Odottelen vielä vastauksia kustantajilta. Odotellessa tuli mieleen tuo jaettu kustannusvastuu, eli kirjoittaja sitoutuu ostamaan tietyn määrän teoksi eikä 1. painoksesta saa palkkioita. Onko jollakulla kokemusta ko. kustannustavasta? Rinnastuuko tällä tavoin kustannettu teos esim. apurahaa haettaessa omakustanteeseen?
Jaettu kust.vastuu ?
Wiiwi
311067
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Jollakin kustantajalla tällainen kustannusmuoto näyttää kulkevan nimellä palvelukustanne.
Kaikki kustantajat kustantavat kirjasi, jos maksat riittävästi.
Nimetön kirjailija myy 5 kirjaa (kavereille, pakottamalla).
Kirjailijaksi alkaminen on helppoa, jos on rahaa. Mitäähän sillä et juuri tienaa.
Kustantajia jututamalla saat tietää, ketkä kaikki ovat kustantaneet omat teoksensa.
Juu, ja pääsee niillä liiton jäseneksikin. Niitä ei nimittäin erota kukaan kustantajien muusta tuotannosta, jollei satu tietämään sopimuksesta.
Kirjailijaliiton hakijoista omakustanteet ja nämä "puoliomakustanteet" menevät käsittelemättä roskikseen.
Pistokokeenomaisesti materiaalia toki tätäkin käydään läpi, mutta mihinkään se ei ole toistaiseksi johtanut, sillä aines on suoraan sanoen melkoisen säälittäävää.
On aika naivia kuvitella, etteikö Kirjailijaliitossa tiedettäisi millä perusteilla mikäkin kustantamo toimii. Sama koskee säätiöitä ja muita apurahan jakajia sekä ns. laatulehdistöä.
Kirjailijaliitto yrittää saada parannusta omakustannekirjailijoidenkin asemaan, mutta koska sillä alalla pätevät käytännössä villin lännen lait (lue: vain ja ainoastaan raha määrää), se ei ole helppoa. Laskun maksavat hyväuskoiset, kenties hyvätkin harrastelijakirjoittajat.
Riittävä rahamäärä tiskin, niin kirja kustannetaan. Sitä ei markkinoida eikä tuoda mitenkään julkisuuteen, mutta kustannetaan.
Kirjoitat vasten parempaa tietoa.
Vielä ei ole tullut yhtään kustantajaa vastaa, joka ei olisi rahasta valmis kustantamaan kieliopillisesti oikein kirjoitettua tekstiä, joka ei johda solvausten tai muun syyn takia oikeustoimiin.
Tunnen 100 % varmuudella tunnettujen kirjailijoiden tekemiä palvelukustannesopimuksia, koska kustannusyhtiön toimitusjohtaja ne minulle näytti. Kirjakaupassa eroa muihin teoksiin ei huomaa yhtään mistään.
Kirjailijaliiton jäsenyys on vain yksi markkinoillepääsyn esteistä. On niitä toki muitakin. Käytännössä aloittavan tekstinvääntäjän persuksen meriveden kesto punnitaan monella tavalla.
Halvimmillaan nimekkään kustantajan saa kustantamaan kirjansa kuin kirjansa 7.000 eurolla. Siihen sisältyy sekä kielenhuolto, painatus että jonkin tasoinen markkinointi. teetät projektin kolme kertaa hintaan min. 21.000 euroa ja olet suurella todennäköisyydellä liiton jäsen. (Käytännössä hinta voi tosin olla tuollaista 50.000 tasoa, tai saatat jopa tienata, mikäli osut bestselleristiksi)
Jos pidät ite pääsi kiinni, niin kukaan ulkopuolinen ei tule tietämään rahoituskuviosta.
tällaisesta tapauksesta.
tuollaisiin riistosopimuksiin!
Tällaisten kustantajien talleissa julkaistuja teoksia ei oteta huomioon kilpailuissa, apurahoja myönnettäessä tai jos esim. yrität päästä Kirjailijaliittoon.
Ottaako tuollaisen kustannussopimuksen vastaan. Kustantajan tehtävänä on kustantaa, siinä se roolijako menee. Kirjailija kirjoittaa ja kustantaja markkinoi & tiedottaa & kustantaa. Muuten ehkä kannattaisi kustantaa koko homma itse.
Olen muuten miettinyt miksi omakustantajat haluavat Kirjailijaliiton jäseniksi, eikö heidän kannattaisi perustaa oma liittonsa.
Ja juuri samaa mieltö apurahoista: maine menee jos alkaa tähän palvelukustantamoleikkiin, mutta mikäli ei ole väliä, miten kirjallinen kenttä ottaa sinut vastaan, ehkä sillä ei ole väliä.
Vähän tämän tapaista pelkäsinkin.
Mediapinta -turhamaisuuskustantamo, entinen Pilotti, jolla on kaikenlaista sotkua näissä sopimusasioissa ja ehkä hieman turhankin huono sekä maine kulttuuritoimituksissa että Kirjailijaliitossa ja apurahalautakunnissa?
kaikkien tavoitteena ei ole Kirjailijaliitto ja apurahaosingoille pääseminen.
En aina käsitä täällä näitä pähkäilyjä mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä.
Eikö se ole pääasia että tekee aina kuitenkin edes jotakin ilman mieletöntä laskelmointia etukäteen.
Olisiko se nyt niin kauheata, jos ensin omakustantaa vaikkapa runokirjansa ja sitten vielä novellikirjansa ja vaikkapa romaaninsakin?
Yht´äkkiä saattaakin tapahtua niin, että joku niistä kirjasista alkaakin puskea itseään esiin puskan kautta ja on loppujenlopuksi niin kelpoisaa keskiluokan luettavaa, että kustantamotkin heräävät ja pistävät laskelmoivat rattaansa pyörimään.
Sellaista saattaa hyvinkin tapahtua.
Luin sanomalehdestä Tuomas Nevanlinnan kolumnin, jossa totesi jotenkin niin että ulkomailla nyt asuessaan on tullut siihen tulokseen että kaipaakin salmiakkia ja ruisleipää ja miten on vaikeaa siellä selittää kenellekään kuinka hänenkin suomalaisuus on spedeä.
¤
oh! älykkö
voi mikkihiiret sentään
vähällä olin lentää
siis kaikki ovatkin
pohjimmiltaan
ihan rasvaisia
taviksia
kun kuvittelin
jotenkin aiemmin
että älyköt
ei nauti
tästä
elämästä
¤
Niin sitä vaan nyt lähdin tässä kirjoittamaan, että:
Jos kirjoittaja sitten kehkeytyy kirjailijaksi jossain elämänsä vaiheessa niin nauraako kansa hirnahdellen, että ”hehehee, sekin kirjoitti aloittaessaan niitä lemmekkäitä runoja ja itse kustanteli ensimmäistä novellikokoelmaansa”.
?
Kyllä mielestäni on niin, että jokainen elämänsä varrella tekee sitä sun tätä
ja on kuka kukin täällä Suomessa ihan spedenä vaan.
Reilu meininki ja mistä niitä senttejä...
Tämäkin asia on sidoksissa siihen, mitä vakavasti on haluamassa itselleen taiteilijan ammattia vai onko kysymys harrastamisesta?
En tiedä onko siinä päätöksessä kysymys laskelmoinnista, vain ammatin ymmärtämisestä. Onhan taidemmatissa oma mainekiintiössä, toiset siihen kiinnittävät enemmän huomiota ja toiset vähemmän. Mutta monilla on hyvin vakavan harras suhtautuminen ammattiinsa, esim. tuli mieleen Asko Sahlberg, Tuomas Kyrö, Matti Mäkelä, Anja Snellman, Sofi Oksanen, Anna-Leena Härkönen, Panu Tuomi, Kari Aronpuro, Kirsi Kunnas, Mirka Rekola, jotka kuuluvat tasaisesti julkaisevien, jo kanonisoitujen kirjailijoiden joukkoon. Samalla tavalla unelmoivat varmasti toimivat samalla tavalla. En tiedä olisiko Matti Mäkelän kirjailijakuvalle hyväksi lemmekkäät runot.
Mutta olet oikeassa, moni ottaa asiat ehkä liiankin vakavasti, mutta se lienee tyypillistä ajallemme ja koulutuksellemme.
Ja harvemmin kustantaja kiinnostuu omakustanneteksteistä niin, että haluaisi niitä uudelleen julkaista.
Suomessa omakustannemaailmaa ei oteta kovinkaan vakavasti kirjallisuusinstituution näkökulmasta ja kuka mielii ammattikirjailijaksi ei varmasti ole erityisen kiinnostunut muista vaihtoehdoista kuin luotettava ja kaupallinen kustannuskanava.
"kuka mielii ammattikirjailijaksi ei varmasti ole erityisen kiinnostunut muista vaihtoehdoista kuin luotettava ja kaupallinen kustannuskanava."
Tuo taas on elämälle vierasta puutaheinää.
Omakustanne on kyseessä silloin, kun kirjailija vastaa itse paino- ja markkinointikuluista KOKONAAN. Tätä taas kustantajat kiertävät jättämällä katteen pois. Se ei ole omakustanne, jos kustantaja osallistuu projektiin katteelaan!
Huippukirjailija voi kustantaa myös itse. Mitä muutakaan Kaari Utrion toiminta on kuin sofistikoitua omakustantamista? Se ei tee Utriosta huonoa kirjailijaa, vaan paremminkin täysin päinvastoin.
Oho!
Ällistyttävän hyvää tekstiä,
mielenkiintoista...
nyt
jään odottelemaan,
että kirjailija Matti Mäkelä
tuikkaa tähän ketjuun vielä
jonkun lemmekkään runonsa...
mikä pointti on kustannusmallissa, jossa kirjailijan on otettava taloudellista vastuuta kustannuspuolen työstä. Kustantajan pitäisi maksaa kustannus, kirjailijan tuottaa tekstiä, josta saa ennakkopalkinnon ja royaltit. Muu on outoa. Minusta.
Kaiketi myös kustantajiin ja kirjailijoihin sekä kääntäjiin. Kirjailijan on äkkiä muututtava joko kustantajalle tärkeäksi tai sitten otettava itse vastuu kustantamisesta. Surkeaa. Kaikki ammattimaisuus kustannusalalla muuttuukin pahimmassa tapauksessa harrasteluksi...
järkeväksi vain silloin, kun on vakiintunut nimi kuten Liza Marklund ja Henning Mankell tai meidän oloissamme Kaari Utrio. Mutta mitä mieltä on tuntemattoman ihmisen heittäytyä edes osa-omakustantamiseen maineen menettämisen pelossa? Kuka kirjallisuuspalkintolautakunta on kiinnostunut vanity press -tuotteista ja kuinka moni sellainen saa apurahaa tai nauttii suuren lukijakunnan ostosta & arvostuksesta. Minua itseäni toki kiinnostaisi vain se, että työ otetaan vakavasti myös kriitikoiden puolella. Miten usein näette tärkeimmissä päivälehdissä omakustanteiden kirjoittajien tai palvelukustanteiden kritiikkejä. Myös yliopiston tutkimus tyrmää tämän osaston kokonaan. Ehkä tilanne on toinen 30 vuoden kuluttua, mutta näinä laman aikoina... en suosittelisi aloittelijalle tätä kanavaa.
Tanssissa on taideosastonsa, harrastajansa ja oppilaansa. Sama juttu on kuvataiteessa ja musiikissa. Teatterissa on selkeä jako ammattiteatterin ja harrastajateatterin välillä. Pitäisikö omakustannekirjalisuus, on se sitten palvelukustannettu tai omakustannettu, olla selkeästi harrastajataiteen parissa?
Musiikissa, tanssissa, teatterissa ja kuvataiteessa on korkeakoulunsa, jossa taidetta voi opiskella taiteen tohtorin arvoon asti, mutta sama puuttuu kirjoittamisessa. Luovan sanataiteen yliopistoarvosana ei minusta ole sama asia kuin taiteen maisterin arvosana... jolloin taiteen alaa voidaan johtaa korkeakoulututkinnon avulla. Puute aiheuttanee tiettyä kitkaa... mutta tokihan harrastajataide on oma lajinsa, jolla on omat ostajansa / nauttijansa / käyttäjänsä. Ja ainahan osa harrastajista voi harrastuksessaan saavuttaa ensin puoliammattilaisuuden, sitten ehkä ammattilaisuuden? Kirjailijaliitolla voisi olla koejäsen -mahdollisuus, kuten näyttelijöillä jne.
Kenties harrastajakirjallisuudessa pitäisi olla oma selkeä lokeronsa erotettuna ammattitaiteesta. Ehkä myös omakustannetulla kirjallisuudella pitäisi olla myös oma apurahaverkkonsa, verkostonsa ja instituuttinsa kuten Suomen Harrastajateatteriliitto SHT teatterin harrastajilla?
Mitä tuumaatte?
... juuh, näillä rensseleillä mennään yhdessä joulutarinassa vuonna 2008... ihme harrastajat, hmpffff...
”Sillä mistä sitä koskaan tietää vaikka jo seuraava Eu-direktiivi määräisi kaikille suomalaisille kirjailijoille yhteneväisen pukeutumispakon. Siis hyntteet ylle ja baanalle ainoastaan Sofin finlandeerisen niiauksen mukaisesti. Vihoviimein yhtenä sumppuna koko Suomen kaunokirjallisuuden eliitti, kirjailijoiden omilla pärstäkuvilla kovakanttiset takakansikehuineen ympäri ämpäri maailmaa.
Mikäpä sen somempaa.
Erottuisivat rupusakista mustilla kuteillaan ja pinkeillä tukkaraidoillaan. Eipä olisi erehtymisen vaaraa enää sitten kuka on kirjailija ja kuka ei ole. Vaikka luultavasti kyllä useille sitten tulisi kiire perustaa taas joku ihan oma juttu, kultaisen kädenpuristuksen sisäpiiriklubi, että kuka kuuluu mihinkin ruotuun ja millä perusteilla ja mitä saa tienata ja voiko antaa lausuntoja kenelle ja mistä.”
¤
... runoilemisiin !
Taide on luonnollisesti luonteeltaan pienen joukon elitismiä, hyvässä ja pahassa. Pienessä kielialueessa on myös harvinaisen pienet kirjalliset piirit ja tänne mahtuu kerralla varsin vähän monenlaisia valtailmöitä. Yksi asia kerrallaan homogeenisesti.
... like jerryhalloween
?
Kiintoisaa olisi kuulla millaiseen päätökseen olet tullut tämän ketjun puheenvuorojen jälkeen? Mitä mieltä olet siitä, että otat osan kustannuksien vastuusta itsellesi?
Kysytpä sopivaan aikaan, tänään sain ensimmäisen kieltävän vastaukseni kustantajalta :). Mutta tämän ketjun muun tiedonhankinnan perusteella en usko kallistuvani palvelukustanteeseen.
En silti sano ei koskaan.
Tuleeko mieleen muita syitä, jotka saattaisivat puoltaa omakustantamista?
Tuli mieleen, voivatko kustannustoimittajat ottaa tuntemattoman kirjoittamasta raakileesta ehkä joitakin ideoita (raakileessakin kai voi olla hyviä kirjallisia ideoita) ja syöttää niitä puolitietoisesti oman tallin polleille palautteessaan/keskusteluissaan ym.
En itse luottaisi automaattisesti mihinkään tahoon.
Anteeksi että vaivaan, mutta tarkoittaako
oman tallin polle = kirjailija
?
Oman tallin polleilla tarkoitan juuri niitä kirjailijoita, joihin on satsattu paljon panoksia, ja joilta odotetaan jotain uutta ja kiinnostavaa joka vuosi.
Jos uusin käsis vaikuttaa vähän väsähtäneeltä, eikö ole kiusaus vähän doupata lainaideoilla, olivatpa ne sitten ulkomailta tai joltain nobodylta. Ei suoraan plagioiden, vaan hiukan mukaillen (ja aina ei välttämättä edes tietoisesti).
Kiitän nopeasta vastauksesta! Katsoin vielä tarkistuksen Wikipediasta
Polle
”... Polle esiintyi melko usein Mikki Hiiren apurina erilaisissa seikkailuissa. Tosin Polle on aina ollut Disneyn sarjakuvissa lähinnä sivuhenkilön roolissa. Hän on luonteeltaan iloinen ja melko kätevä käsistään.
2000-luvun puolella Pollesta on ryhdytty muotoilemaan puoli-ilkeätä humoristia, joka tekee joskus omille silmille pärskähtäviä pirullisia piloja - esimerkiksi hän naamioituu puhuvaksi postilaatikoksi joka heittää sisäänsä pudotetut kirjeet silppuna takaisin. ”
no just tollasiahan ne on, ainakin jotkut veijarit...
... ja mitä ne polleat mikkihiiret onkaan sitte voin vaan kuvitella täällä
ihan hiirenä, eiku
rottana... eiku...
Oikeastaan kirjoittaessani sanan "polleille" mielessäni laukkasivat aivan oikeat heposet eivätkä lainkaan disney-hahmot.
Ja tietenkin lisäbonuksena eräs adjektiivi, joka tosin ei kuvaa kaikkia kirjailijoita, vaan sellaista omahyväistä besserwisser-rotua, jonka hirnuntaa voi kuulla telkkaristakin.