Yes viikko

Voi että olen ylpeä itsestäni. Ensimmäinen viikko raittiutta täyttyi. Olen pienistä asioista iloinen, kuten siitä että maha toimii normaalisti. Nyt tästä vaan keräämään uusia raittiita viikkoja. Ihana olo kun ei ole ollut krapulamaista pahanolon tunnetta joka minua vaivasi pitkään. Yökkäilin jatkuvasti, nyt sitä ei ole ollut. Torstai ja perjantai lomapäiviä, jotka aikaisemmin olen käyttänyt tissutteluun. Nyt meinaan lenkkeillä ja ulkoilla.
10570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Siitä se lähtee, päivä kerrallaan kirkkain aistein ja -mielin eteenpäin. Ulkoilu tekee hyvää mielelle ja kropalle, varsinkin kun voi ja kehtaa liikkua ihmisten ilmoilla pelkäämättä, että kaikki tuijottavat.. :)

Äänestä

sinulle päivä kerrallaan. Olethan kertonut terapeutillesi alkoholiongelmastasi ja vertaistuestasi.

Äänestä

Aiemmin kerroit juopotelleesi salassa. Keneltä joit salaa, perheeltä vai työkavereilta ja jäitkö koskaan kiinni?

Äänestä
  • Join kaikilta salaa, perheeltä, ystäviltä, työkavereilta. Ja jäin kiinni useinkin. Töissä alkoi poissaoloja tulla, joihin kiinnitettiin huomiota. Lapset huomautteli juomisesta ja se ei tuntunut kivalta.

    Äänestä

oikein hienoa!

Äänestä

Joko olet käynyt päihdeklinikalla juttelemassa?

Äänestä

Ajattele miten paljon iloa jo ensimmäinen viikko raittiina on tuonut elämääsi. Sinulla on nyt vain voitettavaa - jokainen raitis päivä vie sinua kohti parempaa. Pidä siitä kiinni!

Äänestä
  • On tosiaan tuonut paljon iloa. Kyllä tällä menolla jatketaan. En ikinä antaisi itselleni anteeksi, jos nyt retkahtaisin. Antabus edelleen menee, joten retkahtaminen on mahdotonta.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    On tosiaan tuonut paljon iloa. Kyllä tällä menolla jatketaan. En ikinä antaisi itselleni anteeksi, jos nyt retkahtaisin. Antabus edelleen menee, joten retkahtaminen on mahdotonta.

    Tulisin virtuaalikaveriksesi, tsempataan toisiamme yhdessä! Vastasit minulle siihen sydämentykytys-kysymykseeni. Minua vaan tyrkytetään "nimettömäksi" - en tiedä, miksi!

    Voisimme päivittäin tukea toisiamme - koska minäkin olen ihan raitistumisen alussa, tuki olisi tärkeää...Olen huolissani ja häpeissäni, jos vielä jatkan.

    Sopisiko sinulle?
    Minä voisin aloittaa vastaukseni sanalla: TUKIAINEN. Koska nimimerkkini tuntuu olevan "nimetön"...

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Totta kai alan virtuaaliystäväksesi. Tukea minäkin tarvitsen ja sitä kohtalotoveri toisi kun samassa veneessä ollaan. Minun sähköpostiosoite on [email protected]. Kirjoita sinne:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lissu kirjoitti:

Voi että olen ylpeä itsestäni. Ensimmäinen viikko raittiutta täyttyi. Olen pienistä asioista iloinen, kuten siitä että maha toimii normaalisti. Nyt tästä vaan keräämään uusia raittiita viikkoja. Ihana olo kun ei ole ollut krapulamaista pahanolon tunnetta joka minua vaivasi pitkään. Yökkäilin jatkuvasti, nyt sitä ei ole ollut. Torstai ja perjantai lomapäiviä, jotka aikaisemmin olen käyttänyt tissutteluun. Nyt meinaan lenkkeillä ja ulkoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu