Skoda on

käsittämättömän monelle pikku pip...liselle pojulle täällä.

Skoda oli Neukkulan aikaan itäauto ja nimelle jäi huono maine. Nyt kyseessä on kuitenkin VAG-konsernin lähes kaikki autotestit voittava merkki, jonka hintaa pidetään tietoisesti alhaalla kunnes brandi on kohdallaan.

Nämä räksyttävät pikkupojut haluaisivat kyllä Skodan, mutta ilman Skodan tunnusta. Egon ja pi..lin koko eivät salli Skodan omistamista.

Voi voi pojuja!!!
271506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

mistä kirjoittavat. Heidän "tietämyksensä" autosta perustuvat pahansuopiin juttuihin siellä kuuluisassa Veijon baarissa, koskaan he eivät ole itse autoa ajaneet saati omistaneet. Heidän mielstään skoda on "vitsi" VAAN KUN EI OLE. Eräs järkevimmistä autoista hankintahintaan suhteutettuna.

Tiedän, minkälaisia vastauksia tähän kirjoitukseen tulee. Ei vaan hetkauta yhtään, kaikki provot kuitataan huumorilla ja hyvällä itsetunnolla.

Eipä mulla tässä muuta.

Äänestä
  • myös BMW-julleiksi.

    Äänestä

Ootko tullut ajatelleeksi, että on myös ihmisiä jotka Skodan koeajettuaan toteavat, että ei kiitos. Ihan isopelisiä miehiä, joille skodan kehno historia ja itäautoimago ei merkitse yhtään mitään.

Alkaa jotenkin kyllästyttää tää skodamiesten kauhea tarve kehua autojaan maasta taivaisiin ja luettella kaiken maailman testivoitot.

Äänestä
  • Mitä sinä täällä teet? Se jolla on tarve todistaa Skodan itämaineesta ja huonoudesta, niin todistaa. Tarve kertoo taas... :D

    Äänestä

  • miksi se sinua niin ärsyttää. Jos saabistit voisivat kertoa samaa, niin he kertoisivat.
    Miksi tosiasioiden kertominen ärsyttää? Ettet vain sittenkin haluaisi omistaa Skodaa, mutta et uskalla. Jos vaikka joku nauraa itäautoksi...

    Äänestä

  • tosiasioita... kirjoitti:

    miksi se sinua niin ärsyttää. Jos saabistit voisivat kertoa samaa, niin he kertoisivat.
    Miksi tosiasioiden kertominen ärsyttää? Ettet vain sittenkin haluaisi omistaa Skodaa, mutta et uskalla. Jos vaikka joku nauraa itäautoksi...

    Vaihdoin Saabista Skodaan vuonna 2005 ja sanoisin, että ei tullut huono ostos silloin. Kyllä kuitenkin SAABissa oli sitä jotain. Reilu puolitoista satanen Skodalla takana, ei huono, mutta silloin, kun turbo 900 oli "kuuma" ja tämä viimeinen automaattitonnari sanoisin, että ne olivat autoja ne. Aika aikaa kutakin sanoi pässi, kun päätä leikattiin. Olen niin ääliö, että minulla on sekä 900, että 9000 pienoismallit hyllyssä. Pääseekö Skoda.. ken ties. Polttoaine vaihtui myös silloin dieseliksi ja sitäkään en ole katunut, vaikka hintapolitiikka näytti toista tuossa taannoin. Octavia Tdi vie minne käsketään.

    Äänestä

  • yli puolimiljoonaa SAAB:illa kirjoitti:

    Kaikkea ei voi säilyttää, joten olen hankkinut kaikkien autojeni pienoismallit hyllyyn. Hauska riv vaikka ovat eri mittakaavaa.

    Äänestä

  • tosiasioita... kirjoitti:

    miksi se sinua niin ärsyttää. Jos saabistit voisivat kertoa samaa, niin he kertoisivat.
    Miksi tosiasioiden kertominen ärsyttää? Ettet vain sittenkin haluaisi omistaa Skodaa, mutta et uskalla. Jos vaikka joku nauraa itäautoksi...

    Pidä vain erillään mielipide ja tosiasia. Ne ovat täysin eri asioita. Tosiasia on, että Skoda myy Suomessa hyvin. Mielipide on se onko Skoda hyvä vai ei.
    Vaikka pulisen tusinaa puppelia paasaisi suu vaahdossa etei itäauto voi olla hyvä, se ei tee asiasta silti tosiasiaa vaan on edelleen mielipide.

    Äänestä

  • täällä... kirjoitti:

    Mitä sinä täällä teet? Se jolla on tarve todistaa Skodan itämaineesta ja huonoudesta, niin todistaa. Tarve kertoo taas... :D

    Ei maitokaupassakaan ole tapana kauppiaalle kovaan ääneen kertoa omasta kielteisestä suhtautumisestaan jotain ruoka-aineksia kohtaan, jos ei pidä vaikkapa jälkiuunileivästä tai porsaansuikalepaistista, niin sitä ei vaan sitten laiteta kärryyn ja sillä sipuli. Ei siitä mitään meteliä ole tapana nostaa.

    Sama asia täällä, jos Skoda ei miellytä niin turha sitä mielipidettä on tulla tänne tyrkyttämään, liukenee vaan vähin äänin muille palstoille.

    Äänestä

  • ollaan ihmisiksi kirjoitti:

    Kyse on siitä,miellyttääkö joku tuote sittenkin enemmän.Minua miellyttää.Jos mulla on 25000 rahaa en sitä Skodaan laita,en missään tapauksessa.

    Juuri tänään luin:Loivinta hinnanlasku oli Volkswagen Golfilla Ja Toyota malleissa.Oliko tää Hesarin autosivuilla,tänään aamulla luin netistä.

    Jälleenmyyntiarvo on mulle tärkeä,sekä auton yleinen arvostus.Onhan niitä Volkkaria parempiakin,sen myönnän.

    Äänestä

  • jotka käyttävät aikaansa koeajoihin. Ja niitä, joille auto paljastuu vasta sitten liian suureksi/pieneksi.

    Äänestä

  • en jaksa kuunnella kirjoitti:

    Kyse on siitä,miellyttääkö joku tuote sittenkin enemmän.Minua miellyttää.Jos mulla on 25000 rahaa en sitä Skodaan laita,en missään tapauksessa.

    Juuri tänään luin:Loivinta hinnanlasku oli Volkswagen Golfilla Ja Toyota malleissa.Oliko tää Hesarin autosivuilla,tänään aamulla luin netistä.

    Jälleenmyyntiarvo on mulle tärkeä,sekä auton yleinen arvostus.Onhan niitä Volkkaria parempiakin,sen myönnän.

    Miksi ihmeessä sinun pitää tänne tulla kertomaan mihin autoon ET rahojasi laita. En minäkään prutkuta kassaneidille kaupassa, mitä tuotteita minä EN ostanut.

    Mitä tulee Skodan jälleenmyyntiarvoon, se on tunnetusti hyvä. Hesarin sivuilta en mainitsemaasi juttua löytänyt.

    Äänestä

Omistin sen ensimmäisen ja viimeisen Skodan tuossa 2000 luvun alussa. Vikoja riitti vuotavista ovista lähtien. Pidin autoa noin vuoden ja vaihdoin pois. Silloin päätin ettei kolmatta Skodaa tule meidän huusholliin.

Eihän se nyt aivan mahdoton auto ollut, mutta jouduin käyttämään pajalla aivan liian usein pikkuvikojen takia. Se oli turhauttavaa.

Jos ei paremmasta tiedä, niin kyllä Skoda on ihan asiallinen kulkupeli liikkumiseen paikasta A paikkaan B.

Äänestä
  • "Omistin sen ensimmäisen ja viimeisen Skodan tuossa 2000 luvun alussa. Vikoja riitti vuotavista ovista lähtien. Pidin autoa noin vuoden ja vaihdoin pois. Silloin päätin ettei kolmatta Skodaa tule meidän huusholliin."

    Eli omistitkin kaksi skoda :-D

    Äänestä

  • ittes pussiin kirjoitti:

    "Omistin sen ensimmäisen ja viimeisen Skodan tuossa 2000 luvun alussa. Vikoja riitti vuotavista ovista lähtien. Pidin autoa noin vuoden ja vaihdoin pois. Silloin päätin ettei kolmatta Skodaa tule meidän huusholliin."

    Eli omistitkin kaksi skoda :-D

    Tosiaan omistin KAKSI Skodaa,

    sen ensimmäisen (1)
    ja viimeisen (2)

    Kaksihan siitä todellakin tulee! :)

    Äänestä

  • Olisit nyt liittänyt vielä Vikasarjasta otteen tuohon postaukseen. On mullakin muutama vika ollut samanikäisessä Ocussa, mutta niillä ei ole juuri merkitystä mun elämään ollut ja korjaus on ollut halpaa. Ihmeitä saa tapahtua jos ei seuraava auto ole samaa merkkiä! Olen sen verran sentään seurannut tuttujen autoja, että eipä viattomia autoja ole juuri olemassakaan.

    Ja "vuotavat" ovethan liittyi muuten tuohon 2004 esiteltyyn Ocuun ...

    Äänestä

  • karmea totuus kirjoitti:

    Tosiaan omistin KAKSI Skodaa,

    sen ensimmäisen (1)
    ja viimeisen (2)

    Kaksihan siitä todellakin tulee! :)

    2000-luvun alun Octaviassa ei varmaankaan ollut mitään vesiongelmia ovissa. En ole ainakaan koskaan kuullut. Ne tulivat vasta korimallin muutoksen myötä kun 2004 syksyllä tuli Octavia II. Että semmonen tapaus.

    Mikähän siinä muuten on, että yleensä kun moititaan Skodaa, niin puhutaan kovin yleisellä tasolla "kaikenlaista pikkuvikaa" eikä suostuta tarkemmin kertomaan. Uskottavuus on silloin vähän heikoilla. Toisaalta, miltei kaikissa autoissa on jotain pikkuvikaa, ne vaan nähdään ja niihin suhtaudutaan eri tavalla. Sitten on se toinen tyyli, että otetaan Hesarin vikalista, ja rätkäistään se tänne, että muka tämmöisiä vikoja minun autossani oli.

    Äänestä

  • valehteluksi meni kirjoitti:

    Kyseessä oli Fabia - ei siis Octavia kuten oletit.

    Autoliikkeen pihasta lähdettyä:

    Käsijarrukahva jäi käteen kotipihalle parkkerattaessa (ihan irti), takaovet vuotivat ensimmäisestä automaattipesusta lähtien, "koiranluut" vaihdettiin 10.000 km välein, pissapoika lopetti yhteistyön ensimmäisten 10 tkm:n aikana, lukitus reistaili koko ajan, hirveä nitinä kojelaudasta... näitä riitti kaikenlaista.

    Ei tuota tavallinen tallaaja jaksa kauaan katsoa, en minäkään. Huolto oli kaikenlisäksi ala-arvoista, samaa vikaa korjattiin vähintään 3 kertaa.

    Äänestä

  • Vaabio kirjoitti:

    unohdit kertoa niistä pyöränlaakereista?

    Äänestä

  • tämmönen tarina kirjoitti:

    unohdit kertoa niistä pyöränlaakereista?

    Pyöränlaakereissa ei ollut mitään vikaa omassa yksilössäni.
    Ajajan autona Fabia oli oikein mukiin menevä, itseasiassa pidin ajamisesta sillä. Myllynä oli 1,4 / 101 hv moottori, joka oli ihan riittävän pirteä ko. kulkineeseen. Mutta muut asiat jättivät sen verran toivomisen varaa, että luovuin siitä.

    Äänestä

  • karmea totuus kirjoitti:

    Tosiaan omistin KAKSI Skodaa,

    sen ensimmäisen (1)
    ja viimeisen (2)

    Kaksihan siitä todellakin tulee! :)

    kirjoitat " omistin SEN ensimmäisen ja viimeisen", joS kirjoitat; omistin ensimmäisen ja viimeisen; tulee kaksi jos niin sanot, jos et sano, tulee yksi.

    Äänestä

  • täyteen! kirjoitti:

    Olisit nyt liittänyt vielä Vikasarjasta otteen tuohon postaukseen. On mullakin muutama vika ollut samanikäisessä Ocussa, mutta niillä ei ole juuri merkitystä mun elämään ollut ja korjaus on ollut halpaa. Ihmeitä saa tapahtua jos ei seuraava auto ole samaa merkkiä! Olen sen verran sentään seurannut tuttujen autoja, että eipä viattomia autoja ole juuri olemassakaan.

    Ja "vuotavat" ovethan liittyi muuten tuohon 2004 esiteltyyn Ocuun ...

    Tuolta 2000 luvun alkupuolelta juontuvat Fabian vuotavat takaovet, niitä on korjattu enemmän kuin Octavian vuotavia etuovia.

    Äänestä

Skoda on punainen vaate myös monelle keski-ikäiselle miehelle.Ne vanhat muistot,vaikka niillä ei ole mitään tekemistä nykyauton kanssa.ja nyt vielä kun elintaso on noussut työmiehistäkin on tullut"pikkuporvareita".

Äänestä

mitään tekemistä kirjoitusten kanssa.

Skoda on aivan ylihintainen auto heikkoon laatuunsa nähden.

Äänestä
  • oi suutele armas mua vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts...

    Äänestä

  • puppugeneraattorista kirjoitti:

    oi suutele armas mua vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts-vielä-räts...

    SKODA ON TSEKKIEN MERSU.FERRARI JA VOLKKARI....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

punainen vaate... kirjoitti:

käsittämättömän monelle pikku pip...liselle pojulle täällä.

Skoda oli Neukkulan aikaan itäauto ja nimelle jäi huono maine. Nyt kyseessä on kuitenkin VAG-konsernin lähes kaikki autotestit voittava merkki, jonka hintaa pidetään tietoisesti alhaalla kunnes brandi on kohdallaan.

Nämä räksyttävät pikkupojut haluaisivat kyllä Skodan, mutta ilman Skodan tunnusta. Egon ja pi..lin koko eivät salli Skodan omistamista.

Voi voi pojuja!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu