A4:n arvo puolittuu neljässä vuodessa, miten se on mahdollista? Lähde: taloussanomat. Audeissahan on uskomaton määrä vikoja joten johtuu varmaan siitä. Vai johtuuko se audin hintakuplasta (rajusta ylihinnasta).
Uuden
Audista luopunut
11360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
muidenkin merkkien hinnat puolittuu tuossa ajassa. Itselläni oli aikoinaan Alfa 156 ja sen hinta puolittui alle kolmessa vuodessa.
Arvo putoaa nopeamin kuin vapaapudotuksessa.
Nyt jotain, huomenna muistot vain.
"Audeissahan on uskomaton määrä vikoja joten johtuu varmaan siitä."
Itse asiassa katsastus- ja tiepalvelutilastot kertovat juuri päinvastaista. Mutta sinullahan on tietysti asiasta johonkin yksittäistapaukseen perustuvaa oikeampaa henkilökohtaista tietoa...
Kerro mitä vikoja!
Olen kaksi vuotta käyttänyt AUDIani, ja en ole vielä mitään vikaa autossa havainnut.
Kerro tietosi vioista niin päästään itse asiaan.
Ei sillä mitään omaa kokemusta ole asiasta. Itse vaihdoin juuri uudempaan kuusi vuotta vanhan Audini, jonka ostin aikoinaan uutena, ja vain koko aikana piti vaihtaa polttimot ja jarrupalat. Perushuollot riitti, ei tullut koskaan mitään vikoja.
Pari vuotta vanha A6, ajettu nyt karvan verran yli 50000 km. Saldo viimeiseltä vuodelta:
- Kaksi kertaa hinurilla huoltoon, sytytyspuola vaihtoon (loppujen lopuksi vaihdettiin kaikki)
- Multitronic nykii alle 2000 rpm, koko laatikko vaihdettiin uuteen, auto huollossa muutaman päivän, onneksi meni takuuseen eikä ollut ihan halpaa
- On muutakin...
Olen kuullut vastaavia vikoja muistakin 2006-2007 Audin yksilöistä, omani ei siis ole se kuuluisa maanantaikappale. Bemari tulee saamaan uuden asiakkaan, "Teknistä etumatkaa" naurattaa siitä hetkestä lähtien kun saan omani myytyä - nyt se ei naurata.
kun se E60 hyytyy tielle?
Ei muuten ole mikään luotettavuuden perikuva tilastojen valossa.
vaihtamassa kun eihän sillä edes ole ajokorttia. Provohan tuo on. Aivan varmana vastaa tähän viestiin jotain.
niin siis uudehko A6 jätti kaksi kertaa vuoden sisään tielle, tiedän samanlaisia tapauksia muitakin. Oletko koskaan jäänyt tielle, pitäis mennä johonkin mutta autolla ei vaan pääse? Vaikka Liikkumisturva toimii mainiosti, se nyt ei vaan riitä. Lisäksi naurettavan kallis Multitronic remontti 50000 km ajettuun autoon. Muutama bemari kiikarissa ja vaihto tapahtuu piakkoin. Audia ei enää tule, ok auto kun toimii mutta liian usein ei vaan toimi ainakaan mulla. Lisäksi kun on bemarilla käynyt ajamassa niin Audi ja etuveto on ihan takapuolesta, jopa talvella. Audi on mennyt totaalisen metsään valitessaan sloganin "Teknistä etumatkaa", missä mielessä? Ledit vilkkuu? Bemarin rivikuutoset pesee Audin koneet mennen tullen suorituskyvyssä ja vihreydessä, Audi ei ole millään alueella edellä muita. Audissa ei ole mitään "etumatkaa". Ledit ei pelasta tilannetta. "Teknistä etumatkaa - korjaamo kiittää".
Ja kahden vuoden sisään kolme duunikaveria luopunut Audista.
Kaksi vaihtanut Bemariin, yksi Mersuun.
Ja se syy: ainaiset pikkuviat, erityisesti automaatissa, mutta pari kokemusta myös legendaarisista puolavioista.
Ps. Ne joilla on ollut jo aiemmin BMW ovat koko ajan pysyneet merkissä. Mersunkin kanssa yhtä lukuunottamatta kaikki.
Pps. "teknistä etumatkaa" totta vieköön!
vastailla omiin viesteihin.