Ihminen on luonut kristinuskon jumalan itse. Raamattu on tarina pelastuksesta; ihminen ei vain kuole pois, vaan pääsee jatkamaan elämäänsä kuoleman jälkeen jossakin muualla ja jossakin muodossa.
Jumalalle ja pelastukselle on valtavan suuri tilaus, koska ihminen ei kestä ajatusta kaiken loppumisesta kohdallaan. Millä silloin olisi enää mitään merkitystä?
Pelastus on tämän jutun avainsana. Elämän jatkuminen on juuri pelastumista.
Vaikka en itse tarvitse jumalaa, asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Tieto kaiken loppumisesta ja väistämättömän kuoleman lähestymisestä - oman elämän rajallisuudesta - synnyttää valtavan suuren eksistentiaalisen surun. On helppo sanoa, että jokaisen on kuoltava ja että kuolema kuuluu elämään, mutta jos yhtään syvällisemmin uskaltaa asiaa miettiä, löytää sisältään tuon suuren tuskan ja huomaa surevansa elämänsä rajallisuutta. Tämä suru on syy siihen, että ihminen etsii sen vastavoimaa, iloa.
Ilo puolestaan saavutetaan pelastuksen kautta. Tästä syystä jumala, usko ja pyhät kirjoitukset ovat niin tärkeitä.
Kyse ei ole todesta tai epätodesta. Ei siitä, onko jumala olemassa vai ei. Kyse on paljon suuremmasta: ihminen, tietoisena omasta rajallisuudestaan on viskattu tänne maailmankaikkeuden kannalta täysin merkityksettömälle pallolle selviytymään hengissä mahdollisimman pitkään.
Uskovaisten provosointi loukkaa suurta määrää ihmisiä. Toisille ihmisille naureskelu, heidän pilkkaamisensa uskon takia on mautonta.
Se että meidät on tänne merkityksettömyyteen heitetty tietoisena oman elämämme päättymisestä, on niin valtava asia, että jos joku siihen helpotuksen löytää, minä onnittelen häntä. Olipa helpotuksen lähde sitten jumala, uskonto, kirkko tai vaikkapa tyhjiin puristettu hammastahnatuubi. Pilkkaaja, uskossa on kyse kaikkein syvimmästä surusta, joita ihmiset yrittävät parhaansa mukaan lääkitä omilla tavoillaan. Ethän potki maassa makaavaa enempää?
vastadius
Jumalalle ja pelastukselle on valtavan suuri tilaus, koska ihminen ei kestä ajatusta kaiken loppumisesta kohdallaan. Millä silloin olisi enää mitään merkitystä?
Pelastus on tämän jutun avainsana. Elämän jatkuminen on juuri pelastumista.
Vaikka en itse tarvitse jumalaa, asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Tieto kaiken loppumisesta ja väistämättömän kuoleman lähestymisestä - oman elämän rajallisuudesta - synnyttää valtavan suuren eksistentiaalisen surun. On helppo sanoa, että jokaisen on kuoltava ja että kuolema kuuluu elämään, mutta jos yhtään syvällisemmin uskaltaa asiaa miettiä, löytää sisältään tuon suuren tuskan ja huomaa surevansa elämänsä rajallisuutta. Tämä suru on syy siihen, että ihminen etsii sen vastavoimaa, iloa.
Ilo puolestaan saavutetaan pelastuksen kautta. Tästä syystä jumala, usko ja pyhät kirjoitukset ovat niin tärkeitä.
Kyse ei ole todesta tai epätodesta. Ei siitä, onko jumala olemassa vai ei. Kyse on paljon suuremmasta: ihminen, tietoisena omasta rajallisuudestaan on viskattu tänne maailmankaikkeuden kannalta täysin merkityksettömälle pallolle selviytymään hengissä mahdollisimman pitkään.
Uskovaisten provosointi loukkaa suurta määrää ihmisiä. Toisille ihmisille naureskelu, heidän pilkkaamisensa uskon takia on mautonta.
Se että meidät on tänne merkityksettömyyteen heitetty tietoisena oman elämämme päättymisestä, on niin valtava asia, että jos joku siihen helpotuksen löytää, minä onnittelen häntä. Olipa helpotuksen lähde sitten jumala, uskonto, kirkko tai vaikkapa tyhjiin puristettu hammastahnatuubi. Pilkkaaja, uskossa on kyse kaikkein syvimmästä surusta, joita ihmiset yrittävät parhaansa mukaan lääkitä omilla tavoillaan. Ethän potki maassa makaavaa enempää?
vastadius
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvin kiteytetty syvällisiä ajatuksia!
Uskonnon kannalta katsottuna voisi ajatella tai juttu toimii niinkin päin että juuri tämä suru on Jumalan väline saada ihmiset kääntymään puoleensa joten argumenttina se toimisi näinkin päin. Oikeastaanhan tämä juuri onkin raamatun oppi että lain tehtävänä on ilmoittaa ihmiselle syyllisyys ja sema rikkoneena Jumalaa vastaan sekä lain kautta julistettu tuomio: "sinä päivänä jona siitä puusta syöt, sinun pitää kuolemalla kuoleman..."
Jos ajatellan siltä kantilta minkä itse toit esiin, niin oikeastaan monessa pitkälle viedyssä uskonnollisuudessa tyydyttyy tuo tarve jonka esitit mutta samalla uskonto monesti on hirveän elämänkielteistä. Siihen jopa kuuluu elementtejä joiden mukaan "tätä elämää" on halveksittava ja odotettava seuraavaa. Tosi uskovainen toivoo tämän elämän loppuvan ja uuden elämän alkavan mikä on aika nurinkurista toisaalta. Mitä jos tämä elämä onkin ainoa ja kaikesta on luovuttu vain odottaen seuraavaa?
tai toinen kysymys: Entä jos Jumala onkin olemassa ja on tarkoittanut tämänkin elämän elettäväksi täysillä nauttien mutta uskonto on käsittänyt väärin ja elää itsekeksityissä kieltäymyksissä luopuen tästä elämästä ja sen mahdollisuuksista?
Joka tapauksessa voidaan sanoa että tämä elämä jota nyt elämme, on ainutlaatuinen eikä se koskaan enää palaa. Jokainen päivä on ainut ja vaipuu unohduksiin ajan virtaan. Tietoisuus elämän päättymisestä aiheuttaa todella syvän surun mutta enpä haluaisi tyydyttää tuota surua väärillä lääkkeillä joita monikin uskonsuunta tarjoaa. Itse pohdin suhdettani uskontoon.
Elämän laita. Kuolema on väistämätön ja sen jälkeen kuollut on kuollut, eikä koskaan palaa. Hänen elämänsä jatkuu ainoastaan muiden ihmisten muistoissa. Niin kauan kuin häntä muistellaan tavalla tai toisella, hän "elää". Mutta kun hänen muistonsa unohtuu ihmisten mielistä, hän on lopullisesti kuollut.
Jos olet ihan rehellinen, myöskään sinä et TIEDÄ tätä asiaa varmuudella sen paremmin kuin uskovaisetkaan.
Siitä voidaan kyllä keskustella millä todennäköisyydellä taikka millä perusteilla voidaan olettaa elämän jatkuvan kuoleman jälkeen? Tieteen mukaan näyttää siltä ettei sitä ole. Täytyy kuitenkin muistaa että uskomisenasioissa on aina kyse yliluonnollisesta joten he eivät väitäkään kaikkea tätä tieteen valossa mahdolliseksi. Minusta näistä on aika tarpeetonta sanoa mitään kovin varmaa.
Jos tarkoitetaan vl-vastaisuutta. Täällä kirjoittavat vain peräävät omaa oikeuttaan taivastenvaltakuntaan, siihen jonka vl-uskovaiset ihmiset ovat omineet vain itselleen.