Olen todella iloinen, että Kaustisella on musiikkijuhlat. Yleensä sukulaiseni tulevat festareiden aikaan kyläilemään sillä silloin on todellakin kaikien makuun musiikkia ja ohjelmaa tarjolla, ja ennen kaikkea tekemistä! hyvä hyvä!
Vastaukset 3
- Muualle muuttanut
Kaustisen musiikkijuhlat vetelevät viimeisiään. Kuka sitä vingutusta jaksaa enää kuulla? Pahinta on, että paikallisten riitelyt leviävät valtakunnalliseen mediaan.Ja että kansanlääkityskeskuksenkin asiat joutuvat oikeuteen! Täällä etelässä kylpylätoiminta yhdistetään musiikkijuhliin
- carambaa
Tulehan sieltä etelästä katsomaan paikan päälle, niin tiedät paremmin mistä puhutaan. Kansanlääkintäkeskus ei ole kylpylä, joten ei houkuttele vedessä lilluvia eläkeläisiä tai lapsiperheitä. Mitään muutahan tekemistä ei kylpylöissä ole. Kamalia paikkoja nuo ns. suomalaiset kylpylät. Ottaisivat mallia ulkomailta. Kansanlääkintäkeskus panostaa hieman eri asioihin. Hyvä niin. Tosin hallitus pitäisi vaihtaa. Vanhoja ukkoja kaikki. Kansantaiteenkeskus taas täynnä vanhojapiikoja ja peräkammarin poikia, kuten suurin osa paljasjalkaisista kaustislaisistakin, jotka ei ole nähnyt muuta maailmaa kuin Kaustisen meininkiä. Pitäisi vaihtaa porukkaa, jotta saisivat uutta vetovoimaa. Siis molemmat paikat. Yhdistäminen olisi ihan omituista, vaikkakin kunta valvoo jo molempia. Suosittelen paikkojen alasajoa ja kaiken uudelleen aloittamista ilman kunnan osallistumista. Tappiollista toimintaa jo pitkään kummassakin paikassa. Pääomaa tarvitaan, kellä on?
- poismuuttanut
Ihan mahtavaa, että kaustislaisillakin on edes kerran vuodessa jotain tekemistä. Muutoin kylä onkin yhä etenevän sisäsiittoisuutensa takia aivokuollutta seutua.
Itsellä suurin ilon aihe oli Kaustiselta poismuutto. Syy: tarve elää ne loput 51 viikkoa ihmisarvoista elämää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427