Olen pienen lapsen yksinhuoltaja tuntuu,että voimat on niin lopussa itken koko ajan odotan iltaa jolloin lapsi menee nukkumaan voin itsekkin mennä välillä toivon että nukahtaisin enkä koskaan heräisi. Päivät on joskus helpompia joskus aivan kauheita lapsi heittelee minua tavaroilla repii hiuksista puree eikä usko mitään itselläni on huono omatunto kun en enään jaksa "nätisti" kieltää huudan vaan joskus tekisi mieli lyödä kauheaa tiedän itken itseni uneen koska ajattelenki että tekisin pahaa lapselleni. Välillä hän on kuin enkeli ihana suukottelee oikea unelma lapsi mutta välillä oikea piru. En jaksa innostua itse mistään asioista koska olen niin uupunut voisin vain maata peiton alla hiljaa. Toivottavasti tämä joskus vielä helpottaa ja hankalat ajat ovat pelkkä muisto vain.
Väsynyt -
Äiti-
4276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja hakee apua.
En osaa muuta sanoa :(
Itsekin olen yksinhuoltaja, eikä todellakaan mikään maailman helpoin tie. Mutta minun tieni ja kuljettava on.
Onko sinulla minkäänlaista tukiverkkoa ympärilläsi?
Tuttuja yksinhuoltajia tai olisiko paikkakunnallasi yksin- ja yhteishuoltajien liiton toimintaa millään tasolla?
Neuvola tai lääkäri voi myös auttaa eteenpäin vaikeassa tilanteessa.
Tai perhetyöntekijä. Itse soitin eräälle entuudestaan tutulle perhetyöntekijälle, kun lapseni jäi humalaisen pyöräilijän yliajamaksi ja mursi jalkansa.
Itse olin niin huonona, että en saanut edes soitettua mihinkään virastoihin enää, kun olin jokapaikasta saanut pelkkää ei-kuulu-meille-vastausta.
Samana iltana vielä tämä perhetyöntekijä soitti takaisin, oli saanut puhuttua lapseni jonoon toiseen päiväkotiin, jonne hänet voitiin ottaa kipsistä huolimatta ja meille kotiin tuli vielä kaupungin kotityöntekijä, joka kävi pari kertaa jotta pääsin hetkeksi töihin.
Mutta älä missään tapauksessa jää yksin.
Perhetyöntekijät yms ovat olemassa juuri niitä ylivoimaisia tilanteita varten, joiden yli ei itse pääse.
soitat omalle neuvolantädille ja kerrot tuon, minkä tänne kirjoitit. Ja jos täti vaan voivottelee, niin ilmoitat riittävän vaativasti, että SINÄ TARVITSET APUA, HETI!!!!.
Hei
Aluksi sanon sinulle,että kyllä se helpottaa.
Mutta ensin,tee niinkuin muutkin ovat opastanaat sinua.
Puhu jollekkin ja uskalla pyytää apua. Et sä ole ainut,joka käy noita samoja tuntemuksia läpi. Sä varmaan tunnet olevasi umpikujassa ja varmastikin,niinkuin viestistäsi voi jo päätellä,olet hyvinki masentunut.
Mutta asioitten on tapana järjestyä ja mä kyllä uskon,että sut otetaan vakavasti kun vain jollekkin kerrot nuo asiat.