Avaudun taas tänne kun muuallekkaan en voi. On se jännää miten voi mennä yhdestä naisesta täysin sekaisin. Olen siis täysin rakastunut erääseen rinnakkaisopiskelijaan. Hän on ilmeisesti varattu ja en jaksa uskoa että olisi minunkaltaisesta miehestä muutenkaan kiinnostunut. Olen oikeasti ihan aikuistenoikeasti yrittänyt päästä asian yli mutta ei. Sydän sanoo toista kun järki. Olen Lokakuusta asti roikkunut tässä hirressä ja tuntuu että tukehdun. Tämä nainen on yksinkertaisesti aivan täydellinen enkä ole ketään kohtaan tuntenut vastaavalla tavalla ikinä ja antaisin kaikkeni, siis aivan kaikkeni kyseisen ihmisen vuoksi. Valitettavasti tunteistani on seurannut se että olen alkanut skippailemaan tunteja etten näkisi kyseistä ihmistä koska silloin kaikki tuntuu helpommalta vaikka hän kokoajan mielessäni onkin. Lisäksi viinanjuominen on alkanut maistua paljon enemmän vaikka yllätys yllätys eihän se mitään ongelmia poista lisää vaan niitä. Voi jumalauta sentään tuntuu oikeasti että maailma sortuu enkä pääse tästä ikinä yli kun tunteet kyseistä ihmistä kohtaan vaan voimistuu eikä laannu. Tiedän että olen ruikuttajanössö mutta tuntuu oikeasti nyt jo niin pahalle että jonnekin on pakko avautua.
Sekaisin
Epätoivoinen123456789000
71114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ruikuttajanössö, sulla on vaan paha olla.
Ootko aivan varma että on varattu?
Jospa törmäisit johonkin ihanaan joka sais sut
ilmiliekkeihin :)
Jätä viina pois, se tekee vaan pahaa sulle.
Tsemppiä sulle.
tsemppauksesta. Olen ajatellut selvittää tämän asian ja puhua tunteistani kyseiselle ihmiselle mutta toisaalta se aiheuttaisi varmasti aika kiusallisia tilanteita ja häntä tämä tieto nyt ei varmasti paljoa hyödytä. Olen luonteeltani ainakin tämänsuuntaisissa asioissa todella ujo ja kun olen yrittäny lähestyä kyseistä henkilöä niin on menny pupu pöksyyn. Ehkä tämä tieto jää ikuiseksi salaisuudeksi...Maailmassa on paljon ihania naisia tiedän sen, mutta valitettavasti tällä hetkellä en näe kuin tasan yhden naisen jonka kanssa voisin viettää loppuelämäni. Aina ei mene nallekarkit tasan. =(
tarjota :) Jos sillä nyt mitään väliä edes on.
Mutta ei noihin asioihin helppoja ratkaisuja ole. Mulla on samanlaiset tunteet erästä miestä kohtaan. Ehkä sillä erotuksella, että tukehduttaa vähän vähemmän. Varmaankin koska olen ilmaissut tunteitani hänelle. Luulen, että olisin jo räjähtänyt jos en olisi.
Kauheaa kun koko ajan toivoo toista niin paljon lähelleen, mutta pitää yrittää kieltää itseltään niitä toiveita, kun ne asiat ei varmaan toteudu.
Toisella on oma elämänsä.
Vaikka eihän se kuitenkaan mitään auta, kun tunteet on niin suuret ja se ihminen joka hetki mielessä. Ja kun ei tosiaan näe muita miehiä. Kun sen yhden helkkarin ihmisen pitää olla juuri se mitä haluaa. Huoh... :) Ihmisen pitäisi olla luonteeltaan ihan samanlainen ja näyttää täsmälleen samalta, niin sitten voisin kiinnostua, mutta silloinkaan en voisi ajatella olevani sellaisen kanssa, koska en voi yrittää korvata sitä aitoa kopiolla. Ja tiedän kyllä ettei toista samanlaista ole. Ja vaikka olisi, se olisi vaan se Pirkka-versio.
Etkä muuten ole ruikuttajanössö, ei käynnyt hetkeäkään mielessä sellainen kun tuon tekstisi luin. Hyvä, että purat ajatuksia. Ja kiitos omasta puolestani, oli kiva lukea ja tietää, että en ole yksin maailmassa tällaisten tunteiden kanssa.
Näiden tunteiden ja alkoholinkäytön lisääntymisen välisen yhteyden ymmärtää hyvin, mutta se on tosi huono juttu niin kuin sanoitkin. Huolestuttaa varmaan sinun läheisiäsikin jos ovat huomanneet jo. Minua ainakin huolestuttaisi ihan kamalasti. Se on kauhea tunne, kun välittää jostakin ihan suunnattomasti ja tietää että se juo pahaan oloonsa. Ei halua, että se satuttaa itseään juomalla, mutta ei halua että se joutuu kestämään sitä pahaa oloansakaan jos se edes hetkeksi helpottuu alkoholilla. Ja pelkään sitäkin, että ei helpota... :( Kun ei tiedä mitä sanoisi. Miten auttaisi, mikä olisi parempi ratkaisu. Tuntuu koko ajan, että etsii ratkaisua, mutta ei voi auttaa.
Yritä välittää itsestäsi niin, että etsit itsekin aina itsellesi parhainta ratkaisua. Ainakin vaikka muiden ihmisten puolesta, jos et osaa pitää huolta itsestäsi itsesi takia.
Toivottavasti jaksat. En nyt osaa sanoa mitään järkevää, olisi paljon enemmän sanottavaa tästä aiheesta kyllä. Tiedän niin hyvin nuo tunteet.
Ai niin, jos ajattelet asioiden selvittämistä ko. ihmisen kanssa, niin se pienien kiusallisten hetkien ajattelu on se, joka kaataa sen rohkeuden. En halua neuvoa, mutta minua on vähän auttanut sille ihmiselle tunteistani puhuminen. Tietysti olemme eri ihmisiä, mutta se saattaa auttaa siihen tukahtumisen tunteeseen.
Niin minun oli pakko ottaa se asenne, että hyppään nyt pää edellä rotkoon, enkä mieti seurauksia. Koska tunsin juuri niin, että tuli mieleen kaikki pieniä kiusallisia hetkiä, millä tavalla nolaan itseni ja ne kaatoi koko rohkeuden heti. Jos aiot joskus puhua sen tytön kanssa, niin on varmaan pakko suhtautua siihen silmät kiinni rotkoon hyppäämisenä. Ja ne pienet itsensänolaamishetket pitää karistaa päästä.
Kaikkea hyvää sinulle, ei tästä varmaan mitään apua ollut, mutta toivottavasti ei haittaakaan :)
et uskokaan kuinka paljon viestistäsi oli apua. Toisten ihmisten kokemuksista lukeminen kyllä helpottaa omaa oloa. Olen valvonut tässä n. 5 kuukauden aikana lukemattoman määrän öitä. Miettinyt asioita miten tämän asian vois ratkaista. En tiedä onko minulla vielä tarpeeksi rohkeutta siihen, mutta on minun kyllä pakko puhua kyseiselle ihmiselle tunteistani muuten en pääse tämän asian yli mitenkään. Siinä olis vielä sekin 1 % mahdollisuus että hänelläkin olisi minua kohtaan jotain tunteita joka on kyllä äärimmäisen epätodennäköistä. Nyt valitsemallani tiellä vaarannan koulumenestykseni, terveyteni ja kaverisuhteeni. Tai no se koulumenestys nyt onkin lähtenyt laskemaan kuin lehmän häntä. Päätin myös, että nyt alkaneella jaksolla käyn urheasti koulussa vaikka välillä kirpaseekin nähdä tätä naista. Tietysti osa sydänmestäni ilahtuu suunnattomasti hänen näkemisestään on hän sen verran upea pakkaus kaikin puolin että ahmin häntä silmilläni koko ajan ;).
jos sä et vain tunne häntä. katsot vain ulkonäköä, ja kuvittelet loput ja jos et edes puhu mitään, oma mielikuvitus tekee sulle kepposet. Mistä sen voi tietää, mikä äkäinen noita-akka sieltä paljastuu oikeasti.. siis mieti nyt. Tutustu eka ja ihastu tai vihastu sitten vasta. Turhaa menee energiaa hukkaan ja kouluhommat höpöksi, kun miettii asiaa, mikä ei miettimällä parane.
auttoi :) Toisten kokemuksista lukeminen on kyllä jotenkin helpottava asia.
Ei tuo valvominenkaan ole terveydelle yhtään hyväksi. Vaikkei unta saisi, niin kannattaisi silti yrittää maata rauhassa, että saisi edes vähän lepoa ruumiille. Ei saisi kuluttaa itseään loppuun.
Se rohkeuden kerääminen ottaakin aina oman aikansa. Pitää kuunnella itseään siinäkin asiassa.
Onnea nyt vielä kerran sille tielle, minkä sitten ikinä valitset :)
en tunne kyseistä henkilöä juuri lainkaan. Mutta se vähän perusteella mitä olen kuullut ja nähnyt kyseisestä henkilöstä olen päätellyt että kyseessä on aivan hurmaava persoona. Kyseessä on hyvin iloinen persoona, hymyilevä, avulias, aina tunnollisesti eturivissä, luokkansa yhteysopiskelija, muutaman kerran kun olen hänen kanssaan jutellut on tullut erittäin miellyttävä olo. En voisikaan rakastua kenenkään pelkästään ulkonäköön katsomalla, ihastua toki. Tää nainen on just semmonen ilmeisen luonnonläheinen ihminen. Tuosta maaseudulta kotoisin. Näyttää aivan mielettetömän hyvältä vaikkei käytä lähes ollenkaan meikkiä tms. Toki on mahdollista että kyseessä on aivan kamala noita-akka. :)