Kaskeala: "Yläikäraja alas"

Asdertson (42v.)

Puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala ehdottaa asevelvollisuuden yläikärajan laskemista reservimme pienentämiseksi. Kaskeala olisi valmis pudottamaan yläikärajaa 20 vuotta, jolloin se olisi muiden Pohjoismaiden tasolla.

Ruotsissa asevelvollisuus kestää 38-vuotiaaksi, Norjassa 40-vuotiaaksi.

Suomessa asevelvollisia ovat lain mukaan 18-60-vuotiaat (miehet).

10

1632

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -minä-

      Kannatan Kaskealan ehdotusta.

    • ja valetta

      "ruotsissa asevelvollisuus kestää 38-vuotiaaksi"
      Vastahan Ruotsi ilmoitti siirtyvänsä palkka-armeijaan. Norja kuuluu NATO:oon, eikä silläkään ole suomenkaltaista kaikkia miehiä koskevaa pakkoarmeijaa.

      Onkohan ukko tullut itse vanhaksi, vai onko tilanne niin kiusallinen, että on valehdeltava.

      • Asdertson

        Kaskealan näkemys Ruotsin osalta vaatinee päivittämistä, mutta näin hän sanoi kuitenkin:

        "Sijoitettuun reserviin kuulumisen vaihe tulee väistämättä lyhenemään joukkojen vähentämisen myötä. Vanhimmat ikäluokat voitaisiin hyvin vapauttaa nykyistä varhemmin asevelvollisuudesta. Asevelvollisuusajaksi riittäisi mielestäni 20 vuotta."

        "Senkin jälkeen tulisi tietysti olla mahdollista ja jopa kannustettavaa sitoutua vapaaehtoisesti reservin tehtäviin."


        Muuten puheessaan Kaskeala näytti aika paljon laittavan painoa maakuntajoukkoihin.


    • 51v-nostomies

      On siinä meillä puolustusvoimain komentaja, joka oma-aloitteisesti haluaa pienentää sotilaittensa määrää. Hänen kuuluisi pyrkiä lisäämään maavoimiemme miesvahvuutta. Mies kun vielä haluaa panostaa maakuntajoukkojen varaan. Niiden varustukseenhan riittää hyvin pitkälle pelkkä rynnäkkökivääri, joten mitään syytä reservin pienentämiseen ei ole, päin vastoin. Vielä oman armeija-aikani (1980) aikoina "Varusmiehen käsikirjassa" puhuttiin 700000 miehen armeijastamme. Vanha sääntöhän sanoo, että kansa kuin kansa ottaa tosipaikan tullen 15% väestöstään. Jos 3,5 miljoonan Suomi otti sota-aikana puolen miljoonan vahvuuden, pitäisi nykyään pyrkiä n. 750000-800000 mieheen. Nämähän olisivat sitten pääosin maakuntajoukkoja, joiden varustaminen on vielä erittäin edullista (rynnäkkökivääri). Näin ollen Kaskealan ja muiden diletanttien perustelut joukkojen vähentämiseksí sotamateriaalin kovan hinnan vuoksi sortuvat kuin korttitalo. Suomessa tarvitaan hyvin ja monipuolisesti varusteltu n. 250-350000 miehen valiojoukot ja sen lisäksi n. 300-400000 miehen vaatimattomammin varustetut maakuntajoukot. Jokohan tuli riittävän toiston avulla ymmärretyksi.

      Puhtaasti fyysisistä syistä voidaan ajatella, että tavallisten rivimiesten yläikäraja asetettaisiin 50 vuoteen. Siinä iässä vielä voi toimia hyvin erilaisissa maakuntajoukkojen tehtävissä.

      Johan on kumma, ettei puolustusvoimien johto ymmärrä käyttää tätä kaikkein helpointa ja halvinta tapaa tiedottaa maailmalle Suomen pelotteesta: suurista maavoimista. Silloin kun Suomen armeijan vakiovahvuus ilmoitettiin vielä 450000 mieheksi, aiheutti tämä mm. Yhdysvalloissa kommentteja, että Suomi ei muuta pelotetta tarvikaan, jos meillä kerran näin suuri armeija on olemassa.

      Mikäli Kaskeala vieläkin väittää, ettei rahaa löydy enemmälle kuin 250000 miehelle, lupaan järjestää henkilökohtaisesti kansalaiskeräyksen, jonka tuotolla tilataan joukoilemme tuliteriä rynnäkkökivääreitä.

      • Reino E Rankki

        Rynkkyjä kyllä riittää, mutta ei niillä pysty puhkomaan moottoroitujen jv-joukkojen panssaroituja ajoneuvoja. Siihen hommaan tartee nykyjään vitun kalliita häirintäsuojattuja ohjuksia ym hi-tech roinaa. Tekniikka on se joka nykyjään/tulevaisuudessa puolustaa maata suurien "kanuunanruoka" joukkojen sijasta.

        250000 miehen lyömiseenkin pitää asettaa vähintään 2-3 kertaa enemmän miehiä, joten sen suuruiselta vihollisarmeijalta loppuu ennenpitkää nykymaailmamassa joko ensiksi rahat tai liepuska ja tupakka.


      • kuullut sissisodasta
        Reino E Rankki kirjoitti:

        Rynkkyjä kyllä riittää, mutta ei niillä pysty puhkomaan moottoroitujen jv-joukkojen panssaroituja ajoneuvoja. Siihen hommaan tartee nykyjään vitun kalliita häirintäsuojattuja ohjuksia ym hi-tech roinaa. Tekniikka on se joka nykyjään/tulevaisuudessa puolustaa maata suurien "kanuunanruoka" joukkojen sijasta.

        250000 miehen lyömiseenkin pitää asettaa vähintään 2-3 kertaa enemmän miehiä, joten sen suuruiselta vihollisarmeijalta loppuu ennenpitkää nykymaailmamassa joko ensiksi rahat tai liepuska ja tupakka.

        jos kaiken laiset hizbollahit pitivät Israelin high tech- armeijaa tiukiolla, niin mihin pystyvätkään suomalaiset sissit? Kun joka puskasta paukkuu pystykorvat, niin siinä on vihulaisella miettimistä. Miinat possahtelle ja molotovin kokteilit lentelee ilmassa. Siinä tarvitaan miesvoimaa ja suomalaista sisua, ei niillä kalleilla vehkeillä ole niin väliä. Sissisotaan riittää pyssy ja laatikollinen vanikkaa.


      • tärkeää!
        kuullut sissisodasta kirjoitti:

        jos kaiken laiset hizbollahit pitivät Israelin high tech- armeijaa tiukiolla, niin mihin pystyvätkään suomalaiset sissit? Kun joka puskasta paukkuu pystykorvat, niin siinä on vihulaisella miettimistä. Miinat possahtelle ja molotovin kokteilit lentelee ilmassa. Siinä tarvitaan miesvoimaa ja suomalaista sisua, ei niillä kalleilla vehkeillä ole niin väliä. Sissisotaan riittää pyssy ja laatikollinen vanikkaa.

        Tämä on kyllä todellisuudessakin kuten kirjoitat: perinteisesti puolustuksemme viimeinen keino on sissisota. Nyt on kuitenkin niin, että käsittääkseni sissisota näin ajateltuna on poistettu puolustusvoimien doktriinista ehkä joskus 80-luvulla (?).

        Kysyn, että minkä vuoksi ja ennen kaikkea kenen luvalla?


    • Älytön ehdotus

    • qwwwerrr

      Mitä vitun pappeja täällä vilisttää! silmät kii nyt!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1602
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      77
      721
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      716
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    Aihe