Toinen lapsi syntyy aivan lähiaikoina ja esikoiselle sovittu hoitopaikka peruuntui..sukulaiset myös kaukana jne. Onko jollain tietoa saako esim. mll hoitajan lyhyellä varoitusajalla, kun synnytys alkaa? Tai muita ideoita?
synnytys
pian...
7661
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ota lapsi mukaan synnytykseen. Hän hyväksyy uuden tulokkaan huomattavasti helpommin kun näkee että se on sinusta lähtöisin. Lapsi menee helposti siinä sivussa kun on mielenkiintoista katsottavaa ympärillä.
lasta laitokselle mukaan. En ole kuullut että mikään sairaala suomessa sitä hyväksyy. Ei siellä ole lapsenvahteja sisaruksia varten saati kätilöillä aikaa valvoa ettei sisarus tee kolttosia ja vaaranna itseään sairaalan tiloissa joissa on aika paljon lapselle vaaran paikkoja.
Eikä varmasti ole sisarukselle mielekäs kokemus katsoa pienen syntymää ja äidin tuskia!!
voi hoitaa esikoista?
Joku naapurikin ehkä haluaisi auttaa.
Kannattaa myös kysellä sosiaalitoimistosta kodinhoitajaa.
Kyllähän isä voisi hoitaa esikoista, ja hoitaakin jos ei muuta keksitä. Haluaisin vaan mielellään hänet mukaan synnytykseen..
kuitenkin tarvitsee enemmän isäänsä kuin sinä hänen isäänsä, ellei hänellä ole ketään muuta hoitajaa.
Sinun ympärilläsi on sairaalassa hoitohenkilökuntaa riittävästi.
Minun mieheni oli mukana kahdessa ensimmäisesä synnytyksessä, mutta kolmannella kerralla hän jäi kotiin hoitamaan kahta lastamme. Minusta tuntui turvalliselta synnyttää, kun tiesin, että lapset ovat kotona oman isänsä kanssa. Paljon ahdistavampaa olisi ollut, jos lapset olisivat olleet vieraiden hoteissa.
ja kysy paikallisten mll-hoitajien mahdollisuus tuollaisessa tapauksessa. Jos mummot ukit naapurit lapsen kummit tms. ei ole käytettävissä.
mutta asia todennäköisesti järjestyykin, koska synnytys käynnistetään.
Esitin äitipolilla asian ja koska omaisia ei ole lähimaillakaan, he soittivat sieltä lastenosastolle. Osasto olisi ottanut tarpeen vaatiessa taaperon hoitoon.... eli kysäisehän olisiko se teillä mahdollista. Myös meillä mies tulee synnytykseen.