Olen kauhean ujo nuori nainen.Punastun kauheen helposti,jos saan huomiota tai joudun keskipisteeksi.Olen ollut kauan työttömänä,enkä ole opiskellut itselleni koulutusta,koska jännitän muita ihmisiä.Haluaisin työpaikan tai mennä iltalukioon,mutta en voi ujostelen niin kauheesti..tää on kamalaa:(
Shy
girl
3484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sun pitää voittaa pelkos ja mennä vaan iltalukioon tai hakee jonhonkin töihin
Minäkin olen ujo nuori nainen, ikää on kertynyt 25 vuotta. Minullekin ujous on" ongelma", tosin ei enää onneksi yhtä paljon kuin aikaisemmin.
Mutta sosiaalisten tilanteiden pelosta olen aina kärsinyt ja niistä kärsin edelleen. Jännitän kovasti vieraita ihmisiä ja inhoan joutumista huomion keskipisteeksi. Ja tilannettani ei yhtään helpota se, että vielä kuulen huonosti. Joten noloilta tilanteilta ja väärinkäsityksiltä en ole välttynyt.
Sanoisinpa että suurin saavutus, minkä olen tähän mennessä tehnyt ujouttani uhmaten, on lukion suorittaminen. Kävin iltalukion loppuun muutama vuosi sitten. Se ei ollut helppoa, mutta oli vaivansa väärti. Kannatti se kyllä suorittaa. Nykyään olen töissä, en tosin ehkä unelmieni työssä, mutta tarkoitus olisi kyllä hankkia se ammattikin. Ehkä se jonain päivänä toteutuu. Olisi vain uskallettava mennä taas koulun penkille,ihmisten joukkoon, vaikka se yhä vaikealta tuntuukin.
Sanon sinulle, että älä missään tapauksessa lannistu ja anna periksi. Sinullakin on varmasti haaveita ja unelmia, jotka haluisit toteuttaa, mutta et pysty ujoutesi takia. Saman kokeneena voin sanoa, että se ei ole ylitse pääsemättömän vaikeaa, kun vain yrität unohtaa ujoutesi ja keskittyä tavoitteesi pääsemistä. Se vaatii sitkeyttä, mutta pystyt varmasti siihen kun minäkin pystyin. Kyllä se siitä. Tsemppiä!
lues tuota osastoa pelot ja jännitys, löydät paljon hyvää