Onko tämä nyt sitten seurustelua??

annat sen olla
ja teet itsellesi tärkeitä juttuja
kyllä hän sitten yhteyttä ottaa kun kaipaus iskee

Moikka!
Pakko vastailla, kun kuulostaa NIIN tutulta...
Mulla tilanne vain sellainen, että olen kaukosuhteessa, jossa mies on toisella puolen maapalloa ja itse Suomessa ja yhteydenpitovälineenä ainoastaan netti!

Mutta tunnistan ihan noi samat fiilikset itsestäni, varsinkin suhteen alussa (Alussa olemme vieläkin), että hermoilin aivan samaa... eli yhteydenpidon vähyyttä ja sitä että tuntui että mä olin ainoastaan se ketä se stressasi ja kuka aina otti yhteyttä.... Toin toiveitani esille useaan otteeseen, mutta mitään muutosta ei oikein tapahtunut. Sitten mä sain tarpeekseni juuri syystä että en kokenut olevani suhteessa lainkaan.... ja erosimme mun aloitteesta.

Palasimme kuitenkin yhteen ja nyt musta tuntuu, että mies myös ottaa suhteen vakavammin ja mun toiveet huomioon paremmin! Vaikka vieläkin välillä koen turhautumista siitä, että toiselle riittää vähempi, mulle ei... mutta se että hän yrittää, ni merkitsee paljon! Ja se on myös helpottanut, että lähes aina on tiedossa seuraava juttelukerta eli ei tarvitse arvuutella milloin taas voimme jutella! Meillä rajoittaa tietenkin -7h aikaerokin paljon... mutta tällä hetkellä olen melko tyytyväinen suhteen toimivuuteen. Ja yritä sä myös hillitä itseäsi ettet ahdista toista nurkkaan ainaisella "vaatimisella", koska siihen se saattaa helposti johtaa... Jos haluat vaihtaa ajatuksia, niin laita s-postiosoitetta, joskus sekin helpottaa kun voi jollekin purkaa! :)

Jaksamisia & Tsemppiä!

teet tollasella miehellä, jos jo nimmarisikin on, että kyllästynyt nainen. Unoha koko heppu ja ala elää omaa elämääsi. Kyllä taatusti tulee sellainenkin mies, joka ottaa yhteyksiä sinuun, eikä tartte olla kyllästynyt.

mies asuu toisella paikkakunnalla ja näemme kerran viikossa välillä kerran kuukaudessa.
Emme enää seurustele, seurustelun alussa pidimme paljon puhelimitse yhteyttä ja mesessä, sitten jossain vaiheessa miehen mielestä alkoi olee turhaa soitella niin usein ja vähän kyllästyi, minä turhauduin kun ei lopulta enää vastannut edes kaikkiin viesteihin, lopulta jättikin minut, mutta halusi edelleen olla hyvä ystäväni, mie uhkasin aina pistää kokonaa välit poikki, ja nyt pitkä totutellu ajatuksee et ollaa vaa ystävii, en vielkää tiiä mitä se miust haluaa, enkä ole pystynyt millään olla ottamatta yhteyttä niin että olisin odottanut hännen yhteyden ottoansa. Meidän juttumme kun on jotain seurustelun ja hyvän ystävyyden väliltä...

mies tulee takaisin suomeen parin kuukauden päästä enkä millään jaksaisi odottaa, koska vasta sitten kun arki tulee mukaan saa nähdä tuleeko suhde ollenkaan toimimaan. Hermot on kyllä mennyt kerran totaalisesti kun mies ei otellut niin paljon yhteyttä eikä välillä vastannut viesteihini, mutta pienen parin päivän eron jälkeen oltiin taas yhdessä sitä mieltä et kyl tän kestää..miehelle riittää vähempikin yhteydenotto ja hyväksyn sen nyt koska luotan häneen täysillä.

nyt olen siis oppinut totuttelemaan siihen, ettei mies ole samanlainen yhteydenpitäjä ja toiseen kiinnitarrautuja kuin minä ja olen hankkinut muutakin aktiviteettia kuin hänen viestien odottelu. Kun tarkemmin miettii se on vain se koukkuun jääminen näiden viestien kirjoittamiseen ja odotteluun, joka on kuin mikä muu tahansa addiktio joka helpottaa kun lopettaa sen tekemisen. Miehiä kyllä riittäisi nurkan takana treffeille mutta tämä suhde tulee vaivaamaan ellei katso loppuun saakka minne tämä johtaa.

Ei kaikki ole kultaa mikä kimaltaa,anna paskan olla kun sitä karhoo se haisee anna olla omassa hajussa .Jos kaipaa ottaapahan yhteyttä.

Minulla on tismalleen samanlainen suhde..asun itse toisella paikkakunnalla jonka lisäksi opiskelen sen päälle vielä viikot aina toisella paikkakunalla...se on nyt kestänyt suhteemme noin 5.kk ja alussa tapasimme jopa 4 kertaa viikossa ja oli ihanaa ja mukavaa.mutta sitten mieheltä hajosi auto..jonka myöträ tapaamiset loppuivat kokonaan..viimeksi näimme toisemme 6 viikoa sitten..se ei soita,ei viestittele ei mitään, olettaa että jään nyt sitten idioottina vain rypemään tuollaisessa suhteessa.todella yli minun ymmärryksen..ja kun ja jos jälleen tapaamme on miehen ensinmäiset sanat varmaankin;anteeksi ja olen pahoillani.korvaan tämän jotenkin..luoja! en ymmärrä ollenkaan..kun vielä nimen omaan sanoin että pitää minuun ja minä häneen tiukasti yheyttä..ja kun hän tiesi että tästä tulee se kaukosuhde kunnes pääsen ammattikoulusta ja saan asunnon hänen lähelleen jonnekkin samallle paikkakunnalle

Jeps, kun luin tuon sun viestin niin löysin siitä itseni heti :). Olin suhteessa muutama vuosi sitten yhden komistuksen kanssa joka asui eri paikkakunnalla kuin minä.

Yhteyttä pidettiin joka päivä aamuin illoin ja joskus keskellä päivää vaikka oltiin molemmat kouluissa/töissä ja sillee. No, sitten tämä kiivas yhteydenpito yht äkkiä vaan lopahti eli just tämän herran myötä. Tietysti aloin kuvittelee heti kaikenlaista ja ihmettelin, että no mikäs nyt tuli. Olin sit se joka soitteli ja pisteli tekstareita ja mailejakin yötä päivää.

Sitten yllätykseksi herra päättikin laittaa tekstarin ja pahoitteli, että Sori Sori, mut on tässä ollut kaiken näköstä kiirettä ja Blaa, Blaa, Blaa. Itse olin jo siinä vaiheessa niin raivoissani ja turhautunut, että päätin pistää pisteen koko ns. "Suhteelle" kun ei siitä olis mitään sen pysyvämpää tullut, sen tiesi jo niistä herran selityksistä :(.

Se suhde ei vaan meillä onnistunut, mut en hylkää silti ajatusta kaukosuhteille sillä voihan se onnistuakin Sen Oikean ihmisen kanssa jos jostain muualta sellaisen löytää :)!!

Hei!

Kuinka usein toivoisit, että mies olisi sinuun yhteydessä. Pitässä juoksussa päivittäin useaan kertaan tapahtuva yhteydenpito kuulostaa aika paljolta. Itse elän kaukosuhteessa, jossa nähdään pääsääntöisesti joka viikonloppu ja joskus vietän viikolla pitempiä ajanjaksoja miehen luona. Me emme ole yhteydessä joka päivä, ei aina joka toinenkaan. Mutta, kun puhumme puhelimsessa, saatamme puhua tunnin kerrallaan. Minulla ei riitäisi asiaa hänelle monta kertaa päivän aikana.

Kyse on varmaan siitä, kuinka hyvin sietää erillään oloon liittyvä ahdistusta ja epävarmuuden tunteita. Jos suhde kehittyy sellaiseksi, että siinä voi aidosti kokea olevansa rakastettu ja että yhteinen tulevaisuus on molempien tavoitteena, ei yhteydenpitoa ehkä tarvitse todisteeksi toisen tunteita useita kertoja päivässä? Tai no, kaikki suhteethan ovat tietysti erilaisia.

Kun suhteemme oli alkuvaiheessa, koin itseni hyvin epävarmaksi, kun mies saattoi olla useita päiviä ottamatta yhteyttä. Sitten tajusin, että kyse ei tod. ole siitä etteikö toinen tykkäisi vaan siitä, ettei hän ole tottunut niin tiiviiseen puhelin kontaktiin. Sitten ei enää ahdistanut. Mutta vaikeaa se oli. Pakotin itseni kuitenkin siihen, ettei se aina ollut minä, joka soitteli perään. Liilallinen yhteydenpito voi ärsyttää, jos toinen tarvitsee enemmmän etäisyyttä ja toisaalta voi myös opettaa toisen siihen, että suhteessa on se yksi aktiivinen joka huolehtii yhteydenpidosta.

Toivottavasti tilanteeseen löytyy molempia tyydyttävä ratkaisu. Mukavia kesäpäiviä sinulle!

Ehkä sua jänskättää aavistus,että toinen nainen olisi lääpällään mieheesi.Mene ja tiedä,miten "vakavaraiselta ja turvalliselta nallekarhulta" parisuhteessa elävä mies vaikuttaa.Samalla kilpaileva tilanne haastaa kutkuttelevasti tietynsorttista luonnetyyppiä.
Hyppäys ceissistä suhteeseenhan on,että yömyssystä kaurapuuroon.Jos ei halua joka ilta kutsua guacamolelle.

Seurusteltu on yli vuosi, välimatka on alle sata kilometriä. Niin kauan menee hyvin kunnes mä alan ahdistua ja ahdistella kysymyksillä oikeesti tykkäämisestä tai voisiko ko henkilö mahdollisesti ottaa välillä itsekin yhteyttä.

Meilläkin sujuu minun lapsettomina viikkoina hyvin, vietän siis ne viikot hänen luonaan. Käyn hänen luotaan töissä jne. mutta sitten kun tulee lapsellinen viikko, ei miestä kuulu eikä näy..? Missä vika... en minä osaa olla vain joka toinen viikko olemassa. Miten se onnistuisikaan kun haluaisi olla joka päivä toisen kanssa ja sanottakoon nyt että ei olla enää mitään teinejä vaan aikuisia ihmisiä(vaikka ei aina siltä tunnukkaan). Eilen sitten päätin lauantaisen vuodatuksen jälkeen etten soita lähetä viestiä, katsotaan nyt kuinka monta tuntia se onnistuu ;) ja ennen kaikkea että koska seuraava yhteydenotto tulee?

En halua olla mikään jurputtava eukko ja pilata tätä sillä. Mutta kun on tottunut sanomaan aika suoraan asiat niin minkäs teet...

Ehkä tämän ahdistuksen, mustasukkaisuuden ja muiden kamalien (ja välillä ihanienkin) fiilisten kanssa tottuu elämään.. ei kai ketään voi kahlita ( vaikka mieli tekisi ;) )

huh... tsemppiä kaikille kanssa sisarille ja veljillekin :))

mies nettideitistä?

sillä pitää olla aikaa muillekin soitella..

Tuttua myös mulle. Mieheni lähti ensimmäisen kerran reissuhommiin toiselle puolelle maapalloa nyt maaliskuun lopussa. Silloin pystyimme pitämään ihan ok:sti yhteyttä, koska silloin aikaero ei ollut niin suuri. Ja silloin tuli läheteltyä tekstiviestejäkin. Olin silloin kyllä ihan rikki. Kirjaimellisesti pää sekosi (kuten sinulla) ja kuvittelin päässäni kaikennäköistä, kuten että en ole riittävän hyvä tyttöystävä, että hän tulisi löytämään jonkun muun.

Toukokuussa mies palasi kotiin ja ihanaksi yllätykseksi sai olla kuukauden kotona. Nyt sitten viikko sitten hän taas lähti, ja tällä kertaa aikaero on -8h, joka tekee kaiken niin vaikeaksi. Emme useinkaan ole edes samaan aikaan tietokoneella ja nyt hän ei lähetä tekstiviestejäkään niin usein. Olen aivan rikki. Kuvittelen taas kaikenlaista ja vain itken ja itken. En ole viikkoon edes nukkunut kunnolla. Mä tunnen, että minussa on jotain vikaa. On kuitenkin muistettava, että hän on ulkomailla tekemässä uraa. Jyyri nyt ei silti lohduta, että hän on samassa paikassa kuin eräs tyttö, joka oli häneen ihastunut. Mä varmasti vaadin myös liikaa huomiota ja turhaudun, kun en sitä saa. Minua harmittaa, kun haluaisin tehdä tämän molemmille helpoksi, mutta minusta tuntuu, että olen ainut, joka yrittää. Toisaalta silloin, kun mieheni kirjoittaa minulle jotain, hän kirjoittaa todella ihanasti ja olemme puhuneet yhteisestä tulevaisuudestakin. En vain ymmärrä, miksi minä pelkään tätä tilannetta.

Mutta todellakin, et ole ainut, jolla pää sekoaa ja itse ainakin muutun ihan hysteeriseksi ja lähettelen tyhmiä viestejä :( Pitäisi rauhottua, käydä pihalla ja sitten vasta miettiä, mitä kirjoittaa vai kirjoittaako lainkaan. Kuitenkin tuntuu, että olen yksin ajatusteni kanssa ja yksinäisyys pelottaa. Olen kyllä valmis tähän kaukosuhteeseen, en vain tiedä, miten saisin mielelleni tasapainon, jotta en kuvittelisi tyhmiä asioita ja näin ahdistaisi itseäni.