Missä vaiheessa näkyy testeissä

ja missä testeissä?

Aloin jossain vaiheessa epäillä, että mikrobit talossamme (niitä varmaan kyllä löytyy, talo on liki 100 v vanha ja korjattavaa olis, pari vesivahinkoakin vuosien varrella on sattunut...) aiheuttaisivat meille oireita.
Nyt en enää kuitenkaan ole niinkään varma.

Tuntuu aika vaikealta todistaa mitään, mistä mikäkin johtuu.
Lukuista oireet (mitä noilla homesairauslistoilla on) voivat johtua kuitenkin niin monesta muustakin asiasta.

Missä kaikissa kokeissa vois sitten olla häikkää, jos oireet johtuu homeista?
Itseltäni on tutkittu viimeisen kolmen vuoden aikana veriarvot todella laajasti ja missään ei ole ollut yhtikäs mitään.
On tutkittu autoimmuunijutut, tulehdusarvot on olleet kokoajan ok. jne, mutta missään ei tosiaankaan yhtään mitään.
Lapselle tehtiin allergiatestit (myös homeet), verikokeena (eikös altistuksen pitäis siinä näkyä, ennemmin kuin prick-testissä?), mutta ne olivat ihan ok.
Itseltäni on myös allergiat tutkittu, tosin prick-testeillä, mutta niissäkään ei kyllä ollut missään mitään.

Nyt olen huomannut, että oireet myös vaihtelee. Yksi oire ei kestäkään ikuisuuksia. Saattaa kyllä kestää harvinaisen pitkään, mutta loppuu aikanaan. Saattaa kyllä tulla jossain vaiheessa hetkeksi uudelleen. Välillä on kuitenkin ollut myös kausia, että ei ole vaivannut yhtikäs mikään ja sitten toisena hetkenä taas aivan ihme oireita (jotka on löytyneet myös homesairauslistalta).
Ei kuitenkaan tunnu oikein loogiselta, jos olosuhteet on pysyneet kuitenkin jatkuvasti samana, eikä esim. mitkään näkyvät mikrobivauriot jossain muuallakaan saa aikaan mitään radikaalia oireilua, mullasta ei tule mitään oireita jne.
Asumme siis maalla ja täällähän on luonnossakin homeita joka paikassa. Oireilussa ei vaan tunnu olevan oikein mitään logiikkaa.
Eikö jossain testeissäkin kuitenkin pitäis näkyä edes jotain?

20

2429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meijän perhe

      itse huomasin että allergiatesteissä, ainakin prick-testissä ei ole kuin yksi homelaji, joten ei siihen voinut luottaa ettei ole homeallergiaa. Epäilen kyllä että vaikka oikea laji osuisi kohdalle, niin tuskin nousee mitään pattia homeen kohdalle. Taitaa olla vanhanaikainen menetelmä koko prick, kun ottaa huomioon millaisia allergioita ihmisillä on.

      On mielestäni väärin lääkäriltä todeta ettei ole homeallergiaa, jos on vain yksi laji joka prickissä testataan.

      • ap.

        Jossain noissa testeissä oli kylläkin kolme homelajia, eli ilmeisesti sitten se veritesti...(?)

      • hyödytä
        ap. kirjoitti:

        vaikka olisi montakin eri homelajiuutetta. Kaikki kannat poikkeavat kuitenkin toisistaan ja testi pitäisi tehdä juuri niillä kannoilla, joita asunnosta löytyy. Ja se hän on melko mahdotonta.

        Allergiat eivät sitä paitsi ole hometalojen pääasiallisia ongelima, vaan home- ja bakteerimyrkyt, jotka mm. tuhoavat immuunipuolustusta.

      • on heikentynyt
        hyödytä kirjoitti:

        vaikka olisi montakin eri homelajiuutetta. Kaikki kannat poikkeavat kuitenkin toisistaan ja testi pitäisi tehdä juuri niillä kannoilla, joita asunnosta löytyy. Ja se hän on melko mahdotonta.

        Allergiat eivät sitä paitsi ole hometalojen pääasiallisia ongelima, vaan home- ja bakteerimyrkyt, jotka mm. tuhoavat immuunipuolustusta.

        niin kyllä ne allergiat iskevät, eikä ne ole mitään pikkujuttuja, vaan mullistavat koko elämän!

    • nuo jutut!
      • sivuissa

        on kysymys täysin amatööritouhusta, joten kannattaa suhtautua niihin se mielessä pitäen.

        Asiantuntijatietoa löytyy mm. täältä:
        www.homejaterveys.net

    • antoi tuloksia...

      Minulla todettiin prick-testillä allergiat aspergillus fumigatus ja penicillium expansum (kosteusvauriohomeet) ja alternaria alternata ja cladosporium herbarum (ulkohomeet), varastopunkit acarus siro, lepidoglyphus destructor ja tyrophagus putrescentiae. Eli kaikki mitä testattiinkin (joulukuussa 08).

      • Homeherkkä

        Terveyskeskuslääkärisi vai työterveyslääkärisikö antoi lähetteen joulukuussa 2008 Prick-allergeeniHOME muhin mainitsemiisi MIKROBIPrick-testauksiin?

        Omalla kohdallani ns. Prick-kosteusvauriomikrobitestaukset suoritti TTL. Tulos miinus 0:llä. Keuhkopoli kertoili aikaisemmin, ettei heillä ole käytössään kosteusvauriomkrobi-Prick, eikä IgE-testauksia.

        Kun sinulla on moinen kosteusvauriomikrobiPrick-ALLERGEENIkirjo todettuna, niin onko sinua hoitava lääkärisi todennut sinun jo sairastuneen I:s tyypin astmaan ja/tai allergiseen nuhaan?

        Jostain systä tällä palstalla kirjoittavat näyttävät pääsevän todella helposti sellaisen lääkärin vastaanotolle, joka määrää jo kättelyssä I:s tyypin allergeenitestaukset.
        Ainakin tk-lääkäreiden määräysten kohdalla Prick-testeihin on todella vaikeuksia päästä. Ja tt-lääkäreiltäkään ei lähetettä saa, jonka saaminen ei ole mikään ihme, koska Prick-testitulokset ovat TIETEELLISESTI ottaen yli 95 prosenttisesti plus miinuns 0:lla.

      • helpolla ei testiä saa...
        Homeherkkä kirjoitti:

        Työterveyslääkäri antoi lähetteen keuhkopolille, jossa testi tehtiin. Aika paljon työterveysasemalla käyntejä tosin tarvittiin ensin, eli ei helpolla onnistunut. Toisaalta minun ei tarvinnut testejä erikseen pyytää, kun sinne polille vihdoin pääsin.

        Minulla oli todettu jo kymmenen vuotta aiemmin, silloinkin polilla, kosteusvauriohomeille prick-testissä allergiaa. Ttl:n prick ei antanut tulosta, tai antoi, mutta olin jo matkalla bussissa kotiin. Minulla on keuhkopolilta diagnoosi "altistuminen sisäilman epäpuhtauksille työssä", ei astmaa. Histamiinialtistuksessa arvot eivät laskeneet "tarpeeksi" astmadiagnoosia varten. Lopetin Singulairin seretiden käytön joulukuussa, koska pääsin uusiin tiloihin ja olo koheni. Lopettaminen oli sikäli helppoa, että testeihin mentäessä piti olla ilman niitä. Nyt on ensimmäisiä kertoja altistuessani (lääkkeen lopettamisen jälkeen) arvot laskeneet alimmillaan 380 (norm. 480). Tuo singulairin jatkuva käyttö (neljä vuotta) on ilmeisesti minua auttanut. Enää lääkityksenä on antihistamiini, nenäsuihke tarvittaessa ja samoin seretide tarvittaessa, noin viikon kerrallaan.

      • myös hometestattu
        helpolla ei testiä saa... kirjoitti:

        TTL:n prick ei antanut tulosta........ Melkoinen tutkimusyksikkö.

        Kun sinulla on todettu kahdeksan I:s tyypin ns. kosteusvauriomikrobiallergiaa ja joudut niiden takia käyttämään yhä vieläkin antihistamiinia, nenäsuihketta ja Seretideä tarvittaessa, niin mainitsitko keuhkopolilla allergioistasi johtuvat sairaanhoitokustannukset: tutkimus- ja hoito sekä lääkitys, kuuluvan ammattitautilain mukaisten korvausten piiriin.
        Sinnehän ne kuuluisivat, joten pyydä heiltä E-lausunto vakuutusyhtiötä varten ja tee ammattitautilain mukainen korvaushakemus työnantajasi kautta.

        Kertoiko keuhkopolin lääkäri sinulle histamiinialtistuksen olevan astmakriteerin perusta. Tunnen toistakymmentä Kela-astmaatikkoa, joiden astma on peräisin työpaikka-altistuksesta sekä muita astmaatikkoja muutaman, eikä kenenkään kohdalla histamiinialtistuksella ole ollut Kela-astmakriteerimyöntöön osuutta eikä arpaa ja harvan kohdalla sitä on edes tehty.
        Ja niidenkin kohdalla joilla se on tehty tuloksella ei ole ollut merkitystä.

        Aika alhaiset PEF-arvot (380) sinulla kuitenkin on lääkkeen lopettamisen jälkeen. Joten voisit kysellä sen alaspainumisen syytä keuhkopolilta.
        Mikäli sinulla ei ole keuhkoputkioireilua, yskää limaisuutta, niin voihan olla, että arvot pikkuhiljaa nousevatkin, kun olet päässyt kosteusvasuriomikrobivapaaseen työpisteeseen.

        Tuossa männä viikolla eräs työpaikkaKela-astmaatikko kertoili päässeensä tammikuussa puhtaisiin työtiloihin, kun työpaikka meni korjauskremppaan, ja jättäneensä Fleksotiden pois jo kuukausi sitten, Singulair vielä jäljellä ja pystynyt olemaan muutamia päiviä jo ilman Duactiakin.

        Olen onnellinen puölestasi, että sinäkin pääsit "puhtaaseen" työpisteeseen ajoissa.
        Pidä huolta itsestäsi ja lainmukaisista oikeuksistasi.

    • Homeherkkä

      Kirjoituksestasi päätellen asut lapsesi kanssa liki 100 vuotta vanhassa talossa, jossa talossa OIREILETTE kumpikin ja oireilusi takia lääkärisi on määrännyt sinulle laajoja verikokeita eri sairauksien toteamiseksi kolmen vuoden aikana ja anafylaktisen reaktiotyypin (I:s tyyppi, perinnöllinen allergia) allergiatestejä (Prick) ja lapsellesi myös I:s tyypin allergiatestit (Prick IgE), koskien myös homeita.

      Liki 100-vuotias talonne sijaitsee siis maaseudulla ja kirjoitit MAASEUDULLA OLEVAN PALJON HOMEITA LUONNOSSAKIN korostaen nimenomaan, että MULLASTA
      et saa mitään oireilua jne., eli lumettoman ajan HOME- muu mikrobiALTISTUS ei sinua haittaa.

      Totesit myös, että niin sinun kuin lapseksi OIREILUKIN VOIVAT JOHTUA KUITENKIN NIIN MONESTA MUUSTA ASIASTA.

      Kun niin sinua kuin lastasikin hoitava lääkäri on määrännyt teille kummallekin I:s tyypin allergiatestejä, niin nähtävästi olette valittaneet hänelle kärsivänne MUUN TYYPPISISTÄ ALLERGIAOIREILUISTA kuin TOISTUVISTA YLÄ- ja/tai ALAHENGITYSTEIDEN LIMAKALVOTULEHDUKSISTA (eli "flunssista"), kurkku-, korva-, silmä-, ja/tai IHOtulehdus"flunssista" sekä reumaoireilusta.

      Limakalvo- jne. tulehdukset olkoonpa ne virusten tai ALLERGEENIEN aiheuttamia eivät näy VERIKOKEISSA.
      Prick-allergiatesteissä näkyy vain PERINNÖLLINEN, atooppinen I:s allergiatyyppi (IgE-vasta-ainemuodostus) tai IV:s tyypin (soluvälitteinen allergia, ei vasta-aineita), jota testataan ALLEGEENlapuilla.

      No HOME-lapuillakaan ei tietääkseni vielä ketään ole testattu.

      IgM/IgG-ALLERGIATYPPIEN kohdalla ALLERGEENIEN aiheuttamia ALLERGISIA TULEHDUSSAIRAUKSIA, kuten varmaan olet tältä palstalta havainnut, koululääketieteen edustama lääkäri pystyy testaamaan ainoastaan ja vain allergeenialtistuksilla.

      Ja siksipä maamme huippututkimusyksikkö TTL on ollut olemassa jo 1960-luvun, jossa kosteusvauriorakennusmiksrobialtistuneiden saamia allergisia HOMEammttitautisairauksia (alleginen nuha, astma, allerginen alveoliitti ja ns, ODTS) on aikaansaatu ja vuodesta 1995 lukien KESKITETYSTI (HOMEallergeenialtistukset keskitettiin STM:n päätöksellä TTL:lle) kolmella luonnonHOMEELLA joko akuutisti tai sairauden pahenemisvaiheella, ja ilman veriarvolabramittatikuttelua.

      Kirjoituksestasi päätellen niin sinä kuin lapsesikin oleskelette YKSIOMAAN liki 100-vuotiaassa kodissanne, jonka sisäilma ei mielestäsi aiheuta teidän kummankaan ALLERGIA- tai jostain muusta syistä johtuvaa ALLERGIAoireiluanne.
      No ALLERGIAoireilunne syyt ovat siis hakusessa yhä edelleenkin. Voihan ALLERGIAoirilujenne syynä olla vaikkapa kotipölypunkit, lemmikkieläimet, käyttämänne hedelmät, marjat, perusruoka-aineet, elintarviketeollisuutemme käyttämät lisä- ja säilöntäaineet kuin myös aromivahventeet, kosmetiikkateollisuutemme käyttämät aineet jne, ja vaikkapa sähköyliherkkyys.
      Onnea yrityksellesi selvittää lääkärisi avulla yhä edelleen MUUT ALLERGIALÄHTEENNE kuin KOSTEUSVAURIOMIROBIT, tai ne mainitsemasi muut syyt, joiden muiden syiden selvittämiseksi niin itsesi kuin myös lapsesi takia olet jo varmaan kääntynyt lääkärisi puoleen.

      HERKKÄNÄ ns. työpaikkakosteusvauriomikrobiallergikkona MINÄ SAAN vuorokauden kestävän ODS-keuhkorakkulayliherkkyyskeuhkokuumeen
      multakäsittelystäkin, joka multagrama sisältää tieteelisten tutkimusten mukaan liki 10 000 mikrobia, vaikka OLIN ennen työpaikkaKOSTEUSVAURIOMIKROBIALTISTUSTANI "työnnellyt "käsiäni multaan" kaiken ikäni.

      Kun lääkärisi on suorittuttanut niin sinun kuin lapseksikin kohdalla veronmaksajien pussista massiivitutkimuksia, joista mainitsemistasi tutkimuksista KOSTEUSVAURIOMIRKOBIALTISTUStyöpaikkalaiset eivät pääse edes osalliseksi, niin kertoisitko oliko noiden massiivilab.-tutkimusten määrääjänä VEROEURO-tk-LÄÄKÄRI vaiko KELA-korvaus-yksityislääkäri?
      Ja kun kirjoituksesi mukaan niin sinä kuin lapsesikin OIREILETTE kuitenkin kaiken aikaa, niin kertoistitko MINKÄ NIMISIÄ lääkkeitä teitä hoitavä lääkäri on OIREISIINNE määrännyt?

      Ns. työpaikkakosteusvasuriomirkobiallergikkona omalla kohdallani antibiootteja yksikään lääkäri ei ole määrännyt ei ylä- eikä alahengitysTIETULEHDUKSIINI sitten vuoden 1987 (antibioottiallergia), ei myöskään antihistamiineja (nenä ei tukossa vaikka krooninen nuha plus poskionteloiden limakalvoaksuuntumiset todettiinkin NSO:lla), eikä astmalääkkeitä.

      Jatkakaa vain altistustanne liki 100-vuotiaassa talossanne. Perästä kuuluu sanoo torventekijä. Ja kun kuuluu niin kertoisitko tulevaisuudessa sairastutko EHKÄ sinä tai lapsesi kotialtistusjatumona jo 300-vuotta sitten todettuihin allergisiin sairauksiin?

      • ap.

        Prick-testeissä olen siis käynyt terveyskeskuslääkärin lähetteellä, samoin lapsi allergiatesteissä.
        Lapsi on ollut syntymästään saakka atoopikko. Atopiaa on aika paljon miehen puolen suvussa ja sitä on myös yhdellä vanhemmalla (jo aikuisella) lapsella, ollut vauvasta saakka. Asuttiin siihen aikaan vielä kerrostalossa.

        Lapselta tutkittiin siis kaikki mahdolliset allergiat, eläimistä pölypunkkeihin ja ruoka-aineisiin (on vauvana ollut allerginen maidolle ym. jollekin muullekin, mutta ne allergiat ovat iän myötä kadonneet).
        Hän kärsi pitkään jatkuvasta yskästä (sai siihen Ventoline-yskänlääkettä, mutta sillä ei ollut mitään radikaalia vaikutusta), mutta nyt juuri yskää ei taas enää ole ollut. Sen katsottiin siis vaan jääneen jotenkin päälle kahden peräkkäisen flunssan seurauksena. Flunssia ei olekaan nyt enää tämän vuoden puolella ollut kuin yksi pienimuotoinen, josta yskä ei enää jäänytkään päälle samalla tavalla, kuin edellisillä kerroilla.
        Pienempänä hänellä oli usein myös silmien kutinaa, mutta sitä ei enää ole ollut vuosiin.

        Omat verikokeeni määrättiin yksityisessä lääkärikeskuksessa (en kuulu työterveyshuollon piiriin) ja lääkäri (endokrinologi) laittoi poikkeuksena (koska olin aika vähissä rahoissa) lähetteen kokeisiin siihen yliopistolliseen keskussairaalaan, jossa on osastolääkärinä. Maksoin siis vain terveyskeskusmaksun joka käynnistä. Oireet sopivat kuitenkin aika moneen vakavampaankin tautiin (joita on ollut myös suvussa), joten ne piti ehdottomasti tutkia.
        Ei kuitenkaan löytynyt muuta kuin yksi harmiton adenooma.

        Nyt oireiden on ajateltu johtuneen (johtuvan,,,ne mitkä vielä ovat olleet) mm. stressistä ja hormoneista (esivaihdevuodet ilmeisesti sitten jo), jännitysniskasta (ym. tukiranka- ja lihasperäisistä), refluksista (stressivatsa?, se selittäisi kuulemma kurkkuoireiluni -käytän nykyään vaihtelevasti Zoltia ja Gavisconia) ja ilmeisesti taipumusta on myös paniikki- , tai ahdistuneisuushäiriöön.
        Keuhkolääkärin mukaan jonkinlaista pölyherkkyyttä on, mutta se on mekaanista laatua. Todettiin myös jonkinlainen histamiini-intoleranssi, joka mahdollisesti aiheuttaa osan oireista (siihen olen kokeillut Camucinia, josta onkin ollut nyt jotain apua).
        Spirometria oli ok.
        Niveloireet on todettu johtuvan alkavasta nivelrikosta.
        Suun limakalvojen vauriot hammaslääkäri totesi johtuvan siitä, että puren yöllä hampaita yhteen. Poskista löytyi kuulemma ihan "purentalistat" ja mulle määrättiin purentakiskot (joita en tosin ole pystynyt vielä hankkimaan, silmälasit oli etusijalla). Päänsäryt ja lihasjututkin voi johtua osittain tuosta.
        Silmälasit ovat helpottaneet jonkin verran, kun ei tarvitse enää tihrustaa lähelle (se ikänäkö...).

        Mulla on myös kuiva ja herkkä iho, joka oireilee talvella ja on kuulemma myös hieman atopiatyyppinen (vaikka taiveihottumaa, kuten lapsilla, minulla ei olekaan koskaan ollut).
        Siitepölyaikana saattaa silmät ja nenä oireilla, jos oikein paljon on pölyä ilmassa (samoin reagoin muihin pölyihin, myös sisällä), mutta varsinaista allergiaa ei kuulemma ole.
        Yksi allergia on kylläkin todettu, valoallergia, joka oireilee keväällä ja alkukesästä. Siihen käytän joskus allergialääkettä, samoin lintukirpun puremiin (joille ollaan molemmat lapsen kanssa yliherkkiä). Hyttysistäkin saan usein ylireaktioita, mutta se saattaa liittyä tuohon histamiini-intoleranssiin.

        En käytä mitään aromivahventeita, enkä pyykissä hajusteita jne. Kosmetiikkakin on mahdollisimman luonnonmukaista. Ruoan yritän tehdä mahdollisimman pitkälti itse, mahdollisimman puhtaista ja käsittelemättömistä raaka-aineista.
        Sähkön kanssa mulla on kyllä ollut aika erikoisia juttuja...
        Joidenkin oireiden syyksi on tarjottu myös maasäteilyä.
        Makuuhuneessa menee ilmeisesti vesisuoni juuri sängyn jalkopään kohdalla (olen havainnut tämän itse, kun mulla "sukurasituksena" taipuu varpu ja moni asiasta jotain tietävä on tehnyt saman, ihan itsellisen, havainnon).
        Tuota asiaa ei vaan ole vielä tieteellisesti todistettu ;)

      • kosteus-ja homevaurio

        jos epäilet kosteusvaurion seurauksena tullutta hometta josta osa oireiluistasi(tanne) johtuisi,kannattaa selvittää mikä tilanne siellä rakenteissa on. Näin tulee suljettua yksi oireiden aiheuttaja pois.

        Tosin itselläni homealtistuneena on ollut myös refluksiaa johon en suostunut syömään happasalpaajia,koska hapot ovat välttämättömiä mahalaukussa tappaakseen virukset tai bakteerit jotka ruoan mukana saamme.
        Refluksin hoidatin akupunktiolla.

        Hormoonit heittelevät myös homealtistuneella, itsekin epäilin hikoilukohtausten olevan hormonaalisia esivaihdevuosioireita,mutta kun tyttäremmikin hikoili,syy ei voinut olla vaihdevuosiin liittyviä. Hormonaalisia tai keuhkoperäisiä?..ei selvinnyt.

        Niveloireet ovat melko yleisiä myös homealtistuneilla,ainakin minulla oli pitkä kausi kun niveliä särki jatkuvasti. Nyt niitä tulee "kuureittain".

        Ja tuttua on hampaiden pureminenkin yöllä. Liittyykö se stressiin, ehkä. Ja mistä se stressi tulee? Kyllä näistä kaikista luettelemistasi oireista stressin saa, jos syyt eivät selviä.

        Alkaa ahdistaa ja panikoida kun on kaikenlaisia terveysvaivoja. Olisi suorastaan ihme jos ei psyyke reagoisi.

        Toivottavasti saatte poissuljettua tai remontoitua epäilemäsi sisäilmaongelmat. Ainakin siten on yksi syyllinen selvitetty.

        Mukavaa kevään odotusta kaikesta huolimatta.

      • Homeherkkä
        ap. kirjoitti:

        Prick-testeissä olen siis käynyt terveyskeskuslääkärin lähetteellä, samoin lapsi allergiatesteissä.
        Lapsi on ollut syntymästään saakka atoopikko. Atopiaa on aika paljon miehen puolen suvussa ja sitä on myös yhdellä vanhemmalla (jo aikuisella) lapsella, ollut vauvasta saakka. Asuttiin siihen aikaan vielä kerrostalossa.

        Lapselta tutkittiin siis kaikki mahdolliset allergiat, eläimistä pölypunkkeihin ja ruoka-aineisiin (on vauvana ollut allerginen maidolle ym. jollekin muullekin, mutta ne allergiat ovat iän myötä kadonneet).
        Hän kärsi pitkään jatkuvasta yskästä (sai siihen Ventoline-yskänlääkettä, mutta sillä ei ollut mitään radikaalia vaikutusta), mutta nyt juuri yskää ei taas enää ole ollut. Sen katsottiin siis vaan jääneen jotenkin päälle kahden peräkkäisen flunssan seurauksena. Flunssia ei olekaan nyt enää tämän vuoden puolella ollut kuin yksi pienimuotoinen, josta yskä ei enää jäänytkään päälle samalla tavalla, kuin edellisillä kerroilla.
        Pienempänä hänellä oli usein myös silmien kutinaa, mutta sitä ei enää ole ollut vuosiin.

        Omat verikokeeni määrättiin yksityisessä lääkärikeskuksessa (en kuulu työterveyshuollon piiriin) ja lääkäri (endokrinologi) laittoi poikkeuksena (koska olin aika vähissä rahoissa) lähetteen kokeisiin siihen yliopistolliseen keskussairaalaan, jossa on osastolääkärinä. Maksoin siis vain terveyskeskusmaksun joka käynnistä. Oireet sopivat kuitenkin aika moneen vakavampaankin tautiin (joita on ollut myös suvussa), joten ne piti ehdottomasti tutkia.
        Ei kuitenkaan löytynyt muuta kuin yksi harmiton adenooma.

        Nyt oireiden on ajateltu johtuneen (johtuvan,,,ne mitkä vielä ovat olleet) mm. stressistä ja hormoneista (esivaihdevuodet ilmeisesti sitten jo), jännitysniskasta (ym. tukiranka- ja lihasperäisistä), refluksista (stressivatsa?, se selittäisi kuulemma kurkkuoireiluni -käytän nykyään vaihtelevasti Zoltia ja Gavisconia) ja ilmeisesti taipumusta on myös paniikki- , tai ahdistuneisuushäiriöön.
        Keuhkolääkärin mukaan jonkinlaista pölyherkkyyttä on, mutta se on mekaanista laatua. Todettiin myös jonkinlainen histamiini-intoleranssi, joka mahdollisesti aiheuttaa osan oireista (siihen olen kokeillut Camucinia, josta onkin ollut nyt jotain apua).
        Spirometria oli ok.
        Niveloireet on todettu johtuvan alkavasta nivelrikosta.
        Suun limakalvojen vauriot hammaslääkäri totesi johtuvan siitä, että puren yöllä hampaita yhteen. Poskista löytyi kuulemma ihan "purentalistat" ja mulle määrättiin purentakiskot (joita en tosin ole pystynyt vielä hankkimaan, silmälasit oli etusijalla). Päänsäryt ja lihasjututkin voi johtua osittain tuosta.
        Silmälasit ovat helpottaneet jonkin verran, kun ei tarvitse enää tihrustaa lähelle (se ikänäkö...).

        Mulla on myös kuiva ja herkkä iho, joka oireilee talvella ja on kuulemma myös hieman atopiatyyppinen (vaikka taiveihottumaa, kuten lapsilla, minulla ei olekaan koskaan ollut).
        Siitepölyaikana saattaa silmät ja nenä oireilla, jos oikein paljon on pölyä ilmassa (samoin reagoin muihin pölyihin, myös sisällä), mutta varsinaista allergiaa ei kuulemma ole.
        Yksi allergia on kylläkin todettu, valoallergia, joka oireilee keväällä ja alkukesästä. Siihen käytän joskus allergialääkettä, samoin lintukirpun puremiin (joille ollaan molemmat lapsen kanssa yliherkkiä). Hyttysistäkin saan usein ylireaktioita, mutta se saattaa liittyä tuohon histamiini-intoleranssiin.

        En käytä mitään aromivahventeita, enkä pyykissä hajusteita jne. Kosmetiikkakin on mahdollisimman luonnonmukaista. Ruoan yritän tehdä mahdollisimman pitkälti itse, mahdollisimman puhtaista ja käsittelemättömistä raaka-aineista.
        Sähkön kanssa mulla on kyllä ollut aika erikoisia juttuja...
        Joidenkin oireiden syyksi on tarjottu myös maasäteilyä.
        Makuuhuneessa menee ilmeisesti vesisuoni juuri sängyn jalkopään kohdalla (olen havainnut tämän itse, kun mulla "sukurasituksena" taipuu varpu ja moni asiasta jotain tietävä on tehnyt saman, ihan itsellisen, havainnon).
        Tuota asiaa ei vaan ole vielä tieteellisesti todistettu ;)

        Kiinnitti huomiotani tuo mainitsemasi histamiini-intoleranssi.

        Eilisen Hesarin tiedepalsta otsikoi: Atopia sikiää stressistä.
        On olemassa sellainen kuin "atooppinen persoonallisuustyyppi".
        Psykoanalyytikot totesivat 1940-luvulla, että lapsen atooppinen ihottuma on perua lapsen sisäisestä konfliktista, joka syntyy, kun äiti ei kykene ottamaan vastaan lapsen vihan tunteita.

        No onneksi koululääketieteen kehittyessä todettiin atooppinen ihottumakin, ei äidin viaksi, vaan geeniperimäksi (ns. sukurasitus) joka ihottumaa geeniperimänä ilmeni miehesi puoleisessa suvussa lapsesi saadessa siitä osansa.

        Tutkimukissa on nyt havaittu neuropeptidien (hermokudoksessa esiintyviä molekyylejä) sukkuloivan keskushermoston ja ihon välillä osallistuen TULEHDUSREKATIOIDEN säätelyyn. Kun neuropeptidien määrä hiirikokeissa kasvoi MELUALTISTUKSEN takia, alkoi tulehdusreaktio. Ensin lisääntyivät syöttösolut, jotka vapauttivat HISTAMIINIA ja TULEHDUSVÄLITTÄJÄAINEITA. Nämä houkuttelivat paikalle valkosoluja ja tulehdus alkoi näkyä ihon punoituksena sekä KARVAN KASVUN PYSÄHTYMISENÄ. Hiirillä ainoastaan korvien kautta aistittu "stressinaiheuttaja" oireili iholla.

        Itselläni ihokarvakato on nykyään totaalinen ja karvakato päänupissakin on ollut arkipäivää useita kertoja homealtistuksen (ei siis melualtistuksen) aiheuttamien pitäaikaisten tulehdusreaktioiden takia ilman ihopunoitusta ja ihottumaa. Päänupin karvat vielä ovat jotenkuten elpyneet, mutta eivät ennalleen.
        Tulehdusreaktio on aiheuttanut muutaman kerran vain oikeaan peukalonkynteen syvän poikkiviivan, joten kynnen normmalikasvuakin allerginen tulehdus on hairinnyt.

        Tutkijat totesivat, että neuropeptidejä on monenelaisia ja niillä on toisistaan poikkeavia tehtäviä, tulehdusta voimistavia ja hillitseviä. Ne ovat mukana myös ALLERGISESSA ihottumassa - ja luultavasti kaikissa ihon tulehduksissa.

        Kun kerroit aurinkoihottumastasi, niin tuon artikkelin mukaan auringon uv-säteily johtaa aluksi neuropeptidien eritykseen ja kun siitä on seurauksena histamiinieritys, niin siinäkö syy aurinkoihottumaasi?
        Kokeilisitko tänä keväänä mainitsemaasi Camucinia aurinkoihottumaasi antihistamiinin sijaan?

        Itselläni työpaikka-altistusaikani loppuvuosina yli 20 C:n pakkanen alkoi nostaa punaisia patteja lenkkeilyn jälkeen naamaan, joten jouduin suojaamaan kasvojani villaisella päähineellä (reiät silmien, nenän ja suun kohdalla), jota aluksi vastaantulijat kauhistuivat luullen minua terroristiksi.
        Mainitsemasi aurinko-ihottumakin tuli tutuksi.
        Kummastakin ihottumatyypistä olen päässyt eroon.
        Sijaan on tullut vino pino muita ihottumatyyppejä aiheuttajana joku allergeeni/kudosvaurio, jotka toistaiseksi eivät ole kroonistuneet.

        Todella lämpimästi ajattelen lääkäriäsi, joka tutkitutti sinut perinjuurin poissulkien kohdallasi oireiluihisi viittaavat vakavat sairaudet. Harvinainen lääkäri oli lajissaan.

        Kaikesta päätellen liki 100-vuotiaan kotinne sisäilma on riittävän puhdas lapsellesi.

        Mitä omaan tilanteeseesi tulee, niin oman kantapääni kautta koettuna sanoisin, että mikäli olisit kotialtistuksesta pois kolmisen kuukautta- puoli vuotta ns. kosteusvaurimikrobivapaassa asunnossa, niin vasta sitten tietäisit, mitkä NYKY-oireilusi johtuvat kotisi sisäilma-altistuksesta.

        Tuosta refluksi-vatsaoireilusta sanoisin, että eräällä vielä työssäolevalla kosteusvauriomikrobisairatunella hänetkin vihdoin viimein huippureumalääkärimme tutkitutti vast`ìkään perusteellisesti reumapolilla todeten hänellä keliakian ja helico-bakteerin.
        Soitteli viime viikolla vatsa-refluksioireilun päättyneen, kun on ollut viikkokausia käyttämättä kotimaista viljaa. Erehtyi viime viikolla syömään pari palasta pelkästä kaurasta tehtyä leipää ja vatsakipu oikein räjähti päälle kestäen pari vuorokautta.
        Hänelläkin on reumaoireilua ollut vuosikausia (lääkkeenä Oxiklorin), tuma-vasta-aineet koholla, astma- ja nuhalääkitys päällä kaiken aikaa.

        Sanoisin näin, että takuuvarmasti kosteusvauriomirobialtistus pilaa AIKUISIÄLLÄ immuunijärjestelmän aiheuttaen yhtä sun toistakin rajoitetta elämään kuin mitä on olemassa astma-nuha-akselilla.

        Kun sinäkin olet immuunijärjestelmältäsi noinkin yliherkkä, niin sinuna harkitsisin muuttoa sisäilmaltaan kosteusvsauriomikrobivapaaseen asuntoon. Vaan kuka tietää mistä niitäkään löytää, kun tieteentekijämme eivät ole niitä tilastoineet.

        Kaikkea hyvää sinulle kuin myös perheellesi.

    • tunnistin itseni
      • ap.

        Tuo olikin mielenkiintoinen artikkeli.

        Hassua, että eilen tilasin netin kautta juuri tuota karnosiinia ja B-vitamiinit oli seuraavana listalla.

      • samma här

        luin myös linkin ja nyt kun D,A,C,Beet ja Epat on lisäravinteinani, taidan minäkin hakea vielä karnosiinia. Sillä näyttäisi olevan laajakin vaikutusalue.

      • täältä lekuri

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4611
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      502
      2431
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      2001
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1869
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1576
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1505
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      11
      1161
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      101
      964
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      124
      842
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      839
    Aihe