Olen raskaana, nyt on menossa rv 10 4. Aloin vuotamaan niukkaa kirkkaanpunaista verta noin pari viikkoa sitten ja päivystyksessä sanottiin, että kesken menee. Sain saikkua muutaman päivän ajaksi jolloin vuodot loppuivat.
Pari päivää sitten oli np-ultra jossa sanottiin tuon verenvuodon johtuvan hematoomasta. Ultrassa sanottiin että vuotoa voi tulla vielä eikä sitä tarvitse säikähtää. Niin siinä kävi että eilen alkoi tulemaan ruskeata vuotoa ja tänään alkoi myös vatsasäryt. Ultrassa vauvan sydän sykki ja kaikki oli kuulema muutenkin niin kuin pitääkin, eivät määränneet sairaslomaa jota useimmiten määrätään jos kyseessä on verinen vuoto (??) ja sanoivat vain että vuotojen aikana ei tarvitse tulla näytille, seuraavaksi vasta rakenneultraan.
Viime raskauteni meni kesken rv 9 ja nyt pelottaa, josko tuo hematooma aiheuttaa keskenmenon. Olen siivousalalla, eli työni on raskasta. Olen pohtinut kovasti josko sitä hakisi lisää sairaslomaa, mutta ainoa harmillinen juttu tässä on se että olen koeajalla eikä esimieheni tiedä raskaudestani, tuskin uskallan vielä kertoakaan ennen kuin koeaika loppuu. Pelottaa että jos saan pidemmän saikun, miten esimieheni siihen reagoi, entä työkaverit..
Olisi kiva kuulla muiden kommentteja ja kokemuksiakin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ja heti... työt odottaa mutta nyt on tärkeintä pieni ihminen joka kasvaa mahassasi. jos tk-lääkäri ei anna saikkua niin mene yksityiselle. sanot lääkärille että töissä eivät tiedä raskaudesta, niin kirjoittaa saikun toisella diagnoosilla. miten kauan koe-aikaa jäljellä? Itselle kävi niin että aloitin uudessa työssä ja kk siitä sain tietää olevani raskaana... Oli pakko kertoa heti esimiehelle joka vaan onnitteli...
Ei sairasloma estä jos raskaus on menossa kesken. Keskenmeno alkuraskaudessa ei liity mitenkään rehkimiseen/työntekoon. Itse olen hoitoalalla, verenvuotoa rv13 asti. Kerran olin sairaslomalla kirkkaasta verenvuodosta rv9, silloin tuli myös hyytymiä. Tämän sairasloman sain vain koska kyseessä oli koeputkihoidoilla alkanut raskaus.
Minulla tuli aluksi rusehtavaa vuotoa rv5, silloin vuoto tuli istukan kiinnittymiskohdasta. Sitä ruskeaa vuotoa tuli rv9 asti jolloin alkoi verinen vuoto. Se tuli kohdun suulta. Sitä ennen tullut rusehtava vuoto tuli hematoomasta eli istukan kiinnittymiskohdasta oli vuotanut kohtuun verta. Elimistö yrittää "hävittää" tämän veren ja loput mitä se ei pysty "hävittämään" vuotaa pois vanhana verenä.
Joka kolmas nainen vuotaa raskauden aikana ja silti kaikki on ok. Joinain päivinä vuotoa ei tule ja toisina tulee.
Sairasloma ei lopeta vuotoa vaan se loppuu kun hematooma on poistunut.
Voimia sinulle loppuraskauteen, tiedän kokemuksesta kuinka stressaavia alkuraskauden vuodot voivat olla. =)
Kiitos viesteistänne!
Koeaika loppuu tämän kuun 25. päivä. Noita vuotoja kun tulee just töissä ollessa ja kotona ollessa vuodot loppuu. Mitään hyytymiä tai vastaavaa ei tule, niukasti vain rusehtavaa vuotoa.
Nuo kivutkin kun ovat olleet menkkamaista jomotusta, joita on ollut koko raskauden ajan. Neuvolassa vain sanoivat että kohtu kasvaa ja siksi aiheuttaa tuollaisia juilimisia.
Äitini kertoi että minua odottaessaan oli kärsinyt samasta "vaivasta" ja hänet oltiin määrätty vuodelepoon siksi aikaa että vuodot loppuivat.
Mies koittaa rauhoitella että ultrassa just maanantaina sanottiin että rusehtavaa vanhaa verta voi tulla eikä sitä tarvitse säikähtää, mutta ainahan verinen vuoto laittaa pään ihan huolesta sekaisin kun on raskaana. Sitä myös ihmettelin ettei siellä ultrassa puhuttu mitään vuodelevon tarpeesta.
Tänään on ollut jo hieman helpompaa, ei ole särkenyt ja vuotanut enää niin paljoa. =)
oli noin kaksi senttiä paksu ja en pituutta muista mutta johtui siitä että raskaus oli kaksosraskaus joista toinen oli päättynyt ennen viikkoa 7. eka vuoto tuli viikolla seittemän ja seuraava vuoto viikolla 8. toisen vuodon jälkeen ottivat sairaalaan tarkkailuun kun toinen vauva oli elossa ja kesällä oli jo yhden keskenmenon saanut. olin päivän osastolla ja kotia kun tulin ruskeaa vuotoa tuli jokunen päivä. olin koko ajan varma että kesken menee mutta nyt viikkoa 20 5. olin itse sairaslomalla tuon verihyytymän takia kaksi viikkoa