tason tappamista."

    Oliko siis kyse sukusoluista ja niiden väittämisestä ihmisyksilöiksi, vai alkioiden väheksynnästä epäihmisiksi? Kummassakin tapauksessa ei perustu biologiseen faktaan.

    Äänestä

  • tämä.. kirjoitti:

    kuitenkin on, että alkio on alkio ja monisoluinen ihminen on biologisestikin täysin eri asia kuin tuo alkiotason yksilö.

    Tosiasia, jolle et voi mitään.

    Äänestä

  • tosiasia kirjoitti:

    kuitenkin on, että alkio on alkio ja monisoluinen ihminen on biologisestikin täysin eri asia kuin tuo alkiotason yksilö.

    Tosiasia, jolle et voi mitään.

    Eihän kukaan muuta ole väittänytkään? Tietysti yksisoluinen alkio (

    Äänestä

  • pitäisikään? kirjoitti:

    Eihän kukaan muuta ole väittänytkään? Tietysti yksisoluinen alkio (

    Eihän hlökohtainen väitteesi ole mikään tosiasia. Jos sinun mielestäsi alkio on ihminen, se on näkemys, ei tosiasia.

    Muotoutumaton ihmisenalku ei voi olla ihminen, koska sillä ei ole ihmisen ilmiasua. Se ei ole näes vielä kehittynyt. :D

    Ensiksi pitää kehittyä ihmiseksi (muodostaa ihmisen ilmiasu), jotta voi kehittyä ihmisenä. Siksi ihmisen ikävaiheet aletaan laskea synnytyksestä eli ihmisen syntymästä, ei hedelmöitymisestä. Hedelmöitymisestä lasketaan esikehitysvaiheita ja alkion/sikiön kehitysviikkoja.

    Eli kyseessä on eri näkemykset, koska ihmistä kuvaavilla sanoilla ihminen ja ihmisyksilö ei tarkoiteta vain 46 kromosomia ja muutamaa jakautunutta solua.

    Äänestä

  • väittänyt kirjoitti:

    usein linkein faktojen vastaiseksi näkemykseksi osoitettu joten turha siitä on jankkausta jatkaa :D Odotellaan edelleen niitä mutujasi tukevia linkkejä..

    Muutoin yhä ja edelleen, ihmsiyksilön elämä/kehitys alkaa aina vain hedelmöityksessä, ei yhtään ennemmin tai myöhemmin :)

    Äänestä

  • on jo kirjoitti:

    raahaamaasi linkkiä, jolla olisit todistanut, että ihmisyksilö määritellään ainoastaan määreillä 46 kromosomia. Sinulla on nyt tilaisuus laittaa ne tähän. Jään odottamaan todisteitasi.

    Äänestä

  • nähnyt yhtäkään kirjoitti:

    raahaamaasi linkkiä, jolla olisit todistanut, että ihmisyksilö määritellään ainoastaan määreillä 46 kromosomia. Sinulla on nyt tilaisuus laittaa ne tähän. Jään odottamaan todisteitasi.

    lueskelisit oikein huolella ja ajatuksen kanssa vielä tätä aloitusta. Kato kun ei niitä kukaan jaksa joka paikkaan uudestaan ja uudestaan linkitellä dementoituneille lappusilmille...

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000042320714

    Äänestä

  • vaikka.. kirjoitti:

    se sanakirjamääritelmä, josta näkee, että sana ihmisyksilö on määritelty vain ja ainoastaan määreillä/sanoilla 46 kromosomia. Jään yhä odottelemaan.

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    lukea? Osotettu on jo, mutta oma on sitten vahinkosi..vai oletko kenties muuten vain vajaaälyinen jollet tajua hedelmöityksen jälkeisen ihmisyksilön sisältävän tietyn määrän kromosomeja?

    Äänestä

  • osaa... kirjoitti:

    Sitähän tuo pyysikin, että tuot tähän sen linkin jossa sanotaan ihmisen olevan ainoastaan nuo kromosomit.

    Hän ei väittänyt, että ihmisessä ei olisi noita kromosomeja, vaan hän tuli vissiin väittäneeksi, että ihmisessä saattaa olla jotain muutakin, kuten soiaalisuus ja psyykkisyys...

    Mutta kun näistä biologisista faktoista niin eräät tykkäävät ja linkeistä myös, niin laitathan sen linkin, jossa sanotaan, että biologisena faktana ihmisyksilö on vain krosmosomeja tai muuta pelkkää biomassaa (kormosomien lisäksi käy vaikka orgaaninen hiili-vety-yhdistelmä). Sen löydät ja voit tänne tuoda, mutta löydät sen vain yhden maailmankatsomuksen alta, yhtenä näkemyksenä elämästä. Eli Skinnermaisessa maailmankatsomuksessa ihminen on pelkkä biofyysinen kokonaisuus. Ja eikö ole yllättävää, että tuo maailmankatsomus on minulle lähin, eli täällä aborttioikeudenpuolustaja (ei hiljaisin sellainen) omaa täysin saman maailmankatsomuksen kuin sinä... Se ei nimittäin ole yhtään aborttia vastustava maailmankatsomus, sillä sen mukaan ihminen on vain solukertymä, osa luontoa, kuten kaikki muutkin planeetan elävät asiat...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    saanut päähäsi jankata tätä samaa "linkin jossa sanotaan ihmisen olevan ainoastaan nuo kromosomit"? :D Tietyssä ikävaiheessa elämää siinä ei tosiaankaan paljoa muuta ole vielä kuin ne, mikä ei tee siitä yhtään vähempää ihmistä kuin myöhemmissä psyykkisyys/sosiaalisuus-vaiheissakaan!

    Äänestä

  • olet... kirjoitti:

    Jos ihmisen sattuu määrittelemään vaikka fyysiseksi, sosiaaliseksi sekä psyykkiseksi olennoksi.

    Pelkkä fyysinen ihminen on silloin huomattavasti vähemmän ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittleee abstraktiin ajatteluun kykeneväski olennoksi, niin silloin pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittelee sielunsa kautta, niins illoinkaan pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen. (Riippuen siitä milloin tämä näkemys uskoo ihmisen minuuden asettuvan paikoilleen...)

    Ja jossain vaiheessa ihmisyksilön fyysistä olemusta ei ole kuin sukusolut, mutta ei se ole yhtään vähemmän fyysinen ihminen silloin kun on hedelmöityksen jälkeenkään. Kaksi puolikasta omenaa ovat fyysisesti olemassa, vaikka ne eivät olekaan yhdessä.

    Niin, huomaathan sinä et voi löytää sellaista linkkiä, jossa kerrotaan, että ihminen on vain kromosomeja. Sinä voisit sen linkin tänne tuoda, mutta niin ateistinen ihmiskuva ei olisi hyväksi muuten aatteellesi...

    Jos sinä kerrot, että on fakta, että ihminen = kromosomeja tietty määrä tai ihminen= hiilivetyyhdistelmä, niin totta hitossa sinun pitää osoittaa tuon faktan olemassa olo.

    Äänestä

  • osaa... kirjoitti:

    lukea? Osotettu on jo, mutta oma on sitten vahinkosi..vai oletko kenties muuten vain vajaaälyinen jollet tajua hedelmöityksen jälkeisen ihmisyksilön sisältävän tietyn määrän kromosomeja?

    se sanakirjamääritelmä, jossa määritellään sana ihmisyksilö vain ja ainoastaan määreillä/sanoilla 46 kromosomia. Täällä odottelen edelleen...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Jos ihmisen sattuu määrittelemään vaikka fyysiseksi, sosiaaliseksi sekä psyykkiseksi olennoksi.

    Pelkkä fyysinen ihminen on silloin huomattavasti vähemmän ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittleee abstraktiin ajatteluun kykeneväski olennoksi, niin silloin pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittelee sielunsa kautta, niins illoinkaan pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen. (Riippuen siitä milloin tämä näkemys uskoo ihmisen minuuden asettuvan paikoilleen...)

    Ja jossain vaiheessa ihmisyksilön fyysistä olemusta ei ole kuin sukusolut, mutta ei se ole yhtään vähemmän fyysinen ihminen silloin kun on hedelmöityksen jälkeenkään. Kaksi puolikasta omenaa ovat fyysisesti olemassa, vaikka ne eivät olekaan yhdessä.

    Niin, huomaathan sinä et voi löytää sellaista linkkiä, jossa kerrotaan, että ihminen on vain kromosomeja. Sinä voisit sen linkin tänne tuoda, mutta niin ateistinen ihmiskuva ei olisi hyväksi muuten aatteellesi...

    Jos sinä kerrot, että on fakta, että ihminen = kromosomeja tietty määrä tai ihminen= hiilivetyyhdistelmä, niin totta hitossa sinun pitää osoittaa tuon faktan olemassa olo.

    puhuttu ihan siitä biologisesta ihmisyydestä. Ja biologisesti ihminen on olemassa jo yhden solun tsygoottina :) Mitä muuta tarkoittaisi jos sanotaan että ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöittymisestä? Onko ihmisyksilö jotenkin eri asia kuin ihminen? :D

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    se sanakirjamääritelmä, jossa määritellään sana ihmisyksilö vain ja ainoastaan määreillä/sanoilla 46 kromosomia. Täällä odottelen edelleen...

    Tuo sinä itse nyt vaan niitä linkkejä mutujesi tueksi joissa ihmisyksilön elämä alkaa biologisesti jostain muusta kuin hedelmöityksestä! :DDD

    Odotellaan tosiaan edelleen....

    Äänestä

  • jankuti kirjoitti:

    Tuo sinä itse nyt vaan niitä linkkejä mutujesi tueksi joissa ihmisyksilön elämä alkaa biologisesti jostain muusta kuin hedelmöityksestä! :DDD

    Odotellaan tosiaan edelleen....

    määritelmä viipyy?? :)

    Äänestä

  • se sanakirja- kirjoitti:

    määritelmä viipyy?? :)

    sanakirjoista kuvittelet biologian oppeja löytäväsi? :DDD Tuskin täällä kukaan muu kuin sä on niitä sellasissa horissukaan olevan!

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    se sanakirjamääritelmä, josta näkee, että sana ihmisyksilö on määritelty vain ja ainoastaan määreillä/sanoilla 46 kromosomia. Jään yhä odottelemaan.

    "   Mistä
    Kirjoittanut: ihmeen 12.3.2009 klo 21.29

       sanakirjoista kuvittelet biologian oppeja löytäväsi? :DDD Tuskin täällä kukaan muu kuin sä on niitä sellasissa horissukaan olevan! "

    Etsi nyt vain se määritelmä sanalle ihmisyksilö, niin nähdään mitä sillä tarkoitetaan. Tarkoitetaanko sillä vain 46 kromosomia vai liittyisiköhän siihen mahdollisesti jotain muutakin...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Jos ihmisen sattuu määrittelemään vaikka fyysiseksi, sosiaaliseksi sekä psyykkiseksi olennoksi.

    Pelkkä fyysinen ihminen on silloin huomattavasti vähemmän ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittleee abstraktiin ajatteluun kykeneväski olennoksi, niin silloin pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittelee sielunsa kautta, niins illoinkaan pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen. (Riippuen siitä milloin tämä näkemys uskoo ihmisen minuuden asettuvan paikoilleen...)

    Ja jossain vaiheessa ihmisyksilön fyysistä olemusta ei ole kuin sukusolut, mutta ei se ole yhtään vähemmän fyysinen ihminen silloin kun on hedelmöityksen jälkeenkään. Kaksi puolikasta omenaa ovat fyysisesti olemassa, vaikka ne eivät olekaan yhdessä.

    Niin, huomaathan sinä et voi löytää sellaista linkkiä, jossa kerrotaan, että ihminen on vain kromosomeja. Sinä voisit sen linkin tänne tuoda, mutta niin ateistinen ihmiskuva ei olisi hyväksi muuten aatteellesi...

    Jos sinä kerrot, että on fakta, että ihminen = kromosomeja tietty määrä tai ihminen= hiilivetyyhdistelmä, niin totta hitossa sinun pitää osoittaa tuon faktan olemassa olo.

    Määrittele biologinen ihmisyys. Laita linkki, missä biologinen ihmisyys on määritelty "faktaksti".

    Minun näkemykseni mukaan biologinen ihmisyys on yhtä kuin fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen ihminen. Sinulla jokin muu, eli pelkää fyysinen ihminen, tähän laita linkki, jossa se todetaan faktaksi ihmisen olemassa olosta.

    Ja täällä käytetystä sydänakan linkistäkin osataan lukea, että kyseinen dokumentti määrittelee, että se on olemassa jo ennen tsykoottiakin, vaikka tässä dokumentissa siitä puhutaan vasta hedelmöityksen jälkeen...

    Sitä mitä siinä sanotaankin, eli, että tässä yhdessä tietyssä tekstissä ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä. Eli kerrotaan viitekehys, missä kontekstissa näin sanotaan.

    Jos tuollaista ilman viitekehystä puhutaan niin motiivi on kai ainoastaan valehtelu.

    Ei ole. Vaikkakin jotkut haluavat halkoa hiuksia, että pitäisi käsittää ihminen vain yksilönä, ei lajinsa edustajana. Itse en kuulu niihin...

    Eikö nuo milloinkaan riitä?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Jos ihmisen sattuu määrittelemään vaikka fyysiseksi, sosiaaliseksi sekä psyykkiseksi olennoksi.

    Pelkkä fyysinen ihminen on silloin huomattavasti vähemmän ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittleee abstraktiin ajatteluun kykeneväski olennoksi, niin silloin pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittelee sielunsa kautta, niins illoinkaan pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen. (Riippuen siitä milloin tämä näkemys uskoo ihmisen minuuden asettuvan paikoilleen...)

    Ja jossain vaiheessa ihmisyksilön fyysistä olemusta ei ole kuin sukusolut, mutta ei se ole yhtään vähemmän fyysinen ihminen silloin kun on hedelmöityksen jälkeenkään. Kaksi puolikasta omenaa ovat fyysisesti olemassa, vaikka ne eivät olekaan yhdessä.

    Niin, huomaathan sinä et voi löytää sellaista linkkiä, jossa kerrotaan, että ihminen on vain kromosomeja. Sinä voisit sen linkin tänne tuoda, mutta niin ateistinen ihmiskuva ei olisi hyväksi muuten aatteellesi...

    Jos sinä kerrot, että on fakta, että ihminen = kromosomeja tietty määrä tai ihminen= hiilivetyyhdistelmä, niin totta hitossa sinun pitää osoittaa tuon faktan olemassa olo.

    Mikä niissä sydänakan linkeissä on jäänyt epäselväksi? Ja tosiaan aika monessakin, ja sä väität että ne kaikki valehtelee! :DDD Aika heikkoa...

    "Ja täällä käytetystä sydänakan linkistäkin osataan lukea, että kyseinen dokumentti määrittelee, että se on olemassa jo ennen tsykoottiakin, vaikka tässä dokumentissa siitä puhutaan vasta hedelmöityksen jälkeen..."

    Häh? Ja mistä tässä voit siis päätellä jotain noin nurinkurista..? Onko siis jossain todettu että ihmisyksilön kehitys/elämä alkaa jo ENNEN hedelmöitystä?

    "Vaikkakin jotkut haluavat halkoa hiuksia, että pitäisi käsittää ihminen vain yksilönä, ei lajinsa edustajana. Itse en kuulu niihin..."

    Ihmisyksilö on tottakai SAMALLA lajinsa edustaja! Mitä epäselvää tässä nyt oli?

    Äänestä

  • etsi vaan kirjoitti:

    "   Mistä
    Kirjoittanut: ihmeen 12.3.2009 klo 21.29

       sanakirjoista kuvittelet biologian oppeja löytäväsi? :DDD Tuskin täällä kukaan muu kuin sä on niitä sellasissa horissukaan olevan! "

    Etsi nyt vain se määritelmä sanalle ihmisyksilö, niin nähdään mitä sillä tarkoitetaan. Tarkoitetaanko sillä vain 46 kromosomia vai liittyisiköhän siihen mahdollisesti jotain muutakin...

    tässä on;

    "Biologisesti ilmaistuna ihmisen kehitys alkaa hedelmöittymisestä, kun nainen ja mies yhdistävät 23 omaa kromosomiaan sukusolujensa yhdistyessä."

    http://www.ehd.org/resources_bpd_illustrated.php?page=1 &language=27

    Osaat kai laskea..? :D

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Jos ihmisen sattuu määrittelemään vaikka fyysiseksi, sosiaaliseksi sekä psyykkiseksi olennoksi.

    Pelkkä fyysinen ihminen on silloin huomattavasti vähemmän ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittleee abstraktiin ajatteluun kykeneväski olennoksi, niin silloin pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittelee sielunsa kautta, niins illoinkaan pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen. (Riippuen siitä milloin tämä näkemys uskoo ihmisen minuuden asettuvan paikoilleen...)

    Ja jossain vaiheessa ihmisyksilön fyysistä olemusta ei ole kuin sukusolut, mutta ei se ole yhtään vähemmän fyysinen ihminen silloin kun on hedelmöityksen jälkeenkään. Kaksi puolikasta omenaa ovat fyysisesti olemassa, vaikka ne eivät olekaan yhdessä.

    Niin, huomaathan sinä et voi löytää sellaista linkkiä, jossa kerrotaan, että ihminen on vain kromosomeja. Sinä voisit sen linkin tänne tuoda, mutta niin ateistinen ihmiskuva ei olisi hyväksi muuten aatteellesi...

    Jos sinä kerrot, että on fakta, että ihminen = kromosomeja tietty määrä tai ihminen= hiilivetyyhdistelmä, niin totta hitossa sinun pitää osoittaa tuon faktan olemassa olo.

    Yrittää nyt ihan tosissaan vain pysyä asiassa. Eli tuo nyt vain se linkkin, jossa kerrotaan: biologia=fysiologia, biokemia tai anatomia.

    Mitään muuta en pyydä, kuin että näytät toteen sen, että biologia pitää ihmistä vain solumassana. Jolloin voitte kertoa jotain että biologinen totuus on se mitä tällä hetkellä FYSIOLOGIA kertoo.

    Vastaavasti voit laittaa linkin, jossa määritellään että kehitysbiologia, evoluutio, osaltaan myös psykologia (aivojen aineenvaihduta) jne eivät ole BIOLOGIAA.

    Sydänakan linkit vieläkin ekrtovat sen mitä kertovat, eli esim. tässä fyisologisessa näkökulmassa tsykootti on tällainen ja tälläinen... Piru että kiinnostaa. Esittäkää se, että sellaisessa kaiken biologian kattavassa näkökulmassa elämän alku määritellään jotenkin eksaktisti.

    Äänestä

  • epäselvää kirjoitti:

    tässä on;

    "Biologisesti ilmaistuna ihmisen kehitys alkaa hedelmöittymisestä, kun nainen ja mies yhdistävät 23 omaa kromosomiaan sukusolujensa yhdistyessä."

    http://www.ehd.org/resources_bpd_illustrated.php?page=1 &language=27

    Osaat kai laskea..? :D

    kehitys siis alkaa hedelmöityksestä, mitä siitä? Nyt olikin kyse käsitteen määrittelemisestä eli mitä tarkoitetaan sanalla ihmisyksilö.

    "Osaat kai laskea..? :D "

    Sinunko mielestäsi siis Down'n syndroomasta kärsivät ihmiset eivät ole ihmisyksilöitä?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Jos ihmisen sattuu määrittelemään vaikka fyysiseksi, sosiaaliseksi sekä psyykkiseksi olennoksi.

    Pelkkä fyysinen ihminen on silloin huomattavasti vähemmän ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittleee abstraktiin ajatteluun kykeneväski olennoksi, niin silloin pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittelee sielunsa kautta, niins illoinkaan pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen. (Riippuen siitä milloin tämä näkemys uskoo ihmisen minuuden asettuvan paikoilleen...)

    Ja jossain vaiheessa ihmisyksilön fyysistä olemusta ei ole kuin sukusolut, mutta ei se ole yhtään vähemmän fyysinen ihminen silloin kun on hedelmöityksen jälkeenkään. Kaksi puolikasta omenaa ovat fyysisesti olemassa, vaikka ne eivät olekaan yhdessä.

    Niin, huomaathan sinä et voi löytää sellaista linkkiä, jossa kerrotaan, että ihminen on vain kromosomeja. Sinä voisit sen linkin tänne tuoda, mutta niin ateistinen ihmiskuva ei olisi hyväksi muuten aatteellesi...

    Jos sinä kerrot, että on fakta, että ihminen = kromosomeja tietty määrä tai ihminen= hiilivetyyhdistelmä, niin totta hitossa sinun pitää osoittaa tuon faktan olemassa olo.

    nyt horiset jo vaikka mistä eri tieteenaloista? :D

    Mitä ne nyt yksilönkehitykseen liittyy? Ai niin, sulllehan pitää tätä nykyä tarkentaa että kyse on nyt siitä KEHITYSbiologiasta! :DD
    Ja olikohan jossain väitetty että biologia pitää sisällään ainoastaan yksilönkehityksen?

    "Vastaavasti voit laittaa linkin, jossa määritellään että kehitysbiologia, evoluutio, osaltaan myös psykologia (aivojen aineenvaihduta) jne eivät ole BIOLOGIAA."

    Ai, nytkö se kehitysBIOLOGIAKAAN ei ole enää edes biologiaa?? :D

    Äänestä

  • ihmisen.. kirjoitti:

    kehitys siis alkaa hedelmöityksestä, mitä siitä? Nyt olikin kyse käsitteen määrittelemisestä eli mitä tarkoitetaan sanalla ihmisyksilö.

    "Osaat kai laskea..? :D "

    Sinunko mielestäsi siis Down'n syndroomasta kärsivät ihmiset eivät ole ihmisyksilöitä?

    ei vähennä vammaisen ihmisyyttä. Eihän kahden ihmisen jälkeläinen voi olla muuta kuin ihminen?

    Ihmisyksilöllä voidaan tarkoittaa vaikkapa tsygoottia, vauvaa tai sitten jo vuosikymmeniä elänyttä vanhusta.

    Äänestä

  • virhe .. kirjoitti:

    se sanakirjamääritelmä.

    Mitä ihmeen 'sanakirjamääritelmiä' tarvisit noiden asioiden tajuamiseen??!!!

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Jos ihmisen sattuu määrittelemään vaikka fyysiseksi, sosiaaliseksi sekä psyykkiseksi olennoksi.

    Pelkkä fyysinen ihminen on silloin huomattavasti vähemmän ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittleee abstraktiin ajatteluun kykeneväski olennoksi, niin silloin pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen.

    Tai jos ihmisen määrittelee sielunsa kautta, niins illoinkaan pelkkä fyysinen ihminen ei ole vielä yhtään ihminen. (Riippuen siitä milloin tämä näkemys uskoo ihmisen minuuden asettuvan paikoilleen...)

    Ja jossain vaiheessa ihmisyksilön fyysistä olemusta ei ole kuin sukusolut, mutta ei se ole yhtään vähemmän fyysinen ihminen silloin kun on hedelmöityksen jälkeenkään. Kaksi puolikasta omenaa ovat fyysisesti olemassa, vaikka ne eivät olekaan yhdessä.

    Niin, huomaathan sinä et voi löytää sellaista linkkiä, jossa kerrotaan, että ihminen on vain kromosomeja. Sinä voisit sen linkin tänne tuoda, mutta niin ateistinen ihmiskuva ei olisi hyväksi muuten aatteellesi...

    Jos sinä kerrot, että on fakta, että ihminen = kromosomeja tietty määrä tai ihminen= hiilivetyyhdistelmä, niin totta hitossa sinun pitää osoittaa tuon faktan olemassa olo.

    Suomen pystykorva = koira.

    Koira = Suomen pystykorva?

    Siis kun alan puhua lajista nimeltään Canis Lupus, jolla on neljä jalkaa ja turkki ja tykkää luista, niin kuvaanko minä koiraa, vai kuvaanko minä vain Suomen pystykorvaa?

    Jos kuvaan suomen pystykorvaa, niin ok. Mutta jos kuvaan noin yleensä koiraa, niin kyllä sitten karvattomien koirien omistajat jo älähtää: ei PERUSkoira ole tuollainen, sillä koiria on myös karvattomia.

    "Ok, mä puhuinkin suomalaisista perinneroduista."

    "No, oisit voinut sanoa heti alkuun, että puhut jostain tietystä koiraryhmästä, niin olisipa säästynyt aikaa."

    Eli olisitpa alkujaan lähtenyt puhumaan ihmisen fyysisyyden biologiasta, niin olispa aikaa säästynyt...

    Äänestä

maassa pääsee sikiöstään eroon aivan laillisin keinoin, jos kohdussa kehittyvän lapsen synnyttäminen ja hoito olisi tulevalle äitsykälle "huomattava rasitus".

Täällä sitten puidaan sitä, miten tuo lapsen tappaminen parhaiten sujuisi myrkyttämälläkö lapsi vai silpomalla se ja miten äitiin itseensä tuo abortointi sattuisi mahdollisimman vähän.

Äänestä
  • keskustella laillisen abortin vaiheista ja tunnoista, muttei se onnistu kun jo joku on solvaamassa toisten aivan vieraiden ihmisten päätöksiä.

    Minulle oli todellakin aivan sama miten se alkio poistuu kehostani, kunhan se poistuu, kuten abortissa onkin tarkoitus. Alkio on aborttivaiheessa niin pieni ihminen, ettei se kärsi kipuja tai saa muistijälkiä, eikä ne abortoidut alkiot ole koskaan tänne tulleet tuntemuksiaan kertomaan jälkikäteen.

    Äänestä

  • sitten yritetään kirjoitti:

    keskustella laillisen abortin vaiheista ja tunnoista, muttei se onnistu kun jo joku on solvaamassa toisten aivan vieraiden ihmisten päätöksiä.

    unissa kummittelevat.

    ja muille asiansa kunniallisesti hoitaville, toiset moraalisesti huomioon ottaville se ei ole aivan sama.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ällistynyt =/ kirjoitti:

Aivan ihmeellistä että tälläinen palsta saa olla olemassa. On siis lupa puhua ihmisen surmaamisesta julkisesti että sopiiko niin tehdä vai ei. Perustetaan saman tien palsta jossa saa sanoa kuka naapuri vituttaa ja kuka kannattaa että se tapetaan. Nythän tähän tulee että se naapuri on jo ihminen ja yksilö, siiiiis aivan eriasia. Mutta eihän hänkään olisi jos äitinsä ois päättänyt hänet abortoida. Tai mieti sinä kannattaja että jospa sinut, sisaresi tai vastaava olisi äiti hoitanut päiviltä. Niinno, ethän olisi sitä täällä sanomassa, mutta olisiko se reilua. Vai pitäisikö kaikki työttömät tai kodittomat vain lahdata pois tuolta kaduilta kuleksimasta kun eihän heitäkään "ole"?? Miksei minulla ole sitä samaa yksilön vapautta tappaa toista ihmistä joka odottavalla äidillä on?

On asioita jotka tekevät abortin joskus "pakolliseksi", mutta pois lupa sellasilta ihmisiltä joilla ei mitään estettä ole lasta synnyttää/pitää kuin että "Hupsista keikkaa, kumi unohtu tai nyt on vaan semmonen elämän tilanne ku mä oon sinkkuki ja silleen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu